Kuva: Maija Saari.

Palindromi on yhden tai useamman sanan muodostama kokonaisuus, joka on sama sekä etu- että takaperin. Tunnetuimpia esimerkkejä yhden sanan palindromeista ovat saippuakauppias ja tissit. Yhtä sanaa pidemmistä palindromeista monille tuttuja ovat innostunut sonni ja Isä, älä myy myymälääsi!

Aloittelijalle yhden sanan mittainen palindromi on helpompi tunnistaa palindromiksi kuin pitkänä virtaava sanavuo. Esimerkiksi sanasta akka pystyy nopeasti tarkistamaan, että siinä on molempiin suuntiin kirjaimet samassa järjestyksessä. Tarkistaminen muuttuu huomattavasti työläämmäksi, jos kyseessä on hieman pidempi palindromi, kuten vaikkapa tämä laatimani palindromi nimeltään ”Älä”.

Älä anna, Nanna! Älä anna naukkua!
Pulla-Joonas, ota aineet! Pakene!
Mene, mene, mene!
Varaa kaara, vene!
Mene, mene, mene!
Kapteeni Aatos anoo Jallu-paukkua.
Nanna, älä anna! Nanna, älä!

Palindromien laatimista pidetään usein hyvin vaativana lajina. Sitä se onkin. Kuten edellisestä esimerkistä näimme, ei kuitenkaan ole mahdotonta tehdä varsin pitkiäkin palindromeja, joissa punainen lanka säilyy alusta loppuun.

Suomen kieli ja palindromit

Suomen kieli sopii palindromeihin erittäin hyvin. Merkittävin etu ovat suomen monet taivutusmuodot. Otetaan esimerkiksi suomen kielen omistusliitteet eli possessiivisuffiksit ja vaikkapa sana aasi. Sehän taipuu näin: aasini, aasisi, aasinsa, aasimme, aasinne, aasinsa.

Jo pelkästään noista kuudesta muodosta peräti kolmesta saa valmiin palindromin, kun taivutetun sanan eteen lisää saman taipuneen sanan takaperin: Isi saa aasisi, Emmi saa aasimme ja Enni saa aasinne.

Tällaiseen suoritukseen ei moni muu kieli kykene, sillä esimerkiksi englannin kielessä aasin omistaja ilmaistaan erillisellä sanalla: my donkey, your donkey, our donkey jne. Muun muassa tässä kohtaa suomen kieli antaa palindromintekijälle huomattavasti laajemmat mahdollisuudet palindromien rakenteluun kuin rakenteeltaan toisentyyppiset kielet.

Suomen kieli sopii palindromeihin erittäin hyvin.

Toinen etu on se, että suomessa on moneen muuhun kieleen verrattuna paljon sijamuotoja, peräti 15. Useissa muissa Euroopan kielissä sijamuotojen sijaan käytetään prepositioita.

Toki prepositioitakin voi käyttää hyväkseen palindromien laadinnassa, mutta suomen kielen sijamuodoista hyvin moni sisältää takaperin tarkasteltuna mainioita palindromien aloitussanoja. Tätä etua prepositioilla ei ole.

Ottakaamme esimerkkisanaksi maali. Se taipuu mm. näin: maalia (partitiivi), maalissa (inessiivi) ja maalilla (adessiivi). Takaperin käännettynä maalia sisältää aloitussanan ai, maalissa aloitussanan Assi ja maalilla aloitussanan Alli.

Näillä eväillä ja pienillä lisäyksillä saamme varsin helposti laadittua seuraavat palindromit:

Ai, laama Atso nostaa maalia!
Assi, laama maalissa!
Alli, laama maalilla!

Miten palindromi tehdään?

Suomen kielen käyttäminen antaa siis hyvät lähtökohdat palindromien rakentamiselle. Mutta miten palindromi sitten tehdään? Siihen kysymykseen hieman perusteellisemman vastauksen antaminen vaatisi jo yhden Kielikellon verran palstatilaa. Lyhyesti sanottuna palindromin rakentamisessa on pidettävä mieli valppaana ja ajateltava kahteen suuntaan yhtä aikaa.

Useimmiten palindromia lähdetään askartelemaan keskeltä samanaikaisesti kohti kumpaakin reunaa, mutta periaatteessa sen voi aloittaa mistä kohtaa hyvänsä. Tavoitteena kannattaa olla se, että lopputulos olisi mieluummin lyhyt ja naseva kuin pitkä ja sekava.

Jos haluaa tarkemmin perehtyä palindromien muodostamisen saloihin, kannattaa tutustua minun ja Pasi Heikuran toukokuussa 2019 ilmestyvään teokseen ABCBA-kirja – ­Alivaltiosihteerin palindromiopas (Otava). Siinä kerrotaan seikkaperäisesti, miten palindromi tehdään. Sen lisäksi siinä on runsaasti muutakin tietoa palindromeista sekä mm. noin 800 suomalaisesta etunimestä laadittuja palindromeja.

