Tove Janssonin mukaan on nimetty puisto Helsingin Katajanokalla. Kuva: Henna Leskelä, Kotus.
Tietoisesti jonkun tai jonkin muistoksi tai kunniaksi suunniteltuja nimiä kutsutaan muistonimiksi. Muistonimiä ei ole Suomessa valtavan paljon – arvioni mukaan niiden osuus kaavanimistöstä vaihtelee alueesta riippuen muutamista prosenteista noin viidesosaan, mutta ne herättävät sitäkin enemmän huomiota, tunteita ja keskustelua.
Muistonimiin kiinnitetään huomiota, koska niihin liittyy enemmän erilaisia symbolisia ja poliittisiakin merkityksiä kuin useimpiin muihin nimiin. On mahdotonta nimetä paikkaa esimerkiksi henkilön mukaan ilman, että kyseisen henkilön aatteet ja toimet antavat samalla leimansa paikalle. Lisäksi sellaisetkin muistonimien saajat, jotka ilman muistonimiä saattaisivat unohtua historian hämärään, nousevat nimenannon myötä jalustalle ja tulevat osaksi yleisesti hyväksyttyä käsitystä menneisyydestämme. Samaan tapaan nimenkäyttäjiä voidaan ohjata myös unohtamaan esimerkiksi tiettyjä historian vaiheita tai aatesuuntauksia välttämällä niihin liittyvää muistonimeämistä.
Historiallisesti ja maailmanlaajuisesti tarkasteltuna etenkin poliittisesti latautuneiden muistonimien vaihtaminen vallankumousten myötä uusiin on ollut tavallista, mutta tavasta on pyritty ja päästykin eroon ainakin läntisissä demokratioissa suosimalla hillitympää ja objektiivisempaa nimeämistä. Muistonimeämisen hillitsemiseksi jopa YK:n paikannimikonferenssit ovat antaneet ohjeita muistonimien suunnittelijoille. Kotimaisten kielten keskus kehottaa kuntia noudattamaan Helsingin kaupungin laatimaa ohjetta muistonimien suunnittelusta (ks. inforuutu).
Koska muistonimen antaminen on suosituksia noudattaenkin aina väistämättä kannanotto, on aiheellista pohtia, millaisten asioiden puolesta tämän päivän nimistönsuunnittelijat ja kuntapäättäjät ottavat nimistön välityksellä kantaa. Kenen ja minkä muistoksi 2000-luvun Suomessa on siis suunniteltu nimiä, ja mitä nämä nimet voivat kertoa ajastamme? Entä suunnitellaanko kunnissa kestäviä, suositusten mukaisia muistonimiä, vai ajavatko muut pyrkimykset nimistönsuunnittelun periaatteiden ohi? Olen tarkastellut mm. näitä kysymyksiä pro gradu -tutkielmassani.
Taiteilijamiehiä ja naisasianaisia
Tyypillisin 2000-luvun muistonimen saaja on suomalainen 1900-luvulla elänyt mies, joka on työskennellyt kulttuurin ja taiteen alalla ja todennäköisesti puhunut ruotsia ainoana tai ainakin toisena äidinkielenään. Esimerkkinä mainittakoon arkkitehti Bertel Jung (1872–1946), joka on saanut 2000-luvulla muistonimen sekä Espoossa että Oulussa. Noin puolet kaikista muistonimen saaneista on Jungin tapaan elänyt valtaosan elämästään 1900-luvulla. Melko harva nimensaaja on ollut avoimesti aktiivinen poliittisesti tai uskonnollisesti, mutta jos on, hän on todennäköisimmin ollut poliittisesti oikealla tai uskoltaan kristitty, useimmiten katolilainen.
