Suomessa on Tilastokeskuksen mukaan yli 53 000 uusperhettä. Uusperheellä tarkoitetaan perhettä, jonka alle 18-vuotias lapsi on vain toisen puolison. Uusperheessä voi olla kummankin vanhemman lapsia edellisistä liitoista ja vanhempien yhteisiä lapsia. Uusperheessä lapsella voikin olla kolmenlaisia sisaruksia: biologisia täyssisaruksia, puolisisaruksia, joilla toinen biologisista vanhemmista on yhteinen, ja uuden äiti- tai isäpuolen edellisestä liitosta olevia, ei-biologisia sisaruksia. (Supli 2010.)

Monimuotoisten vanhemmuus- ja sisaruussuhteiden lisäksi uusperheellä on laaja sukulaisverkosto: omien biologisten sukulaisten lisäksi sukuun kuuluvat uuden äiti- tai isäpuolen ja uusien sisarusten sukulaiset. Entisten avio- tai avokumppanien sukulaisten ja entisten kumppanien uudet lapset ja kumppanit sukulaisineen ovat aina jollain tavalla osa myös nykyistä perhettä.

Uusperheissä ei ole itsestään selvää, miten perheenjäseniä ja vanhemmuus-, sisaruus- ja sukulaisuussuhteita nimetään. Kuten Anna-Sofia Berner kirjoittaa kolumnissaan (HS 12.1.2014), uusperheissä ihmisistä tulee näkymättömiä, jos heille ei ole nimityksiä. Ydinperheen perinteiset vanhempien (äiti, isä), sisarusten (sisko, veli) ja sukulaisten nimitykset (esim. mummi, ukki, täti, setä, serkku) ja niiden erilaiset puhekieliset ja murteelliset variantit eivät yksinään riitä kuvaamaan uusperheen monimuotoisia perhesuhteita.

Lähi-, etä- ja puolikkaita perheenjäseniä

Virallisissa yhteyksissä, kuten lainsäädännössä tai sosiaalihuollossa, uusperheitä ei juuri vielä huomioida. Epävirallisissa yhteyksissä on kuitenkin jo kauan ollut käytössä mitä erilaisinta uusperhesanastoa. Tuotteliain tapa muodostaa uusperhesanastoa on hyödyntää olemassa olevia, perinteisiä perhettä ja sen jäseniä kuvaavia sanoja ja muokata niistä uusia erilaisilla etuliitteillä tai määritteillä. Tästä hyvänä esimerkkinä onkin sana uusperhe. Uusperheen vartalona on sana perhe, jonka alussa on uusi-sanasta muodostunut etuliite uus-.

Eroperheen vanhemmista tulee lähi- tai etä-liitteen avulla lähi- tai etävanhempia. Tätä vastaparia hyödyntää muun muassa Kela: lähivanhempi on ”lapsen kanssa asuva vanhempi” ja etävanhempi ”elatusvelvollinen, joka ei asu lapsen kanssa”. Samalla tavalla voidaan puhua myös lähikodista, jossa lapsi pääasiassa asuu, ja etäkodista, jossa etävanhempi asuu. Uusperhe–suomi-sanakirjassa mainitaan myös nimitys etälapsi eli etis. Etälapsen virallinen kotiosoite ei ole sama kuin lähivanhemman. Vaikka sanakirjan tekijä Anne Kurki kirjoittaakin, että etä-liitteellä tarkoitetaan nimenomaan fyysistä, ei henkistä välimatkaa, korostuvat kyseisen etuliiteparin vastakkaisten merkitysten sävyerot ja -ongelmat erityisesti etälapsi-sanassa.      

Uusperheeseen kuuluu perheenjäseniä, joihin on ollut tapana viitata puoli-loppuisilla nimityksillä, esimerkiksi äitipuoli ja isäpuoli eli ’sellainen, joka ei ole täysäiti tai täysisä’. Verkkosivuilla näkee käytettävän myös esimerkiksi nimityksiä anoppipuoli ja appipuoli.

Lapsen äiti- tai isäpuoli ei ole hänelle biologisesti sukua eikä ole mahdollinen mummo- tai ukkipuolikaan. Puoli voi kuitenkin ilmaista myös toisenlaista perhe- ja sukulaisuussuhdetta. Sisaruksiin viittaavilla puoli-loppuisilla sanoilla, kuten sisko- tai velipuoli, viitataan lapsen sellaisiin sisaruksiin, joiden kanssa hänellä on yksi yhteinen biologinen vanhempi. Koska puoli-loppuiset uusperheen jäsenten nimitykset ovat usein värittyneet merkitykseltään kielteisesti, niiden rinnalla ovat alkaneet yleistyä puoli-alkuiset yhdyssanat: puoliäiti, puoliveli.

