Miten kauan olet toiminut nykyisessä työssäsi? Olethan ollut mukana monessa muussakin ja mm. toimittanut Tyrvään murteen sanakirjan.
Tulin tähän työhön vuoden 2003 alussa. Sitä ennen olin äidinkielen ja kirjallisuuden lehtorina lukiossa. Opettajan työni rinnalla olen kirjoittanut tietokirjoja, eniten haastatteluihin perustuvia historiikkeja ja muistelmia. Tästä kirjoittamiskokemuksesta on paljon hyötyä opetustyössä. Esimerkiksi kuulustelukertomukset perustuvat siihen, mitä kuulusteltava kertoo, mutta kertomukset kirjaa kuulustelija. Kun annan poliisiopiskelijoille lukuvinkkejä, suosittelen heille varsinkin sellaisia muistelmia, joissa kertoja ja kirjoittaja ovat eri ihmisiä. Niitä lukiessa voi tarkkailla esimerkiksi sitä, millä keinoilla kirjoittaja saa kertojan äänen kuulumaan tekstissä aitona.
Mitä kaikkea opetukseen sisältyy? Oletteko itse räätälöineet oppisisältöjä ja oppimateriaalia ammatin erityisvaatimusten mukaan?
Suomen kielen opetusta on kolmen 20-tuntisen kurssin verran. Lisäksi opiskelijat tekevät suomen kielen opettajan ohjauksessa päättötyön ja kenttätyöjakson aikana raportin. Pyrimme palvelemaan aika suoraviivaisesti poliisin työn tarpeita. Oppimateriaali on itse räätälöityä, mutta ei tietenkään yksin minun tekemääni. Meitä suomen kielen opettajia on Poliisiammattikorkeakoulussa kaikkiaan neljä. Minä ja Terhi Solja vastaamme perustutkinto-opetuksesta. Maija Pajarinen ja Kari Mäntysalo ovat aikanaan vetäneet samoja kursseja ja tehneet niitä varten materiaaleja. Maija Pajarisen kanssa viimeistelen oppikirjaa kirjoittamisesta poliisin työssä.
Oppimateriaalin rakentamisessa tärkeänä apuna ja inspiraation lähteenä ovat olleet oikeuslingvistiikan alan tutkimukset ja yleisesitykset. Myös muiden maiden poliisikoulutuksessa käytettävien kirjoitusoppaiden lukeminen on ollut valaisevaa. Vaikkei esimerkiksi amerikkalaisia ja brittiläisiä oppikirjoja voi suoraan siirtää suomalaiseen todellisuuteen, niin yhdistäviä piirteitä on paljon enemmän kuin erottavia. Poliisikielen ongelmat ja niiden syyt ovat hämmästyttävän samankaltaisia maasta ja oikeusjärjestelmän erityispiirteistä riippumatta. Englanninkielisissä oppikirjoissa käytetään muun muassa termiä copspeak. Se tarkoittaa toisaalta kömpelön mutkikasta ja monisanaista, toisaalta liiankin ytimekästä poliisikieltä. Oppikirjojen esimerkkivirkkeiden rinnalle on helppoa löytää aitoja suomalaisia vastineita.
Millaisia kirjoitustaitoja poliisin työssä tarvitaan ja miten juuri niitä opetetaan?
Kirjoittamisen opetuksessa pidän tärkeimpänä kolmea asiaa. Opiskelijan on ennen kaikkea tärkeää sisäistää, että hän on tulevana poliisina ammattikirjoittaja. Kirjoittaminen on olennainen osa työtä. Toiseksi hän tarvitsee hyvän kokonaiskuvan siitä, kenelle ja minkälaista käyttöä varten hän erilaisia tekstejään kirjoittaa. Kolmanneksi haluan tukea opiskelijaa kehittämään sellaisia kirjoittamisen tottumuksia, jotka auttavat häntä tekemään laadukkaita tekstejä vaativissakin vuorovaikutustilanteissa. Siksi ohjatut kirjoitusharjoitukset ovat opetuksessa keskeisessä osassa. Osa kirjoittamisen opetuksesta on yhteisopetusta esitutkinnan opettajien kanssa.
Kuulustelupöytäkirja vaatii eniten huomiota ja harjoittelua. Kuulustelija on kuulustelutilaisuuden johtaja mutta samalla myös sihteeri, ja useimmiten hän kirjoittaa pöytäkirjan valmiiksi kuulustelun aikana. Siinä ei pelkkä juridisten ja poliisitaktisten lähtökohtien tuntemus riitä. Taitava kuulustelija osaa kirjoittaa pöytäkirjaa niin, että kirjoittaminen tukee vuorovaikutusta eikä haittaa sitä. Muita keskeisiä tekstilajeja ovat rikosilmoitus, tiedote ja esitutkintapöytäkirjan johdanto. Rikosilmoituksen yhtenä erityispiirteenä on, että se syntyy yleensä ainakin kahden eri kirjoittajan työn tuloksena. Se, joka ensimmäiseksi kirjaa rikosilmoituksen, ei yleensä ole sama kuin se, joka alkaa tutkia tapausta ja täydentää ilmoitusta. Hyvin kirjoitetut rikosilmoitukset tuottavat myös hyviä tiedotteita, koska monesti tiedotteet syntyvät ilmoitusten pohjalta. Opetuksessa muun muassa vertailemme poliisin laatimia tiedotteita niihin uutisiin, joita tiedotteiden pohjalta on tehty. Esitutkintapöytäkirjan johdannossa tutkija esittää tiiviissä muodossa tutkinnan tulokset. Se vaatii taitoa referoida. Johdannon pituus vaihtelee muutamasta rivistä kymmeniin sivuihin, äärimmäisen mutkikkaissa talousrikosjutuissa johdannot voivat olla vieläkin pidempiä.
