Kunnallishallinto koko maan mitassa sai alkunsa vuosina 1865–1866. Silloin perustettiin Suomessa kunnat myös maaseudulle erottamalla maallinen hallinto seurakuntien hallinnosta. Sitä ennen kunnallishallinto oli ollut vain kaupungeissa. Sittemmin uusia kuntia on syntynyt erottamalla niitä entisistä, kuten Pyhäselkä Kiihtelysvaarasta (1925) ja Kerava Tuusulasta (1924). Enimmillään kuntien määrä oli nykyisen Suomen alueella vuonna 1945, jolloin niitä oli 558. Sitten suunta kääntyi: runsaimmin ennen nykyistä murrosta kuntaliitoksia käynnistyi 1960–70-luvulla, jolloin esimerkiksi Lappee ja Lauritsala yhdistyivät Lappeenrannan kaupunkiin (1967) ja Anjalasta ja Sippolasta tuli Anjalankosken kauppala (1975).
Vuoden 2009 alussa tuli voimaan 32 kuntaliitosta. Niissä on mukana 99 kuntaa. Näissä liitoksissa kuntien määrä väheni 67:llä ja kunnannimistä katosi 73. Eniten kuntia oli mukana Salon liitoksessa, yhteensä 10. Kahden kunnan liitoksia oli 16, kolmen kunnan 8, neljän kunnan liitoksia neljä, kuuden kunnan liitoksia kaksi (Kouvola, Hämeenlinna) ja viiden kunnan yhtymiä yksi, Länsi-Turunmaa. Uusien hallinnollisten suurkuntien myötä moni kunta siis katoaa itsenäisenä kuntana, mutta itse paikka ei katoa eikä nimikään, jos sitä tarvitaan ja käytetään.
Miten nimi valitaan?
Uuden kunnan nimestä säädetään kuntajakolaissa. Sen mukaan kunnan nimestä päättävät valtuustot, joiden alueesta kunta muodostetaan. Jos valtuustot haluavat antaa uudelle kunnalle nimen, joka ei ole ollut aiemmin minkään kunnan nimenä, asiasta on hankittava Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen lausunto. Jos kuntien valtuustot eivät voi sopia uuden kunnan nimestä, sen määrää ministeriö.
Uuden nimen valinta ei ole helppo tehtävä. Nimet paikantavat kohteensa ja liittävät asukkaat kotipaikkaan. Kun kuntaliitosten tarkoituksena on, että erikokoiset kunnat liittyisivät vapaaehtoisesti ja tasaveroisina uudeksi hallinnollis-taloudelliseksi kokonaisuudeksi, nimellä on merkitystä. Suurimman kunnan nimi saattaa olla tunnetuin, paikantavin ja helpoin muistaa, mutta pienemmän kunnan asukkaista voi tuntua, että ”suuri syö pienet”.
Vuoden 2009 uudet nimet ja niiden taustat
Kokonaan uusia nimiä kuntakartalle ilmestyi vuoden alussa kuusi. Niiden nimet ja taustat ovat seuraavat:
Kemiönsaari – Kimitoön. Taivutus: Kemiönsaari : Kemiönsaaressa.
Kunta Varsinais-Suomessa. Syntyi Dragsfjärdin, Kemiön ja Västanfjärdin kuntaliitoksella. Nimi perustuu vastaavaan saarennimeen. Liitoskunnat sijaitsevat pääosin tällä saarella.
Länsi-Turunmaa – Väståboland. Taivutus: Länsi-Turunmaa : Länsi-Turunmaalla.
Kaupunki Varsinais-Suomessa. Syntyi Paraisten kaupungin sekä Nauvon, Korppoon, Houtskarin ja Iniön kuntien kuntaliitoksella. Nimi perustuu kunnan sijaintiin Turunmaan saariston länsiosassa. Ruotsiksi on vanhastaan käytetty aluenimitystä Väståboland. Kunnan nimeksi olivat ehdolla myös Parainen (ruots. Pargas), Gullkrona (kylän ja saaren nimi, merialueen nimi Gullkrona fjärd), Berghamn (saariryhmä Houtskarissa, kylä ja saari Nauvossa) ja uudisnimet Merikruunu ja Saaristokaupunki. Valittua nimeä on pidetty kömpelönä ja keinotekoisena; myöskään Itä-Turunmaa-nimistä aluetta ei ole. Asiasta on aiottu järjestää kunnassa vuonna 2011 neuvoa-antava äänestys. Paraisilla on tehty kuntalaisaloite äänestyksen nopeammasta järjestämisestä vaihtoehtoina Länsi-Turunmaa ja Parainen.