Uusia ja bonusperheenjäseniä

Uusperhe-sanassa käytettävää uus-liitettä voidaan hyödyntää perheen lisäksi perheenjäsenten nimeämisessä. Esimerkiksi nimitystä uussisarus käytetäänerotuksena ydinperheen biologisista sisaruksista (esim. Supli 2014). Verkkosivuilla näkee käytettävän myös esimerkiksi nimityksiä uusmummo ja uusvaimo. Uus-liitteen voikin yhdistää periaatteessa mihin tahansa perheenjäsenen ja sukulaisen nimitykseen: uusveli, uustäti, uusanoppi jne.

Myös bonus-alulla voidaan ilmaista uusperheen perhe- ja sukulaisuussuhteissa sitä, että suhde ei ole biologinen: bonusäiti on biologisen isän uusi puoliso, samoin kuin uusäiti. Kielitoimiston sanakirjan mukaan bonus tarkoittaa ’hyvitystä’ tai ’lisäpalkkiota’. Bonus-liitteen käyttö uusperheen jäsenten nimeämisessä on rantautunut suomeen mitä ilmeisimmin ruotsin kautta, mutta sen alkuperä on monien muiden uudissanojen tapaan englannin kielessä. Englannissa sillä tarkoitetaan myös ’lisäetua’ eli ’jotakin positiiviseksi tulkittavaa ekstraa’. Ekstralle Kielitoimiston sanakirja antaakin merkitykset ’ylimääräinen’, ’lisä-’,  ’erityisen hyvä’ ja ’erikoinen’. Uus- ja bonusisän rinnalla voisikin hyvin käyttää myös nimitystä ekstraisä.

Pasi Heikura (2014) on kiinnittänyt huomiota suomen ja ruotsin erilaisiin tapoihin nimetä uusperheen jäseniä: ”Suomessa uusperheen jäsenet ovat puolikkaita, Ruotsissa ne ovat bonusta.” Puolikkaita ei kuitenkaan voi suomen kielessä suoraan korvata ”uusilla” ja ”bonuksilla”, koska esimerkiksi siskopuoli ja puolisisko tarkoittavat eri asiaa kuin uus- tai bonussisko: äidin uuden miehen entisestä liitosta olevat tytöt eivät ole puolisiskoja vaan uus- tai bonussiskoja.     

Uus- ja bonus-alulla on positiivisempi sävy kuin puoli-alkuisella tai -loppuisella sanalla. Berner harmittelee kolumnissaan arvottamista: ”Per­heen­jä­se­net ovat jo­ko va­jai­ta eli puo­lik­kai­ta tai myön­tei­siä eli bo­nuk­sia”. Toki myös nimitys uussisko voi alkaa tuntua oudolta, jos tällainen sisko on kuulunut perheeseen jo vuosia (vrt. uusi sisko). Uus- ja bonus-alun voi silti tulkita merkitykseltään myös varsin neutraaliksi.

Emännät, emintimät ja apensijaiset

Perheen ja sukulaisten nimet ovat suomen kielenkin vanhimpia sanaryhmiä. Kuten Heikurakin (2014) kirjoittaa, esimerkiksi sanat isä, vävy, miniä ja äitiä tarkoittanut emo voidaan palauttaa suomen uralilaiseen kantamuotoon tuhansien vuosien päähän. Aviomiehen sisarta tarkoittavan nato-sanan merkitystä ei monikaan enää tiedä, kyty taas on aviomiehen veli. Käly on puolison sisar, veljen vaimo tai puolison veljen vaimo, ja lanko on puolison veli tai sisaren mies tai puolison sisaren mies. Myös murteissa on uusperhesanastoa, esimerkiksi äiti-, isä- ja sisarpuolia. Murteissa käytetään myös sijainen- ja sijoillinen-loppuisia sanoja: apensijainen, anopinsijoillinen.

Kielitoimiston sanakirjan mukaan sanat emäntä ja isäntä viittaavat maalaistalon omistajiin ja perheen äitiin ja isään.Kiinnostavaa on, että emännällä ja isännällä on voitu alkujaan viitata myös äitipuoleen, isäpuoleen, anoppi- ja appipuoleen (esim. Hakulinen 1979). Suomen murteiden sanakirjan  mukaan lapset saattoivat kutsua äitipuoltaan emännäksi, samoin miniä ja vävy, jos he itse olivat lapsettomia. Äitipuolesta on myös käytetty nimitystä emäpuoli ja isänakka. Näistä jälkimmäinen on käypä malli, kun pohditaan näppärämpää nimitystä esimerkiksi ”isän uudelle vaimolle” tai ”äidin uudelle kumppanille”: isänvaimo, äidinmies tai äidinvaimo.

Murteista löytyy myös sellainen puolisukulaisuuden ilmaisemisen keino, jota nykykieli ei tunne enää lainkaan. Erityisesti itäisissä murteissa on nimittäin ollut käytössä nomininjohdin -intima tai -intimä. Sen arvellaan muodostuneen kolmesta nomininjohtimesta: -i-, -nta-/-ntä ja -(i)ma/-(i)mä. Johdin on selvästi ollut produktiivinen, ja se voi liittyä mihin tahansa sukulaisuutta ilmaisevaan sanaan. Emintimä (myös emäntimä tai emättimä) ja isintimä (myös isäntimä, isintämä) tarkoittavat äiti- ja isäpuolta. Emintimän ja emäntimän kantasanana on vanha äitiä tarkoittava sana emä (emi, emo), isintimän ja isäntimän kantana on sana isä. Murreaineistoissa ja sanakirjoissa on esiintymiä myös sanoista lapsentima (tai lapsintima), pojintima, tytintima ja anopintima. (Esim. Hakulinen 1979, Häkkinen 2005, Suomen murteiden sanakirja.)

