Syöminen ei enää pitkään aikaa ole ollut sitä, että saadaan vatsa täyteen tai ruista ranteeseen. Myös kaupassa koriin valitaan kaurahiutaleiden ja kalapuikkojen lisäksi eettisyyttä. On pakko kuluttaa, mutta valinnat on tehtävä harkiten. Missä tomaatit ovat kasvaneet, miten niitä on lannoitettu, onko poimijoille maksettu kunnon palkkaa?

Eettinen kuluttaminen heijastuu kieleen. Pannaan joutuvat pikaruoka, roskaruoka ja pitkien matkojen takaa tuotu etäruoka. Nautiskelijat vannovat slow foodin nimeen – ruoan valmistukseen ja ruokailuun on käytettävä aikaa. Maapallon tilasta huolestuneet taas suosivat lähiruokaa tai vaihtavat freeganismiin, ilmaisruoan etsimiseen roskalaatikoista. Uutta ovat myös puheet ruoan ekologisesta ja sosiaalisesta kestävyydestä. Kaupan lihatiskillä ei mietitä vain, oliko paistilla onnellinen elämä ja helppo kuolema, vaan myös sitä, veikö paistin tuottaminen ruoan pois jonkun toisen lautaselta.

Reilusti, luomusti

Kuluttajan etiikkaan liittyvät erilaiset merkkijärjestelmät; ne nähdään viestinä tuottamisprosessin etiikasta. Agroekologian professori Juha Helenius katsookin, että kuluttajien silmissä luomuruoan luomumerkki kertoo nykyisin enemmän tuottamisen tavasta ja tuotteen eettisistä arvoista kuin sen terveellisyydestä.

Suomessa tunnetuin eettisen tuotteen merkki on Reilu kauppa, jonka tunnuksena oli ensin norsu, sittemmin vilkuttavaa ihmistä esittävä sini-musta-vihreä merkki. Vajaat kymmenen vuotta sitten Suomeen saapui Reilun kaupan banaani. Nyt Reilun kaupan tuotteita on saatavilla runsaasti: kahvia, teetä, viinejä, hunajaa. Tammikuussa 2007 myyntiin tulivat Reilun kaupan mausteet.

Lähiruokaa Suomesta?

Kymmenessä vuodessa ”reilusta kaupasta” on puheessa alkanut tulla kaiken hyvän ja eettisen synonyymi; Reilu kauppakin on hieman menettänyt erisnimisyyttään. Reiluus on haluttu ulottaa koskemaan myös kotimaista tuotantoa, sen ekologisuutta ja sosiaalista kestävyyttä. Kun pihvin tuottamiseen käytetyt luonnonvarat eivät ole keltään muulta pois, se merkitsee myös ruokaturvaa. Ruokaturvalla tarkoitetaan esimerkiksi sitä, että Suomi on omavarainen perusruoan tuottamisessa. Samalla ollaankin lähiruoan lähteillä.

Lähiruoka on nimensä mukaisesti lähellä tuotettua ruoka, jonka kuljettamiseen ei ole kulunut turhaan energiaa. Lähialue tosin on suhteellinen käsite: helsinkiläiselle lähiruokaa voi olla Tallinnassa tuotettu, Rovaniemellä taas Pohjois-Ruotsista peräisin oleva.

Samalla linjalla ovat myös kasvissyöjistä fenno- eli lähialuevegaanit. He käyttävät vain kotimaisia, kasviperäisiä tuotteita: viljaa, sieniä, marjoja, juureksia ja hedelmiä. Veganismi näkyy muussakin elämässä, esimerkiksi nahkavaatteita ei käytetä.

Kanaa kasvissyöjälle

Pelkkä sana kasvissyöjä ei ole pitkää aikaan kertonut kaikkea. Vegetaristi eli kasvissyöjä kelpuuttaa periaatteessa ravinnokseen vain kasviksia, mutta voi silti syödä munaa (ovo-vegetaristi), maitotuotteita (lakto-vegetaristi) tai sekä munaa että maitotaloustuotteita (lakto-ovo-vegetaristi). On olemassa myös nimi kalaa syövälle (pesco-vegetaristi), kanaa ja muita lintuja syövälle (pollo-vegetaristi), nisäkkäiden lihaa välttelevälle (demi-vegetaristi) ja sille, joka syö vain harvoin nisäkkäiden lihaa (semi-vegetaristi).


Lähde: http://www.eettinenfoorumi.org/foorumit_6_helenius.shtml