Tarina alkaa vuodesta 1974, jolloin tekniikan ja muutaman muun ammattialan asiantuntijat perustivat sanastotyötä tekevän yhdistyksen luodakseen erikoisaloilleen omakielistä sanastoa. Kolmessakymmenessä vuodessa Tekniikan Sanastokeskuksesta on kehkeytynyt monipuolinen palvelukeskus, jota useat viestinnän alan ammattilaiset arvostavat suuresti.

Termityön tärkeys

Erikoiskieliin (muihinkin kuin tekniikan), termeihin ja sanastotyöhön erikoistunut Tekniikan Sanastokeskus palvelee niin yksittäistä kansalaista kuin elinkeinoelämääkin. ”Keskeinen osaamisemme liittyy käytännön sanastotyöhön – käsitteiden käsittelyyn, niiden selvittämiseen ja selkeyttämiseen. Tavoitteenamme on yhtenäistää termien käyttöä eri erikoisaloilla, ja näin ollen selkeyttää alan viestintää ja ennaltaehkäistä väärinkäsityksiä”, kuvailee Sanastokeskuksen johtaja Lena Jolkkonen yhdistyksen toimintaa.

Nykypäivänä englannin kielen vaikutus muihin kieliin on yhä tuntuvampaa, ja sen seuraukset huolestuttavat myös suomen kielen erikoisalojen piirissä. Sanastokeskus pyrkiikin osaltaan ehkäisemään kansalliskielten käyttöalan kaventumista eri erikoisaloilla. ”Sanastotyö on yksi apuväline ja ratkaisu eri ammattialojen omakielisen termistön säilyttämiseen ja kehittämiseen. Työssä pyritään luomaan omakielistä termistöä kaikkien alalla toimivien yhteiseen käyttöön. Vaikka asiantuntija voikin ongelmitta käyttää englantia toimiessaan muiden asiantuntijoiden kanssa, omakielisille termeille on käyttöä viimeistään silloin, kun asiasta puhutaan suuremmalle yleisölle – tai vaikkapa asiakkaalle”, Jolkkonen toteaa.

Nykyisessä tietoyhteiskunnassa tietoa on runsaasti ja tietotulva on suuri. Jotta tietoa voisi hyödyntää, avainasemaan nousee sen löytäminen ja strukturointi. ”Sanastotyön asiantuntijana sanastokeskus on erikoistunut juuri tiedon jäsentämiseen ja hallinnoimiseen”, Jolkkonen sanoo. Sanastokeskuksen terminologisen osaamisen soveltaminen uusilla osa-alueilla onkin tärkeä tavoite ja haaste.

Termisuosituksia asiatyyliin

Tekniikan Sanastokeskuksen laatimat sanastot ovat normatiivisia, eli ne pyrkivät ohjaaman kielenkäyttöä. ”Sanastoissa annetaan termisuosituksia asiatyylistä viestintää varten. Arkityylisessä viestinnässä käytettäviin nimityksiin ei työssä puututa kuten ei normatiivisessa sanastotyössä yleensäkään”, Jolkkonen sanoo.

Sanastotyötä tuntemattomat saattavat myös helposti luulla, että työn tuloksena ehdotetut termit ja määritelmät ovat virallisempia ja ehdottomampia kuin muut. Näin ei kuitenkaan ole. Termit ja määritelmät ovat suosituksia, jotka jokin tietty työryhmä on katsonut hyviksi ja joiden suosimiselle löytyy perusteet. ”Lopullisen termivalinnan tekee kuitenkin aina termin käyttäjä itse. Esimerkiksi eri kielenkäyttötilanteet tai kohderyhmät voivat vaatia erilaisten termien käyttöä. Ammattilaisten kesken täysin ongelmaton termi voi olla maallikoille suunnatussa tekstissä käyttökelvoton”, Jolkkonen kertoo.

Hän myös muistuttaa, että käsitteiden määritelmiä voidaan kirjoittaa eri näkökulmista ja eri kohderyhmille. ”Esimerkiksi laissa olevat määritelmät nostavat käsitteestä esiin eri piirteitä kuin suurelle yleisölle kohdistetut määritelmät,” Jolkkonen kertoo. Systemaattisesti laaditut määritelmät ovat kuitenkin johdonmukaisia, ne rajaavat käsitteen muista käsitteistä ja kertovat sen suhteista muihin käsitteisiin.

