”Eiköhän noita sääntöjä pitäis vähän muuttaa!” Tätä mieltä oli korkeakouluopiskelija, jolle olin kymmenisen minuuttia selittänyt, että hänen opinnäytetyössään on valtavasti tarpeettomia pilkkuja. Edellisen opiskelijan vastaavassa tekstissä pilkkuja oli tuskin lainkaan. Kumman mukaan pilkkusääntöjä olisi pitänyt muuttaa.

Kaikenlaista kokenut kielentarkistaja herkistyy vallitsevan kahtalaisuuden yleisyydestä: toinen opiskelija käyttää pilkkuja liikaa, toinen liian niukasti. Yksi valittaa, että hän kyllä osaa pilkkusäännöt muttei tiedä, mikä on sivulause, mikä päälause. Siinäpä onkin pulma! Moni luettelee kuin soliseva puro niin pitkän rimpsun rinnastuskonjunktioita, että ihmetyttää, missä vaiheessa ne kaikki on opittu, kun sama ihminen ei kuitenkaan tiedä, että on kymmenisen sellaista rinnastuskonjunktiota, joilla on jotain tekemistä suomen pilkkusääntöjen kanssa, siis nämä tutut ja, sekä, sekä – että, (ei)kä, eli, tai, joko – tai, vai, mutta, vaan.

Jatkossa on esimerkkejä ensin opiskelijain liiasta pilkkujen käytöstä ja sitten pilkkujen puutteesta. Huonoa esimerkkiä saavat taas pääasiassa näyttää rakkaat työnantajani yhteiskuntatieteiden opiskelijat.

Liikaa pilkkuja konjunktiorinnastuksissa

sekä–että

Erittäin tavallisia virheelliset pilkut ovat sekä–että-rakenteissa. Pilkkua ei olisi pitänyt käyttää missään seuraavista:

1) ”jos halutaan sekä säilyttää oma kulttuuri, että olla vuorovaikutuksessa muiden kanssa – –”

2) ”tuotannon laajentamisella ulkomaille on ratkaisevia vaikutuksia sekä kotimaan, että kohdemaan kansantalouteen”.

Pilkkua ei tällaisiin sanojen rinnastukseen tule. Muistisääntönä voisi toimia lause sekä kissa että koira ovat kotieläimiä.

Opittuna taitaa kuitenkin olla muistisääntö, jonka mukaan että-sanan eteen tulee aina pilkku. Tässä nyrkkisäännössä on kaksi pahaa virhettä. Ensiksi se, että mikään suomen pilkkusääntö ei ole muotoa ”sen ja sen sanan eteen tulee aina pilkku”, ja toiseksi se, että tämä ei päde että-sanaankaan.

Jokin aika sitten pankkivirkailija kirjoitti ja tulosti minulle allekirjoitettavaksi asiapaperin, jossa luki mm., että ”muutos koskee sekä pääomaa että vakuutusosaa vakuutetun kuolemantapauksessa”. Virkailija viimeisteli tekstin lisäämällä lopuksi kynällä pilkun että-sanan eteen – eikä minun auttanut muu kuin allekirjoittaa silti!

sekä

Mutta rinnastusten liikapilkutus ei lopu tähän. Myös pelkällä sekä-konjunktiolla tehdyissä sanojen rinnastuksissa on usein tarpeeton pilkku:

3) ”[käsittelen] televisio-, radio-, sekä populaarikulttuuritutkimusta”

4) ”jäsenvaltiot voisivat – – korostaa hyvinvointivaltion merkitystä, sekä ajattelutapaa, jossa sosiaaliturva – –”.

eikä

Eikä-sanaankin pilkku tuntuu takertuvan. Seuraavissa pilkku on liikaa:

5) ”[globalisaation] ulkopuolelle ei tunnu jäävän mikään, eikä kukaan”

6) ”ohjaukseen ei liity määräyksiä, eikä pakottavia velvoitteita tai sanktioita”.