Nimensaajien kirjo on kuitenkin melko laaja; he edustavat esimerkiksi varsin erilaisia toimialoja kuninkaallisista puutarhureihin ja leipureihin. Vuosisatojen ajan vallanpitäjät ja poliitikot, samoin kuin erilaiset uskonnolliset vaikuttajat, ovat olleet keskeisimpiä muistonimien saajia, mutta aivan tuoreimmassa nimistössä kulttuurin ja taiteen edustajien lisäksi erilaiset paikallisesti tunnetut henkilöt kiilaavat poliittisten ja uskonnollisten vaikuttajien edelle. Uskonnollisia vaikuttajia on nimensaajista enää 4 %, jopa urheilijoita sekä kaupan ja yrittäjyyden alalla toimineita on joukossa enemmän.
Vaikka edelleen 2000-luvulla nimensaajien ylivoimainen enemmistö on miehiä, on naisiakin joukossa 23 %, mikä on selvästi enemmän kuin tutkimusten mukaan aikaisemmilla vuosikymmenillä. Suurin osa näistä naisista on erilaisia paikallisesti tunnettuja henkilöitä, kuten asukkaita ja talonemäntiä, minkä lisäksi joukossa on paljon alojensa ensimmäisiä naispuolisia vaikuttajia sekä muita naisasianaisia. Esimerkiksi Helsingissä oman muistonimen on saanut niin paikallisesti tunnettu kauppapuutarhuri Maria Hammarén (1867–1960), Suomen ensimmäisenä merkittävänä naispuolisena säveltäjänä pidetty Helvi Leiviskä (1902–1982) kuin naisasialiikkeen merkkihenkilö Lucina Hagmankin (1853–1946).
Myös muut tahot kuin yksittäiset henkilöt voivat saada muistonimiä: tutkimusaineistoni muistonimien saajien joukossa on liikeyrityksiä, sukuja, eläimiä, maantieteellisiä kohteita, muutamia kulkuneuvoja ja esimerkiksi yksi sävellys. Henkilöihin viittaavia muistonimiä on odotusten mukaisesti eniten (86 % aineistoni nimistä viittaa yhteen tai useampaan henkilöön), ja selväksi kakkoseksi nousevat yrityksiin viittaavat nimet (8 % muistonimistä). Tyypillinen liikeyrityksen mukaan suunniteltu nimi on esimerkiksi Turun Valvillankuja alueella vuosina 1978–1993 toimineen tekstiiliteollisuuslaitos Valvilla Oy:n mukaan.
Perusteltua konservatiivisuutta
2000-luvun alun yhteiset arvot näyttäisivät siis olevan muistonimien valossa odotetusti ainakin aiempaa maallistuneempia, mutta mitä muita arvoja muistonimistä voidaan lukea?
Se, että paikallisvaikuttajia on muistettu runsaasti, voidaan nähdäkseni tulkita eräänlaiseksi nykyaikaisen individualismin ilmaukseksi: myös muut kuin päättäjät ja nimekkäät taiteilijat ovat muistonimen arvoisia, merkityksellisiä henkilöitä. Sen sijaan sukupuolten välinen tasa-arvo toteutuu edelleen heikosti. Nimensaajien joukkoa voi luonnehtia kaikkiaan melko porvarilliseksi, jopa yläluokkaiseksi, sekä etnisesti homogeeniseksi. Taiteet, valta ja omistajuus ovat edelleen arvossaan, kun taas tieteen näkyvyys on pientä, eikä eräitä aikamme keskeisiä arvokysymyksiä, kuten ympäristötietoisuutta, voida lukea muistonimistöstä lainkaan. Nämä seikat ovat merkkejä muistonimeämiselle luonteenomaisesta konservatiivisuudesta.
Tietynlaiseen konservatiivisuuteen nimensaajien valinnassa on kuitenkin syynsä: muistonimeäminen on erittäin hidastempoista ja heijastelee yhteiskunnan arvokehitystä useiden vuosikymmenten viiveellä. Pelkästään se, että suosituksen mukaan muistonimen antamista voidaan harkita vasta viisi vuotta henkilön kuoleman jälkeen, siirtää nimen antamista jopa vuosikymmenillä eteenpäin henkilön varsinaisesta merkittäväksi katsotusta työstä. Sen jälkeen on vielä odotettava, että nimensaajan henkilöhistoriaan sopiva paikka on vailla nimeä. Olisikin virheellistä sanoa muistonimien heijastelevan oman aikamme keskustelluimpia arvokysymyksiä – niiden sijaan muistonimet toistavat jo normeiksi muuttuneita arvoja, joista kiihkeimmät keskustelut on käyty aikaa sitten.