Äitipuolen tavoin myös emintimällä on ollut murteissa negatiivinen kaiku. Mutta koska johdostyyppi on nykykielestä ja siten mielistä lähes unohtunut, mikään ei estäisi ottamasta sitä uuskäyttöön. Olisitko mieluummin äitipuoli, puoliäiti vai äidintimä? Isäpuoli, puoli-isä vai isäntimä?

Ydinperheenkin jäsenten nimitykset uudistuvat

Uusperheiden jäsenistä käytettävät nimitykset pohjaavat lähes poikkeuksetta perinteisiin ydinperheen jäsenten nimityksiin. Perinteiset nimityksetkään eivät ole muuttumattomia, vaan ne saavat edelleen rinnalleen erityisesti erilaisia puhekielisiä variantteja. Tämä kävi jälleen ilmi Stadin Slangi ry:n tammi-helmikuussa 2014 järjestämästä slanginkeruukilpailusta (ks. s. 28)

Slangivastineita pyydettiin muun muassa sanoille äiti, isä, sisko ja veli (myös esim. tyttö ja poika). Äidin vastineiksi kyselyssä mainittiin mutsi, mamma, mami, äiskä, äippä, mama, mude, äityli, mutteri ja isän vastineiksi faija, iskä, isi, fatsi, isukki, pappa, papi, papa, fade, dädi. Joukossa on tuttuja, (yleis)puhekielisiä lempinimiä, kuten äiskä, äippä, isi ja iskä, ja jo 1900-luvun alussa käytössä olleita slangisanoja, kuten mutsi ja faija.

”Erityisesti siskon ja veljen vastineissa on paljon uutta slangisanastoa”,  korostaa kilpailun järjestelyistä vastannut yliopistonlehtori Terhi Ainiala. Uutena slangisanaa voidaan pitää esimerkiksi sen perusteella, että sanaa ei löydy Heikki Paunosen vuonna 2000 julkaistusta slangisanakirjasta. Siskon vastineina kyselyssä mainittiin sis, sister, sista, systeri, systa, syster, sistah, syrra. Näistä slangisanakirjassa mainitaan vain systeri. Sanoista on selvästi nähtävissä, että nykyslangi ammentaa aineksia yhä useammin englannin kielestä. Saman voi todeta veljelle annetuista vastineista broidi, bro, bre, weli, veikka, brother, brotha, broda ja proidi, joista slangisanakirjassa mainitaan vain broidi ja veikka.

Angloamerikkalainen malli ei ole vain kielellinen, vaan englanninkielisestä kulttuurista omaksutaan myös kielenkäytön tapoja. Erityisesti hiphop-kulttuurille tyypillinen tapa kutsua ystäviä veljiksi (eng. bro) ja siskoiksi (eng. sister, sis, sista, sistah) on kulkeutunut myös Suomeen. Kyselyn perusteella on mahdollista sekin, että uusperheyhteyksissä aletaan kuulla – jollei jo kuullakin – sellaisia nimityksiä kuin uusäityli tai bonusbroda. Näistä jälkimmäinen voisi hyvinkin kotoutua muotoon ”bonaribroda”. Jokin slanginimityksistä voisi jopa vakiintua sellaisenaan viittaamaan nimenomaan puoli- tai ei-biologisiin vanhempiin tai sisaruksiin. 

Lähteitä

Berner, Anna-Sofia 2014: Uusperheissä syntyy puolikkaita isiä ja bonusserkkuja. – Helsingin Sanomat 12.1.2014.

Hakulinen, Lauri 1979: Suomen kielen rakenne ja kehitys. Neljäs, korjattu ja lisätty painos. Helsinki: Otava.

Heikura, Pasi 2014: Uusäiti, uusisä ja uussisarukset. Viikon sitaatti, Yle Radio 1, 11.2.2014.

Häkkinen, Kaisa 2005: Nykysuomen etymologinen sanakirja. 3. painos. Helsinki: WSOY.

Kurki, Anne 2009: Uusperhe–suomi-sanakirja. Helsinki: Johnny Kniga.

Paunonen, Heikki 2000: Tsennaaks Stadii, bonjaaks slangii. Stadin slangin suursanakirja. Helsinki: WSOY.

Supli 2010 = ”Uusperhe – lapsen näkökulma”. Kirjoitus Suomen Uusperheiden Liitto ry:n eli Suplin verkkosivustolla osoitteessa https://supli.fi/uusperhe-lapsen-nakokulma/(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)