Selvitin vuosina 2015 ja 2016 kahden kyselytutkimuksen avulla, miten suomen kielen puhujat selittävät velvoittavia, sallivia ja kieltäviä ilmauksia suomen lakikielessä. Kyselyjen avulla hain vastauksia siihen, miten ilmaukset eroavat toisistaan semanttisilta piirteiltään ja tyyliltään sekä miten eri kohderyhmät tulkitsevat niitä lakikielessä.

Kyselyn taustaa

Kyselyn yhtenä kimmokkeena oli se, että lakikielessä monia ilmauksia käytetään eri tavalla kuin yleiskielessä. Tämä koskee esimerkiksi ihmisen toimintaa ohjailevia modaalisia ilmauksia. Niitä kutsutaan deonttisiksi ilmauksiksi. Ne ilmaisevat joko velvollisuutta (on tehtävä, tulee, pitää), lupaa (saada, voida, on oikeus) tai kieltoa (ei voi, ei saa, on kielletty).

Laki- ja yleiskielen ero näkyy velvoittavien ilmausten erilaisessa esiintymistiheydessä. Lakiteksteissä velvoittavia ilmauksia käytetään paljon, koska ne ilmaisevat lain keskeisimpiä tehtäviä. Velvoittavista ilmauksista useimmin esiintyvä on partisiippirakenne, esim. on tehtävä, jota joskus kutsutaan välttämättömyysrakenteeksi (Pekkarinen 2011). Velvoittavuutta ilmaistaan laissa myös hyvin usein indikatiivin avulla (esim. kunta valvoo), mutta se jäi tämän kyselyn ulkopuolelle.

Toisena kyselyn virikkeenä oli se, että puolan kielessä velvoittavien ilmausten tulkinnassa on eroja lakikielen ja yleiskielen välillä. Esimerkki tästä on ilmaus powinien, joka on hyvin yleinen molemmissa kielirekistereissä, mutta puhekielessä sitä pidetään vähemmän velvoittavana kuin lakikielessä. Puhutussa kielessä se voi siis tarkoittaa ’pitää tehdä’ tai ’olisi tehtävä, pitäisi, mutta ei ole pakko’. Puheen perusteella teko voidaan siis jättää tekemättä, mutta laissa se tulkitaan ehdottomaksi pakoksi. Ero näkyy selvästi juristien ja maallikoiden tulkinnoissa.

Muoto- ja lauseopillisesti puolan kieli eroaa suomen kielestä muun muassa siinä, että nesessiivi-ilmaukset powinien ja musieć ’pitää’ taipuvat kaikissa persoonissa. Sen sijaan nesessiivi-ilmaus, należy ’tulee’, ’on tehtävä’, on taipumaton. Lisäksi käytetään velvoittavia ja sallivia fraaseja, kuten jest zobowiązany ’on velvollinen’ ja ma prawo ’jollakulla on oikeus’. Yleistä on myös käyttää pelkkää indikatiivimuotoista verbiä samoin kuin suomessakin.

Puolankielisiä ilmauksia on jo tutkittu oikeusteoriassa, logiikassa ja kielitieteessä. Ilmausten merkityksille on siis tunnettuja määritelmiä, ja niiden tulkintaa pidetään selvänä ja vakiintuneena.

Kyselyjen avulla halusin selvittää, onko kielen eri rekisterien välillä eroja myös suomen kielessä. Tästä syystä hain erilaisia ilmausten piirteitä ja tekijöitä, jotka erottavat ilmauksia toisistaan. Vastaajia pyydettiin kirjoittamaan velvoittava ilmaus kyselyn esimerkkilauseiden tyhjiin kenttiin. He saivat valita sopivimmat vaihtoehdot listasta tai kirjoittaa oman ilmauksen. Lauseet oli poimittu alkuperäisistä suomalaisista säädöksistä, jotka ovat vapaasti luettavissa Finlex-säädöstietokannassa. Ensimmäiseen kyselyyn valittiin 10 ja toiseen 6 lausetta. Ne edustivat eri oikeudenaloja, jotta olisi mahdollista tarkastella kontekstin vaikutusta tutkittuihin ilmauksiin. Lisäksi vastaajat selittivät omia valintojaan ja kirjoittivat ilmausten määritelmiä.

