Kysymys

Voiko yksikölliseen substantiiviin viitata monikkomuotoisella pronominilla, kun tarkoitetaan ryhmän yksilöitä kutakin erikseen, esimerkiksi kansa – he?

Kielioppaiden kanta vaikuttaa ehdottomalta, mutta perusteet eivät tunnu aivan varmoilta. Asiaa on käsitelty Kielikellossa 4 (1971 s. 8–9), mutta ohjeissa käytetään esimerkiksi seuraavia ilmauksia: ”Tätä pidetään virheenä”, ”ei yksiköllinen kunnolla sovi”, ”Epävarmempi on käytäntö”, ”Käy päinsä sanoa”, ”Hyväksyttävältä tuntuu”, mikä herättää ajatuksen siitä, että kyseessä voisi olla keinotekoisesti luotu sääntö.

Nykysuomen käsikirjassa (kolmas uudistettu laitos 1991 s. 46–48) käsitellään ensin korrelaatin (vasteen) numerusta relatiivipronominin osalta, mikä ei juuri tuotakaan vaikeuksia. Kirjassa on myös esimerkki (s. 48) kollektiivisanaan viittaamisesta: ”Yleisön mielenkiinto laimenisi pian, jos he eivät (po. jos se ei) millään tavoin voisi osallistua yleisten asioiden käsittelyyn.” Samassa kirjassa (s. 142) sanotaan: ”Vanhassa kirjakielessä ja nykyisissäkin kansanmurteissa on yleistä, että ryhmäsanan (kansa, joukko, väki jne.) ollessa subjektina on predikaatti monikossa, esim. ’Ja kansa näit (= näkivät) hänen matkustavan ja moni tunsit (= tunsivat) hänen’ (Agricola). ’Vihittyä menevät nuori pariskunta kumpikin kotiinsa’ (Ahlqvist). Nykyisessä yleiskielessä ei suvaita tällaista epäsäännöllisyyttä. Näissäkin tapauksissa on predikaatin oltava yksikössä, koska subjekti on muodoltaan yksiköllinen (siis po. kansa näki, moni tunsi, menee nuori pariskunta). Näin ollen seuraavakin lause on virheellinen: ’Suurin osa todellisista asunnontarvitsijoista ovat nuoria pareja’ (po. on nuoria pareja). Myös sana kumpikin vaatii yksiköllistä predikaattia, vaikka se merkitseekin samaa kuin monikollinen molemmat. Virhe-esimerkki: ’Kumpikin tulevat (po. tulee) epäilemättä olemaan talouselämämme lähivuosien vaikeimpia pulmia.’ ” Verbin monikkomuoto ei nykykielessä edes kuulosta oikealta, joten se ei tuota ongelmia. Pronomineista ei tässä yhteydessä puhuta, mutta perustuuko sääntö monikollisen pronominin käytöstä viittaamassa kollektiivisanaan jollakin tavoin tämän vanhan kirjakielen tai murteiden piirteiden välttämiseen?

Paavo Pulkkinen on käsitellyt asiaa yksityiskohtaisesti vuoden 1989 Virittäjässä (s. 593–595), ja hänen kokoamansa esimerkit osoittavat, että tällainen viittaaminen yksikölliseen substantiiviin monikkomuotoisella pronominilla on puhekielessä jokseenkin yleistä ja yksiselitteistä. Hänen esittämänsä korjaukset ovat tietenkin paikallaan, ja artikkeli on täyttä asiaa, mutta säännön ehdottomuus hieman askarruttaa.

Myös Kirkkoraamattu (KR) vuodelta 1938 käyttää he-pronominia viittaamaan yksikölliseen substantiiviin. Raamatunkäännöskomitean ehdotuksessa (RKK) on noudatettu nykyisin voimassa olevaa sääntöä ja tehty sen mukaisia ratkaisuja. Vertailun vuoksi pari esimerkkiä. 2. Moos. 16:1: ”Sitten he lähtivät, koko Israelin kansa, liikkeelle Eelimistä” (KR). ”Sitten israelilaiset lähtivät liikkeelle Elimistä” (RKK). Muutos on tietenkin näppärä ja ihan oikein, mutta koko-sanan painoarvo häviää. Onhan vaikuttavampaa sanoa ”Koko Romanian kansa kärsi tästä julmuudesta” kuin ”Romanialaiset kärsivät tästä julmuudesta”. 2. Moos. 18:19: ”Ole sinä kansan edusmies Jumalan edessä, ja saata sinä sen asiat Jumalan eteen. Ja opeta heille säädökset ja lait” (KR). ”Edusta sinä kansaa Jumalan edessä ja tuo sen kiistat Jumalan eteen. Neuvo kansalle tarkoin säädökset ja lait” [substantiivi toistettu, voi johtaa tautofoniaan] (RKK).