Rajoita ja hallitse

Palindromi on suomen kielen tekstilajeista kenties vaativin, sillä sen tekemistä säätelee kaikkein rajoittavin sääntö: palindromin on oltava täsmälleen sama sekä etu- että takaperin. Tämä rajoitus tulee sitä hankalammaksi toteuttaa, mitä pidemmästä palindromista on kysymys. Oletuksena tietysti on, että palindromi on alusta loppuun ja lopusta alkuun järkevä tai ainakin mieltä kiehtova kokonaisuus.

Esimerkiksi kaunokirjallisessa tekstissä rajoituksia ei ole oikeastaan lainkaan. Korkeintaan laki, kustantaja tai oman mielen lukot ovat rajoittamassa ilmaisua, ei juuri mikään muu. Asiatekstissä ilmaisua rajoittaa se, että tietty sisältö on saatava tuotua julki. Mutta tämänkin sisällön voi kertoa ymmärrettävästi hyvin monella tavalla. Lakitekstin laatiminen on tarkkaa puuhaa, mutta siinäkin on useita sanavalintamahdollisuuksia, eikä kirjoittaessa tarvitse kuitenkaan miettiä, onko kyseinen teksti sama myös takaperin.

Runous on sikäli sukua palindromeille, että runoissa on usein sääntöjä, joita pitää noudattaa. Enkä nyt tarkoita modernia runoutta, jossa ei juuri ole muita sääntöjä kuin se, että mitään sääntöjä ei ole. Esimerkiksi nelipolvisessa trokeessa, jota kutsutaan myös kalevalamitaksi, rajoittavana tekijänä on mm. se, että kalevalamittainen säe koostuu yleensä kahdeksasta tavusta, jolloin se jakautuu neljään kaksitavuiseen runojalkaan.

Vaka / vanha / Väinä / möinen
ele / levi / aiko / jansa

Myös vaikkapa tankassa tai haikussa runon muotoa säädellään tietyillä tavumäärillä. Tankarunossa on 31 tavua, jotka on jaettu viiteen säkeeseen kaavalla 5–7–5–7–7. Haikussa on 17 tavua kolmessa säkeessä kaavalla 5–7–5. Tankan ja haikun muotovaatimukset ovat kuitenkin varsin löysät, sillä esimerkiksi tavun mittaa ei ole säädelty sen tarkemmin. Eikä kalevalamitassakaan tarvitse pohtia, millaiselta teksti näyttää takaperin luettuna.

Runon muotovaatimuksena voi olla myös loppusointuisuus. Tällöin muodon vaativuus riippuu siitä, monenko tavun loppusointua vaaditaan. Yksitavuisia loppusointuja (kuu–suu–puu) on tietenkin helpompi tehdä kuin neljätavuisia (Esiin tuli sateenkaari, ihmetteli mateen vaari). Tämäkään vaatimus ei kuitenkaan yllä palindromin vaatimustasolle, sillä loppusointuja lukuun ottamatta runon muita sanoja ei rajoiteta millään muulla tavalla kuin enintään tietyllä pituudella tai rytmillä.

Palindromi on tekstilajeista kenties vaativin: sen on oltava täsmälleen sama sekä etu- että takaperin.

Itse pidän palindromien laatimista taidemuotona, mutta jotkut laskevat palindromit sanaleikkien sarjaan. Löytyisikö muista sanaleikeistä sitten hankalampia muotorajoitteita kuin palindromeista?

Sanamuunnoksissa ei ole muuta rajoitusta kuin se, että kahden peräkkäisen sanan ensimmäiset tavut vaihtavat paikkaa keskenään: Simo makailee – mamo sikailee. Tästä ei siis ole palindromin haastajaksi.

Anagrammeissa sekoitetaan sanan kirjaimet toiseen järjestykseen niin, että muodostuu uusi sana. Jos otetaan lähtökohdaksi vaikkapa klassinen palindromi innostunut sonni, niin jo pelkästään siitä saa nopeasti tehtyä yli kymmenen anagrammia, esimerkiksi onnistunut sonni, No, tunsin soinnut, tunnus soinniton ja No, sonni tunnusti. Sen sijaan muiden palindromien laatiminen juuri noista kirjaimista, jotka löytyvät sanaparista innostunut sonni, ei ole kovin todennäköistä. Eli anagrammeissakin muotovaatimukset ovat huomattavasti löysemmät kuin palindromeissa.

Rajoitusten kautta voittoon

Jo tällaisella lyhyellä katsauksella havaitsemme, että palindromin formaatti on poikkeuksellisen ankara verrattuna muihin kirjoitustapoihin. Mikä palindromien tekemisessä sitten kiehtoo? Eikö olisi helpompaa tuottaa tekstiä jollakin muulla tavalla? Kyllä olisi, mutta juuri tämä kirjoitustavan tiukka rajoittaminen pakottaa palindromintekijän ottamaan itsestään kaiken irti.

