Yleistajuisessa tekstissä on tärkeää esittää tieteellisen ja ei-tieteellisen tiedon raja selvästi, mutta myös mahdollistaa keskustelu rajan ylitse. Kuva: Aarno Isomäki. Vastavalo.
Yleistajuistaminen on tieteellisen tai muun erikoisalan tiedon esittämistä siten, että myös aiheeseen perehtymätön ymmärtää, mistä on kyse. Tieteelliseen työhön yleistajuistaminen kuuluu keskeisesti, sillä on tärkeää, että muutkin kuin tiedeyhteisön jäsenet voivat hyödyntää tutkittua tietoa. Tutkimustiedon yleistajuistamisen keinoja ja tyylejä on lukuisia, ja valinta niiden välillä riippuu muun muassa siitä, kenelle ja missä viestitään: onko yleisönä esimerkiksi koululaisia vai poliittisia päättäjiä ja onko välineenä tietokirja vai vaikkapa videoesitys.
Oli yleisö tai viestintäväline mikä tahansa, on yleistajuiseksi tarkoitetussa tekstissä tyypillistä havainnollistaa, miten tutkittu ilmiö tai tutkimustulokset liittyvät ihmisten elämään tai näkyvät siinä konkreettisesti. Tutkimustietoa tai tieteellisiä ilmiöitä yleistajuistettaessa pyritään usein myös välttämään liiallista erikoiskielen ja termistön käyttöä sekä avaamaan keskeisten termien merkitystä. Tässä voidaan käyttää apuna vaikkapa kuvia tai kertomuksia, joihin maallikkokin pystyy samastumaan (esim. Satokangas 2020).
Yleistajuistamista voi ajatella myös niin sanottuna kaksisuuntaisena rajatyönä (engl. boundary work, Gieryn 1984). Yleistajuisessa tekstissä vedetään usein rajoja eli osoitetaan, mikä on tutkittua tietoa ja mikä ei ja keitä voi pitää luotettavina tieteellisen tiedon tuottajina ja keitä ei. Toisaalta yleistajuistaja kurkottaa myös noiden rajojen yli, joskus jopa hälventää niitä, jotta keskustelu tieteellisen tiedon edustajien ja yleisön välillä on mahdollista.
Artikkelissani havainnollistan yleistajuistamiseen liittyvän rajatyön käsitettä. Tarkastelen neljää kielenpiirrettä: yksikön ja monikon ensimmäistä persoonaa, kieltolausetta, referoimista ja hyperlinkkiä. Ne ovat tavallisia piirteitä missä tahansa (verkko)tekstissä, mutta esimerkkien kautta osoitan, miten niitä käytetään rajatyön välineinä tiedettä yleistajuistavissa teksteissä: Yhtäältä niiden avulla vedetään rajaa tutkimustiedon ja muun tiedon sekä asiantuntijoiden ja ei-asiantuntijoiden välille. Toisaalta niitä käytetään hälventämään rajaa tiedeyhteisöä edustavan kirjoittajan ja maallikkolukijan väliltä sekä luomaan keskustelua ja yhteisymmärrystä tieteellisestä tiedosta. Esimerkit olen poiminut Lihastohtori-blogin liikkuvuusharjoittelua koskevasta kirjoituksesta (linkki blogiin artikkelin lopussa).
Ensimmäinen persoona luo yhteyttä ja erontekoja
Persoonailmaukset, kuten persoonapronominit (esim. minä, sinä, me), omistusliitteet (tutkimukseni) ja persoonapäätteet (ihmettelet, olimme tutkineet), ovat yksi ilmeisimmistä keinoista luoda yhteyttä lukijaan ja rakentaa kuvaa kirjoittajasta. Tiedettä yleistajuistavassa tekstissä niillä voidaan esimerkiksi korostaa kirjoittajan asemaa asiantuntijana ja lukijan asemaa opastusta tarvitsevana maallikkona.
Yksi tieteen popularisoinnin tehtävistä on toisaalta saada lukija innostumaan aiheesta. Tähän voidaan pyrkiä esimerkiksi herättämällä lukijassa tiedeylpeyttä eli tunnetta siitä, että tieteen saavutukset koskevat myös häntä ja että hän voi osallistua tieteestä käytävään keskusteluun (esim. Vitikka 2020). Seuraavassa esimerkissä monikon ensimmäistä persoonaa (”me”) käytetään tähän tapaan – rakentamaan yhteyttä kirjoittajan edustamien tieteellisten auktoriteettien ja maallikkolukijoiden välillä:
Notkeus- ja liikkuvuustutkimusta lukiessa on hyvä tiedostaa, että suurimmassa osassa olemassa olevasta tutkimustiedosta on tarkasteltu erilaisia tapoja kehittää kykyä rentoutua laajoihin asentoihin. Käyttämämme termistö heijastaa tätä: liikkuvuuden lajit jaetaan usein staattiseen ja dynaamiseen, tai aktiiviseen ja passiiviseen, ja käytetyimmät liikkuvuuden mittarit liittyvät rentoutumiskykyyn.