Kommenttien pohjalta ryhmittelin jokaisen ilmauksen erikoispiirteet, jotka kuvailevat ilmausta eri näkökulmista – piirteet kertovat sekä ilmauksen perusmerkityksestä että sen lisäpiirteistä. Lopuksi tarkastelin vielä ilmausten niin sanottua deonttista voimaa, eli sitä, miten voimakkaasti niillä voi asettaa velvoitteen.

Tutkimuksen aineisto koottiin kahdella verkkokyselyllä vuosina 2015 ja 2016. Kyselyt käsittelivät velvoittavia, sallivia ja kieltäviä ilmauksia suomen lakikielessä. Vastaajia oli 336 ja 126. Kyselyjen avulla selvitettiin tutkittavia ilmauksia erottavia piirteitä. Tieto auttaa erityisesti puolalaisia kääntäjiä ja tutkijoita käyttämään suomen kielen deonttisia ilmauksia. Kyselyt ovat osa kirjoittajan väitöskirjatyötä nimeltään Deonttisen modaalisuuden ilmaisimet puolan ja suomen lakikielessä.

Kyselyn tuloksia

Tutkimuksesta ilmenee, että vastaajat tulkitsivat tulla-verbin lakikielessä suositukseksi ja vähemmän velvoittavaksi kuin ilmauksen on tehtävä. Vastaajat antoivat näille ilmauksille yleensä eri arvot arvioidessaan niiden velvoittavuutta numeroasteikolla. Tulla-verbin ilmaisemaa pakkoa kuvailtiin joskus pikku pakoksi. Tämä vahvistaa Kangasniemen havainnot (1992), joiden mukaan velvoittavimpina ovat järjestyksessä älä (imperatiivi), on pakko, on tehtävä, täytyy, pitää, on välttämätöntä, tulee, saa ja kuuluu. Silti suomalaisen oikeusteorian mukaan sekä tulee että on tehtävä ovat yhtä velvoittavia, mikä osoittaa, että kyselyn vastauksissa ei aina otettu huomioon lakitekstien normatiivista tehtävää.

Mielenkiintoista on, että joskus tulee tehdä -fraasin ymmärrettiin koskevan tulevaisuutta. Voi olettaa, että merkitykseen on vaikuttanut verbin futuurinen käyttö, kuten fraasissa tulee tekemään (laina ruotsista: kommer att göra).

Tulee-verbi muistuttaa siis puolan powinien-ilmausta. Sitä pidettiin heikompana ja siihen yhdistettiin usein oikeusseuraamusten puute. Sen sijaan joidenkin vastaajien käsityksen mukaan on tehtävä -ilmaukseen liittyy sanktioita, jos teko jää tekemättä. Siinä mielessä se on ehdottomampi ilmaus. Toisaalta tulee tehdä on puhekielessä aika harvinainen, toisin kuin powinien. Rekisteriin ja frekvenssiin nähden powinien on taas lähempänä on tehtävä -ilmausta.

Havainnollistavan esimerkin velvoittavuuden asteen merkityksestä arkielämässä antaa Nordman (2016). Hän kuvailee, miten oikeustieteen opiskelijat huomasivat Helsingin metrossa tiedotteen, jossa ilmoitettiin, että matkustajalla pitää olla lippu: Matkustajalla on oltava voimassa oleva lippu. Ruotsinkielinen tiedotus kiinnitti opiskelijoiden huomiota, koska siinä käytettiin pikemminkin suositusta tarkoittavaa, heikompaa vastinetta bör voimakkaamman ja oikeamman ska-verbin sijalle: Resenären bör ha giltig biljett. Tulkintaerot käännösversiossa saivat opiskelijat ottamaan riskin ja matkustamaan ilman voimassa olevaa lippua.

Suomalaisessa säädöskielessä parantamisen varaa

Kyselyjen antia ovat myös vastaajien kommentit, jotka kertovat muiden kuin lakikielen asiantuntijoiden näkemyksistä suomen säädöskielestä. Ne voivat auttaa täydentämään säädöskielen ohjesivuja, jotka Kotimaisten kielten keskus avasi helmikuussa 2017.