Esimerkit ovat edellä ja jatkossakin lauseiden katkelmia eivätkä ehkä vakuuta lukijaa. Olen kuitenkin koettanut valita ne niin, etteivät kysymyksessä ole painokkaiksi tarkoitetut lisäykset. Tässä vielä yksi eikä-rinnastus. Se on tunnetun kolumnistin tekstistä, mutta virhe mikä virhe, pilkku on liikaa: ”Kaikki viha kanavoidaan kohdistumaan Tanskaan, eikä näitä diktatuureja ylläpitäviin amerikkalaisiin.”

Samaa liikapilkutusta esiintyy myös sivulauseiden välissä:

7) ”Sotavuodet olivat – – olleet elokuvateollisuudelle menestyksekästä aikaa, kun muita huvittelumuotoja säännösteltiin, eikä esimerkiksi tansseja järjestetty.”

– Ei tässäkään saisi olla pilkkua eikä-sanan edellä, koska päälauseen jäljessä on rinnasteiset sivulauseet. Jälkimmäisen niistä voi kokeeksi purkaa rinnasteisuutta valaisevaan muotoon: ja kun ei tansseja järjestetty.

eli

Myös eli-sana vetää pilkkuja puoleensa, niin kuin olisi sääntö, että sen yhteydessä pilkkua on aina käytettävä:

8) ”siivous- ja ravintola-ala antavat maahanmuuttajille ns. sisääntuloammatteja, eli ensimmäisiä työpaikkoja suomalaisilla työmarkkinoilla”

9) ”[paikkaa] rajasivat kaupunkivaltion, eli poliksen muurit”.

Tekisi mieli taas tarjota muistisäännöksi vaikkapa lausetta tässä on norsu eli elefantti. Pilkkua lauseessa ei ole eikä kuulukaan olla.

Konjunktiolla rinnastetut sivulauseet käyttäytyvät pilkutuksen kannalta samoin kuin sanat. Niinpä pilkku ei kuulu niidenkään eli-sanalla tehtyihin rinnastuksiin:

10) ”Työni tarkoituksena on selvittää sitä, miten vuoden 2007 kansanedustajaehdokkaat esittävät itseään, eli minkälaisia mielikuvia he pyrkivät – –.”

Jotta sivulauseiden pilkutuksen voisi tehdä sääntöjä noudattaen, pitäisi muistaa suomen kolme sivulausetyyppiä: konjunktio- ja relatiivilauseet sekä epäsuorasti kysyvät sivulauseet. Sivulauseiden niin kuin sanojenkin rinnasteisiksi tunnistamista taas auttaisi lauseenjäsennyksen osaaminen.

Liikaa pilkkuja lauseenvastikkeissa ja muissa adverbiaaleissa

Arvatkaa ovatko nykyiset opiskelijat kuulleetkaan lauseenvastikkeista? Moni ei semmoista myönnä. Ja kuitenkin erittäin moni osaa erottaa lauseenvastikkeet ja niitä muistuttavat lauseenosat pilkuilla – suomen kannalta virheellisesti (kursivointi seuraavissa R. L:n):

11) ”Hyvinvointivaltion tilaa arvioitaessa, on tärkeää tietää – –.”

12) ”Suomen liityttyä Euroopan unioniin, suomalainen tasa-arvopolitiikka on alkanut saada – –.”

13)”Tarkastellakseni kolmannen kulttuurin kasvattien etnistä identiteettiä, aion käyttää lähtökohtanani – –.”

14) ”Nominaalisesta alentumisesta huolimatta, kuluttajahintaindeksillä mitattuna reaalinen valuuttakurssi vahvistui – –.”

Edellisissä esimerkeissä lauseenvastike oli virkkeen alussa. Seuraavissa se on virkkeen lopussa:

15) ”Hän kuitenkin tarkensi myöhemmin kantaansa, puhuessaan yhteiskunnallisesta mainonnasta.”

16) ”Yhdysvaltain hallinnossa painotetaan – – ennusteiden epävarmuutta, yrittäen samalla jarruttaa keskustelua Kioton sopimuksen tulevaisuudesta.”