Monikon ensimmäisen persoonan (käyttämämme) voi siis tässä tulkita viittaavan sekä kirjoittajaan että lukijaan: ”me yhdessä käytämme näitä termejä”. Lukija voi kokea, että hänellä on kosketuspintaa tekstin aiheeseen – etenkin jos hän tunnistaa mainitut termit eli staattisen ja dynaamisen tai aktiivisen ja passiivisen liikkuvuuden. Tekstissä tämä on hyvä lähtökohta jatkoargumentoinnille.
Monikon ensimmäinen persoona voi toisaalta myös tehdä eroa eli vetää rajaa lukijan ja kirjoittajan välille. Edellisessä esimerkissä me-muodon voi siis myös tulkita käsittävän vain aiheen asiantuntijat, samoin seuraavassa esimerkissä:
Voiko venyttelyn unohtaa ja mitä tiedämme nykyään eri venyttelymenetelmistä sekä ääriasentojen voimaharjoittelusta?
Koska esimerkkinä käyttämäni blogikirjoituksen on tarkoitus jakaa lukijalle tuoreinta tietoa venyttelyharjoittelusta, voi ilmauksen tiedämme tulkita viittaavan tässä ennen kaikkea aiheeseen perehtyneisiin tutkijoihin. Monikon ensimmäisen persoonan viittaussuhteet voivat siis olla monitulkintaisia, mikä osaltaan tarjoaa joustavuutta lukijalle: hän voi samastua me-muotoon tai olla samastumatta.
Yksikön ensimmäinen persoona (”minä”) puolestaan tarjoaa kirjoittajalle monikon ensimmäistä persoonaa selvemmin keinon erottautua muista – niin maallikoista kuin toisista asiantuntijoistakin – ja esittää näkökulman selvästi omanaan:
Viestini on viime aikoina ollut tyyliä ”eikö se perinteinen venyttely voisi jo kuolla”.
Tämä virke on blogitekstin loppupuolelta. Kirjoittaja on siinä kohtaa tekstiä jo osoittanut asemansa venyttelyä ja liikkuvuutta koskevan tiedon asiantuntijana, ja siten hänellä on myös auktoriteettia esittää melko jyrkkä mielipiteensä ”perinteisestä venyttelystä”.
Kieltolauseet kumoavat virheellisiä käsityksiä
Siinä missä ensimmäisen persoonan ilmauksilla voidaan rakentaa yhteyttä tai tehdä eroa lukijaan suoraviivaisesti, on kieltolause hienovaraisempi rajanvedon keino. Kieltolause samanaikaisesti esittää väitteen ja kumoaa sen: vaikkapa ilmaus tämä kahvi ei ole hyvää vihjaa, että kahvin odotettiin olevan hyvää. Kieltolause on siten esimerkiksi lukijan todellisten tai oletettujen (virheellisten) käsitysten oikomisen sekä tutkitun ja ei-tutkitun tiedon välisen rajanvedon väline.
Seuraavassa esimerkissä kirjoittaja tekee ensin yhteenvedon blogitekstissä tarkastellusta tutkimuksesta, minkä jälkeen hän kiteyttää kieltolauseiden avulla käytännön näkökulmasta tärkeät tutkimuspohjaiset opit:
Kaiken kaikkiaan eri tutkimuskoonnit osoittavat, että kaikki treenimuodot, missä laajoja asentoja käytetään jollain tavalla, kehittävät kykyä rentoutua laajempiin asentoihin. Käytännön viestinä on tärkeä hahmottaa, että jos harjoitteen tavoitteena on rentoutua laajaan asentoon, asento ei saa olla liian laaja, eikä asennossa kannata olla liian pitkään kerrallaan – molemmissa tapauksissa keho alkaa itseään suojellen jännittämään vastaan.