Vastaajat kommentoivat ensinnäkin fraaseja ja verbinmuotoja, joita he eivät pitäneet luontevina. Esimerkiksi päättää jotakin hankittavaksi tuntui oudolta, ja tilalle ehdotettiin ilmausta määrätä hankittavaksi. Ongelmallisilta tuntuivat myös verbien sisältää ja evätä partisiippimuodot (on) sisällettävä ja (on) evättävä, ja niiden välttämistä ehdotettiin. Toiseksi huomautukset koskivat vaikeasti hahmotettavaa sanajärjestystä. Kolmanneksi vastaajat vierastivat pitkiä ja monimutkaisia virkkeitä, joiden sisältöä ei ymmärrä ennen kuin on lukenut kohdan moneen kertaan: ”On kuviteltu, että laissa kaikki mahdollinen yhdestä asiasta pitää mahduttaa samaan virkkeeseen.”

Kyselyn aiheen kannalta erityisen kiinnostavia olivat kommentit, jotka koskivat velvoittavia ja sallivia ilmauksia. Pohtiessaan niiden käyttöä vastaajat huomauttivat seuraavista asioista:

  • Velvoittavuus on joskus epäselvää: ei ilmene, onko jokin asia pakollinen vai suositeltava.
  • Joissakin tapauksissa salliviin verbeihin liittyy epäselvyys siitä, onko tekeminen mahdollista (mutta harkinnanvaraista) vai onko se mahdollista ja tiettyjen edellytysten täyttyessä pakollista. Esimerkiksi ”Tuomioistuin saa omasta aloitteestaan päättää hankittavaksi todisteita riita-asiassa, jossa sovinto ei ole sallittu.”
  • Joskus pykälän perusteella on vaikea tietää, seuraako tekemättä jättämisestä rangaistus vai ei.
  • Verbi tulee häiritsee lukemista vanhahtavuutensa takia.
  • Passiivimuotoisena verbi saadaan on outo.
  • Onkohan lauseessa ”Elinkeinonharjoittajien liiketoiminnan kotipaikka tai kiinteä toimipaikka tulee olla Suomessa” taustalla direktiivin huono suomi? Ehdotuksena voisi olla nesessiivi-ilmaus: ”Elinkeinonharjoittajan liiketoiminnan kotipaikan tai kiinteän toimipaikan on sijaittava Suomessa.”

Harkittuakin tulkinnanvaraisuutta

Pitää huomata, että lakitekstin ilmaisut ovat usein tarkoituksellisesti harkinnanvaraisia. Tavoitteena on jättää tilaa laajalle tulkinnalle. On kuitenkin hyvä muistaa, että velvoittavien ja sallivien ilmausten tehtävä on ensisijaisesti normatiivinen. Muussa tapauksessa ilmauksen luonnetta voidaan joskus täsmentää hallituksen esityksessä. Ilmausten ymmärrettävyys riippuu vastaajien mielestä paljon asiayhteydestä ja joskus myös siitä, onko pykälissä asetettu oikeusseuraamukset.

Kirjallisuutta

Kangasniemi, H. 1992: Modal expressions in Finnish. Studia Fennica Linguistica 2. Helsinki: SKS.

Nordman, L. 2016: Författningsöversättning: processer och produkter. Hans Landqvist, Christer Laurén, Lieselott Nordman, Marianne Nordman och Maria Kvist (toim.), Juridik på svenska i Finland. Vaasa: Scriptum, s. 249-318.

Pekkarinen, H. 2011: Monikasvoinen TAVA-partisiippi: Tutkimus suomen TAVA-partisiipin käyttökonteksteista ja verbiliittojen kieliopillistumisesta. Väitöskirja. Helsingin yliopisto.

Rydzewska-Siemiątkowska, J. 2016: Explaining synonymy between obligation expressions in Finnish legal language – results of a survey. Comparative Legilinguistics 28, s. 63–87. https://pressto.amu.edu.pl/index.php/cl/article/view/7434/7466(siirryt toiseen palveluun)