17) ”[Balin ilmastokokouksessa] Yhdysvallat viimein teki myönnytyksen, yhtymällä muiden neuvottelijoiden mielipiteeseen – –.”

Lauseenvastikkeet eivät ole lauseita; niissä ei ole predikaattiverbiä. Sen mukaisesti lauseenvastikkeita ei suomessa eroteta pilkulla (tai pilkuilla) kuin joskus selvyyssyistä, mutta silloin ovat kysymyksessä esimerkkejä 11–17 paljon mutkikkaammat virkkeet.

Lauseen alun adverbiaalin ja lauseenvastikkeen ero ei aina ole suuri – eikä eroa näy kirjoittajien pilkun käytössäkään. Aivan tavallista on, että kirjoittajat erottavat pilkulla lauseen alusta sentapaiset ilmaukset kuin ensiksi, toiseksi, kolmanneksi, lisäksi, kaiken kaikkiaan, silloinkin kun ne ovat hyvin kiinteästi lauseeseen kuuluvia eivätkä siis tarvitsisi pilkkua. Samaan tapaan on alettu käyttää muitakin lauseen alkuun sijoitettuja adverbiaaleja. Kyllähän näistä ajatuksen selväksi saa, mutta pahalta näyttää:

18) ”Verrattuna toisiin, tulot eivät olekaan nousseet, eikä suhteellinen asema tulonjaossa ole parantunut.” (Molemmat pilkut liikaa.)

19) ”1990-luvun puolivälistä alkaen, kotisivujen käyttö – – on tasaisesti kasvanut.”

20)”Ennen vuotta 2000, ei ihmiskaupalla ollut yleisesti hyväksyttyä – – määritelmää.”

21) ”Hänen mukaansa, jokaisessa sosiaalisessa järjestelmässä ihmisen kärsimys selitetään siten – –.”

Englanti mallina

Esimerkkien 3 ja 4 kaltaisissa luetteloissa voi pilkun käytön mallina olla englannin ja etenkin amerikanenglannin tapa käyttää pilkkua and-sanan yhteydessä. Mutta kun pilkkua ei juuri uskalleta kirjoittaa ja-sanan edelle, on synonyymisellä sekä-sanalla tehtyjen rinnastusten runsas pilkutus sitäkin yllättävämpää. Onko sekä-sana jotenkin enemmän englannin and-sanaa muistuttava kuin ja?

Lauseenvastikkeiden ja lauseenalkuisten adverbiaalien pilkutus matkii sekin englannin pilkutusta, mutta ei englannissakaan eroteta pilkulla mitä tahansa lauseen alussa olevaa ilmausta. Esimerkeissä 18–21 lauseiden alusta pilkulla erotetut jaksot ovat lauseiden olennaisia osia, niihin ajatukseltaan tiiviisti kuuluvia.

Englannin pilkutus on hiipinyt myös kirjeiden – paperisten ja sähköisten – alku- ja lopputervehdyksiin; muuta ei juuri näe kuin tätä tapaa (jossa kumpikin pilkku on tarpeeton):

Hei,
Lähetän ohessa – –.
Ystävällisin terveisin,
Olivia Opiskelija

Englantiako pitänee syyttää siitäkin, että pilkkua esiintyy subjektin ja predikaatin välissä? Usein subjektiosa on tällöin pitkä tai se sisältää infinitiivin tai verbistä muodostetun teonnimen. Näin ei kuitenkaan ole aina.

22) ”Kuuluminen Euroopan talousalueeseen, saattoi vähentää [Norjan] paineita liittyä unioniin.”

23) ”[Tutkijan] mielestä yksi keino saada kotisivut henkilökohtaisemmiksi, on lisätä sivuille valokuvia – –.”

24) ”Toinen maailmansota ja sen loppuvaiheet, tekivät niin suomalaiset kuin muutkin sotiin osallistuneet kansat, erittäin tietoisiksi kansallisvaltiollisen politiikan kansainvälisestä ulottuvuudesta.” (Molemmat pilkut liikaa.)

