Nimenmuutokset helpommiksi

Sekä suku- että etunimen muuttamista helpotettiin vuoden 2016 alusta uudistamalla nimiasetusta. Oikeusministeriön nimilautakunnalta ei tarvitse enää pyytää lausuntoa sellaisissa nimenmuutoksissa, jotka eivät edellytä lautakunnan erityisasiantuntemusta.

Aloite asetuksen muuttamiseen tuli nimilautakunnalta, jonka tehtäviin kuuluu muun muassa antaa lausuntoja maistraattien sille lähettämistä etu- ja sukunimihakemuksista. Lautakunnan käsittelemien nimihakemusten määrä on kasvanut yli kaksinkertaiseksi 2000-luvulla. Kun vuonna 2000 hakemuksia tuli 480, vuonna 2015 lautakunta käsitteli jo 1 135 lausuntopyyntöä.  Lausuntokäsittelyn ruuhkauduttua myös nimenmuutosten käsittely pitkittyi, minkä vuoksi menettelyä oli syytä yksinkertaistaa.

Nimiasetuksen uudistetussa 6. pykälässä luetellaan ne tapaukset, jotka katsotaan rutiininomaisiksi nimiasioiksi. Ne ovat sellaisia nimenmuutoksia, joita nimilautakunnan soveltaman käytännön mukaan ei ole yleensä ollut tarvetta kyseenalaistaa tähänkään asti. Uudistetun asetuksen mukaan lausuntoa ei enää tarvita seuraavissa tapauksissa:

