Suomen murteiden ryhmittelyssä ensisijainen ero on tunnetusti murteiden jakautuminen kahteen pääryhmään: itä- ja länsimurteisiin. Itä- ja länsimurteita erottava piirre on mm. kahden konsonantin esiintyminen sanan alussa: sellaiset asut kuin klasi ja krouvi ovat läntisiä, lasi ja rouvi taas itäisiä. Tässä kuten monissa muissakaan tapauksissa ei itäisten ja läntisten kielenpiirteiden raja kumminkaan täysin noudata vakiintunutta itä- ja länsimurteiden rajaa.
Yhtenäisimmin ovat sananalkuisen kaksikonsonanttisuuden kannalla länsimurteiden pääryhmistä vain lounaismurteet sekä valtaosin myös lounaiset välimurteet ja Etelä-Pohjanmaan murteet. Länsimurteiden alueella niin hämäläismurteissa, Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan murteissa kuin Peräpohjan murteissakin on laajoja alueita, joissa sananalkuista kaksoiskonsonanttisuutta ei esiinny: näillä alueilla esimerkiksi ’nirsoa’ tms. merkitsevän ruotsalaisen lainasanan kronkeli asuna on siis ronkeli (myös rongeli, ronkli tms.).
Yleiskielen sanoihin on yleensä vakiintunut vain jompikumpi. Jonkin verran kahtalaisuutta on kyllä nykyäänkin: vallitsevana on rapu, mutta käytössä ovat kuitenkin yhdyssana maakrapu ja erisnimi Kravun kääntöpiiri. Yhdistämättömänä sanana ja useimmiten yhdyssanoissakin on ryyni, mutta hyvin vakiintunut on murheenkryyni. ”Maarapu” ja ”murheenryyni” ovat hyvin harvinaisia.
Kriivetä, kropista ja kruusata
Suomen murteiden sanakirjan 8. osan konkeri–kurvottaa 954 sivusta kr-alkuisten sanojen sana-artikkeleita on noin 198 sivua eli noin 20 prosenttia. Kielitoimiston sanakirjassa vastaava aakkosväli käsittää noin 72 sivua, ja tuossa jaksossa kr-alkuisten sanojen artikkeleita on vain 6 sivua. Nykysuomen sanakirjassa sama aakkosväli käsittää 145 sivua, ja siitä vain 8 sivua on kr-alkuisia sanoja; osuus on siis vielä vähäisempi kuin Kielitoimiston sanakirjassa.
Miksi murresanakirjassa on niin paljon runsaammin kr-alkuisia sanoja? Jonkin verran voi vaikuttaa se, että monien kr-sanojen sana-artikkeleihin sisältyvät myös sanan r-alkuiset asut. Esimerkiksi ’karkeaa’ tms. merkitsevän krouvi-sanan artikkeliin sisältyvät sekä kr-alkuiset (kroffi, krohvi, kroovi, krouvi, kruovi, gr-alkuinen grouvi ja skr-alkuinen skrouvi) että r-alkuiset (roffi, rohvi, roovi, rouvi, ruovi) asut. Toisaalta kuitenkin kr-alkuisia asuja sisältyy myös r-alkuisten hakusanojen joukkoon: Suomen murteiden sanakirjassa esimerkiksi krapu tulee sisältymään sana-artikkeliin rapu.
Siihen, että kr-alkuisia sanoja on Suomen murteiden sanakirjassa runsaahkosti, vaikuttanee ennen muuta kaksi tekijää: Sanaryhmässä on ensinnäkin runsaasti nuoria ruotsalaisia lainasanoja (kriivari, krinni, kruusata); jonkin verran on myös lainoja venäjästä, esimerkiksi ’sientä’ merkitsevä kripa. Toiseksi sananalkuinen kaksikonsonanttisuus on tuonut tehoa myös deskriptiivisiin eli kuvaileviin, ääntä matkiviin tms. sanoihin. Tällaisia ovat tietysti ääntä matkivat sanat kuten krapista tai kropista, mutta samaan ryhmään voi katsoa kuuluvaksi myös mm. sanan kriivetä ’kiivetä, kavuta’.
Mikä hakusanaksi?
Sanakirjan toimittajan näkökulmasta sananalkuisen kaksikonsonanttisuuden tapaukset ovat pulmallisia. Keskeinen kysymys on: mikä tulee hakusanaksi? Jos sana sisältyy yleiskieleen, on luontevaa valita yleiskielen mukainen hakusana, myös sellaisissa tapauksissa, joissa yleiskielen mukainen asu on harvinaisempi kuin jotkin rinnakkaisasut. Näin meneteltiin mm. ’vannehametta’ ym. merkitsevässä sanassa krinoliini: erilaisia murreasuja on 16, mutta yleiskielen mukainen asu krinoliini on tavattu vain yhdestä pitäjästä, Ahlaisista. Laajalevikkisempiä ovat mm. krenuliini (tai renuliini) ja krinuliini (tai rinuliini).
Murresanakirja sisältää kuitenkin luonteensa mukaisesti paljon myös sellaisia sanoja, joita yleiskielessä ei ole. Näissä tapauksissa kysymyksiä on monia. Tuleeko hakusanaksi kr- vai r-alkuinen? Yhdistetäänkö kr- ja r-alkuiset ylipäänsä samaan artikkeliin vai kirjoitetaanko niistä omat artikkelinsa? Lisäksi sekä kr- että r-alkuisilla asuilla voi olla runsaasti rinnakkaismuotoja. Sekä nuorissa lainasanoissa että ns. deskriptiivisissä eli kuvailevissa sanoissa voi olla rinnakkaismuotojen vaihtelua runsaastikin.
Deskriptiivisanoista alultaan kaksi- ja yksikonsonanttiset kirjoitetaan useimmiten eri sana-artikkeleiksi: siten esimerkiksi sanat krapista ja rapista, kropista ja ropista tulevat omiksi artikkeleikseen.
Nuorten lainasanojen erilaiset asut sisällytetään samaan artikkeliin. Ellei lainasana sisälly yleiskieleen, tarvitaan hakusanan valinnassa lisäperusteita. Keskeinen on tavallisuus: murteiden rinnakkaismuodoista hakusanaksi tulee se, jonka levikki murteissa on laajin. Jollei tästä perusteesta ole apua, voi nuorissa lainasanoissa lähteä sanan asusta lainanantajakielessä. Siten Suomen murteiden sanakirjassa on hakusanana esimerkiksi fruukosti (< ruots. frukost) eikä vaikkapa pruukosti tai ruukosti. Muitakin kriteereitä on, ja hankalimmissa tapauksissa hakusanoitus on ratkaistava sanakohtaisesti.
Mutta vaikka hakusanoitus olisi periaatteessa selvä, kuten vaikkapa yleiskieleenkin kuuluvissa sanoissa kriikuna ja krinoliini, tarjoavat vaihtelukkaat sanat sanakirjantoimittajalle haasteita. Erilaiset rinnakkaisasut on löydettävä Suomen murteiden sana-arkistosta ja niiden levikit on selvitettävä. Iso osa aineistosta on näet tähän aakkoselliseen arkistoon sijoitettu sanamuodon ilmiasun mukaan. Tietoja kriikuna-sanasta on siis etsittävä paitsi aakkoskohdasta kriikuna myös f:n (friikuna), r:n (riikuna) ja t:n (triikuna) kohdalta. Runsaan vaihtelun vallitessa ei myöskään ole aina ihan selvää, mitkä tapaukset lopulta kuuluvat samaan sana-artikkeliin. On kiistatonta, että esimerkiksi (k)renuliini tai (k)rinuliini kuuluvat krinoliini-artikkeliin, mutta jotkin rinnakkaisasut, kuten renu tai rinu, ovat jo hyvinkin poikkeavia.