Siirry sisältöön

etunimet

Isla, Taika, Luka ja Sisu saavat oman nimipäivän

Minna Saarelma-Paukkala

Vuonna 2015 kalentereihin tulee jälleen kymmeniä uusia nimiä. Suomalaiseen nimipäiväkalenteriin on hyväksytty 39 uutta nimeä ja suomenruotsalaiseen 57. Tulokkaiden joukossa on niin uusia kotimaisia kuin kansainvälisiäkin etunimiä.

Henkilönnimet

Etunimen sukupuoli

Heli Perttula

Jos saat sähköpostia, jonka on allekirjoittanut Tuisku, löydät itsesi todennäköisesti miettimästä, oletko tekemisissä naisen vai miehen kanssa. Useimmista nimistä sukupuoli kuitenkin ilmenee.

Henkilönnimet

Miten taipuvat Sade, Rae ja Dennis?

Helinä Uusitalo

Etunimistömme rikastuu, kun uusien omakielisten ja vieraskielisten nimien osuus kasvaa. Käytössä etunimiä joudutaan taivuttamaan usein, ja toisinaan nimen taivutusta voi joutua miettimään. Mielipiteitä nimien taivutuksesta kysyttiin verkkokyselyssä.

Henkilönnimet

Kotimainen nimikäytäntö

Sirkka Paikkala

Uuden nimen valinnassa kohtaavat nimenantajien toiveet, nimenkantajan etu ja Suomen voimassa oleva oikeus. Kun ihmiset liikkuvat, liikkuvat myös nimet. Nimilain edellyttämä kotimainen nimikäytäntö on elävä kokonaisuus, johon sopivaa nimeä joutuu arvioimaan monesta eri näkökulmasta.

Henkilönnimet

Jan-Erik ja Sarianna
yhdysnimien kirjoitustapa

Suvi Mäkelä

Yhdysnimet kirjoitetaan yleensä yhdysmerkkiä käyttäen, siis esimerkiksi Ritva-Liisa, Veli-Matti. Tämä on ollut suositus ja vallitseva käytäntö, josta kuitenkin on joskus poikettu. Näin on voinut syntyä uusiakin nimiä.

Henkilönnimet

Jasper, Jesper ja Minea – kalenterin uudet nimet

Minna Saarelma

Kaupoissa ovat parhaillaan myynnissä vuoden 2010 kalenterit. Suomenkielisessä nimipäiväkalenterissa on nyt 25 uutta naisten nimeä ja 14 uutta miesten nimeä.

Henkilönnimet

Pilvin vai Pilven – etunimien ja appellatiivien ristivetoa

Pirjo Mikkonen

Tämän vuosituhannen luonteeseen kuuluu toisaalta etsiä lapsille mitä oudoimpia vierasnimiä, toisaalta palata vanhoihin omankielisiin nimiin. Lapsilleen nimiä harkitsevien vanhempien isovanhemmat ja jopa isoisovanhemmat saavat nyt pieniä kaimoja. Kun nimeen sisältyy selvästi suomen kielen appellatiivi, törmätään tuon tuosta taivutusongelmiin.

Artikkeli

Etunimen valinta – haasteellista kielenkäyttöä

Arja Lampinen

Etunimen tehtävä on erottaa yksilöt toisistaan, mutta nimi kertoo paljon muutakin. Nimissä heijastuu mm. eri aikojen arvomaailma. Nimen valinta on tärkeä kielellinen teko. Seuraavassa kerrotaan, millaisia nimiä Suomessa on annettu viimeksi kuluneiden sadan vuoden aikana ja millaisin perustein ne on valittu.

Artikkeli

Ville Juhani vai Marlo Kornelius, Laura Maria vai Jasna Katriona?

Saara Welin

Sitä mukaa kuin lapset ovat käyneet harvinaisiksi, on lasten nimien valinta tullut heidän vanhemmilleen tavattoman …

Kieli yhteiskunnassa

Etunimet Suomen nimikäytännössä ja lain kourissa

Eeva Maria Närhi

Suomessa tuli 1.11.1991 voimaan nimilaki. Aiemmin meillä oli ollut erikseen sukunimilaki ja etunimilaki vastaavine asetuksineen. Etunimet ovat jokaista lähellä, jokaisen tuntemia. Niitä koskeva laki ja vielä vähemmän lakiin tulleet uudistukset eivät sen sijaan näy olevan riittävästi tiedossa, aina eivät edes siellä, missä nimiviranomaiset tekevät ratkaisuja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen nimitoimiston toimistopäällikkö Eeva Maria Närhi selvittelee seuraavassa, millaisia kysymyksiä kenen tahansa nimenantajan tai nimiasioita ratkovan virkamiehen eteen saattaa tulla.

Henkilönnimet