Kveenin kieli näkyy Pohjois-Norjassa muun muassa paikannimissä. Kuva: Mervi Haavisto. Kainun institutti. Flickr.
Kveeni on suomelle läheistä sukua oleva kieli, jota puhutaan Norjan pohjoisosissa, erityisesti Tromssan ja Finnmarkun lääneissä. Kveenin kielen juuret ovat suomen peräpohjalaisissa murteissa, ja se muistuttaa läheisesti Ruotsin puolen Tornionjokilaaksossa puhuttavaa meänkieltä. Suomalaisessa kirjallisuudessa kveeniä on perinteisesti kutsuttu Ruijan tai Norjan suomeksi. Kveenissä Ruija-nimi on puolestaan laajentunut tarkoittamaan koko Norjaa pelkkien pohjoisosien sijaan.
Kieli sai virallisen vähemmistökielen aseman Norjassa vuonna 2005, minkä jälkeen sen nimeksi on Suomessa vakiintunut norjan kven-sanasta johdettu kveeni. Monet kveenit käyttävät kuitenkin itse vanhaa nimitystä kainu (ja kainulainen), ja samaa nimitystä käyttää myös kirjakielen standardisoimisesta vastaava Kainun institutti. Instituutin hallituksessa keskustellaan kuitenkin tällä hetkellä nimen muuttamisesta Kvääni-instituttiksi.
Norjalaistamisen seuraukset
Norjalaisissa lähteissä ensimmäiset maininnat kveeneistä ovat 800-luvulta, mutta suurimmat muuttoliikkeet Pohjois-Norjaan tapahtuivat 1700- ja 1800-luvuilla, jolloin maahan muodostui useita kveenien asutuskeskuksia. 1800-luvun muuttoliikkeen aikana kveenit hakeutuivat erityisesti maatalous- ja käsityöammatteihin. Finnmarkussa heidän osuutensa kokonaisväestöstä oli suurimmillaan jopa 25 %, monissa yksittäisissä kunnissa 30–50 %. Kveenien ja norjalaisten yhteiselo oli pitkään suhteellisen rauhallista, mutta asenteet alkoivat koveta 1800-luvun puolessavälissä norjalaistamispolitiikan myötä.
Kveeneihin, samoin kuin saamelaisiin, alettiin kohdistaa norjalaistamistoimia, joiden tavoitteena oli sulauttaa heidät norjalaiseen valtaväestöön. Norjalaistamispolitiikka kveenejä kohtaan oli varsin ankaraa kahdesta syystä: Toisin kuin saamelaisia, kveenejä pidettiin maahanmuuttajina. Myös Suomea pidettiin vaarallisena, mikä johtui 1800-luvulla Suomea hallinneen Venäjän pelosta sekä itsenäistymisen jälkeen suomalaisten väitetystä aggressiivisuudesta ja laajentumishaluista. (Niemi, ei pvm.)
Norjalaisissa lähteissä ensimmäiset maininnat kveeneistä ovat 800-luvulta.
Kveeneiltä kiellettiin oman kielen käyttö koulussa, ja norjan käyttöä suositeltiin myös kotioloissa. Myös maanomistajuus sekä tuen hakeminen toisen maailmansodan jälkeiseen jälleenrakennukseen sidottiin norjan kielen taitoon. Norjalaistamispolitiikan seurauksena monet kveeninkieliset vanhemmat lakkasivat puhumasta kieltä lapsilleen, jotta lasten ei tarvitsisi kantaa ulkopuolisuuden tunnetta. Tämä heijastui myös kveenien kulttuurisen identiteetin heikentymiseen. (Lane 2010.)
Uhanalaisen kielen elvyttäminen
Kveenien – kuten muidenkin Norjan vähemmistökielten puhujien – tilanne alkoi parantua 1900-luvun lopulla. Norja ratifioi Euroopan neuvoston alueellisia kieliä tai vähemmistökieliä koskevan eurooppalaisen peruskirjan vuonna 1993 sekä kansallisten vähemmistöjen suojelua koskevan puiteyleissopimuksen vuonna 1999. Vuonna 2005 kveeni sai Norjassa virallisen vähemmistökielen aseman.
Kveenin kielen virallistaminen aloitti sekä kielen että kulttuurin elvyttämisen eli revitalisaation. Vuonna 2023 julkaistiin Norjan totuus- ja sovintokomission raportti, jossa käytiin läpi valtion kveeneihin, norjansuomalaisiin, metsäsuomalaisiin ja saamelaisiin kohdistamaa norjalaistamispolitiikkaa ja sen pitkäaikaisia, tuhoisia vaikutuksia näiden vähemmistöjen kulttuureihin ja kieliin. Raportin myötä Norjan suurkäräjät päätyi vuonna 2024 virallisesti pyytämään anteeksi norjalaistamispolitiikkaa ja siitä vähemmistöille aiheutunutta haittaa.
Suurkäräjät on sitoutunut tukemaan kveenin kielen ja kulttuurin revitalisaatiota rahoittamalla niin kulttuuria kuin tutkimusta. Sama koskee myös muita Norjan kansallisia vähemmistöjä eli romaneja, tataareja, metsäsuomalaisia, juutalaisia ja saamelaisia. Esimerkiksi Suomen Akatemiaa vastaava Norjan tutkimusneuvosto (Forskningsrådet) julisti keväällä 2025 ensimmäistä kertaa korvamerkityn haun totuus- ja sovintokomission raportissa käsiteltyjä vähemmistöjä koskevaan tutkimukseen.
Kveenin puhujat ovat pääasiallisesti iäkkäitä, ja kveeniä ensikielenään puhuvia lapsia on hyvin vähän. Arvellaan, että kveenejä on nykyään joitakin kymmeniä tuhansia, mutta tarkkaa lukumäärää ei ole tiedossa. Kveenin kielen puhujia on arviolta muutamia tuhansia. Kieli onkin uhanalainen, ja se on häviämässä. Viimeisen vuosikymmenen aikana, ja erityisesti totuus- ja sovintokomission raportin julkaisemisen jälkeen, kveeniaktivistit ja -tutkijat ovat kuitenkin aktiivisesti alkaneet elvyttää kveenin kieltä.
Elvyttämiselle voidaan antaa erilaisia määritelmiä, kuten ’kielen puhumiseen ja käyttöön liittyvien tavoitteiden asettaminen yhteisön tarpeiden ja näkökulmien mukaan’ tai ’uuden elämän ja elinvoimaisuuden antaminen kielelle, jonka käyttö on vähentynyt tai loppunut kokonaan’ (Lane 2023, s. 835). Usein elvytyksen tavoitteena on saada kielelle erityisesti uusia nuoria puhujia. Esimerkiksi Kvääninuorten liitossa panostetaankin nyt aktiivisesti kveenin kielen oppimiseen sekä kveeni-identiteetin tukemiseen muun muassa kulttuurin keinoin.
Elvytysprosessi vaatii kieliyhteisöltä paljon, sillä se kestää kauan ja edellyttää yhteisön jäseniltä motivaatiota ja aitoa halua ottaa vastuu kielensä kohtalosta. Etenkään jos tavoitteena on kasvattaa kielenpuhujien uusi sukupolvi, kielenopetusta ei voi jättää ainoastaan muutaman viikoittaisen koulutunnin varaan. Jotta kielitaito kehittyisi aidosti toiminnalliseksi eikä koostuisi vain esimerkiksi vanhoista tarinoista ja lauluista, on elvytettävän kielen muodostettava merkittävä osa sitä oppivan lapsen päivittäisestä kielenkäytöstä. Kieltä olisi puhuttava myös kotona, mikä vaatii erityistä panosta aikuisiltakin.
On myös mahdollista, että elvytyksen tavoitteet ovat pienimuotoisemmat, kuten kieleen kohdistuvien asenteiden parantaminen sekä kielen arvostuksen ja yhteiskunnallisen näkyvyyden lisääntyminen. Tällöin elvytys on kieliyhteisölle kevyempi prosessi. (Pasanen, ei pvm.) Lisäksi, mikäli kieli on erityisen uhanalainen ja sen ensikieliset puhujat jo vanhoja, ei uusia ensikielisiä välttämättä voi enää syntyä. Tällöin elvytystyön alkuvaiheessa on keskityttävä kielen kehittämiseen, modernisointiin ja oppimateriaalien suunnitteluun, jotta kieltä voidaan opettaa toisena kielenä puhujille, joiden ensikieli on sama kuin ympäröivän yhteiskunnan. Tämä vastaa käytännössä kveenin kielen tilannetta.
Kveenin standardointi ja opetus
Kveenin saatua virallisen vähemmistökielen aseman alettiin aktiivinen standardointityö, sillä kielen opettaminen kouluissa uusille puhujasukupolville ei ole helppoa ilman kielioppia ja kirjakieltä. Standardoinnin käynnistämiseksi perustettiin Kainun institutti vuonna 2005; se avattiin virallisesti vuonna 2007.
Instituutin päätehtävä on kveenin kielen elvyttäminen, ja sen ensimmäisiä tehtäviä oli kirjakielen suunnittelu. Tätä varten perustettiin kielen ammattilaisista ja kveenin puhujista koostuva kieliraati vuonna 2007. Se teki ehdotuksia siitä, mihin kveenin murteeseen tai murteisiin tulevan kirjakielen tulisi perustua ja miten kieltä pitäisi lähteä rakentamaan. Nämä ehdotukset toimitettiin Kainun kielikäräjille (kveeniksi kielitinga), jolle kirjakielen normien päättäminen varsinaisesti kuuluu. Kielikäräjillä on jäseniä kaikilta kveeninkielisiltä alueilta. Lisäksi siihen kuuluu median ja kieltenopettajien edustajia.
Myös kveenin kielen korkeakouluopetus ja tutkimus on edennyt 2000-luvulla. Kveeniä on voinut opiskella Norjan arktisessa yliopistossa vuodesta 2006 asti, ja nykyään kielestä voi suorittaa kandidaatin, maisterin ja tohtorin tutkinnot. Yliopistossa on maailman ainoa kveenin kielen professuuri. Vuonna 2014 julkaistiin Eira Söderholmin kveeniksi kirjoittama Kainun kielen grammatikki, joka on ensimmäinen kveenin kieliopin kuvaus. Siitä on ilmestynyt myös norjankielinen käännös (2017). Viimeisen vuosikymmenen aikana on erityisesti Finnmarkussa avattu useita kielikeskuksia, joissa opetetaan kveeniä. Elvytystyö on siis käynnistynyt hyvin, mutta kveenin kielen tilanne säilyy vielä pitkään epävarmana.
Artikkelin kirjoittajien Kventiteetti-hankkeessa keskitytään kveenin foneettiseen ja psykolingvistiseen tutkimukseen erityisesti ensikielisten ja oppijoiden puheen vertailun kautta. Lisäksi hankkeessa tarkastellaan kveeni-identiteettiä oppijoiden näkökulmasta.
Lähteet
Niemi, Einar (ei pvm.): Kulturmøter og minoritetspolitikk (Kainun institutti)(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Pasanen, Annika (ei pvm.): Revitalisaatio (Kainun institutti)(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)