Kieltolauseiden (asento ei saa olla liian laaja, eikä asennossa kannata olla liian pitkään kerrallaan) voi ajatella tässä reagoivan edellä esiteltyyn tietoon (kaikki treenimuodot, missä laajoja asentoja käytetään jollain tavalla, kehittävät kykyä rentoutua laajempiin asentoihin) ja siitä mahdollisesti tehtyyn (virheelliseen) johtopäätökseen, että venyttelyssä tulisi tähdätä mahdollisimman laajoihin asentoihin ja pitkäkestoisiin venytyksiin. Toisaalta kieltolauseet voivat kohdistua myös yleisemmäksi oletettuun stereotyyppiseen ajatukseen siitä, millaista venyttely on, ja näin osoittaa tällaisen käsityksen virheellisyyden tutkimustiedon valossa.
Referointi osoittaa eri äänten väliset suhteet
Referointi eli aiemmin tuotetun tai kuvitteellisen puheen, ajattelun tai kirjoituksen esittäminen on tapa tuoda tekstiin niin kutsutut kolmannet eli muut kuin kirjoittajan ja lukijan äänet. Tiedettä yleistajuistavassa tekstissä referointi on keskeinen keino suhteuttaa toisiinsa eri lähteistä peräisin olevia ääniä: sen avulla voidaan esimerkiksi verrata mediassa esitettyjä väitteitä tutkimustietoon.
Olen aiemmin (Vitikka 2023) tarkastellut erityisesti sitä, miten tutkimustiedon valossa virheellisiä väitteitä referoidaan ja arvioidaan. Esimerkkiblogissa referoidaan taas ennen kaikkea tutkimustietoa:
Useat tutkimukset ja laajat tutkimuskoonnit ovat osoittaneet, että riittävän laajan liikeradan voimaharjoittelu voi lisätä liikkuvuutta yhtä paljon kuin perinteinen rentoutukseen pyrkivä venyttely – –.
Kirjoittaja tekee tutkimustuloksista yleistajuista synteesiä eli tiivistää tuloksista olennaisen ja ilmaisee sen siten, että maallikkolukijan on helppo soveltaa tietoa omassa toiminnassaan – tässä tapauksessa liikkuvuusharjoittelussa. Rajatyön näkökulmasta voisi siis puhua rajojen hälventämisestä: monimutkainen ja monesta lähteestä peräisin oleva tutkimustieto esitetään tiiviissä ja ymmärrettävässä muodossa.
Referointi tuo tekstiin kolmannet eli muut kuin kirjoittajan ja lukijan äänet.
Yleistajuisissa teksteissä voidaan referoida myös kuvitteellisia ääniä, kuten kuvitteellisen lukijan puhetta tai ajatuksia. Blogitekstissä on tästä yhdenlainen esimerkki, kysymys–vastaus-osio, jossa kysymykset voi mieltää kuvitteellisen maallikon esittämiksi:
Ehkäiseekö venyttely loukkaantumisia?
Käytännössä ei.
Keskustelua käydään siis tiedeyhteisön ja maallikon välisen rajan yli. Referoimista englanninkielisissä yleistajuisissa tietokirjoissa tutkineen Olga A. Pilkingtonin (2018) mukaan tällainen kuvitteellisen lukijahahmon ajatusten tai puheen esittäminen tarjoaa todelliselle lukijalle mahdollisuuden seurata tiedettä edustavan asiantuntijan ja maallikon välistä keskustelua – ottamatta kantaa siihen, onko heidän kanssaan samaa vai eri mieltä.
Hyperlinkki on yleistajuistajan monitoimityökalu
Viimeiseksi tarkastelen hyperlinkkiä, joka on tekstin tekninen ominaisuus ja eroaa siksi edellä esitellyistä kolmesta muusta piirteestä. Lyhyissä teksteissä, kuten blogeissa ja verkkouutisissa, hyperlinkki on tyypillinen ja käytännöllinen keino viitata muihin teksteihin. Hyperlinkkejä käyttäessään kirjoittaja voi viitata toiseen tekstiin ilmaisematta sitä kielellisesti. Kirjoittaja myös luottaa siihen, että nykylukija on tottunut käyttämään linkkejä.
Hyperlinkeillä voi olla yleistajuisessa tietotekstissä monenlaisia tehtäviä: niillä voidaan vaikkapa liittää teksti johonkin verkkouutiseen tai muuhun ajankohtaiseen keskusteluun, tarjota selityksiä tieteellisille termeille ja luoda yhteyttä muiden blogikirjoittajien välille (esim. Vitikka 2018). Esimerkkiblogissa hyperlinkeillä tarjotaan ennen kaikkea tieteellisiä lähdeviitteitä:
Voimaharjoittelu tekee jänteistä vahvempia (Lazarczuk et al. 2022(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)), ja pitkällä lihaspituudella voimaharjoittelu tekee itse lihaksista vahvemmat ja kestävämmät laajoissa asennoissa (Afonso et al. 2021(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun), Alizadeh et al. 2023(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)).