Rajoitukset ovat kautta aikojen olleet vapautta tehokkaampia tapoja saada tekijästä irti enemmän. Esimerkiksi deadline eli aikaraja laittaa kirjoittajan puristamaan tekstin valmiiksi, vaikka muuten hän vetkuttelisi sen parissa viikkotolkulla. Myös sensuuri pistää aivosoluihin vipinää. Diktatuurimaissa on syntynyt sellaisia vitsejä, jotka kansa ymmärtää, mutta hallitsijat eivät. Tällaisia ei olisi syntynyt ilman ulkoista pakkoa.

Palindromeja ei ole pakko tehdä, mutta ne, jotka sille tielle lähtevät, antautuvat vapaaehtoisesti palindromin rautaisten vaatimusten alaisuuteen. Juuri tämä asetelma tuottaa tekstiä, jota millään muulla tavalla ei syntyisi. Takaperoisuuden vaatimus ohjaa tekstiä suuntaan, josta tekijä ei palindromia aloittaessaan tiedä vielä mitään.

Kun tällaisten muotovaatimusten puristuksessa saa palindromin valmiiksi, niin kyllä ihminen on iloinen sekä etu- että takaperin! Tällainen tuotos aivosoluistani puristui ulos tällä kertaa:

Eeli, Asta ja Juuli ehostaa, Atso heiluu ja jatsailee.

Palindromialbumi: Tana! Hitit ihanat!

Palindromeja on totuttu näkemään yleensä pelkkänä tekstinä, mutta niitä on mahdollista yhdistää myös johonkin toiseen taidemuotoon. Palindromioopperaa tai kokonaista palindromielokuvaa ei käsittääkseni vielä ole tehty, mutta palindromialbumi on.

Vuonna 2016 joulukuussa ehdotin ystävälleni, muusikko Dave Lindholmille, että tehdäänkö palindromilevy. Hän katsoi minua vähän aikaa ihmeissään ja vastasi: ”Tuo on niin pöhkö idea, että tehdään vaan.” Syyskuussa 2017 ilmestyi tiettävästi maailman ensimmäinen palindromialbumi ”Tana! Hitit ihanat!” (Turenki Records). Levyn nimi on luonnollisesti sama etu- ja takaperin.

Teimme levyn niin, että minä tein ensin ison kasan palindromeja. Dave ja levyn äänittäjä Jani Viitanen (Yö-yhtyeen ex-kitaristi) sävelsivät ne, minkä jälkeen yhdessä mietimme niihin sovitukset. Teimme 20 lyhyttä, noin 1–2 minuutin biisiä, jotka kaikki ovat eri tyylilajia, humpasta punkkiin ja Irwinistä eroottisen hönkäilyyn. Kaikki nämä musiikit ovat normaalia etuperin etenevää soitantaa. Palindromien tekoa helpotti se, että sävellykset tehtiin palindromien ehdoilla, eli palindromeja ei tarvinnut muokata tiettyyn melodian vaatimaan rytmiin.

Koska musiikkikappaleissa on yleensä kertosäe, jota toistellaan monta kertaa, niin palindromin ei aina tarvinnut olla kovin pitkä. Mutta mukana on mm. 2014 kuolleelle isälleni omistettu kappale ”Isi”, jossa ei ole kertosäettä, vaan peräti 20 lyhyttä erilaista tekstiriviä.

Koska Dave Lindholm tunnetaan erinomaisena blueskitaristina, levyllä on tietysti mukana myös yksi blues-kappale. Blues-kappaleen muoto on palindromintekijälle erityisen herkullinen. Bluesissahan on tapana laulaa sama virke aina kahteen kertaan, ja bluesin sanoitusteemat liittyvät lähes aina kärsimykseen.

Nämä lähtökohdat mielessämme teimme puolitoista minuuttia kestävän blues-kappaleen, jonka koko sanoitus on pituudeltaan kahdeksan sanaa. Koska halusimme tehdä maailman parhaan blues-biisin, niin emme toistaneet tätä virkettä kahta kertaa, vaan panimme vielä yhdellä paremmaksi: virke toistetaan kolme kertaa. Kappaleen nimi on ”Kahdeksan sanan blues”, ja se kuuluu näin:

Aamurupi, kaihia, kääk! – syyhy, yskää, kaihia, kipu, rumaa.

Tämä albumi ei todennäköisesti jää ainoaksi palindromiseikkailukseni musiikin maailmassa. Olen tällä hetkellä tekemässä Se-yhtyeestä tutun Jari ”Yari” Knuutisen kanssa projektia, jossa nais- ja mieslaulaja esittävät yhdessä pianon säestyksellä lied-kappaleita. Sävellykset tekee Yari, sanoitukset teen minä. Mielenkiintoiseksi tämän projektin tekee mm. se, että paitsi sanoitukset myös sävellykset ovat samoja sekä etu- että takaperin.