Mänttä-Vilppula. Taivutus: Mänttä-Vilppula : Mänttä-Vilppulassa.
Kaupunki Pirkanmaalla. Syntyi, kun Mänttä liittyi Vilppulaan ja kunta muutettiin kaupungiksi. Kaupunki piti Vilppulan vaakunan, mutta hallinnon sijaintipaikaksi tuli Mänttä. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus oli esittänyt lausunnossaan, että kunnan nimeksi valittaisiin joko Mänttä tai Vilppula, ei keinotekoista kaksoisnimeä.
Sastamala. Taivutus: Sastamala : Sastamalassa.
Kaupunki Pirkanmaalla. Syntyi Vammalan kaupungin sekä Äetsän ja Mouhijärven kuntien kuntaliitoksella. Muita nimiehdokkaita olivat Rautavesi (keskeinen vesistö alueella), Tyrvää, Vammala ja Vammaskoski (kosken nimi). Sastamala-nimen puoltajat perustelivat ehdotustaan sillä, että tuleva yhteenliittymä sijaitsee samoilla alueilla kuin historiallinen Sastamalan pitäjä; Tyrväätä kannattaneet puolsivat ehdokastaan tunnettuuden ja alueellisen kattavuuden takia. Ruotsinkielisessä viestinnässä on muistettava, että Merikarvian ruotsinkielinen nimi Sastmola (joka on alkuaan ruotsin kieleen vakiintunut muoto suomenkielisestä Sastamala-nimestä) tarkoittaa nykyään eri aluetta kuin Sastamala, jolle taas ei ole erillistä ruotsinkielistä vastinetta. Kaupungin vaakunaksi tuli entisen Karkun kunnan vaakuna.
Siikalatva. Taivutus: Siikalatva : Siikalatvalla ~ Siikalatvassa.
Kunta Pohjois-Pohjanmaalla. Syntyi Kestilän, Piippolan, Pulkkilan ja Rantsilan kuntien liittyessä yhdeksi kunnaksi. Yhdistyneet kunnat sijaitsevat Siikajoen latvajokien varsilla. Nimeä on kritisoitu siitä, että se on ollut vuodesta 2006 seurakunnan nimi ja seurakuntaan kuuluu myös Pyhännän kunnan alue. Lisäksi on Siikajoen seutukunta, johon kuuluu Siikalatvan ja Pyhännän kuntien ohella Haapavesi. Osin päällekkäisistä nimistä voi aiheutua sekaannusta. Parempaa, uutta kuntaa luonnehtivaa nimeä ei kuitenkaan ole helppo löytää, ja Siikalatva seutukunnankin nimenä – joiden nimistä monet ovat keinotekoisesti muodostettuja – on luonteva. Historiallisesti osuva olisi ollut savolaisten 1500-luvun kaskenkaatajien peruina käytetty Siika-Savo, mutta nykypäivän nimeksi se olisi pohjalaispitäjissä vieras.
Hieman ongelmalliseksi on osoittautunut taivutus: latva-loppuiset nimet ovat tavallisesti luonnonkohteiden tai laajempien alueiden nimiä, ja Siikalatvan ottaminen kunnan nimeksi onkin aiheuttanut kyselyjä. Laajahkojen ja epämääräisten alueiden nimissä käytetään tavallisesti ulkopaikallissijaa eli sanotaan -latvalla; näin näyttää olleen tapana myös Siikalatvan seutukunnasta puhuttaessa. Kuntien nimien taivutussuositus lähtee paikallisesta tavasta. Nyt nimeä taivutetaan paikallisissa yhteyksissä sekä Siikalatvalla että Siikalatvassa. Nähtäväksi jää, pysyvätkö molemmat tavat vai vahvistuuko toinen ensisijaiseksi. Tällä perusteella yleiskielessä molemmat ovat toistaiseksi mahdollisia.
Raasepori – Raseborg. Taivutus: Raasepori : Raaseporissa.
Kaupunki Uudellamaalla. Syntyi kun Tammisaaren ja Karjaan kaupungit sekä Pohjan kunta yhdistyivät. Nimi on peräisin Tammisaaren Snappertunassa sijaitsevasta Raaseporin linnasta. Nimi on mainittu jo 1378 (Rasaborge), ja niin linna, linnalääni, kihlakunta kuin muutkin hallinnolliset yksiköt ovat pitäneet nimeä jatkuvasti tunnettuna. Myös Karjaa ja Pohja ovat keskiaikaisia asutusnimiä, samoin Ekenäs, jonka suomenkielinen nimi Tammisaari ilmaantuu käyttöön 1800-luvulla (Eiknäsissä l. Tammisaaressa; Suometar 28.12. 1849, s. 2).
