Pistekirjoitusopettaja kutsumustyössään

Espoolainen Sari Talja on ammatiltaan pistekirjoituksen ohjaaja. Helmikuun 2009 alusta asti hän on vastannut myös Näkövammaisten Keskusliiton pistekirjoitusprojektista. Hän on monelle tuttu, koska on esiintynyt sekä lehdissä että televisiossa pistekirjoituksen asiantuntijana. Lisäksi hän on perheensä kanssa eri yhteyksissä kertonut siitä, miten näkövammaiset elävät  samanlaista elämää kuin näkevätkin, vaikka haasteita arjessa on enemmän.

Miten ja milloin olet itse oppinut pistekirjoituksen?

Aloitin kouluni vastavalmistuneessa Jyväskylän näkövammaisten koulussa syksyllä 1972. Olin tuolloin 6-vuotias pikku eskarilainen. Kotoa Mikkelistä koulumatkaa kertyi reilut 100 kilometriä. Opettelin pisteet yhtä matkaa muiden esikoululaisten kanssa, ja opiskelu jatkui ensimmäisellä luokalla. Esikoulu oli kaksivuotinen, joten ensimmäisen luokan aloitin ollessani 8-vuotias. Tuolloin osasin jo lukea suoraan, joten äidinkielen tunneilla sain osallistua toisen luokan opetukseen. Olin hyvin innokas lukija, ja opettaja antoikin minulle viikonloppulomille kotiin mukaan milloin Anni Polvan Tiina-kirjoja, milloin Rauha S. Virtasen Selja-sarjaa. Pisteisiin olin tutustunut jo ennen koulun alkua, sillä isäni oli tuonut kotiin aikuisten alkeislukukirjan, mikä selvisi minulle vasta lukemaan opittuani. Nautin jo alle kouluikäisenä pisterykelmien ja viivojen tutkiskelusta ja keksin niiden parissa omia tarinoita.

Miten päädyit opettamaan pistekirjoitusta?

1990-luvun alussa Näkövammaisten keskusliitossa oli suunnitteilla laajempikin pisteohjaajakoulutus, joka ei sellaisenaan toteutunut, mutta annettuani pisteluku- ja kirjoitusnäytteet näkövammaisten oppilaitoksessa Arlainstituutissa pääsin mukaan pistekirjoitusohjaajien listalle sekä pienimuotoisiin koulutuksiin. Tuolloin Näkövammaisten keskusliitossa (NKL) toimi pistekirjoituskouluttajana Maria von Rutenberg, jolta kysyttiin tuntoaistiharjoitusten ja pistekirjoituksen ohjaajaa Helsingin yliopistollisen keskussairaalan  silmäklinikalle vasta sokeutuneiden aikuisten pariin. Maria suositteli minua, ja siitä alkoikin työ, jossa opin itse hyvin paljon ja jota olen jatkanut. Pistekirjoituksen opettaminen on minulle kutsumustyö, ja olen pannut siihen sekä omat vankat pistetaitoni että luovuuteni ja ihmisen kohtaamisen kykyni.

Keitä ja missä opetat?

Tällä hetkellä sekä opetan ryhmiä että annan yksilöllistä pistekirjoituksen ohjausta. Helsingin ja Uudenmaan näkövammaiset ry:ssä toimii viikoittain pistekirjoituksen opintopiiri, josta vastaan. Ryhmässä on 11 opiskelijaa, joista osa vasta-alkajia, osa jo pistekirjoitusta osaavia henkilöitä. Ohjaan sekä näkövammaisia että kuurosokeita aikuisia. Silloin, kun kuurosokea ei enää lainkaan näe tavallisia viittomia, siirrytään viittomaan taktiilisti eli kädestä käteen. Opetuksessa on mukana tämän taitava viittomakielen tulkki. Ohjaan mielelläni myös nuoria ja lapsia, mutta näitä ohjauksia on vähemmän. Lisäksi pidän koulutustilaisuuksia eri  oppilaitoksissa. Myös epävirallisissa yhteyksissä teen mielelläni pieniä tietoiskuja pisteistä ja vastailen auliisti kaikenlaisiin näkövammaisuutta koskeviin kysymyksiin. Kuten sanottu, tämä on minulle elämäntapa, josta joskus maksetaan palkkaa.

Millaista oppimateriaalia käytät?

Käytän sekä valmista oppimateriaalia (pistekirjoituksen oppikirjat, alkeismateriaalit jne.) että tuotan paljon materiaalia myös itse. Aloitteleville pistelukijoille toimitan myös yhdessä toisen henkilön kanssa Pistiäinen-nimistä lehteä, joka toimii usein oppimateriaalina ja myös kotona lukemiseen kannustajana. Pistekirjoitusteksti tehdään aloittelijoille harvaa tekstiä harvalla rivivälillä ‑muodossa, ja vasta kokeneet lukijat saavat selvän täysin tiheästä tekstistä, jota muun muassa järjestölehtemme ja pistekirjoituksella julkaistut kirjat ovat.

