paikannimet
Jokioista vai Jokioisia?
Minna Salonen
Suomalaisten kuntien – nykyisten tai entisten – nimiä taivutetaan kuten paikkakuntalaiset itse niitä taivuttavat. Tuttu …
Kysyttyä
Onnela ja Ryysyranta
rakkaan paikan monet nimet
Sanna Rask
Vapaa-ajanasuntojen nimet kertovat paitsi paikasta myös mielikuvista, joita mökkiin ja koko sen ympäristöön halutaan liittää. Mielikuvat ovat enimmäkseen myönteisiä, mutta usein myös humoristisia, joskus jopa ironisia.
Paikannimet
Aleksis Kiven kadulta Pikku Huopalahteen
Tiina Manni-Lindqvist
Paikannimien oikeinkirjoituksesta on olemassa vakiintuneet säännöt. Oikein kirjoitetut nimet vakiinnuttavat suositettavaa kirjoitusasua ja vähentävät nimien käyttöä hankaloittavaa vaihtelua.
Paikannimet
Suomalainen paikannimikirja
Heikki Hurtta
Paikannimet ovat kielenkäyttäjiä suuresti kiinnostava aihe, ja niistä onkin kirjoitettu paljon vallankin nimistönhuollon näkökulmasta. Esimerkiksi …
Julkaisuja
Pekingin olympialaiset
Riitta Eronen
Kysymys: Elokuussa 2008 pidettävät kesäolympialaiset järjestetään Kiinan pääkaupungissa, mutta mitä nimeä siitä pitäisi käyttää? Järjestetäänkö …
Kysyttyä
Pyreneiden vai Iberian niemimaa?
Minna Salonen
Kysymys: Käytetäänkö Etelä-Euroopan läntisimmästä ja suurimmasta niemimaasta nimeä Pyreneiden niemimaa vai Iberian niemimaa? Vastaus: Etelä-Euroopan …
Kysyttyä
Sotši
Elina Wihuri
Vuoden 2014 talviolympialaiset järjestetään Sotšin kaupungissa, joka sijaitsee Venäjällä Krasnodarin aluepiirissä Mustanmeren rannalla. Venäjän kyrillisten …
Kysyttyä
Transnistria
Elina Wihuri
Viime aikoina on Kielitoimistosta kyselty, mitä kirjoitusasua pitäisi käyttää suomen kielessä Moldovan erityishallintoalueesta. Alue sijaitsee …
Kysyttyä
Tuttujen paikkojen vieraita nimiä
Heikki Hurtta
Viestimissä ja käännöskirjallisuudessa esiintyy silloin tällöin sellaisia paikannimiä kuin Bavaria, Bohemia, Moravia ja Turin. Jos …
Kysyttyä
Helsinkipuisto
Heikki Hurtta
Helsingin kaupunkiin suunnitellun uuden puistokokonaisuuden nimen oikeinkirjoitus on herättänyt kysymyksen, kumpi on oikea kirjoitusasu, Helsinki-puisto …
Kysyttyä