Asukkaannimitykset
Nimet ja asukkaannimitykset säilyvät niin kauan kuin niitä käytetään ja tarvitaan. Uusien kuntien asukkaista voi käyttää edelleen vanhaan kuntajakoon perustuvia nimityksiä mänttäläinen, vilppulalainen tai vilppulainen, tammisaarelainen, jaalalainen. Pentti Haanpää ja Juha Väätäinen ovat tunnettuja piippolalaisia, eivät siikalatvalaisia, eikä Elias Lönnrot muutu Sammatin pojasta ”Lohjan pojaksi” hallinnollisella päätöksellä.
Jos kuitenkin on tarvis korostaa (esim. kunnallisvaaleissa) juuri kunnan asukasta, käytetään uuden hallintokunnan mukaisia nimityksiä mänttävilppulalainen, raaseporilainen, kouvolalainen. Iniön asukkaat ovat siis edelleen iniöläisiä, Kauhavan asukkaat kauhavalaisia ja jo aiemmin sulautetun Lauritsalan asukkaat edelleen lauritsalalaisia tai mikseipä vaikka lappeelaisia, vaikka he kunnan asukkaina ovatkin lappeenrantalaisia.
Paikallisuus ja identiteetti
Kuntien nimillä ja vaakunoilla on asukkaille voimakas symboliarvo. Niillä ilmaistaan kotipaikkaa, yhteenkuuluvuutta, piiriä, johon kuuluvilla on yhteinen historia ja yhteiset edut. Paikka ei olekaan vain fyysinen maantieteellinen pinta eikä sen nimi pelkkä etiketti, joka osoittaa paikan sijainnin ja yksilöi sen. Paikan merkitys syntyy elämisen kautta: sen välittämässä identiteetissä yhdistyvät sekä fyysinen ympäristö että ihmisten omat yksilölliset ja kollektiiviset kokemukset monienkin sukupolvien takaa. Tämä ”mentaalinen paikkatieto” kiinnittää ihmisen paikkaan: hän ei ole enää sivullinen vaan osallinen. Paikka on osa ihmisen identiteettiä.
Vaikka kuntien nimet muuttuvat, itse paikat ja alueet eivät häviä minnekään, ja niiden nimiä tarvitaan edelleen. Yhteen liittyneistä kunnista on tullut hallinnollisesti uuden suurkunnan osia, mutta uudet suurkunnat ovat paikantamiseen ja paikallistunteen ilmaisemiseen monesti niin laajoja ja toistaiseksi epäyhtenäisiä, että aiempien kuntien nimiä tarvitaan jo pelkästään täsmentämään, missä päin uutta kuntakokonaisuutta ollaan.
Myös muualla asuvat ovat tottuneet paikantamaan ihmisiä, tapahtumia ja tunnettuja kohteita perinteisin kuntanimin. Suomen maantieteellinen keskipiste on totuttu sijoittamaan Piippolaan. Tammisaari on tuttu kesäkaupunki, Fiskars teollisuus-, kulttuuri- ja matkailukylä Pohjassa. Voikkaa on osa Kuusankosken, ei Kouvolan teollisuushistoriaa.
Annettakoon vanhojen kuntien nimien elää siellä, missä ei ole tarvetta korostaa kunnallishallinnollista palveluiden edellyttämää uusjakoa. Niillä voidaan ilmaista opittua maantieteellistä sijaintia ja siihen liittyvää kotiseutuidentiteettiä. Vanhoista kuntanimistä voi olla hyötyä jopa päätöksenteossa. Esimerkiksi jos ei ole tarvetta myöntää uusia taksilupia koko laajan Joensuun kaupungin alueelle ja pelätään taksien sijoittuvan yksinomaan Joensuun kaupunkikeskustaan, voitaisiin lupa myöntää vaikkapa vain vanhan Enon kunnan alueelle.
Uudet kunnat kyllä opitaan kuten aiemminkin, mutta se vie aikaa, koska muutoksia on paljon: uudet nimet ja rajat hämmentävät hahmottamista vielä pitkään. Uusi kuntajakokin voi muuttua vielä tulevina vuosina uusien kuntaliitosten myötä. Seuraavaa suurta liitosvaihetta odotellaan vuoden 2015 aikoihin.
