Kieli ja sen sanat ovat meille rakkaita. Miltei jokaisella on mielipide kauniista ja rumista, hyvistä ja huonoista sanoista. Kysyin muutamalta kollegaltani, mikä on heidän mielestään suomen kielen kaunein ja mikä rumin sana. Kauniiksi mainittiin sanat lilja, helmi, pilvi, vadelma ja suudelma. Moni totesi, että kauniissa sanoissa yhdistyvät kauniiksi koetut äänteet ja kaunis merkitys. Rumiksi esimerkkisanoiksi taas valittiin merkitykseltäänkin epämiellyttävät yrjö, pieru ja köyriä. Joidenkin mielestä rumia ovat sanat, joissa esiintyy vokaali ä tai ö. Eräs työtoveri kertoi, että rumia sanoja kysyttäessä hänelle tulevat heti mieleen tautien nimet, sotaan ja tappamiseen viittaava kielenkäyttö sekä sovinistinen, rasistinen ja alistava kieli. Rumat asiat, rumat sanat.

Pari esimerkkiä julkisuuden henkilöiden, tällä kertaa muusikoiden, sanavalinnoista: Apulanta-bändin Toni Wirtanen mainitsi haastattelussa suosikkisanakseen kohtalon, Miljoonasateen Heikki Salon mielestä taas kaunein sana on keijukainen. Salo lisäsi, että sana on kaunis nimenomaan vanhassa merkityksessään eli vainajan henkeä tarkoittamassa.

Voittoisa äiti

Kaikki suomalaiset saivat äänestää kielemme kauneinta sanaa viime vuonna (2007) kilpailussa, joka järjestettiin Agricolan juhlavuoden kunniaksi. Eri sanaehdotuksia tuli kilpailuun noin 1 400. Kauneus oli tässä kilpailussa kuulijan korvassa – yhden mielestä kaunis sana oli toiselle kauhistus. Tällainen mielipiteitä erityisen runsaasti jakava sana on varmasti kirosana perkele, joka sai kauneusäänestyksessä 15 ääntä.

Äänestyksessä kauneimmaksi sanaksi valittiin ylivoimaisesti äiti. Perintöprinsessoiksi – tai prinsseiksi – tulivat rakkaus ja rakas. Kuinka vanhoja nämä kaikkein kauneimpina pidetyt sanat kielessämme ovat, ja mistä ne ovat peräisin?

Todennäköisesti kaikki kolme suosikkisanaamme ovat lainaa muista kielistä. Suomihan on aikojen kuluessa saanut paljon aineksia vieraista kielistä. Vierasperäisiä sanoja ei aina ole helppo erottaa omaperäisistä ilmauksista. Sanoja on saatettu pitää pitkään vanhoina ja omina, mutta ne ovatkin myöhemmin osoittautuneet lainoiksi. Äiti on germaaninen lainasana, joka on omaksuttu kieleemme jo varhain. Vanhat germaaniset lainat on nimittäin saatu kantagermaanista tai kantaskandinaavista vähintään 1 500 vuotta sitten. Äiti-sanan lainautumista on pidetty todisteena suomalaisten ja naapureiden rauhanomaisista suhteista. Uralilaisissa kielissä, joihin suomikin kuuluu, vanha oma ’äitiä’ tarkoittava sana on ollut emä. Emästä johdettu emo esiintyy muun muassa Kalevalassa. Yleiskielessä emon merkitys on kuitenkin kaventunut, ja se tarkoittaa nykyään pelkästään eläinemoa. Suomen kirjakielessä äitiä on käytetty Agricolan ajasta lähtien. Äiti-sanan kanssa samaa alkuperää on viron kielen eit, joka merkitsee eukkoa, muoria ja mummoa. Sen merkitys voi virossa olla myös halventava, jolloin se tarkoittaa ’akkaa’, ’muijaa’ ja ’ämmää’.

Sanojen aikaisemmissa kauneuskilpailuissa ovat menestyneet muun muassa herkästi soljuvat sanat aalto, hiljaisuus, kuulas ja taival. Suomen Kuvalehden järjestämässä kauneimman sanan kilpailussa vuonna 2006 yleisöäänestyksen voitti sana äiti, mutta kilpailun raati valitsi kauneimmaksi sanan aalto. Äiti on muuten menestynyt myös ulkomaiden kauneuskilpailuissa. Esimerkiksi Britanniassa äänestyksen voitti sana mother. Äiti ja mother merkitsevät samaa, mutta ovat äänteellisesti täysin erilaisia. Tietenkin eri kielissä äänteiden kauneuskäsitykset vaihtelevat, mutta varmasti tässä näkyy taas se, että sanojen ohella äänestetään nimenomaan asioista: merkityksen ja sanan ulkoasun kauneus nivoutuvat erottamattomasti yhteen.

Onko rakkaus ruma vai kaunis sana?

Ismo Alanko väittää laulussaan rakkauden olevan ruma sana. Rakas ja rakkaus valittiin silti suomen toiseksi ja kolmanneksi kauneimmaksi sanaksi. Rakas on suomessa ilmeisesti lainasana. Nykykäsityksen mukaan rakas juontuisi merkitykseltään melko negatiivisesta sanasta eli ’ahnetta’ tai ’himokasta’ tarkoittavasta kantagermaanin sanasta *frakaz. Voi olla, että tässä merkitys on kehittynyt konkreettisesta lihan himosta abstraktimpaan ja hillitympään rakastamiseen. Suomen kirjakielessä rakas on ollut käytössä kirjakielen alusta eli Agricolasta ja hänen aikalaisistaan lähtien, samoin kuin siitä johdettu verbi rakastaa. Näistä sanoista on johdettu myös substantiivi rakkaus.

On aina hieman uskaliasta puhua sanojen ja kielen kauneudesta ja rumuudesta. Tuskin kukaan kielenkäyttäjä ajattelee, että oma kieli on rumaa. Sen sijaan muiden kieli saattaa kuulostaa korvaan vähintäänkin oudolta. Tilanne, jossa sanaa käytetään, vaikuttaa erittäin paljon sanojen herättämiin mielteisiin: jossain tilanteessa sama sana on hauska ja värikäs, toisessa taas tyylitön erehdys. Lisäksi sanan tyyliarvo voi muuttua tilanteen mukaan. Niinpä vaikkapa sana elontaival on hautajaisselostuksessa ylätyylinen, kun taas kolumniin se tuo lähinnä humoristista sävyä.

Sanojen kauneuskilpailun suosio osoittaa, että sanat ja kieli herättävät paljon tunteita. Kieli on asia, josta kaikilla on mielipide. Mielipiteet ovat entistä vahvempia, kun ruvetaan valitsemaan kauneimman sijasta kielemme ärsyttävintä sanaa. Tästä aiheesta voi lukea enemmän Kielikellosta 1/2008.