Kun puhutaan tai kirjoitetaan jonkin yhdistyksen tai yrityksen vaiheita käsittelevästä teoksesta, käytetään usein sanaa historiikki, vaikka kysymyksessä olisi monisatasivuinen kirja. Vanhastaan historiikki on tarkoittanut suppeaa teosta ja historia historiikkia laajempaa kirjaa. Tuntuu siltä, että useammin puhutaan historiikista kuin historiasta. Mutta havainnossa voi olla myös tilastoharha: kun alkaa seurata jotain kielenilmiötä, havaitsee ennen muuta poikkeamat.
Kansalliskirjaston Fennica-tietokantaan on luetteloitu runsaasti historiikkeja, tyyppiesimerkkeinä Historiikki Kuopion palvelus- ja seurakoiraharrastajat ry:n 35-vuotistaipaleesta (1983) ja Historiikki Hankasalmen kunnan palotoimesta ajalla 1879–1990 (1997). Koiraharrastajahistoriikissa on 39 sivua ja palokuntahistoriikissa 94. Mutta missä menee historiikin ja historian sivuraja, siis sivumääräraja?
Kimmo Katajala määrittelee Historiikinkirjoittajan oppaassaan (1990, s. 19) historiikin yleensä suorasanaiseksi esitykseksi, jossa on käytetty useampaa kuin yhtä lähdettä. Sivumäärä on liukuva: historiikin laajuus voi vaihdella muutamasta painosivusta aina parisatasivuiseen teokseen. Olen nähnyt arvioinnit yli 600- ja 700-sivuisista historiateoksista, joita kriitikot nimittivät historiikeiksi. Ne ainakin olisivat olleet historioita. Suppeimmat historiikit ovat vihkosia tai kirjasia ja tavallisesti pehmeäkantisia.
Kun toimittaja tai arvostelija puhuu tai kirjoittaa historiikista, hän ehkä ajattelee, että historia-sanalla on kovin monia merkityksiä. Vaiheiden kuvauksen lisäksi se voi merkitä muun muassa historiantuntia ja historiankirjaakin, myös juttua tai sattumusta. Ehkäpä mieleen tulevat myös yrityshistoriat, pitäjänhistoriat, tieteenhistoriat, jopa luonnonhistoria ja kirkkohistoria. Tämä ei tietystikään ole poikkeuksellista, sillä sanoilla voi olla monia merkityksiä. Jääköön historiikki vaikkapa parisatasivuisten historiallisten kirjojen nimiin, ja olkoot paksummat teokset historioita, olivatpa ne kunta-, yritys-, seura- ynnä muita historioita.
Vaikka laajaa historiaa saatetaan luonnehtia historiikiksi, voi käydä myös toisinpäin: tekijä sanoo historiikkiaan historiaksi korostaakseen vakavaa tutkimusotetta. Kaikki historiat eivät ole historiikkeja, mutta kaikki historiikit ovat myös historioita, pieniä tai isoja. Opinnäytetyössään Tuomas Anttila mainiolla tavalla pohtii historiikin kirjoittamisen lähtökohtia ja lopulta kirjoittaa Punaisen Ristin Mäntän-osaston 23-sivuisen historiikin (2011).
Historiikki sanakirjoissa
Sana historia on aitoa kreikkaa (historíā) ja merkitsee muun muassa ’tutkimusta, kertomusta’. Siitä juontuu adjektiivi historikós – latinaksi historicus – ’tutkimukseen liittyvä, historiallinen’. Tästä taas johtuu ranskan sana historique, jonka jo Agathon Meurman suomensi Ranskalais-suomalaisessa sanakirjassaan 1877 ’historiallinen’ ja ’lyhyt kertomus jostakin tapauksesta, erittäin sen syyt ja vaikutukset’.
Ruotsin kielessä historik on akatemian sanakirjan mukaan vuodelta 1842. Suomalaisissa lähteissä historik on Ferd. Ahlmanin Ruotsalais-suomalaisessa sanakirjassa (1865) suomennoksin ’asiankertomus, kerronta, kertoelma’. Yllättäen J. G. Sonckin Ruotsalais-suomalaisessa laki- ja virkakielen sanastossa (1903) on historik ja suomennokset ’historiikki, historiallinen esitys’.
E. S. Yrjö-Koskisen Suomalais-ranskalaisessa sanakirjassa (1900) onkin historiikka, samoin Knut Cannelinin Suomalais-ruotsalaisen sanakirjan ensimmäisessä painoksessa 1908 ja vasta kolmannessa painoksessa 1920 historiikki. Tietosanakirjassa (kolmas osa, 1911) on hakusanamuoto historiikki selityksenään ’lyhyehkö historiallinen esitys, yleiskatsaus’. Historiikki-sanan suosijat voivat toki vedota Elias Lönnrotiin, jonka Suomalais-ruotsalaisessa sanakirjassa (1868) historia on ruotsinnettu sekä ’historia’ että ’historik’. On kuitenkin hyvä muistaa ja muistuttaa vielä vuonna 2014, mitä Agathon Meurman sanoi lähes 130 vuotta sitten teoksessaan Sanakirja yleiseen sivistykseen kuuluvia tietoja varten (1885): historiikki on supistettu historiallinen esitys.
Lähteitä
Tuomas Anttila: Kuinka kirjoitan historiikin. Historiikki Punaisen Ristin Mäntän osastolle.
Opinnäytetyö, toukokuu 2011. Tampereen ammattikorkeakoulu. Liiketalouden koulutusohjelma, Kulttuuri- ja kongressipalveluiden suuntautumisvaihtoehto. Verkossa osoitteessa http://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/30302/Anttila_Tuomas.pdf?sequence=2(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun) (luettu 18.3.2014).
Kimmo Katajala: Historiikinkirjoittajan opas. Suomi 152. Suomen historiallinen seura ja SKS. Helsinki 1990.