Sanomalehden kieli vaikuttaa

Suomessa ilmestyy kymmenittäin sanoma- ja aikakauslehtiä, joita luetaan ahkerasti. Sanomalehdet tuottavat päivittäin valtavan määrän kirjoitettua yleiskieltä, jonka tavoitteena on olla helposti luettavaa, ymmärrettävää ja modernia. Sanomalehdet ovat merkittäviä kielellisiä vaikuttajia. Suomen suurin ja luetuin sanomalehti on Helsingin Sanomat. Lehden juuri eläkkeelle jäänyt toimituspäällikkö Pekka Kukkonen – suomen kielen lautakunnan jäsen – vastaa kysymyksiin sanomalehden kielestä ja sen huollosta.

Kuka lehdessä huolehtii kielikysymyksistä? Onko lehdillä varsinaisia kielenhuoltajia?

Toimituksissa kielikysymyksistä huolehtivat oikeastaan kaikki – käytännössä eniten tietysti toimitussihteerit ja sivustojen sisältö- ja käsittelyvuoroissa olevat editoivat toimittajat. Meillä ei tietääkseni missään sanomalehdessä ole kielenhuoltajan ammattinimikettä. En myöskään tiedä yhtään lehteä, jossa kieltä ei huolleta.

Antavatko lukijat palautetta lehden kieliasusta?

Eniten palautetta tulee sähköpostitse, mutta myös puhelimitse ja kirjeitse. Useimmiten palautteissa kiinnitetään huomiota oikeinkirjoitusongelmiin ja muihin norminvastaisuuksiin – tai sellaisiksi koettuihin. Aika ajoin lukijat soittavat ja pyytävät neuvoa kielipulmiinsa.

Miten toimittajat pitävät kirjoitus- ja kielenhuoltotaitojaan yllä?

Kirjoitus-, editointi- ja kielenhuoltopäivät ovat kuuluneet Sanomien toimittajakoulun perusohjelmaan. Helsingin Sanomissa on niiden lisäksi ollut omia kielenhuoltokursseja ja kieliklinikoita toimittajille. Päivittäisellä työprosessilla, siis kirjoittajan ja editoijan vuorovaikutuksella, on tietysti tässäkin asiassa ratkaiseva merkitys.

Millaisia kielenkäytön apuvälineitä toimittajilla on?

Sanakirjat, kielioppaat, Kielikello ja toimituksen kielipalautepalsta ovat ahkerassa käytössä. Erityisesti Kielitoimiston sähköinen sanakirja ja verkko-Kielikello, joissa molemmissa on kätevät hakutoiminnot, ovat suuri apu kiireisessä sanomalehtityössä.

Lehden sisäisessä verkossa on vuodesta 2001 lähtien tuoreeltaan annettu aamun lehdestä palautetta. Myös näihin poimintoihin on hakuohjelma. Lisäksi on käytössä lehden sähköisen arkiston korpus – Googlesta nyt puhumattakaan.

Keskustellaanko toimituksessa kielestä, otsikoista, sananvalinnoista, termeistä, suosituksista? Onko jokin kielenhuollon suositus herättänyt erityisesti keskustelua?

Kaikista noista keskustellaan toimituksen kaikissa osissa jatkuvasti ja innostuneesti. En muista suositusta, josta ei olisi keskusteltu. Iso asia oli tietysti muutaman vuoden takainen päätös siirtyä š:n ja ž:n käyttöön. Merkinnät ”sh” ja ”zh” olivat perintöä kuumaladonnan ajoilta, jolloin š:n ja ž:n tekninen tuottaminen oli vaikeaa. Mieleen on jäänyt, että niin hoo- kuin hattupuoluekin halusivat yksiselitteisen ”direktiivin”, eivät pelkkää ”suositusta”.

Myös tulevien monarkkien sovinnaisnimistä luopuminen (”voi Kaarle- ja Vilhelm-parkoja”) ja uutisoida-verbin ”koomisen myöhäinen kanonisointi” ovat synnyttäneet riemukasta sananvaihtoa.

Hesarilla on auktoriteetin asema kielenkäytön mallina. Tehdäänkö toimituksessa tietoisia kieltä koskevia päätöksiä, joita perustellaan sillä, että lehden ratkaisu vaikuttaa mahdollisesti mallina?

Toimitustyössä tehdään jatkuvasti nopeita kieltä ja ilmaisua koskevia ratkaisuja. Kiireisessäkin viestinnässä pyritään välittämään tietoa mahdollisimman kirkkaasti, selkeästi ja ymmärrettävästi. Emme tietoisesti pyri olemaan kielenkäytön malli saati auktoriteetti. Tietenkin tiedämme asemamme ja vaikutuksemme.

Entä toisinpäin: tehdäänkö sellaisia tietoisia ratkaisuja, joista tiedetään, että ne eivät täysin vastaa kielenhuollon suosituksia mutta lehden linjaan on omat perusteensa?

Tietoinen suositustenvastainen ratkaisu on jo 70-luvulta periytyvä käytäntö suosia monissa tapauksissa pienkirjainlyhenteitä ja kirjainsanoja (esimerkiksi Hus ja krp). Syy tähän ei ole normin oikeutuksen kyseenalaistaminen, vaan luettavuus. Sanomalehden palstat ovat kapeita, ja tekstissä usein toistuvat isokirjainlyhenteet tästä syystä ”hyppäävät silmille” eli saavat aikaan visuaalisesti levottoman vaikutelman. Lyhenteitä tulee erikoisaloilta yleiskieleen koko ajan lisää – mm. iso- ja pienkirjainlyhenteiden yhdistelmiä – ja lukijan ymmärrys joutuu koetukselle kirjoitusasusta riippumatta.

Millainen suhde sanomalehden tekijöillä on kieleen? Ovatko asenteet ja lehdenteko muuttuneet työurasi aikana?

Suhde on rakastava ja intohimoinen. Asenteet kieleen ovat herkkiä, vaikka ilmenemismuodot vaihtelevat. Lehdenteko on edistynyt valtavasti ja kaikin tavoin: tekniikka on mullistunut ja lehden sisältö ja ulkoasu ovat jatkuvasti kehittyneet ja tulleet entistä paremmiksi. Rakkaus kieleen ei ole muuttunut eikä muutu.

Kysymykset laatinut Sari Maamies