Lääketieteen suomenkielisen sanaston kehitys on ollut osin spontaania, mutta myös tietoisella sanastotyöllä on erityisen pitkät perinteet juuri lääketieteen alalla. Työn tulokset on koottu laajaan Lääketieteen termit sanakirjaan, jonka viides, uudistettu painos ilmestyi syksyllä 2007.

Lääketieteen suomen kielen systemaattinen kehittäminen on ollut vuonna 1881 perustetun Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin keskeinen tehtävä aina sen perustamisesta alkaen.

Ensimmäinen Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin julkaisema lääketieteellinen sanasto ilmestyi vuonna 1885 seuran julkaisun Aikakauskirja Duodecimin yhteydessä. Kyseessä oli noin 4 300 hakusanaa sisältävä ruotsalais-suomalainen lääketieteellinen sanasto. Sanastoon oli kelpuutettu lähes pelkästään sellaisia käsitteitä, joille oli löydetty puhtaasti suomalainen nimitys. Enin osa sanaston termeistä on edelleen käypää suomea (esimerkiksi abduktor – loitontaja, adduktor – lähentäjä). Vuonna 1888 ilmestyi laajempi suomalais-ruotsalainen sanasto, jossa suomenkielisiin hakusanoihin hyväksyttiin myös laina-ainesta. Esimerkiksi erikoistaudin määräyksen tilalle tuli erotusdiagnoosi ja levymäisen nilvikeden solukon tilalle levyepiteeli. Erotusdiagnoosi ja levyepiteeli ovat tänäkin päivänä mukana Lääketieteen termit -sanakirjassa suositeltavina termeinä.

Lääketieteen sanastolautakunta pohtii termejä

Duodecim-seuran satavuotisjuhlallisuuksien aikaan päätettiin perustaa pysyvä toimielin, joka huolehtisi lääketieteen suomen kielen kehittämisestä. Päätös johti lääketieteen sanastolautakunnan perustamiseen vuonna 1983. Lääketieteen sanastolautakunnan työskentely perustuu paljolti termikysymyksiin, joita voivat lähettää sekä Duodecim-seuran jäsenet että muut lääketieteen kielestä kiinnostuneet. Yhteydenottojen toivotaan sisältävän selkeän kysymyksenasettelun ja mielellään kysyjän esittämiä ehdotuksia uudeksi suomenkieliseksi termiksi.

Lääketieteen sanastolautakunta toimii Lääketieteen termit -kirjan toimitusneuvostona. Sanakirjatyö käynnistettiin 1980-luvun puolivälissä, ja kirjan ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 1992. Kirja on kasvanut painos painokselta: sen ensimmäisessä laitoksessa oli yli 15 000 hakusanaa, syksyllä 2007 ilmestyneessä viidennessä painoksessa niitä on jo noin 40 000. Päävastuun Lääketieteen termien viidennen painoksen toimitustyöstä ovat kantaneet lääketieteen ja kirurgian tohtorit Walter Nienstedt ja Juhani Kellosalo.

Sanastotyö säilyttää merkityksensä muuttuvassa maailmassa

Lääketieteen termistön kehittäminen on pitkäjänteistä työtä. Lääkäreillä on ollut merkittävä osa suomen kielen sanaston kehittämisessä jo 1800-luvulta alkaen. Suuri merkitys oli Elias Lönnrotilla, jonka keksimiä keskeisiä lääketieteen termejä ovat mm. kuume ja oire.

Perinteikäs sanastotyö jatkuu edelleen vilkkaana, sillä uusia lääketieteellisiä termejä kehitellään kaiken aikaa. Niitä tarvitaan kuvaamaan uusia hoitomuotoja ja -laitteita. Uusia voimavaroja tarvitaan myös pitämään laaja sanakirja ajan tasalla. Siksi Lääketieteen termit sanakirjan toimituskuntaa vahvistettiin vuonna 2005 valitsemalla Juhani Kellosalo sanakirjan toimittajaksi Walter Nienstedtin rinnalle ja työn jatkajaksi. Juhani Kellosalo on erikoistunut vatsaelinkirurgiaan, mutta jätettyään kirurgin työt hän on työskennellyt lääkäritoimittajana ja vapaana kirjailijana vuodesta 2005 alkaen. Kellosalon kaunokirjallinen tuotanto käsittää kahdeksan runoteosta ja kaksi proosateosta.

