”Tämä on iso päivä”, kuvaili jalkapalloilija tunteitaan, kun tieto paluusta Euroopan viheriöiltä kasvattajaseuraan julkistettiin. Nuorempi pelaaja on vasta tekemässä lähtöä maailmalle: ”Iso unelma on pelata joskus ManU:ssa.” Jos urheilu-uutisten lukijalla on tarkka kielivainu, saattaa hän hieraista silmiään: eikös tärkeää päivää tai harrasta unelmaa sanota pikemminkin suureksi kuin isoksi?
Iso ja suuri tarkoittavat jotakuinkin samaa. Kielitoimiston sanakirjan mukaan molemmilla voidaan luonnehtia esimerkiksi jotakin ulkoisilta mitoiltaan kookasta, määrältään runsasta, vaikutukseltaan voimakasta tai merkitykseltään huomattavaa.
Moniin tilanteisiin iso ja suuri ovat siis kumpainenkin käypiä valintoja, mutta täydellisiä synonyymejä ne eivät ole. Tämä olisikin poikkeuksellista, sillä täysi samamerkityksisyys eli sanojen keskinäinen vaihdettavuus kaikissa asiayhteyksissä ja kielellisissä konteksteissa ilman pienintäkään muutosta merkityksessä on harvinaista – ellei kerrassaan mahdotonta.
Lähimmäs absoluuttista samamerkityksisyyttä pääsevät esimerkiksi sellaiset neutraalit partikkelit kuin saakka ~ asti ja vuoksi ~ takia. Tarkkaan ottaen tällaisia tapauksia ei kuitenkaan voi pitää aitoina synonyymeinä, sillä ne ovat ennemmin kieliopillisia elementtejä kuin itsenäisiä sanoja.
Valinta synonyymien välillä
Kielenulkoinen todellisuus ohjaa osaltaan valintaa kahden tai useamman synonyymisen sanan välillä. Esimerkiksi karaokessa kuulee usein hoilotusta, mutta kirkossa kajahtelee veisuu. Molemmissa on yhtä kaikki kyse samantapaisesta toiminnasta, laulamisesta.
Viittauksen kohde ominaisuuksineen ei kuitenkaan yksinään ohjaa sanavalintaa. Myös kielenkäyttäjän kielellinen ja kulttuurinen tausta sekä asenteet ja arvostukset vaikuttavat hänen valintoihinsa. Naapurin Rekku saattaa siis olla yhdelle hauva ja toiselle piski.
On vaikea tyhjentävästi selittää, miksi johonkin asiayhteyteen iso sopii hyvin, kun taas jokin toinen tuntuu edellyttävän suurta. Joitakin periaatteita voidaan toki esittää. Tavallisin selitys lienee ison ja suuren työnjako konkreettisen ja abstraktin tai kirjaimellisen ja kuvallisen välillä.
Abstraktien ja kuvallisten asioiden tai ilmiöiden luonnehtimiseen suuri sopii isoa luontevammin. Esimerkiksi tuska tai rakkaus voi olla suurta mutta tuskin sentään isoa. Vilpittömällä ja ystävällisellä ihmisellä on nimenomaan suuri sydän. Iso olisi tässä yhteydessä liian konkreettinen ja siksi outo valinta.
Ison ja suuren erikoistuminen omiin tehtäviinsä ei tietenkään ole aukotonta. Vaikkapa suuri mies tarjoaa ilman päättelyä ohjaavaa kontekstia mahdollisuuden sekä konkreettiseen että abstraktiin tulkintaan: suuri voi viitata tässäyhtä hyvin miehen fyysiseen kokoon kuin hänen henkisiin ominaisuuksiinsa. Ison miehen ei sen sijaan pitäisi jättää tulkinnan varaa – ainakaan periaatteessa. Kysymyksessä on kirjaimellisesti isokokoinen (tai aikuinen) mies.
Näyttäisi siis siltä, että suuri sopii useimmiten luontevasti sekä aineellista että aineetonta maailmaa kuvaamaan, kun taas iso istuu joitakin poikkeuksia (isokenkäinen, iso herra) lukuun ottamatta lähinnä kirjaimellisen ja kouriintuntuvan alueelle.
Agricolan kädenjälki
Selitystä ison ja suuren työnjakoon on etsittävä vuosisatojen takaa kirjakielemme varhaisista vaiheista ja senaikaisista puhutun suomen muodoista alkaen. Murteissamme suurta on vanhastaan käytetty enimmäkseen kaakkoisessa Suomessa, kun taas iso on ollut suositumpi muualla maassa. Tämän ilmiön voi edelleen todeta paikannimistä.
Oheiseen karttaan on merkitty eri värein sellaiset paikannimet, joissa esiintyy suuri tai iso. Kartasta nähdään, että suuri-nimiä on eniten nimenomaan Kaakkois-Suomessa.