Sitten arkipäiväisempi esimerkki: ”Aviopari saapui Kennedyn lentokentälle. Sieltä se lähti Hiltonin hienostohotelliin, jossa se nautti runsaan päivällisen” tuntuu teennäisemmältä kuin ”Aviopari saapui Kennedyn lentokentälle. Sieltä he lähtivät Hiltonin hienostohotelliin, jossa he nauttivat runsaan päivällisen”. Tässä monikollinen substantiivi voisi antaa jopa väärän kuvan, esimerkiksi etteivät puolisot tulleetkaan yhdessä: ”Aviopuolisot saapuivat Kennedyn lentokentälle. Sieltä he lähtivät Hiltonin hienostohotelliin, jossa he nauttivat runsaan päivällisen.” ”Mies ja hänen vaimonsa” on erisävyinen kuin aviopari, samoin ”Aviomies ja -vaimo” ja ”Mies ja vaimo”, jotka eivät myöskään välttämättä kerro, että he olivat naimisissa juuri toistensa kanssa. ”Jonesit saapuivat – – ” on tietenkin mahdollinen, mutta sukunimeä ei tekstissä välttämättä mainita.

On selvää, että relatiivipronominin täytyy noudattaa korrelaatin lukua, joten emme voi sanoa: ”Kansa, jotka olivat paljain päin.” Mutta esimerkiksi kokonaisuus ”Torilla oli paljon kansaa. Monet heistä olivat paljain päin” on paljon luontevampi kuin ”Torilla oli paljon kansaa. Monet siitä olivat paljain päin” tai ”Torilla oli paljon kansaa. Monet ihmisistä olivat paljain päin” tai ”Torilla oli paljon kansaa. Monet siihen kuuluvista olivat paljain päin”.

Mielenkiintoinen ja luonteva on myös Sirkka Hämäläisen viittaus keskuspankkiin Suomen Kuvalehdessä (10.4.92 s. 26): ”On keskeistä, että me emme ole itse poliittisen pelin osapuoli.” Miten muuten hän saisi välitettyä tiedon siitä, että hän itse kuuluu keskuspankkiin?

Tällainen viittaustapa on aivan yleinen ja kieliopillisesti hyväksyttävä englannissa, saksassa ja ruotsissa, joten olisi todella mielenkiintoista tietää tämän säännön historia suomen kielessä. Kääntäjän työtä helpottaisi suuresti, jos ei tarvitsisi aina keksiä monikollista substantiivia tai ilmausta ”johonkin kuuluvat” tai ”jotkin ihmiset” tms. Joskushan se käy helpostikin, mutta joskus se on vaikeaa, teksti venyy ja tautofonian vaara on ilmeinen, esimerkiksi jos korvataan englannin pronomini ”they” usein substantiivilla ”yhdysvaltalaiset” tai jollakin muulla kansallisuuden nimellä, jotta siihen voitaisiin myöhemmin viitata pronominilla ”he”.

Toivoisin siis teiltä vastauksia seuraaviin kysymyksiin: Mistä sääntö, jonka mukaan kollektiivisanaan ei koskaan voi viitata monikollisella pronominilla, on saanut alkunsa? Onko se omaksuttu vasta vuoden 1938 jälkeen, ja kuka sen on saattanut voimaan? Onko todella syytä pitää sitä ehdottomana? Jos ei, niin mitkä poikkeukset ovat mahdollisia? Onko aiheesta jossakin lisätietoja?

Helena Vepsäläinen
diplomikielenkääntäjä

 

Suomen kielen lautakunta käsitteli edellä esitettyä kysymystä 28. syyskuuta 1992 seuraavan, apulaisprofessori Päivi Rintalan alustuksen pohjalta.

Nykyisten ohjeiden taustaa

Helena Vepsäläinen lähetti kysymyksensä myös minulle henkilökohtaisesti. Voidakseni vastata hänen nykyisten ohjeiden alkuperää koskevaan kysymykseensä olen yrittänyt saada selville vuosisadan alkupuolen kielenhuoltokirjallisuuden suhtautumisen kollektiivisubstantiiviin viittaavan pronominin kongruenssiin.

Pitkään auktoriteettina ja koulukielioppien esikuvana ollut Setälän Suomen kielen lauseoppi (1880) ei kyseisestä pronominin kongruenssitapauksesta puhu mitään. Siinä on vain yleisohje, joka esimerkiksi l0. painoksessa (1922) kuuluu seuraavasti: ”Substantiivinen pronomini taipuu samassa luvussa kuin se substantiivi, jonka asemesta sitä käytetään, mutta sija riippuu pronominin lauseasemasta. Esim. Nuo miehet, joista oli puhe, eivät ole ystäviäni.” (S. 88.) Kohtaan ei ole tullut lisäyksiä Matti Sadeniemen tarkistamaan 13. painokseen (1952). Kyseinen ohje ei siis juonnu Setälän lauseopista.