Millainen on puheen ja kirjoituksen suhde esimerkiksi kuulustelukertomuksessa?
Puheen ja kirjoituksen suhde vaihtelee tekstilajeittain. Esimerkiksi rikosilmoitus ja kuulustelukertomus ovat varsin erilaisia tekstejä. Kun joku tulee ilmoittamaan poliisille tapauksesta, jota hän pitää rikoksena, poliisi kirjaa ilmoituksen tietojärjestelmään kerrotun perusteella. Ilmoituksessa tapahtumasta kerrotaan asiatyylillä, viranomaisen referoimana. Kuulustelukertomus taas kirjoitetaan kuulusteltavan omana kertomuksena minämuodossa.
Esitutkintapöytäkirjassa voi olla esimerkiksi puhelinkuunteluita ja tilakuunteluita sana sanalta tallenteelta purettuina litterointeina. Kuulustelukertomus kirjoitetaan tarkalleen puhutun mukaisesti vain silloin, kun se litteroidaan vasta jälkikäteen. Tavallisesti kuulustelukertomus kirjataan jo kuulustelun kuluessa, ja silloin kuulustelijan työ ei koskaan ole pelkkää mekaanista vastausten kirjaamista. Valmis kuulustelukertomus on toimitustyön tulos, puheesta jalostettua tekstiä. Kielenkäytön osalta perusohjeena on, että kertomus kirjataan muuten yleiskielellä, mutta sananvalinnat voivat olla slangia, murretta, ammattikieltä ym. Tarvittaessa kuulusteltavaa pyydetään itse selittämään käyttämänsä sanan merkitys.
Opetetaanko poliiseille erikseen suullista ilmaisua ja vuorovaikutustaitoja?
Puhuminen ja muu vuorovaikutus ovat poliisin työn ydintä, joten sitä opetetaan monessakin eri oppiaineessa. Suomen kielen opetuksessa kollegani Terhi Solja keskittyy erityisesti puheviestintään ja minä kirjoittamisen opetukseen. Kuulustelujen kohdalla vuorovaikutustaidot ja kirjoittaminen kytkeytyvät yhteen.
Poliisejakin sitoo hallintolakiin lakiin kuuluva ”asiallisen virkakielen vaatimus”. Miten se otetaan opetuksessa huomioon? Pohditaanko, mitä kaikkea se tarkoittaa?
Poliisejakin sitoo hallintolakiin lakiin kuuluva ”asiallisen virkakielen vaatimus”. Miten se otetaan opetuksessa huomioon? Pohditaanko, mitä kaikkea se tarkoittaa?
Poliisissa jos missä on otettava opetuksessa lait huomioon, joten totta kai hallintolain 9. §:n kielenkäyttövaatimus otetaan vakavasti. Tosin lakia ei (4. §:n mukaan) sovelleta esitutkintaan eikä poliisitutkintaan, joten laki ei suoranaisesti koske esimerkiksi kuulustelupöytäkirjoja. Hallintolaissa mainitut asiallisuus, selkeys ja ymmärrettävyys korostuvat kaikessa kirjoittamisen opetuksessa litterointia lukuun ottamatta. Kykyä selkeään ja ymmärrettävään ilmaisuun korostetaan oikeastaan jo ennen opetusta, nimittäin pääsykoevaiheessa. Tutkintokielen kokeella eli kirjoitelmalla ja tiivistelmällä on pääsykokeissa enemmän painoa kuin millään muulla arvioitavalla osiolla.
Suomen kieli ei taida aina riittää poliisin työssä. Mitä muita kieliä opetetaan? Julkisuudessa on keskusteltu siitä, että tarvittaisiin myös maahanmuuttajataustaisia ym. vähemmistöistä tulevia poliiseja.
Suomea opetetaan suomenkielisessä tutkintokoulutuksessa tutkintokielenä. Vastaavasti ruotsinkielistä tutkintoa suorittavat opiskelevat ruotsia tutkintokielenä. Perustutkinto-opiskelijoille opetetaan myös ruotsia (ruotsinkielisille suomea) sekä englantia.
Maahanmuuttajataustaisia poliiseja ja poliisiopiskelijoita halutaan, ja heitä myös on jonkin verran. Kaikki ovat kuitenkin koulutukseen hakiessaan läpäisseet tutkintokielen kokeen aivan samoilla kriteereillä kuin äidinkieleltään suomen- tai ruotsinkielisetkin hakijat.
Poliisin ammattiin hakeutuvilta vaaditaan monenlaisia ominaisuuksia ja taitoja, mm. hyvää kuntoa ja sen ylläpitoa. Riittääkö heillä motivaatiota myös äidinkielen opiskeluun?
Samalla luokalla on usein pitkään työelämässä olleita ja lähes suoraan lukiosta tulleita. On maistereita ja ammattikoulun käyneitä. Suuresta kirjosta huolimatta opiskelijoiden motivaatio on yleensä kohdallaan. Ongelmia on lähinnä niiden kanssa, jotka ovat tottuneet ajattelemaan, että ”kirjoittaminen ei vain ole minun juttuni”. Minun päätehtäväni on osoittaa opiskelijalle, että kirjoittaminen on myös hänen juttunsa. Meillä on yksi suuri apu, jota monessa muussa oppilaitoksessa ei ole: opiskelijat tietävät tarkasti, mihin ammattiin he ovat täältä valmistumassa. Kaikki haluavat päästä töihin ja tulla hyviksi poliiseiksi. Kun lähes kaikki opiskelijat käsittävät koulutuksen aikana, että kirjoittaminen todella on keskeinen osa poliisin työtä, he haluavat olla myös hyviä kirjoittajia.
Kysymykset laatinut Riitta Eronen