Runsas vuosi sitten Helsingin Sanomien keskustelupalstalla virisi vilkas kirjoittelu pääkaupunkiseudun kaupunginosien nimien kääntämisestä englanniksi. Keskustelun aloittaja selitti englannin kielen olevan jo niin arkipäiväinen ilmiö Suomessa, että myös paikannimet olisi syytä kääntää. Helsingin kartalle hän ehdotti sellaisia nimiä kuin Advantage-Töölö (Etu-Töölö), Doughnut Cape (Munkkiniemi) ja Lumberjack Island (Jätkäsaari).

Pian palstalla käännettiin kilvan koko Suomen nimistöä, ja parhaimmat ehdotukset päätyivät alkuvuodesta 2008 ilmestyneeseen kirjaan Halinen = Little Hug ja 449 muuta paikannimeä kolmannella kotimaisella, jonka on toimittanut Helsingin kaupunkisuunnitteluvirastossa työskentelevä Matti Päivänsalo.

Käännösvillitys lähti liikkeelle vitsistä, mutta keskustelua seuranneiden joukossa oli myös niitä, jotka ottivat vakavissaan kantaa kansainvälistymiseen ja kielipolitiikkaan; nähtävästi heidän joukossaan ei kuitenkaan ollut kielen asiantuntijoita. Kiivaimmat kommentit tulivat nimien kääntämisen vastustajilta. Moni suomenmielinen vain taisi debatin tuoksinassa unohtaa, mitä oikeastaan vastustikaan.

Vakavissaan Doughnut Capen ja vastaavien tapauksessa ei voida puhua kääntämisestä. Nimellä on aina syntyperusteensa, oli se sitten asujayhteisön käytössä spontaanisti syntynyt tai kaupungin virkamiehen sepittämä. Useimmissa ”mukakäännöksissä” nimi sen sijaan käy käännösprosessin läpi irrallisena kielenaineksena, jolloin lopputuloksella ei ole mitään yhteyttä nimen alkuperäiseen merkitykseen. Toinen kysymys on se, tarvitseeko nimi ensinkään kääntämistä ollakseen käyttökelpoinen toisessa kielessä.

Monenlaiset mukakäännökset

Useimmat HS:n keskustelupalstalaiset olivat ymmärtäneet käännösbuumin huumoriksi ja ottaneet mielikuvituksestaan kaiken irti. Nimen sisältämää kielenainesta on käännetty monin tavoin, mieluiten kuitenkin niin, että lopputulos on mahdollisimman hauska. Nimenosa perä esimerkiksi on aina käännetty ’takapuolen’ merkityksessä: Espoon Kolmperästä on tullut Three Ass ja Oulun Perävainiosta Arsefield.

Kekseliäs sanaleikkijä löytää käännettävää sellaisistakin nimistä, joiden alkuperäinen leksikaalinen sisältö on suomalaiselle kielitajulle hämärä. Helsinkiläisen kaupunginosan nimen Mellunmäen eräs käännösehdotus on Noisse’s hill: nimen määriteosa on mielletty sanaksi melu, jossa on ylimääräinen kirjain, ja niinpä ylimääräisyys toistuu käännöksessäkin. Vitsikkäimmänkin kääntäjän neuvokkuus loppuu, jos nimestä tai nimenosasta ei löydetä käännettävissä olevaa sanaa. Advantage-Töölön kääntäminen on jäänyt puolitiehen.

Eräät nimet on käännetty kulttuurisidonnaisina vitseinä: Kuopion kaupunginosan nimen Litmasen englanninkielinen vastine on Injured eli ’loukkaantunut’ jalkapalloilija Jari Litmasen uralla sattuneiden lukuisien loukkaantumisten johdosta. Porvoon Epoo puolestaan on kääntynyt Finnish Ski Associationiksi eli ’Suomen hiihtoliitoksi’, mikä viittaa tietenkin suomalaishiihtäjien kiinnijäämiseen kielletyn EPO-hormonin käytöstä ja tätä seuranneeseen laajamittaiseen skandaaliin.

Pitääkö nimiä kääntää?