Tietynlaiseen konservatiivisuuteen nimensaajien valinnassa on syynsä: muistonimeäminen on hidastempoista ja heijastelee yhteiskunnan arvokehitystä viiveellä.
Osuvana esimerkkinä arvokehityksen heijastumisesta muistonimiin pidän sukupuolten välistä tasa-arvoa. Se, että tuoreimpien muistonimien saajista alle neljäsosa on naisia, vaikuttaa tietenkin huolestuttavalta, mutta selittyy enimmäkseen yhteiskunnan nopealla muutoksella 1900-luvun aikana. Tulevaisuudessa sukupuolijakauma tasoittunee sitä mukaa, kun tasa-arvon kehitysaskeleista tulee kuluneeksi yhä pidempi aika ja aina vain laajemmin yhteiskunnan eri osa-alueilla ansioituneita naisia on mahdollista kunnioittaa muistonimin.
Voisiko konservatiivisuudelle sitten olla vaihtoehtoa? Nimistöä suunnittelevat voivat tietenkin painottaa valinnoissaan haluamiaan asioita ja arvoja, mutta silloin vaarana saattaa olla esimerkiksi historian vääristyminen nykyisyyden ehdoilla, ansioituneempien henkilöiden jääminen vähemmän ansioituneiden varjoon tai jopa joitakin nimenkäyttäjiä loukkaava nimeäminen.
Julkisen tilan tulee olla yhteistä ja kaikille turvallista, joten muistonimen saajien valinnassa on suosittava mahdollisimman laajasti hyväksyttyjä arvoja edustavia ja objektiivisesti merkittäviksi koettuja henkilöitä. Tietynlainen politikointi kuitenkin kuuluu muistonimeämisen luonteeseen: muistonimet ovat onnistuessaan mitä oivallisin tapa kiinnittää huomiota myös marginaaleihin jääneisiin, kunnioittaa moninaisuutta ja herättää keskustelua.
Silloinkin kannanotot ja painotukset on tehtävä tarkkanäköisesti ja harkiten. Esimerkiksi naisten osuuden kasvattamiseen muistonimistössä on ilman muuta kiinnitettävä huomiota varsinkin niissä kunnissa, joissa naisten muistonimet ovat harvinaisia, mutta sukupuoli tai muu henkilön ominaisuus ei voi olla varsinaisia ansioita merkittävämpi tekijä nimensaajan valinnassa. Joskus naisten osuutta nimistössä on lisätty valitsemalla tietyn alueen lähekkäisten nimien aihepiiriksi esimerkiksi naistaiteilijat. Myöskään tällaista naisten muistoksi annettujen nimien kokoamista yhteen ryhmänimistöiksi en pitäisi hyvänä ja arvokkaana tapana, vaan ennemminkin alleviivaavana ja alentavana. Usein se on myös harmillisella tavalla ympäristöstään irrallista nimeämistä.
Nimistönsuunnittelijat ristipaineessa
Olen keskittynyt tähän asti muistonimen saajiin ja siihen, miten heidät valitaan, vaikka paikannimen keskeisimmän funktion tulisi olla käytännöllisyys, ei niinkään nimen historiallinen ja poliittinen anti. Tässä muistonimeäminen kuitenkin poikkeaa muista nimeämistavoista: muistonimeämisen ohjeissakin nimien käytännöllisyyttä tärkeämmäksi nousee nimen saajan sopivuus. Toisekseen nimistönsuunnittelun periaatteena on etsiä paikalle sopivaa nimeä eikä nimelle paikkaa, mutta etenkin kansalaiset ja media painostavat toisinaan toimimaan muistonimien osalta juuri toisinpäin. Muistonimeä saatetaan myös pitää helppona lahjana tai palkintona, jolloin saattaa unohtua nimistön pitkäikäisyys ja sen mukanaan tuoma arvokkuus.