Uuden testamentin suomennoksellaan kirjakielemme peruskiven muurannut Mikael Agricola syntyi ja varttui Pernajassa, joka kuuluu suuri-nimien alueeseen. Myös hänen opiskelukaupunkinsa Viipuri kuuluu samaan alueeseen. Niinpä ei olekaan yllätys, että Agricolan kirjallisessa tuotannossa suuri esiintyy verrattomasti useammin kuin iso.
Uuden testamentin käännöksen ohella Agricola loi suomeksi myös muuta hengellistä kirjallisuutta. Uskonnollisen aihepiirin vuoksi onkin luonnollista, että suurella on Agricolan teksteissä usein luonnehdittu nimenomaan aineettomia ja abstrakteja asioita, sellaisia kuin vaikkapa synti tai armo.
Kannattaa kuitenkin panna merkille, että Agricolan kielessä isolla ja suurella ei näyttäisi olevan nykykielelle ominaista työnjakoa aineellisten ja aineettomien asioiden määritteinä. Tämän voi huomata vaikkapa seuraavista katkelmista, jotka on poimittu Agricolan Uuden testamentin käännöksestä: Issoy Marian päiue (iso Marian päivä), Teme ombi Jumalan weki, ioca se isoi on (tämä on Jumalan väki ´voima´). Näissä esimerkeissä isolla on nimenomaan kuvallinen merkitys. Vuonna 1642 ilmestyneessä raamatunkäännöksessä suuri on jo kuitenkin korvannut ison vastaavissa kohdissa.
Kansan kielitajuun iskostunut ajatus suuresta henkisiä asioita luonnehtivana sanana ei siis johdu Agricolan tekemästä laadullisesta eronteosta ison ja suuren välillä. Kyse on suuren määrällisestä ylivoimasta Agricolan kielessä ja hänen kirjoitustensa hengellisestä luonteesta.
Iso liukuu suuren alueelle
Mutta entä sitten jalkapalloilijamme isoine päivineen ja unelmineen? Toisinaan iso todellakin näyttää pujahtavan sellaisiin käyttöyhteyksiin, joissa on tottunut näkemään suuren. Kun iso luonnehtii esimerkiksi sellaisia asioita kuin onni, hetki tai unelma, on se työntynyt alueelle, jota on tavattu pitää suuren reviirinä.
Erityisen mielenkiintoisia ovat sellaiset tapaukset, joissa iso on ottanut suuren paikan fraasissa tai muussa vakiintuneessa kuvailmauksessa: Jääkiekkoilija uumoilee voiton irtoavan, jos joukkue puolustaa omaa maalia isolla sydämellä. Toimittaja puolestaan luonnehtii Federico Fellinin elokuvaa La Dolce Vita elämää isommaksi.
Tällaiset kiinteät sanaliitot ovat sillä tavalla kivettyneitä, etteivät niiden osatekijät hevin varioi – mutta kuten esimerkeistä voi nähdä, iso saattaa ujuttautua suuren tilalle jo tämänkin tyyppisessä ympäristössä.
Mitään varsinaista sääntöä ison ja suuren käytöstä ei ole, vaan sanojen työnjako on perustunut puhujien kielitajuun. Kielelliset käytänteet eivät kuitenkaan ole kiveen hakattuja, ja erilaiset muutokset ovat aina mahdollisia.
Kun sanaa tai sanontaa käytetään jollakin tapaa normista poiketen, saattaa osa lukijoista harmistua, mutta monet myös varmasti ihastuvat. Uudessa ilmauksessa on tuoreutta ja raikasta ilmaisuvoimaa. Tällainen kielellinen innovaatio – oivallus tai lipsahdus – saattaa saada ilmaa siipiensä alle, ja sen voi omaksua osaksi kielenkäyttöään aivan huomaamatta.
Sekä suuri että iso ovat kelpoa yleiskieltä, mutta iso lienee aavistuksen arkisempi ja siten puheessa yleisempi. Ero puhutun ja kirjoitetun kielen välillä on kuitenkin nykyään entistä sumeampi. Esimerkiksi tekstiviestit, sähköposti ja pikaviestiohjelmat perustuvat kyllä kirjoittamiseen, mutta viestintä näiden välineiden avulla sisältää myös puheelle ominaisia piirteitä. Ison hiipiminen suuren alueelle saattaa olla osin seurausta tästä kehityksestä.
Kirjallisuutta
Koivusalo, Esko: Miksi etevää runoilijaa sanotaan suureksi eikä isoksi? Helsingin Sanomat 9.4.1982.
Vanhan kirjasuomen sanakirja I. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 33. Valtion painatuskeskus, Helsinki 1985.