Oppivatko kaikki?

Jos ihmisellä ei ole mitään tuntoaistia heikentäviä ym. sairauksia, jotka haittaisivat oppimista, he kyllä oivaltavat tuntoaistin merkityksen ennemmin tai myöhemmin. Jokaisella asian omaksumiseen kuluu oma aikansa. Olen ohjaajana kokenut yllätyksiä niin myönteiseen kuin kielteiseen suuntaan. Joku potentiaalinen pisteiden oppija pehmeine sormenpäineen ei vain millään opi, ja sitten taas joku toinen aivan muihin asioihin suuntautunut saattaa oppia pisteet tuosta vain. Oppijoiden erilaisuus ja vaihtelu tuntoaistin aktiivisessa käyttöönotossa tekevätkin tästä työstä niin antoisan ja jännittävän. – Aikuisena sokeutunuthan osaa jo lukea, ja hän vaihtaa tekniikkaa  mustakirjoituksesta pisteisiin. Tilanne on erilainen kuin sellaisessa alkeisopetuksessa, jossa  koko lukutaito lähtee pisteistä. Useimmat näkövammaisista lapsista käyvät nykyään tavallista koulua, jossa he saavat erityisopetusta lukemisessa ja kirjoittamisessa. Jyväskylän näkövammaisten koulussa opiskelevilla on yleensä muitakin vammoja kuin näkövamma.

Mikä opetuksessasi on lukemisen ja kirjoittamisen suhde?

Pyrin viemään kirjoittamista ja lukemista rinta rinnan. Kirjoittamisen kautta kirjaimet tulevat nopeasti tutuiksi ja ne oppii muistamaan, mutta lukemalla niiden tunnistaminen edistyy. Kirjoittaminen on monesti hauskempaa, ja siinä helposti unohtuu, että siitä kirjoittamastaan tekstistä pitäisi myös saada itse selkoa. On tärkeää, että ohjattava sekä tunnistaa kirjaimet että osaa myös kirjoittaa niitä. Aivan alkuvaiheessa pidän lukemista jopa kirjoittamista tärkeämpänä.

Harrastat musiikkia, mutta myös lukemista ja kirjoittamista. Miten paljon luet pisteillä?

Luen kirjoja mieluiten pisteillä, sillä saan silloin lukea omassa tahdissani, kielestä herkutellen, ilman, että kukaan tulkitsee tekstiä siinä minun ja kirjan välissä.  Mikään ei korvaa omaa henkilökohtaista lukemisen kokemusta. Runot pyrin aina lukemaan pisteillä, ne ovat lajeista herkin.  Kuitenkin kuuntelen kirjoja vielä enemmän kuin luen pisteillä, sillä sitähän voin tehdä samalla kun vaikka laitan ruokaa tai silitän. Myös unilääkkeenä äänikirjat toimivat mainiosti. Koskapa lukeminen on minulle intohimo, teen sitä aina siinä muodossa, miten  se kussakin tilanteessa toimii parhaiten. Junamatkoilla mieluummin kuuntelen kirjoja, mutta lomapaikassa rantakeinussa nautin hiljaisuudesta ja itse lukemisen nautinnosta.  Mitä vaikeampi kirjallisuuden laji on kyseessä, sitä varmemmin luen pisteillä. Luemme myös lapsillemme pistekirjoja. Näin ei häiritsevä valo pitkitä nukahtamista iltaisin.

Mitä kaikkea liittyy uuteen tehtävääsi NKL:n pistekirjoitusprojektin vetäjänä?

Projektin tavoitteena on koota yhteen pistekirjoituksen ohjaamisesta kiinnostuneet näkövammaiset ihmiset eri puolilta Suomea. Heidät koulutetaan jo  tämän kevään aikana,  ja  heidän työtään markkinoidaan.  Myös pistekirjoituksen oppimateriaalia kehitetään   ja pistenuottien osaamista pidetään esillä.

Miten nykyisin asennoidutaan pistekirjoitukseen?

Minusta tuntuu, että pisteiden puolesta on puhuttu kautta vuosikymmenten. Kun äänikirja tuli 1950-luvulla, pelättiin jo pistekirjoituksen aseman heikkenevän. Luulen, että lukemisen merkitys yleensäkin maailmassa  on muuttunut tietotekniikan ja internetin myötä –kotoisia lukuiltoja heiveröisen lampun valossa tuskin moni järjestää. Minulla on kuitenkin myönteinen asenne. Ajattelen, että meitä pistekirjoituksesta innostuneita ihmisiä pitäisi olla useita levittämässä pisteiden ilosanomaa ympäri maata. Näin tahtomattaankin laiskistuneet koneella istuksijat tulisivat ainakin miettineeksi, miten tärkeä se oma henkilökohtainen lukutaito on.

Kysymykset laatinut Riitta Eronen