kielenhuollon historiaa
Kielivaliokunnan ensimmäisenä työnä vierassanat
Taru Kolehmainen
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kielivaliokunta perustettiin vuonna 1928. Sen ensimmäisiä tehtäviä oli vierassanojen oikeinkirjoituksen vakiinnuttaminen. Asia nostatti kiihkeitä tunteita.
Kielenhuollon historia ja periaatteet
Kapulakieltä ja lampaanlatinaa
Taru Kolehmainen
Kapulakieli tarkoittaa etenkin vaikeaselkoista virkakieltä, mutta sillä on ollut muitakin merkityksiä. Milloin kapulakieli-sana on tullut kieleen? Entä miksi sanassa on juuri kapula?
Sanojen taustaa
Nominatiivi vai genetiivi yhdyssanan alussa?
Taru Kolehmainen
Vaikeimpia kysymyksiä läpi kielenhuollon historian on ollut yhdyssanan alkuosan eli määriteosan sijamuoto: milloin se on nominatiivissa (tekijäoikeus), milloin taas genetiivissä (tekijänoikeus)? Asiasta on jopa käyty ns. kielioppaiden sotaa.
Kielenhuollon historia ja periaatteet
Teitittelyn pitkä historia
Taru Kolehmainen
Toista ihmistä voi puhutella sinutellen, teititellen tai, niin kuin aikanaan on tehty, kolmatta persoonaa käyttäen. Puhuttelu ei ole aina ennenkään ollut vain lauseopillinen vaan myös yhteiskunnallinen kysymys.
Kielenhuollon historia ja periaatteet
Oikeakielisyyttä ja kielenhuoltoa
Taru Kolehmainen
Sana kielenhuolto alkoi vakiintua käyttöön vasta 1950-luvulta alkaen. Sitä edelsivät sanat oikeakielisyys, kielenpuhdistus ja kielenvaalinta. Termien historia kertoo myös toiminnan sisällön vähittäisestä muuttumisesta.
Kielenhuollon historia ja periaatteet
Ensimmäinen kielilautakunta
Taru Kolehmainen
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kielitieteellinen Osakunta (1868–1873) on ensimmäinen organisaatio, jossa tehtiin kielenkäyttöä koskevia päätöksiä kollektiivisesti. Siellä käsiteltiin toki muitakin kieliasioita, mutta tässä artikkelissa näkökulmana on kielenhuolto.
Kielenhuollon historia ja periaatteet
Yhdysmerkin käytön ja paikannimien oikeinkirjoituksen vaiheita
Taru Kolehmainen
Yhdysmerkin käytön nykyiset säännöt vakiintuivat jo melko varhain. Pitempään horjuntaa on ollut yhdessä yhdyssanojen erityisryhmässä, paikannimissä.
Kielenhuollon historia ja periaatteet
Allan Saratien unohdettu kieliopas
Taru Kolehmainen
Kielenkäytön oppaita kaivattiin jo 1800-luvulla vakiintumassa olleen kirjakielen käytön avuksi. Oppaita julkaistiinkin sitten peräjälkeen kaksi: Knut Cannelinin ja Allan Saratien oppaat. Näistä Saratien teos on jäänyt melko tuntemattomaksi.
Kielenhuollon historia ja periaatteet
Lyhenteiden loppupiste
Taru Kolehmainen
Pisteen käyttö lyhenteen lopussa tuntuu pieneltä asialta, mutta onpa siihen joskus puuttunut valtiovaltakin.
Kielenhuollon historia ja periaatteet
Pipliasuomesta yleissuomeen
Taru Kolehmainen
Suomen kirjakielen historiassa on kaksi kielipoliittisesti tärkeää vaihetta: Ensimmäinen on uskonpuhdistus, jonka vaikutuksesta kirjakieli luotiin, lähinnä kirkon tarpeisiin. Toinen on kansallisen heräämisen vaihe, jolloin kirjakieltä ryhdyttiin määrätietoisesti kehittämään sivistyksen välineeksi ja hallinnon kieleksi.
Kielenhuollon historia ja periaatteet