Runsaat tieteelliset lähdeviitteet antavat maallikolle kuvan, että kirjoittaja tuntee aihetta koskevan tutkimuksen, mutta vain toinen asiantuntija voinee tarkistaa, että linkitetyt tutkimukset todella tukevat kirjoittajan argumentointia. Siten tutkimusviitelinkit luovat rajaa asiantuntijoiden ja maallikkojen välille.
Sen sijaan rajan yli voi kurkottaa esimerkiksi linkittämällä ajankohtaiseen verkkouutiseen ja tuomalla tekstin aihetta siten lähemmäs maallikkolukijaa. Tällaisia hyperlinkkejä ei esimerkkiblogissa ole, mutta sen sijaan tarjotaan pääsy aiempaan samaa aihetta käsittelevään blogitekstiin:
Lisänörtteilyt notkeuteen ja liikkuvuuteen liittyvistä rakenteista ja joistain liikkuvuusharjoittelun harjoitusadaptaatioista löytyvät aiemmasta blogitekstistä tämän linkin takaa(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun).
Näin kiinnostunut lukija löytää helposti lisää tutkimuspohjaista yleistajuista tietoa aiheesta.
Rajatyön lukuisat muodot ja keinot
Tarkastelemani kielellis(-teknologiset) piirteet esiintyvät usein yhdessä ja luovat moniäänisen ja vuorovaikutteisen kokonaisuuden. Persoonailmaukset, kieltolauseet, referointi ja hyperlinkit ovat tavanomaisia piirteitä tekstissä kuin tekstissä. Yleistajuisessa tekstissä ne saavat omanlaisiaan tehtäviä: niiden avulla kirjoittaja voi hahmotella tutkitun tiedon rajoja ja sen suhdetta muuhun tietoon, ohjailla ja opastaa lukijaa sekä pyrkiä luomaan yhteisymmärrystä ja yhteenkuuluvuutta hänen kanssaan.
Tiedettä yleistajuistavan viestijän kannattaa pitää mielessä kaksisuuntaisen rajatyön merkitys: on tärkeää, että raja tieteellisen ja ei-tieteellisen tiedon välillä esitetään selvästi, mutta yhtä tärkeää on pitää keskustelu tuosta rajasta avoimena ja osallistaa keskusteluun myös muita kuin tiedeyhteisön jäseniä.
Artikkeli perustuu väitöskirjatutkimukseeni: Yleistajuistaminen rajatyönä. Moniäänisyys ja vuorovaikutus tutkijalähtöisessä tiedeviestinnässä (2024)(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Esimerkkiaineisto
Juha Hulmi: Liikkuvuus – Voiko venyttelyn unohtaa ja mitä tiedämme nykyään eri venyttelymenetelmistä sekä ääriasentojen voimaharjoittelusta? Hänninen (Lihastohtori 2.9.2023)(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Lähteet
Gieryn, Thomas 1983: Boundary-work and the demarcation of science from non-science. Strains and interests in professional ideologies of scientists. – American Sociological Review 48. https://doi.org/10.2307/2095325(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Pilkington, Olga A. 2018: The fictionalized reader in popular science. Reader engagement with the scientific community. – Text & Talk 38. https://doi.org/10.1515/text-2018-0022(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Satokangas, Henri 2020: Termien havainnollistamisen kerronnalliset keinot yleistajuisissa tietokirjoissa. Näkökulmana toimintokuviot. – Mikko T. Virtanen, Pirjo Hiidenmaa & Jyrki Nummi (toim.), Kertomuksen keinoin. Tarinallisuus mediassa ja tietokirjallisuudessa s. 112–132. Helsinki: Gaudeamus.
Vitikka, Elina 2018: Hyperlinkkien funktiot ja kirjoittaja- ja lukijapositiot. – Virittäjä 122. https://doi.org/10.23982/vir.63134(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Vitikka, Elina 2020: Minä tutkija, me ihmiset – ensimmäisen persoonan ilmausten tehtäviä tutkijan kirjoittamassa tietokirjassa. – Mikko T. Virtanen, Pirjo Hiidenmaa & Jyrki Nummi (toim.), Kertomuksen keinoin. Tarinallisuus mediassa ja tietokirjallisuudessa s. 133–155. Helsinki: Gaudeamus.
Vitikka, Elina 2023: Referointi rajatyönä. Virheellisten terveysväitteiden kumoaminen tietokirjallisuudessa. – Sananjalka 65. https://doi.org/10.30673/sja.128161(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)