Informaation välittymisen vuoksi entisten kuntien rajat ja nimet voisi säilyttää tiedonvälityksessä, kartoissa ja teiden varsilla kuntien opastauluissa eri merkintätavoin. Jos liitoskunnan vaakuna luovutetaan kotiseutukäyttöön sitä vastaavalle alueelle, alueen rajat olisi hyvä pitää näkyvillä. Entisten rajojen säilyttämisestä jossain muodossa olisi hyötyä myös tilastollisessa ja historiallisessa vertailussa.
Vaikka monet nimistä siis hallinnollisina kunnanniminä poistuvat, niiden näkyvyyttä voi ylläpitää monin tavoin. Samoin voi toki säilyttää muitakin nimiä, kuten kylien ja taajamien nimiä. Nimiä voi säilyttää kirkonkylien ja -seutujen sekä seurakuntien nimissä, (Hollolan kirkonseutu, Kiskon kirkonkylä, Säämingin seurakunta), kirkkojen nimissä (Enon kirkko, Tyrvään kirkko), sanomalehtien nimissä (Perniönseudun lehti), kotiseutu- tai muiden paikallisten yhdistysten ja seurojen nimissä (Nurmon Jymy, Valkealan Kajo; onhan olemassa vielä Angelniemen Ankkuritkin, vaikka Angelniemi hävisi kuntakartalta 1967) sekä postitoimipaikkojen ja rautatieasemien nimissä. Etenkin postitoimipaikkojen ja -alueiden nimiä on turha kiirehtiä yhtenäistämään uuden nimen mukaiseksi, sillä mitä suurempiin kokonaisuuksiin mennään, sitä epätarkemmin uudet nimet paikantavat.
Miten kunnista puhutaan?
Kun hallinnollinen kuntajako muuttuu, on virallisissa yhteyksissä siirryttävä uusiin nimiin, olkootpa ne kuinka lyhytikäisiä hyvänsä. Virallisissa päiväyksissä noudatetaan virallista käytäntöä: Sastamalassa 30. tammikuuta 2009.
Uusien suurkuntien nimiä käytetään ensisijaisesti silloin, kun asia jotenkin liittyy hallinnollisiin ja kunnallisiin yhteyksiin. Selvyyden vuoksi uuden suurkunnan nimeen voi liittää sen hallinnollisen nimityksen: Länsi-Turunmaan kaupungissa (erotukseksi vastaavasta alueennimityksestä), Siikalatvan kunnassa (erotukseksi seurakunnasta ja seutukunnasta).
Valtakunnallisessa viestinnässä voidaan uutisoida tapahtumasta Lappeenrannan Konnunsuolta. Jos asiaa joutuu täsmentämään, on valittava, mikä monista mahdollisuuksista on tilanteessa luontevin: Lappeenrannan Joutsenon Konnunsuo tai Lappeenrannan kaupungin Konnunsuo tai Joutsenon Konnunsuo (nyk. Lappeenrantaa). Paikallisissa yhteyksissä riittää Joutsenon Konnunsuo tai pelkkä Konnunsuo. Monesti paikan nimi riittää tunnettuuden vuoksi yksinään: Iittalassa, Nauvossa. Uusia hallinnollisia nimiä onkin turha alkaa käyttää sellaisissa yhteyksissä, joissa vanha nimi toimii.
Varsinkin menneistä ajoista puhuttaessa silloiset nimet ovat keskeisiä yhteisen kulttuuriperinnön välittäjiä. Elias Lönnrotin voidaan kertoa syntyneen paitsi Sammatissa, myös Sammatissa (nyk. Lohjaa) tai Sammatissa, joka kuuluu nykyiseen Lohjaan tai nykyiseen Lohjaan kuuluvassa Sammatissa. Sen sijaan ”Lohjan Sammatissa” olisi jo harhaanjohtava, samoin ”Valkeakosken helkajuhlat” Sääksmäen Ritvalan helkajuhlien sijasta.
Tärkeintä on muistaa, kenelle viesti on tarkoitettu ja mitä vastaanottajan voi olettaa tietävän ennestään. Kun muutoksia on tehty paljon, on vain hyväksyttävä se, että joudutaan elämään pitkään eräänlaista siirtymävaihetta. Vanhaa ja uutta on kuljetettava rinnan, jotta yhteys entisen ja nykyisen välillä säilyy.