Kollektiivisubstantiivin ja predikaatin kongruenssin osalta Setälän normi on väljempi kuin nykyinen. Subjektin ja predikaatin kongruenssia koskevan 13. §:n lopussa on nimittäin seuraava muistutus: ”Toisinaan: Joukko koulupoikia, kirjat kainalossa, huutavat ja huijaavat yhdessä ajurin kanssa. ” (10. painos s. 14.) Muistutus on ennallaan Sadeniemen tarkistamassa 13. painoksessa. E. A. Saarimaa ei puutu tähän kongruenssitapaukseen opaskirjassaan Huonoa ja hyvää suomea (1930) mutta kylläkin Kielenoppaassaan (1947). Siinä annetaan nykyisenlainen ohje:

Predikaatti noudattaa kongruenssin puolesta subjektisanan kieliopillista lukua eikä sen merkitystä. Kansanmurteissa voidaan kyllä sanoa: Väki lähtivät, mutta kirjakielessä on väärin: Huomattava osa reserviläisistä ja nostomiehistä ovat unohtaneet ne vähäiset velvollisuudet – –; p.o. on unohtanut. (S. 145.)

Tässä kohden myös Saarimaan vastustaja Lauri Kettunen on kirjakielen normista yhtä mieltä (ks. Hyvää vapaata suomea 1949 s. 138).

Oletan, että vaatimus pronominin kongruenssin kategorisesta noudattamisesta on syntynyt Setälän yleisohjeen ja predikaatin kongruenssia koskevan normin pohjalta, todennäköisesti opetuskäytännössä. Se näyttää ensiksi ilmaantuvan koululaisille tarkoitettuihin kirjoitusoppaisiin.

Läpi käymistäni opaskirjoista Allan Saratien (1917), Aarne Rossanderin (1920) ja Ida Pekarin (1927) oppaat eivät ensi painoksissaan ota kyseistä asiaa puheeksi. Rossanderin oppaan 3. painoksessa (1925) siitä sen sijaan jo huomautetaan (s. 52).

Samoin siihen kiinnittää huomiota Kaarlo Nieminen Ainekirjoituksen opas -nimisessä kirjassaan 1925. Nieminen antaa seuraavat ohjeet: ”Jos korrelaattina on yksiköllinen ryhmäsana, on pronomini oleva yksikössä” (s. 98); ”Pron. hän, he eivät voi viitata kollektiiviseen sanaan, vaikkakin se tarkoittaisi henkilöitä” (s. 99). Ohjeisiin liittyy virhe-esimerkkejä korjauksineen. Ne edustavat kiistattomia tapauksia, joissa korjaukset on helppo hyväksyä.

Vuoden 1935 Virittäjässä saa yliopistomies koulumieheltä nuhteita kyseisen kongruenssin rikkomisesta. Lauri Kettunen oli 1934 julkaissut oppikouluille ja seminaareille tarkoitetun Suomen kieliopin, jota lehtori Lauri Pelkonen Virittäjässä ankarasti arvosteli. Kritiikin kohteena on mm. erääseen harjoitustehtävään sisältyvä pronominivirhe: ”Tyynellä ilmalla odottelee kotiväki iloisin mielin kalamiehiä, mutta myrskyisällä joutuvat he usein murhemielin ajattelemaan pyyntimatkalla olevia.” (Virittäjä 1935 s. 205.) Kouluopetuksen ongelmana ja virhelähteenä tätä kongruenssitapausta on myöhemmin käsitelty Virittäjässä ainakin 1971 (s. 432, Aimo Turunen) ja l987 (s. 262, Vuokko Raivio).

Varsin liberaalin kannan esittää Virittäjässä E. A. Saarimaa 1949 (s. 254). Lainaan koko kappaleen esimerkkeineen:

Puhekielessä on yleistä, että yksikölliseen kollektiiviseen korrelaattiin viittaamassa käytetään monikollista pronominia, esim. ”Kun väki oli syönyt aamiaisen, he lepäsivät vähän aikaa.” Ainekirjoituksen oppaissa meillä samoin kuin Ruotsissa pidetään kuitenkin hylättävänä seuraavanlaista sanontaa: ”Kuningas oli aikaisemmin ollut lähellä myssypuoluetta, mutta hän luopui kokonaan heistä” (p.o. siitä). ”Edellinen vartioryhmä hiipi pitkin yhdyshautaa lepäämään. Heillä on ollut onnea” (p.o. sillä). ”Jokainen uusi sukupolvi ajattelee, että maailma alkaa vasta heidän aikanaan” (p.o. sen aikana). ”Työväestön asema oli parantunut, työaika oli lyhentynyt, heidän poliittinen merkityksensä kasvanut” (p.o. esim.: työläisten poliittinen merkitys). Kirjallisuudessa käytetään usein tällä tavoin monikollista pronominia, kai puhekielen vaikutuksesta. Joskus tämä ”constructio ad sensum” on jätettävä korjaamatta, silloin nimittäin, kun ajatellaan enemmän ryhmän yksityisiä jäseniä kuin ryhmää kokonaisuutena. Esim. ”Isäntäväki oli miellyttävää. He olivat minulle hyvin ystävällisiä.” ”Konttorihenkilökunta oli ruotsalainen ja heidän oli mahdotonta muistaa minun nimeäni.” Yksiköllinen se-pronomini kollektiiviin viittaamassa ei myöskään tuntuisi luontevalta seuraavassa virkkeessä, jossa he voidaan käsittää suoran esitystavan te-pronominia vastaavaksi: ”Kuningas käski hovimiesten kuuluttaa väelle, että heidän keskellään seisova vieras oli heidän kuninkaansa.”

Kielenhuollon nykyisen kannan Helena Vepsäläinen kirjeessään tarkoin selvittää.

Olisiko ohjeista varaa tinkiä?

Helena Vepsäläisen esiin ottama kysymys on tyypillisesti sellainen, jossa semanttinen sisältö ja muodon johdonmukaisuuden vaatimus johtavat erilaiseen ratkaisuun. Nykyiset ohjeet antavat etusijan muodon johdonmukaisuudelle. Tämä on hyvin ymmärrettävää siltä pohjalta, että ohjeiden tarve näyttää syntyneen kouluopetuksessa.

Pronominien viittaussuhteet ja oikea pronomininkäyttö ovat monille koululaisille vaikeita asioita, ja niiden oppimista tietysti helpottaa se, että säännöt ovat yksiselitteisiä ja helposti sovellettavia. Omalta osaltani en voi kuitenkaan välttää vaikutelmaa, että jyrkkä sääntö tällä kohden tekee kielelle hienoista väkivaltaa. Pintakieliopin selkeyden ja opetettavuuden hyväksi menetetään ilmaisun vivahteita ja vaihtelun mahdollisuuksia. Voisi sanoa, että aikuiset joutuvat toimimaan lasten ehdoilla. Puheen ja kirjoituksen välillä on turhan suuri juopa.

Mielestäni relatiivipronominin tulee noudattaa korrelaattinsa lukua; tästä Vepsäläinenkin on yhtä mieltä. Pääsääntöisesti muukin pronomini noudattaa korrelaattinsa lukua eikä kollektiivisubstantiiviin viitata persoonapronominilla. Poikkeuksen voisivat muodostaa lähinnä ne tapaukset, joissa korrelaatti tarkoittaa elollisten olentojen kollektiivia ja pronominin voidaan ymmärtää viittaavan tämän kollektiivin erillisiin jäseniin. Tapauksia, joissa olisin valmis hyväksymään muodollisen inkongruenssin, ovat esimerkiksi Vepsäläisen aviopari-esimerkki ja Saarimaan korjaamatta jättämät esimerkit. Kettuselta lainatussa virkkeessäkään ei tältä kannalta ole moittimista. Myös Saarimaan viimeinen esimerkki, jossa on kyseessä erityyppinen tapaus, on käsitykseni mukaan selvästi moitteetonta kieltä.

Päivi Rintala

Suomen kielen lautakunnan kanta on seuraava:

Lautakunnan mielestä tiukka ohje on syntynyt koulujen ainekirjoitusoppaita varten, koska kouluissa ei voi opettaa kovin mutkikkaita sääntöjä. Lautakunta oli alustajan kanssa samaa mieltä: Relatiivipronominin tulee noudattaa korrelaattinsa lukua. Normaalisti muukin pronomini noudattaa korrelaattinsa lukua eikä kollektiivisubstantiiviin viitata persoonapronominilla. Poikkeuksia ovat ne tapaukset, joissa korrelaatti tarkoittaa elollisten olentojen kollektiivia ja joissa ajatellaan enemmän ryhmän yksityisiä jäseniä kuin ryhmää kokonaisuutena. Hyväksyttävää on näin käyttää monikkoa seuraavasti: ” Aviopari saapui Kennedyn lentokentälle. Sieltä he lähtivät Hiltonin hienostohotelliin, jossa he nauttivat runsaan päivällisen.”