Hämmästyksekseni Suomen kielen perussanakirja on ottanut ensisijaisena käyttöön sanan empiiri empiretyylin nimityksenä. Empire-sanan ensisijainen merkitys Uudessa sivistyssanakirjassa on ’keisarinvalta, keisarikunta, valtakunta, imperiumi’, toissijainen ’keisarityyli, 1800-luvun alussa vallinnut uusklassinen tyyli’. Sanan kantana on ilmeisesti latinan kielen sana imperium. Empiiri-sana sekaantuu sanaan empiirinen, jonka merkitys on ’kokemukseen perustuva, kokemusperäinen’ ja joka perustuu kreikan kielen sanaan empeirí ’kokemus’. Miksi kielitoimistolle ei kelpaa entinen sana empire, joka ei aiheuta sekaannusta toisen sanaperheen sanan kanssa? Hylätäänkö muutkin merkityseroa korostavat kirjoitusasut, kuten šakki (vrt. sakki) ja pašša (vrt. pasha, passah)? Mistä empiiri-muoto on peräisin? Olen kuullut ranskalaisen ja englantilaisen ääntämyksen ohella käytettävän vain ääntämystapoja empire ja empiire.

Annikki Hyvönen

 

Vastaus

Empiren rinnakkaismuoto empiiri ei suinkaan ole Perussanakirjan toimituksen keksimä, vaan sillä on ikää ainakin runsaat 70 vuotta. Kielitoimiston sana-arkiston varhaisin tieto tämän kirjoitusasun käytöstä on peräisin Strengell-Setälän teoksesta ”Kaupunki taideluomana” vuodelta 1923. Poimintoja on useita 1920-luvulta lähtien, mm. V. A. Koskenniemen kirjasta ”Aleksis Kivi” (1934). Niinpä empiiri on mainittu myös v. 1951 ilmestyneessä Nykysuomen sanakirjan I osassa ja useissa tätä myöhemmissä tietosanakirjoissa (mm. Uusi Tietosanakirja, 5. osa, 1961, Facta 2001, 4. osa, 1982), ja Nykysuomen sivistyssanakirjassa vuodelta 1973 se on empiren rinnalla päähakusanana. Se, että sanan merkitys on myös Perussanakirjassa selitetty kirjoitusasun empiiri kohdalla, ei merkitse kyseisen muodon asettamista selvästi etusijalle; sitaattilaina-asu lienee päinvastoin käytännössä yleisempi. Sana on saatu suomeen ranskasta ruotsin välityksellä (ransk. empire > ruots. empire ~ empir) ja mukautettu oikeinkirjoitukseemme samalla tavoin kuin esimerkiksi tekstiili (< ruots. textil < ransk. textile). Sana empiirinen kuuluu aivan toiseen aihepiiriin, joten sekaannuksen mahdollisuus lienee käytännössä vähäinen.

Annikki Hyvösen kysymystä ”Hylätäänkö muutkin merkityseroa korostavat kirjoitusasut” en ymmärtänyt. Jos kysymys kohdistui suhu-s:n (š) käyttöön nykykielessä, viittaan Sari Maamiehen artikkeliin tässä Kielikellossa. Yksittäiset tapaukset on parasta tarkistaa Perussanakirjasta.

Risto Haarala