Kielestä puhuttaessa tulevat monelle ensimmäisenä mieleen sanat. Ne ovat konkreettisia, helposti lähestyttäviä, ja niistä on jokaisella ajatuksia ja mielipiteitä. Sanastoa voi lähestyä eri näkökulmista: mistä sanat tulevat, miten ne muodostuvat, mitä sana merkitsee, miten sitä käytetään lauseessa…

Iso osa sanoista syntyy itsestään, kun tarvetta ilmenee. Aina sanan synty ei kuitenkaan ole niin helppo, vaan tarvitaan apua. Tietoista sanaston kehittämistä on harjoitettu Suomessa jo Agricolan ajoista lähtien. Tuolloinkin sanastotyön tarve kumpusi samoista syistä kuin nykyisin: käsitteille tarvitaan omakielinen nimi, jotta niistä voi puhua siten, että muillakin kuin asiaan vihkiytyneillä on mahdollisuus ymmärtää. Kuten tunnettua, erityisen vilkasta sanaston tietoinen kehittäminen oli 1800-luvulla, jolloin suomea määrätietoisesti kehitettiin kaikilla elämänaloilla toimivaksi ns. sivistyskieleksi. Kyse oli aivan keskeisistä yhteiskunnan, koulutuksen, tieteen ja tekniikan sanoista, joita ilman emme tule toimeen.

Sanastotyön tarve ei ole sadassa vuodessa vähentynyt, vaikka sen painopiste onkin muuttunut. Nykyisin tekniikan kehitys tuottaa jatkuvasti uutta – englanninkielistä – sanastoa, jota on yritettävä sopeuttaa suomeen. Yhteiskunnan eri aloille tarvitaan myös uudissanastoa, kun käännetään suomeksi esimerkiksi EU:n ja muiden monikansallisten organisaatioiden asiakirjoja. Arkipäiväisempiä sanastotarpeita synnyttävät mm. uudet ruokalajit, vaatetus ja urheilu.

Termityötä tehdään monella taholla: kääntäjien, viranomaisten ja tutkijoiden työhuoneissa, lehtien toimituksissa, mainostoimistoissa, yrityksissä – kaikkialla, missä törmätään uusiin käsitteisiin ja nimetään niitä. Kiinnostuksesta ja tarpeesta lähtevä sanastotyö ei ole uusi ilmiö. Lehtien palstoilla ehdotetaan toisinaan uudissanoja, ja jonkin harrastajajoukon tai työryhmän laatimia suppeiden erityisalojen sanastoja on nykyisin lukuisia mm. Internetissä. Ne ovat monesti tärkeitä tiedonlähteitä kielenhuoltajille, sanakirjantekijöille ja muille ammatikseen sanojen kanssa puuhaileville.

Jo kauan ennen Internetiä sanastoja on julkaistu itsenäisinä sekä oppi- ja tietokirjojen liitteinä. Kalevi Koukkunen esittelee artikkelissaan eri alojen sanastoja 1800-luvulta viime vuosikymmeniin. Niiden vaikutus erityisalojen sanaston vakiinnuttajana on ollut merkittävä. Hajallaan olevan sanastotyön lisäksi tarvitaan ehdottomasti myös pitkäjänteistä, organisoitua erityisalojen termityötä. Sitä on tehnyt Suomessa jo kohta 35 vuoden ajan Sanastokeskus TSK, jonka tuottamat sanastot ovat kaikkien hyödynnettävissä painettuina julkaisuina sekä yhä useammin myös sähköisinä.

Hieman toisenlaisten sanastokysymysten parissa työskennellään Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksessa, jonka tutkimustuloksista huomattava osa julkaistaan sanakirjoina. Vuonna 2008 on julkaistu kaksi hyvin erilaista sanakirjaa: Suomen murteiden sanakirjan 8. osa sekä uudistettu sähköinen Kielitoimiston sanakirja. Murresanakirja perustuu valtavaan, lähes sadan vuoden aikana kerättyyn aineistoon. Valmistuttuaan sanakirja on 20-osainen kansallinen monumentti, jollainen tehdään vain kerran kansakunnan historiassa. Kielitoimiston sanakirja taas ei ole koskaan valmis: maailman ja sanaston muuttumisen vuoksi sanakirjaakin on päivitettävä, ja silti se tulee aina hiukan jäljessä. Sana ei sammaloidu.