Kaikki käännöskeskusteluun osallistuneet eivät pidä kääntämistä hyvänä ajatuksena. On ensinnäkin niitä, jotka ylipäänsä vastustavat englannin kielen valtaa eri elämänalueilla ja haluavat suomen kielen pitävän puolensa. Erään kirjoittajan mukaan suomalaiset ovat kautta aikojen olleet ”ulkomaalaisten saappaannuolijoita ja makeilijoita, joiden ääntämä tankeroenglanti on sitä paitsi iljettävää kuultavaa”.

Toiset keskustelijat puolestaan ovat puuttuneet itse nimien kääntämistapoihin. Nimimerkki Tiedoksi vain huomauttaa, että Helsingin kaupunginosan nimeä Eira ei kuuluisi kääntää naisennimeen perustuvasti esimerkiksi Elizabethiksi. Hän selittää Eira-nimen perustuvan ’kunniaa’ merkitsevään muinaisruotsin sanaan, minkä johdosta Eiran englanninkielisen käännöksen kuuluisi olla Glory. Tässä aletaan olla jo varsinaisen kääntämisen jäljillä: jos nimimerkki Tiedoksi vain ja hänen kanssakeskustelijansa keksisivät soveltaa samaa käännösperiaatetta kaikkiin muihinkin paikannimiin, tulisi kääntämisestä koko lailla toisentyyppinen urakka, josta on leikittely kaukana. – Itse asiassa Eira-nimen taustakin on toisenlainen kuin nimimerkin näkemys. Suomalaisen paikannimikirjan mukaan kaupunginosa on saanut nimensä alueella sijaitsevan Eiran sairaalan mukaan, jolle nimi puolestaan on lainattu Tukholmassa sijaitsevalta samannimiseltä sairaalalta. Alkuperäinen Eiran sairaala on nimetty skandinaavisen muinaistaruston lääkintätaidon jumalattaren Eiran mukaan.

Helsingin kaupungin nimistönsuunnittelija Johanna Lehtonen puuttuu omalta osaltaan nimikeskusteluun Helsingin Sanomien haastattelussa (1.9.2007) muistuttaen, että nimet kyllä täyttävät tehtävänsä, vaikkei niitä käännettäisikään. Hän heittää esimerkin henkilönnimistön ja urheilun maailmasta: ”Eihän jotain Pitkämäkeäkään käännetä, kun hän lähtee maailmalle.” On tärkeintä, että nimi viittaa kantajaansa; etymologian ymmärtäminen on toisarvoista. Ei se sitä paitsi aina valkene omakielisillekään.

Jos käännettäisiin, niin koska ja miten?

Päästäksemme tilanteeseen, jossa suomenkieliset paikannimet olisi tarpeellista kääntää englanniksi, pitäisi englannin kielen ensin saavuttaa Suomessa virallisen kielen asema. Muuten englanti ei voi olla ”kolmas kotimainen”, vaikka ilmausta mieluusti käytetäänkin kuvaamaan englannin kielen käytön yleistymistä Suomessa.

Toistaiseksi olemme kaukana tuosta tilanteesta, mutta voidaksemme kuvitella käännöstyön laatua ja laajuutta voimme verrata sitä nimistönsuunnitteluun kaksikielisissä kunnissa – tosin sillä erotuksella, että monet maamme suomen-, ruotsin- ja saamenkielisistä nimistä ovat syntyneet monisatavuotisessa käytössä, kun taas englanninkieliset nimet luotaisiin kaikki uusina. Joka tapauksessa nimistönhuolto ja -suunnittelu ovat eri kielten asiantuntijoiden yhteistyötä, jossa on otettava huomioon lukuisia eri seikkoja. Nimien tulee olla opastavia, mahdollisesti osoitteena toimivia ja mielellään myös paikalliseen historiaan kytkeytyviä.

Suora kääntäminen ei todellakaan ole ainoa eikä aina edes mahdollinen tapa muokata nimiä erikielisten puhujayhteisöjen tarpeisiin. Kääntämisen ohella on aiheellista puhua mukauttamisesta. Esimerkiksi monet Suomen ruotsinkielisistä nimistä ovat aikojen saatossa mukautuneet tai mukautettu suomenkieliseen käyttöön sopiviksi (Borgå > Porvoo) ja päinvastoin (Kauklahti > Köklax). Myös ulkomaisten kaupunkien suomenkieliset nimet kuten Tukholma, Lontoo ja Riika, ovat mukautettuja nimiä.