Yhteys englantiin voisi olla siinä, että pyritään erottamaan lauseen pääosat toisistaan, pilkuttamaan tauotuksen mukaan, tekeepä englanti juuri näin tai ei. Kirjoittajalla on ehkä sellainen tuntu, että nämä osaset lauseessa on ja että osien väliin pilkut kuuluvat. Tältä näyttää erityisesti esimerkki 24. Subjektin ja predikaatin erottaminen pilkulla toisistaan ei kuitenkaan ole kovin tavallinen virhe.

Muita liikapilkkuja

Usein pilkkua käytetään turhaan kuin-sanalla alkavien jaksojen edellä. Jos kuin-konjunktio aloittaa predikaatillista lausetta, pilkku on tarpeen, mutta ei läheskään aina edes silloin. Tarpeeton se on seuraavissa virkkeissä:

25) ”Työelämän muutos on siis ollut laajempaa, kuin vain IT-alaa koskevaa.”

26) ”Perheenpääisä on kiinnostuneempi päätöksenteosta, kuin konkreettisesta tekemisestä ja arkipäivään liittyvistä asioista.”

Ounastelen tässäkin sellaista opetusta, joka korostaa jonkin sanan eteen pantavia pilkkuja. Kuin-sanahan kuuluu alistuskonjunktioihin, joita ovat että, jotta, koska, kun, jos, vaikka, kuin ja kunnes erilaisine variantteineen. Muistisääntö, että pilkku lisätään tietyn sanan eteen, johtaa pahimmillaan sellaisiin pilkutuksiin kuin nämä:

27) ”Joissain kaveriporukoissa on tapana juoda alkoholia, joka viikonloppu.”

28) ”Voidaan jopa havaita, että malli voisi olla kuvaus, mistä tahansa strategisesta johtamisesta.”

Näissä lauseissa sanat joka ja mikä eivät aloita epäsuorasti kysyvää eivätkä relatiivista sivulausetta, jotka vaatisivat pilkun käyttöä.

Pilkun puuttuminen voi olla vaarallista

Pilkun puuttuminen on monesti kohtalokasta. Merkitys ei aina pysy samana, jos pilkun jättää pois esimerkiksi rinnasteisten lauseenjäsenten välistä:

29) ”Perusteluiden mukaan määrärahajärjestelmä mahdollistaa itsenäisen[,] maakunnan erityistarpeet huomioivan talouspolitiikan.”

30) ”Ihmisten tulee voida luottaa siihen, että tuomareiden harkinta perustuu lakiin eikä muihin[,] mielivaltaisiin seikkoihin.”

– On eri asia puhua itsenäisestä maakunnasta kuin itsenäisestä talouspolitiikasta, eikä kai lakeja pidetä mielivaltaisina seikkoina!

Pilkut lisäyksen molemmille puolille!

Pilkunkäyttöohjeissa (Kielikello 2/06) todetaan, että pilkulla voidaan erottaa tekstistä täydennyksiä ja täsmennyksiä ym. lisäyksiä, jos halutaan osoittaa jokin kohta erityisen painokkaaksi. Tärkeää on, että pilkku on lisäyksen molemmilla puolilla, jos lisä on lauseen keskellä. Vai mitä sanotte tästä:

31) ”Juristien, miesten ja naisten suhteellisesti suurin työnantaja on julkinen sektori.”

– Kun juristitkin tunnetusti ovat miehiä ja naisia, lukija arvannee, että tarkennus tarkoittaa mies- ja naisjuristeja, mutta entä jos asia ei ole tuttua:

32) ”Vuonna 1946 isojen tuotantoyhtiöiden, Suomi-Filmin ja Suomen Filmiteollisuuden tuotanto laahasi pohjamudissa”.

– Tekstin pilkutuksen perusteella luulisi, että nimeltä mainitut yhtiöt ovat isoja pienempiä, mutta sitä kirjoittaja ei kuitenkaan tarkoittanut.”