1. Alaikäisen lapsen sukunimi muutetaan hänen jommankumman vanhempansa sukunimeksi. Tämä voi tulla kyseeseen esim. silloin, kun alaikäisen lapsen äiti on avioeron jälkeen ottanut itselleen suvussa aiemmin vakiintuneesti käytetyn nimen ja hakee toisen huoltajan suostumuksella lapselleen samaa nimeä. Maistraatti voi kuitenkin pyytää lausunnon, jos sen mielestä siihen on erityinen syy.
2. Palataan aiempaan sukunimeen. Hakija on voinut avioeron jälkeen palata alkuperäiseen sukunimeensä, mutta haluaa asiaa harkittuaan ottaa takaisin avioliiton aikaisen sukunimensä. Alaikäisiltä tarvitaan kuitenkin huoltajien ja oman suostumuksen lisäksi nimiviranomaisen arvio siitä, onko nimiyhteyden katkeaminen muihin perheenjäseniin – eli se, että lapsen sukunimi ei ole sama kuin hänen vanhemmallaan – lapsen edun vastaista.
3. Sukunimi muutetaan esivanhemmille vakiintuneesti kuuluneeseen sukunimeen enintään neljännessä polvessa hakijasta luettuna. Lausuntoa ei siis tarvita silloin, kun nimi muutetaan oman vanhemman, isovanhemman tai isoisovanhemman sukunimeksi. Vaikka nimilautakunnassa on käsitettä ”esivanhemmat” sovellettu niin, että siihen on laskettu takautuvasti myös viides sukupolvi, tätä koskevista nimenmuutosehdotuksista on edelleen pyydettävä lausunto. Etenkin viidettä sukupolvea koskevat nimihakemukset edellyttävät usein asiantuntemusta nimen kirjoitusasun, mahdollisen patronyymisyyden (ei vielä varsinainen sukunimi) tai sukututkimuksen kannalta. − Epäselvissä tapauksissa tosin myös nuorempien sukupolvien osalta voi olla tarpeen pyytää nimilautakunnan lausunto.
4. Sukunimi muutetaan aviopuolison sukunimeksi puolison suostumuksella. Jos esimerkiksi Mäkelä ja Laaksonen ovat avioituessaan pitäneet omat sukunimensä, voi joko Mäkelä muuttaa sukunimensä Laaksoseksi tai Laaksonen Mäkeläksi, jos hänen puolisonsa sen hyväksyy.
5. Oma sukunimi lisätään yhteisen avionimen edelle avioliiton aikana tai sen jälkeen. Tämä koskee sukunimeä, joka henkilöllä on ollut ennen ensimmäistä avioliittoa tai avioliittoon mennessään. (Henkilökohtaisessa käytössä voi kuitenkin olla tyttönimen lisäksi myös aiemmasta avioliitosta saatu nimi.) − Esimerkiksi Hämäläinen ja Korhonen ovat ottaneet avioituessaan yhteiseksi sukunimekseen jommankumman puolison sukunimen eli toisesta puolisosta on tullut joko Hämäläinen-Korhonen tai Korhonen-Hämäläinen. Avioliiton aikana yhdistelmänimen haltija on kuitenkin voinut nimilain perusteella luopua yhteisestä nimestä eli palata pelkäksi Korhoseksi tai Hämäläiseksi mutta myöhemmin halunnutkin yhdistelmänimen takaisin. Nyt hän voi – ilman lausuntomenettelyä –  palauttaa tuon yhdistelmänimen saman avioliiton aikana. Tai, jos Hämäläinen on ottanut avionimekseen Korhosen tai Hämäläinen-Korhosen ja avioliiton purkauduttua palaa alkuperäiseen nimeensä Hämäläinen lasten jäädessä Korhosiksi, hän voi ottaa nimekseen Hämäläinen-Korhonen, jolloin hänellä on yhteinen sukunimi lastensa kanssa.
6. Oma sukunimi poistetaan yhteisen avionimen edeltä avioliiton aikana tai sen jälkeen. Oma sukunimi tarkoittaa tässäkin sitä sukunimeä, joka nimen muuttajalla on ollut ennen ensimmäisen avioliiton solmimista tai avioliittoon mennessään. − Esimerkiksi Lindén on avioituessaan Järven kanssa ottanut sukunimekseen puolisonsa sukunimen Järvi. Avioliiton aikana hän on kuitenkin – nimilain perusteella – ottanut käyttöönsä yhdistelmänimen Lindén-Järvi. Nyt hän voi avioliitossaan tai sen purkauduttua siirtyä halutessaan jälleen pelkästään puolisonsa sukunimeen Järvi maistraatille tekemällään hakemuksella ilman lausuntomenettelyä.
7. Palataan omaan aiempaan etunimeen. Kun viranomainen on jo kerran aiemmin hyväksynyt nimen, siihen palaaminen ei edellytä lausuntoa.
8. Etunimi muutetaan etunimeksi, joka on Suomessa käytössä hakijan sukupuolella, ellei sille ole nimilaissa mainittua estettä. Nimi ei toisin sanoen saa olla sopimaton eikä aiheuttaa ilmeistä haittaa, eikä se saa olla muodoltaan tai kirjoitustavaltaan kotimaisen nimikäytännön vastainen. Ensimmäiseksi etunimeksi ei voi myöskään antaa patronyymiä (esim. Mikonpoika) tai matronyymiä tai nimeä, joka on ennestään käytössä sisaruksella tai puolisisaruksella.

Nimilaki on pysynyt lähes muuttumattomana vuodesta 1991. Näiden 25 vuoden kuluessa kotimainen nimikäytäntö ja naapurimaiden nimilainsäädäntö ovat kuitenkin muuttuneet sen verran, että nimilakiin on alkanut kohdistua muutospaineita, joista kiireellisimmät on nyt korjattu edellä mainituilla asetusmuutoksilla. Muilta osin mahdolliset muutokset otetaan huomioon nimilain uudistamisen yhteydessä. Lakimuutoksen valmistelu on juuri aloitettu oikeusministeriössä, joka on julkaissut arviomuistion nimilain uudistamistarpeista.

Lähteet

Nimilautakunta 12.6.2015: Aloite oikeusministeriölle suku- ja etunimeä koskevan lainsäädännön kehittämiseksi.

Silvola, Salla: Nimiasetuksen 6 §:n muuttaminen. Muistio 1.12.2015. Oikeusministeriö.