Mukautettaessa nimen yhteys nimen alkuperäismerkitykseen usein hämärtyy, mutta tärkeämpää tällöin onkin saattaa nimi toisen kielen äännejärjestelmään sopivammaksi. Enemmän kuin kääntämisestä saattaisi englantia puhuville olla apua heidän kieleensä mukautetuista nimistä. Kenties Suomessa asuvilla englanninkielisillä onkin jo olemassa omia vastineitaan hankalasti äännettäville Töölöille ja Myyrmäille.

Karttoihin ja katukilpiin ei siis ainakaan vielä tarvita englanninkielistä nimistöä kotimaisten kieltemme rinnalle. Nimistönsuunnittelija Lehtonen kuitenkin myöntyy ajatukseen, että eräitä paikannimiä voisi kääntää englanniksi maassamme vierailevien ulkomaalaisten opastamiseksi ja sivistämiseksikin. Kääntämisen arvoisia voisivat olla keskeisten paikkojen nimet, jotka kertovat paikan käyttötarkoituksesta tai historiasta. Kauppatorin mainitseminen opaskartassa englanninkielisellä nimellä Market Square on ilman muuta hyödyllistä, ja Yliopistonkadun ja Senaatintorin kääntäminen tarjoaa informaatiota merkittävien rakennusten sijainnista ja historiallisesta hallinnosta.

Seurasaarta ei ole järkevää lähteä kääntämään Company Islandiksi saati Team Islandiksi. Informatiivisempaa on, jos kartassa tai esitteessä lukee luonnonpaikkaa ilmaisevasti vaikkapa Seurasaari island tai käyttötarkoituksen mukaisesti Seurasaari open-air museum eli ulkoilmamuseo. Vasta tämän jälkeen kulttuurihistoriannälkäiselle vierailijalle voi alkaa selittää nimen etymologiaa, mutta silloin on suomalaisen oppaan itsensäkin oltava perillä nimien alkuperästä. Seurasaaren ruotsinkielinen nimi Fölisön tarkoittaa ’varsasaarta’, ja sen suomenkielisessä käännöksessä on virhe. Ei siis ole uusi ilmiö, että nimiä käännettäessä niiden alkuperäinen merkitys jää näkymättömiin – vahingossa tai tarkoituksellisesti.

Kääntäminen on enimmäkseen tarpeetonta

Me suomalaiset emme ymmärrä läheskään kaikkien meille tuttujen nimien leksikaalista sisältöä, ja vaikka ymmärtäisimmekin, emme nimenkäyttötilanteessa jää miettimään, onko paikka saanut nimensä esimerkiksi luonnonpaikan, henkilön vai tapahtuman mukaan. Ensisijaisesti kuulemamme nimi tuo mieleemme jonkin paikan, joka voi olla tuttuakin tutumpi tai etäisesti tuttu, suuri tai pieni, enemmän tai vähemmän mieluisa. Puhumme myös huolettomina ulkomaiden paikoista, vaikkapa Iowasta tai Krakatausta, vaikkei meillä olisi vähäisintäkään tietoa niiden nimien etymologiasta.

Samalla tavoin ulkomaalainen Suomen-kävijä oppii tuntemaan suomenkielisten paikkojen nimet, kunhan itse paikat tulevat hänelle tutuiksi.

Sanaleikit ovat eri asia. Niiden harrastaminen on hyväksi kaikille pitkää ikää tavoitteleville.

Aiheesta lisää

Jokinen, Riku 2007: Hello, I come from Three Ass – pääkaupunkiseudulle ehdotetaan englanninkielisiä paikannimiä. Helsingin Sanomat 1.9.2007.

Paikkala, Sirkka 2007: Suomalainen paikannimikirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 146.

Päivänsalo, Matti 2008: Halinen = Little Hug ja 449 muuta paikannimeä kolmannella kotimaisella, Atena Kustannus, Jyväskylä.