Muistonimien suunnittelun kontrollointia onkin pidetty eräänä 2000-luvun nimistönsuunnittelun vaikeimmista tehtävistä eri tahojen eriävien intressien vuoksi. Paineista huolimatta suosituksia on tutkimukseni mukaan noudatettu kohtuullisen hyvin – ainakin jos niitä tulkitaan tarpeeksi pitkin aasinsilloin –, mutta suositusten mukaiseksi muistonimeämisen ideaaliksi ei 2000-luvun alun nimistöstä ole.
Suositusten noudattamista tarkasteltaessa on huomattava, että monet muistonimeämistä koskevat ohjeet ovat jossain määrin tulkinnanvaraisia, mutta eivät toki kaikki: esimerkiksi eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta toimivien liikeyritysten sekä elävien tai alle viisi vuotta sitten kuolleiden henkilöiden muistaminen ei ole suositeltavaa. Tästä huolimatta kourallinen henkilöitä on saanut 2000-luvullakin muistonimen eläessään tai alle viisi vuotta kuolemansa jälkeen, eivätkä läheskään kaikki muistonimen saaneet yritykset täytä niitä vaatimuksia, joita nimistönsuunnittelun ohjeistuksissa on niille asetettu. Muistonimen saaneiden joukossa on myös paljon sellaisia henkilöitä, joiden suhde heidän mukaansa nimettyyn paikkaan ei ole riittävän vahva tai ainakaan selvä.
Muistonimeä voidaan pitää helppona lahjana tai palkintona, jolloin saattaa unohtua nimistön pitkäikäisyys ja sen mukanaan tuoma arvokkuus.
Muistonimiin liitetään usein myös niiden käytön hankaluus, sillä ne sisältävät monesti vierasperäisiä aineksia ja ovat pitkiä sekä moniosaisia. Tämä on 2000-lukulaisessa nimistössä yllättävänkin tavallista, sillä suunnittelijoilla olisi kyllä monia keinoja muodostaa helppokäyttöisempiäkin nimiä, vaikka varsinaisia suosituksia niiden muodostamiseksi ei juuri olekaan annettu. Muistonimet ovat keskimäärin noin kaksi merkkiä pitempiä kuin muut suunnitellut nimet, ja lähes puolet niistä sisältää vierasperäisiä kirjaimia. Pitkien ja usein koko muistettavan henkilön nimen sisältävien muistonimien suosiminen kuitenkin osoittaa, että nimen helppokäyttöisyyden sijaan halutaan varmistaa nimensaajan tulevan tarpeeksi selvästi esiin.
On siis ilmeistä, että muistonimeämistä käytetään edelleen muihinkin tarkoituksiin kuin toimivan nimistön kehittämiseen ja elävöittämiseen. Se ei ole pelkästään ongelmallista, vaan myös kiinnostava vaikuttamisen mahdollisuus. Yhä nykyaikaisempia arvoja edustavia sekä toivottavasti myös helppokäyttöisiä, kestäviä, erilaisuutta ja tasa-arvoa kunnioittavia muistonimiä hiipii kartoille hiljakseen, mutta niitä suunniteltaessa on pidettävä visusti huolta siitä, ettei muistonimeäminen pääse muuttumaan aiemmasta politiikan pelinappulasta vähitellen markkinavoimien tai muiden uuden ajan haastajien pelinappulaksi.
Artikkeli perustuu kirjoittajan pro gradu -työhön Karamzininrannasta Aulis Rytkösen kadulle – Tutkimus 2000-luvun muistonimeämisestä. http://urn.fi/URN:NBN:fi:hulib-201906112543(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun).