Suomen kielen lautakunnan salliva kanta alkaa tekemään -rakenteeseen on herättänyt tunteita ja keskustelua. Mielipiteenvaihdossa ei kuitenkaan ole varsinaisesti tuotu esiin sitä, miksi tekemään on puhekielessä yleistynyt alkaa-verbin yhteyteen siinä määrin, että se kannatti nyt ottaa yleiskieleenkin. Seuraavassa selitän muodon motivaatiota analysoimalla sekä alkaa-verbin että tekemään-muodon semantiikkaa.
Siirtymistä tilaan: töihin ja työskentelemään
Mitä oikeastaan on alkaminen: mitä tapahtuu kun lumi alkaa sulamaan, viherpeipot alkavat taas visertelemään ja alamme pikku hiljaa huomaamaan, että keväthän se koittaa? Alkaminen on oikeastaan eräänlaista siirtymistä. Ensin viherpeipot eivät visertele, sitten ne siirtyvät visertelemisen tilaan, ne siirtyvät eli alkavat visertelemään, ja me vastaavasti siirrymme vähitellen huomaamisen tilaan, siirrymme eli alamme huomaamaan. Juhannuksen tienoilla lintuset lakkaavat visertelemästä. Tämä ja kaikki muu lakkaaminen ja lopettaminen ovat vastaavasti siirtymistä pois toiminnan tilasta, sulamasta, visertelemästä, huomaamasta.
Entä mikä oikeastaan on tekemään-muoto? Koska alkaminen siis on siirtymistä toimintaan ja koska siirtymisen kohde ilmaistaan suomessa usein illatiivilla, on hyvin ymmärrettävää, että suomen alkamisverbien yhteydessä käytetään illatiivia: suomessa paitsi aletaan, ruvetaan ja ryhdytään töihin (substantiivin illatiivi) myös aletaan, ruvetaan ja ryhdytään työskentelemään(verbimuodon illatiivi). Kolmannen infinitiivin illatiivimuodolla on siis hyvin selvä motivaatio: tekemään, laulamaan tai ratkomaan yksinkertaisesti ilmaisee sen toiminnan tilan, johon alkaessa, ruvetessa ja ryhtyessä siirrytään.
Aletaan tehdä kielihistorian näkökulmasta
Sen sijaan, että ihmettelee maan-, mään-muodon voittokulkua, olisikin ehkä parempi kysyä, miksi itämurteissa ja yleiskielessä ylipäätään on esiintynyt verbin perusmuoto eli a-infinitiivi (esim. tehdä) alkaa-verbin yhteydessä. Miksi sen, mihin aletaan, voikin ilmaista verbin perusmuodolla, käyttämättä tulosijaa? Tämän muodon olemassaoloa voi selittää ja ymmärtää ainakin kahdella tavalla.
Ensimmäinen selitys löytyy infinitiivien historiasta. On nimittäin osoitettu, että a-infinitiivi tehdä on sekin ollut kauan sitten nimenomaan tulosija, kuten tekemään. Se on vain vähitellen kulunut käytössä sekä muodoltaan että merkitykseltään. Ja juuri siksi tekemään-muoto on alun perin syntynyt: kulunutta edeltäjäänsä korvaamaan (Saukkonen 1965).
Nykykielessä a-infinitiivin muinaisesta tulosijaisuudesta on joitakin jäänteitä. Muodollisena jäänteenä on ns. rajageminaatio (infinitiivin entinen tulosijan pääte k on muuten nykykielestä kadonnut, mutta se kuuluu äännettäessä konsonanttien kahdentumisena, esim. pitää lähteät töihin). Merkityksen puolesta tulosijaisuus näkyy muutamassa käyttötavassa, joissa a-infinitiivin vaihtoehtona onkin tulosijainen muoto, kuten illatiivi tai translatiivi. Nämä ilmaukset ovat vanhahtavia, mikä on ymmärrettävää, kun kyse on jäänteistä: mennä maata/makaamaan, isä toi omenoita lasten syödä/syötäväksi (ks. esim. Leino 1986).
Aletaan tehdä nykykielen näkökulmasta
Voi siis ajatella, että alkaa tehdä on sekin historiallinen jäänne, joka on tottumuksen voimasta jäänyt käyttöön. Mutta alkaa tehdä -rakennetta voi koettaa ymmärtää myös nykykielen järjestelmästä käsin ja alkamisen luonnetta tarkemmin ajatellen. Alkamisen voi nimittäin ajatella olevan paitsi edellä kuvaamaani tapaan siirtymistä tilaan myös eräänlaista kohdistumista, toimijan ja kohteen välinen suhde. Juuri näin alkamistapahtuman kuvaa suomen verbi aloittaa. Lauseessa Talvivaara aloitti malmiräjäytykset Talvivaara kuvataan aktiivisena toimijana, joka kohdistaa aloittamisen malmiräjäytys-objektiin, tai kun New Yorkin demokraattipormestari aloittaa työtänsä, pormestari kohdistaa aloittamisen työhönsä. Esimerkeissä alkamisprosessi kuvataan toimintana, jossa se mitä aloitetaan, on toiminnan kohde ja siten objektin sijassa (akkusatiivissa tai partitiivissa).
Verbin aloittaa ohella myös verbiä alkaa voi käyttää objektin kanssa eli siten, että alettu toiminta onkin kohde eikä tila, johon siirrytään. Tällainen alkaa-verbin käyttö on melko harvinaista, mutta Nykysuomen sanakirja antaa muiden muassa esimerkin Rastas alkoi konserttinsa, jossa konsertti on alkaa-verbin objektina, ja Meidän perhe -lehden palstoilla on kysytty tähän malliin: Miten kauan eron jälkeen olet alkanut uuden suhteen? Tässä objektina on uusi suhde.
Voisiko myös infinitiivilauseke olla objekti? On ainakin ajateltavissa, että rakenteessa alkaa tehdä infinitiivimuoto tehdä on alkaa-verbin objekti samaan tapaan kuin äskeisten esimerkkien konsertti ja uusi suhde. Voihan myös sanoa ja kirjoittaa yhtä hyvin Maija alkoi purjehdusharrastuksen ja Maija alkoi harrastaa purjehdusta; ensimmäisen esimerkin objekti purjehdusharrastus rinnastuu harrastaa purjehdusta -lausekkeeseen, ja on luontevaa ajatella, että ne ovat yhtä lailla alkaa-verbin objekteja. (Tämä ei kuitenkaan ole aivan kiistatonta, ks. esim. Herlin 2012.)
Alkaa on siis varsin monipuolinen verbi, eräänlainen siirtymisverbi, jota kuitenkin voi käyttää myös transitiivisesti eli objektin kanssa. Eikä tässä vielä kaikki. Sen avulla voi rakentaa alkamisprosessin vielä kolmannellakin tavalla: Matka alkaa, Korkeasaaren kesätyönhaku alkoi!, ja alkava asia onkin verbin subjektina.
Mutta lakataan murehtimasta siitä, että suomen kielessä on ilmaisuvaihtoehtoja! Ehkä siitä kannattaa jopa alkaa iloita – ja nauttimaan.
Kirjallisuutta:
Herlin, Ilona – Visapää, Laura 2005: Elävä kielioppi. Suomen infiniittisten rakenteiden dynamiikkaa. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Herlin, Ilona 2012: Miksi alkaa tekemään? – Herlin, Ilona & Kotilainen, Lari (toim.), Verbit ja konstruktiot s. 143–174. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Leino, Pentti 1986: Infinitiivin asema lauseessa. Kieli 1 s. 103–156. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos.
Saukkonen, Pauli 1965: Itämerensuomalaisten kielten tulosijainfinitiivirakenteiden historiaa I. Adverbaali infinitiivi. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.