33) ”Normistot ovat muodollisia, kuten lakeihin perustuvia liikennesääntöjä tai epävirallisia kulttuurisia tapoja eli tottumuksia.”

– Pilkku pitää lisätä sanan liikennesääntöjä jälkeen.

Kirjoittajat voisivat muistaa, että pilkut ovat – samoin kuin sulkeet ja ajatusviivat – lauseen keskellä olevan irrallisen jakson molemmilla puolilla!

Sivulauseen lopetuspilkkuja puuttuu

Yhtä tärkeä kuin pilkku on lisäyksen lopussa, se on myös sivulauseen lopussa, silloin kun sivulausetta seuraa sitä hallitsevampi lause. Esimerkissä 34 jälkimmäinen pilkku tai sen poissaolo ratkaisee sen, onko viimeinen lause pää- vai sivulause, ja sen, kumpi puheen piti, Clinton vai – kuten luulen – hänen seuraajansa.

34) Clinton oli paikalla, kun hänen seuraajansa vannoi virkavalan[,] ja piti puheen.”

Tapaukset, joissa sivulauseen jäljessä kuuluisi olla pilkku mutta ei ole, eivät ole kovinkaan harvinaisia. Tässä harjoitustehtäviä: lisätkää seuraaviin pilkku sivulauseen jälkeen!

35) ”Roolijaossa, jossa vastuu jaetaan äidillä ja isällä on jokseenkin yhtäläiset roolisuoritukset.”

36) ”Vuosikymmenten kuluessa on miestutkimuksessa siirrytty ajatuksesta, että luonteenpiirteemme olisivat perittyjä siihen suuntaan, että identiteettimme rakentuminen on kulttuurin muovaamaa.”

37) ”Pääomavero[asteikko]a sovelletaan siihen tuloon, joka on saatu sijoittamalla omaa pääomaa ja ansiotuloasteikkoa siihen tuloon, joka on työntekijän – – saamaa palkkaa.”

38) ”Aiemmissa tutkimuksissa, joissa on tutkittu sokerien vaikutusta kylmänkestävyyteen juuri tällä hiilihydraattisuhteella on ollut merkitystä.”

39) ”Moni nauraa toisen jutuille joko siksi, että pitää tästä ihmisestä tai kohteliaisuudesta.”

– Esimerkki 39 on Helsingin Sanomien (7.1.08) huumoria käsittelevästä jutusta. Ehkä kyseessä on huumorinhavaitsemistesti.

Asian kannalta ei ole yhdentekevää, miten tällaiset virkkeet pilkutetaan. Huoletonkin lukija nimittäin huomaa, mistä sivulause alkaa, kun lauseen alussa on sivulausetyypin mukaan alistuskonjunktio, relatiivisana tai jokin kysyvä aines, mutta tarkkakaan lukija ei heti huomaa, mihin sivulause loppuu, jos sitä ei pilkulla osoiteta.

Sivulauseen aloituspilkkuja puuttuu

Sivulausetyypeistä pilkuttamatta jäävät kaikkein useimmin epäsuorasti kysyvät sivulauseet. Kysymisen tapoja on monia ja osoittimia samoin: kysyvät pronominit ja adverbit sekä ko-, kö-liitteet. Ehkä näitä keinoja on vaikeampi muistaa kuin alistuskonjunktioita ja relatiivisanoja. Pilkku tuppaa puuttumaan sellaisista virkerakenteista kuin ”pohdin työni toteutumista – – ja mietin[,] millaisiin kysymyksiin jatkotutkimuksen avulla – –”, ”on vaikea sanoa[,] milloin toiminta – –”, ”yritykset päättävät[,] kuinka paljon ne työllistävät[,] ja samalla[,] kuinka paljon ne tuottavat”, ”kunkin yrityksen tulee päättää[,] osallistuuko se vientiin”.

Pieniä merkkejä näkyy siitäkin, että relatiiviset sivulauseet alkaisivat jäädä alusta pilkuttamatta. Kun-konjunktiolla alkavat sivulauseet jäävät puolestaan helpommin alkupilkutta silloin, kun jatkona on kun taas -lause (”Euroopassa epilepsia on – – vanhenevan väestön tauti[,] kun taas kehitysmaissa valtaosa epilepsiaa sairastavista on nuoria”). Tällainen sivulause ilmaisee vastakohtaa, pelkkä kun-lause yleensä aikaa, syytä tai ehtoa.

Vaikein pilkkusääntö

Suomen vaikein pilkkusääntö on kuulemma tämä: lauseiden isä istuu, ja äiti tiskaa väliin tulee pilkku, koska lauseilla ei ole yhteistä lauseenjäsentä, mutta pilkkua ei tule lauseiden nyt isä istuu ja äiti tiskaa väliin, koska lauseilla on yhteinen lauseenjäsen (adverbiaali nyt).

Sääntöä kannattaa noudattaa, kun kirjoittaa äskeistä mutkikkaampia virkkeitä. Seuraavista esimerkeistä pilkku puuttuu, ja se haittaa lukemista ja ymmärtämistä.

40) ”– – maalaisliittoa pelotti Espanjan sisällissodan esimerkki ja haluttomuus antaa myöten ”marxilaiselle puolueelle” vaikeutti maalaisliiton myöntymistä yhteistyöhön.”

41) ”Sairausvakuutuslakia oli pyritty laatimaan 1920-luvulla ja 40-luvulla Suomen sosiaalivakuutuslakia pohtinut suuri sosiaalivakuutuslautakunta oli myös – –.”

42) ”Tärkkelyksen pitoisuus vähenee ja liukoisten hiilihydraattien pitoisuus kasvaa kylmänkestävyyden kehittyessä syksyllä ja keväällä muutokset ovat päinvastaiset.”

Tapaukset eivät ole kovinkaan harvinaisia. Lukija rinnastaa väärät sanat keskenään, jos ei rinnastuskonjunktion edellä ole pilkkua. Virkkeet yleensä ymmärtää luettuaan ne loppuun, mutta ei pahimmillaan vielä konjunktiota (näissä ja-sanaa) seuraavien sanojen jälkeen. Kun opiskelijoita kovistaa lisäämään pilkut, he kysyvät ihmeissään, voiko pilkun laittaa ja-sanan eteen.

Voittaisiko Suomi välimerkkitaidon kisassa?

Joidenkin kirjoittajien teksteissä on väärää pilkutusta (pilkun puutetta ja sen liikakäyttöä) enemmän kuin pilkun oikeaa käyttöä. A4-kokoisella sivulla voi helposti olla joka kolmannella rivillä pilkkuvirhe. Lisänä ovat virheet kaikkien muiden välimerkkien käytössä. Lopputulos on se, että tekstistä ei tahdo saada selvää, ennen kuin on tulkinnut, mitä kirjoittaja on halunnut sanoa. Siihen kuluu aikaa, eikä päätelmistä voi silti olla varma. Juuri välimerkeillä on kuitenkin tarkoitus ja mahdollisuus selventää ja vahvistaa tekstin merkitystä.

Olisikohan syytä antaa kouluopetuksessa lauseenjäsennykselle nykyistä enemmän aikaa ja arvostusta? Suomessa välimerkkien käyttö perustuu lauserakenteisiin. Jos yritetään noudattaa jotain muuta tapaa – suomettua esimerkiksi englannin suuntaan –, ei suomeen sovellettuja uusia sääntöjä ole olemassa. Eikä Euroopan unionissakaan ole taidettu ehdottaa yhteisiä eurovälimerkkisääntöjä.

Pilkkusääntöjä voi kerrata mm. seuraavista lähteistä:

Kielikello 3/1995 ja 2/2006.

Kielitoimiston oikeinkirjoitusopas (2007).

Iisa, Katariina – Oittinen, Hannu – Piehl, Aino: Kielenhuollon käsikirja (2006).

Itkonen, Terho – Maamies, Sari: Uusi kieliopas (2007).

Leino, Pirkko: Pilkulleen! Opas välimerkkien käyttöön (2006).