Sanakilpailut – nykypäivän termien keruuta

Aikakauskirja Duodecim ja lääketieteen sanastolautakunta ovat järjestäneet yhteistyönä sanakilpailuja, joissa etsitään suomalaispohjaisia vastineita ajankohtaisille vierasperäisille termeille. Kilpailujen avulla on myös pyritty tekemään sanastotyötä tunnetuksi. Ensimmäinen kilpailu vuonna 1991 tuotti mm. termit työuupumus, vilkeuni ja solunsalpaaja, ja vuonna 1995 pidetyn toisen sanakilpailun tuloksista voidaan mainita sana uskomuslääkintä. Vuonna 2003 järjestettiin kolmas sanakilpailu, jossa etsittiin hyvää suomenkielistä vastinetta mm. dopingille. Sanaa pidettiin haasteellisena suomennettavana terminä, koska vierasperäinen termi on vakiintunut kielenkäyttöön. Sanastolautakunta piti ehdotetuista sanoista parhaana vilppilääkintää, joka esitetään Lääketieteen termeissä doping-sanan mahdollisena vaihtoehtona.

Jatkuvaa sanaston kehittämistä

Sanaston kehittämistyö ei päättynyt sanakirjan ensimmäisen painoksen ilmestymiseen, sillä uusia lääketieteellisiä termejä tarvitaan kaiken aikaa. Lääketieteen termien vuonna 2002 ilmestyneessä neljännessä painoksessa ei ollut vielä mukana esimerkiksi hakusanaa katkoskirjoanalyysi. Termillä tarkoitetaan erästä geenivirheiden etsimisessä käytettyä molekyyligeneettistä laboratoriomenetelmää. Lääketieteen termien viidenteen painokseen on lisätty lukuisia sellaisia hakusanoja, jotka ovat myös maallikoille tuttuja tiedotusvälineistä. Esimerkkinä mainittakoon keikkalääkäri, joka on hyvä esimerkki siitä, kuinka yhteiskunnan muuttuminen luo myös uusien termien tarvetta.

Sanastolautakunnan päätökset ovat suosituksia, joilla pyritään ohjaamaan lääketieteen kielen käyttöä kielenhuollon ja viestinnän kannalta tarkoituksenmukaiseen suuntaan. Kielen käyttäjät viime kädessä ratkaisevat, mitkä suosituksista jäävät elämään. Joskus käyttöön vakiintuu vierasperäinen termi suomalaisemman termin jäädessä pois käytöstä. Suomen kieleen on vakiintunut esimerkiksi termi hippokampus, vaikka vastaava suomenkielinen termi aivoturso kuvaisi tarkemmin, minkä aihealueen termistä on kysymys.

Rajoittuuko sanastolautakunnan työ pelkästään termikysymyksiin?

Sanastolautakunnan puheenjohtajan professori Tero Kivelän mukaan lautakunnan tehtävänä on lääketieteen suomen kielen laaja-alainen kehittäminen. Tavoite on haastava, sillä nykyään valtaosa suomalaisen lääketieteen tutkimustuloksista julkaistaan englannin kielellä. Vaikka tutkimustulokset julkaistaan ja niitä luetaan pääasiassa englanniksi, lääkärin ja potilaan toimiva vuorovaikutus edellyttää sujuvaa suomen kieltä. Taitava ja ymmärrettävä viestintä vaatii harjoittelua, joka kannattaa, koska vain hyvien viestintätaitojen avulla voidaan saada aikaan hyvä hoitosuhde potilaan ja lääkärin välillä sekä viestiä lääketieteellisen tutkimuksen tuloksista ymmärrettävästi.

Kirjoittaja on lääketieteen sanastolautakunnan sihteeri ja Lääketieteen termit -sanakirjan toimitussihteeri.

Kirjallisuutta

Haarala, Risto ja Kivelä, Tero 1999: Duodecim-seura lääketieteen suomen kielen vaalijana ja kehittäjänä. Duodecim 115 s. 456–464.

Kivelä, Tero 2003: Voiko lääkäriä ymmärtää? Kielikello 1/2003 s. 8–10.