Varhaisista vuosista nykypäivään

Tekniikan Sanastokeskuksen perustivat syksyllä 1974 Suomen Teknillinen Seura, Insinööriliitto ja Tekniska Föreningen i Finland. Valmistelutyötä oli tehty jo useita vuosia, ja siinä oli ollut mukana muitakin kuin tekniikan alaa edustavia tahoja, mm. Suomen Standardisoimisliitto, Nykysuomen laitos, opetusministeriö ja Keskuskauppakamari. Perustetun yhdistyksen sääntömääräiseksi tehtäväksi asetettiin Suomen oloihin soveltuvien suomen- ja ruotsinkielisten sanastojen aikaansaaminen.

Yhdistyksen toiminta-alue rajattiin tekniikkaan, sillä perustajajäsenet olivat lähinnä tekniikan alan järjestöjä. Vuosien mittaan Tekniikan Sanastokeskuksen toimiala on kuitenkin laajentunut kattamaan myös muita kuin tekniikan eri erikoisaloja. Viime vuosina sanastotyötä on tehty teknisten alojen lisäksi mm. ympäristökysymysten parissa, sosiaali- ja terveydenhuollon alalla sekä pankki- ja rahoitusalalla.

Sanastokeskuksen ensimmäiseksi johtajaksi nimitettiin diplomi-insinööri Heidi Suonuuti. Hänestä kasvoi yhdistyksen voimahahmo, jonka työn vaikutukset ovat näkyvissä Sanastokeskuksen toiminnassa vielä nykyäänkin. Suonuutia voidaan kiistatta pitää järjestelmällisen sanastotyön alullepanijana ja aikansa merkittävimpänä kehittäjänä Suomessa.

Sanastokeskuksen johtajana Suonuuti huomasi, että erikoisalojen sanastotyö vaatii erilaisia toimintatapoja kuin yleiskielisten sanakirjojen kokoaminen. Hän tutustui itävaltalaisen Eugen Wüsterin terminologian teoriaan ja alkoi hyödyntää sen oppeja sanastohankkeissa, joihin TSK osallistui. Tämän jälkeen suomalaista sanastotyötä leimasikin käsitejärjestelmien ja systemaattisten määritelmien käyttö.

Suomen liittyminen Euroopan unioniin aloitti uuden ajanjakson Tekniikan Sanastokeskuksen historiassa. Vuosina 1994–2002 sanastokeskus kokosi satojatuhansia suomenkielisiä termejä komission Eurodicautom-termipankkiin. Termit olivat usealta kymmeneltä eri erikoisalalta, ja hanke toteutettiin yhdessä alan asiantuntijoiden kanssa.

Muutakin kuin tekniikkaa

Nyttemmin sanastokeskuksen toiminnan painopiste on siirtynyt Euroopan unionin hankkeista kotimaisiin. Toiminta jakaantuu yleishyödyllisiin palveluihin ja projektitoimintaan. Sanastokeskuksen yleishyödyllisiä tieto- ja neuvontapalveluja ovat mm. termipankkipalvelut, erikoisalojen termilähteisiin erikoistuneen kirjaston ylläpitäminen ja kirjastopalveluiden tarjoaminen, yksittäisten termiongelmien selvittäminen sekä monipuolinen tiedotus-, neuvonta- ja julkaisutoiminta. Sanastokeskuksen toimenkuvaan kuuluu myös koulutuksen antaminen terminologisten työmenetelmien hyödyntämisessä. Sanastokeskuksen yleishyödylliset palvelut on tarkoitettu kaikille kansalaisille.

Projektitoiminnassa laaditaan niin toimialakohtaisia kuin yrityskohtaisiakin sanastoja. ”Sanastoprojekteissa vastuullamme voi olla esimerkiksi sanastotyöryhmien koulutus, ryhmien toimintaan osallistuminen, sanastoluonnosten tarkistus tai kokonaisvastuun ottaminen sanastoprojektista”, Jolkkonen kertoo. Vastuu koko projektista merkitsee yleensä halutun termiaineiston kokoamista ja muokkausta sekä aineiston toimittamista valmiiksi sanastoksi. ”Tärkeä periaate sanastojen laatimisessa on se, että ne tehdään tiiviissä yhteistyössä alan asiantuntijoiden ja terminologien kesken”, hän lisää.

”Tällä hetkellä töitä tehdään palo- ja pelastusalan sekä tietoturva-alan sanastohankkeiden kimpussa. Sanastotyötä on jatkettu myös tietotekniikan alan käsitteiden parissa Tietotekniikan termitalkoot -hankkeessa sekä Pankki- ja rahoitusalan sanastotyöryhmässä”, kertoo Jolkkonen.

Historiansa aikana sanastokeskus on laatinut yhdessä asiantuntijoiden kanssa useita kymmeniä suomalaisia sanastoja. Niitä on julkaistu TSK:n omassa sanastosarjassa sekä tallennettu julkiseen TEPA-termipankkiin (www.tsk.fi/tepa). Työtä on tehty useilla eri kielillä, vaikka käsitemäärittely onkin useimmiten tehty suomen kielen pohjalta.

Tehokkuutta ja selkeyttä

Sanastotyöryhmät koostuivat perinteisesti lähes pelkästään eri alojen asiantuntijoista, jotka tekivät sanastotyötä päätyönsä ohella. Työ oli heikosti organisoitua ja ohjattua ja edistyi siksi usein hitaasti. Sanastotyön menetelmien puuttuessa käsitteiden järjestäminen toimivaksi sanastoksi oli hankalaa. Sanastokeskuksessa 1980-luvulla käyttöön otetut terminologiset työmenetelmät systematisoivat sanastotyössä käytettyjä menetelmiä ja tehostivat sanastoprojektien kulkua.

Terminologisten työmenetelmien lähtökohtana oli – ja on edelleen – eritellä järjestelmällisesti tarkasteltavien käsitteiden välisiä suhteita ja niiden vaikutuksia käsitteiden määrittelyyn. Näin käsitevyyhdit alkoivat selkeytyä ja kokonaisuudet jäsentyä, kieliasun parantumisesta puhumattakaan. Käsitelähtöinen ajattelu myös mahdollisti termivalintojen kriittisen tarkastelun.

Sanastohankkeiden eteneminen tehostui myös, kun vastuu projektien läpiviemisestä siirrettiin kiireisiltä asiantuntijoilta terminologeille. Hankkeiden koordinaattoreina terminologit vastaavat hankkeen suunnittelusta, etenemisestä ja aineiston käsittelystä. ”Terminologin vastuu projektista tuo mukanaan sekä laadullisia etuja että taloudellista tehokkuutta. Asiantuntijoiden vastuulla sen sijaan on sanaston rajaus ja erikoisalaa koskevan tiedon paikkansapitävyys. Asiantuntijat päättävät, mitä käsitteitä sanastoon otetaan mukaan, sillä he tietävät parhaiten, mitkä käsitteet ovat sanaston kannalta tärkeitä ja ajankohtaisia tai mitkä käsitteet aiheuttavat sekaannuksia”, Jolkkonen kertoo.

Tehtävää sanastotyön saralla riittää. Olisikin hyvä, jos entistä useammat sekä yksityiset että julkiset tahot ymmärtäisivät sanastotyön merkityksen jokapäiväisen viestinnän sujuvuuden kannalta.

Sanastoprojektia suunnittelevalle tai termiongelmien parissa painiskelevalle Lena Jolkkonen lähettää seuraavanlaisia terveisiä: ”Mikäli on miettinyt termeihin, sanastoon tai vaikkapa termipankkiin liittyviä asioita, kannattaa ottaa yhteyttä sanastokeskukseen. Yhdessä voimme keskustella ja miettiä, pitäisikö tilanteelle tehdä jotakin ja mitä se silloin mahdollisesti olisi.”

Ja vaikkei varsinaisia ongelmia olisi ilmennytkään, niin eikö jokaisen työyhteisön ja organisaation olisi hyvä miettiä, miten selkeän viestinnän edellytyksenä oleva oman alan termistön hallinta on heillä järjestetty?


Kirjoittaja on toiminut harjoittelijana Tekniikan Sanastokeskuksessa v. 2003.