Helsingin Sanomissa on alkuvuodesta 2018 käyty keskustelua tieteen kielestä. Professori Kari Enqvist osallistui keskusteluun mielipidepalstalla 11.2. ja puolusti englannin käyttöä tutkimuksen kielenä. Hänen mukaansa ”Kvanttimekaniikkaa ei ole helpompaa ymmärtää, vaikka kutsuisimme sitä Kielitoimiston muinaisten suositusten mukaisesti erkaleliikeopiksi.”

Tällaista Kielitoimiston suositusta emme onnistuneet löytämään. Sukellus Nykysuomen sanakirjan arkistoon sekä Suomen murteiden sanakirjaan kuitenkin valaisee erkaleen taustaa.

Vilho Setälän suomennos

Suomalaiselle lukijakunnalle esiteltiin jo varhain Max Planckin 1900-luvun alussa kehittämää kvanttifysiikkaa. Tämän teorian mukaan säteily ynnä muu on perusluonteeltaan pienten erillisten osasten sinkoilua. ”Meidän vaistomainen vanhoillisuutemme pyrkii kenties jossain määrin reageeraamaan näitä liian rohkeilta tuntuvia ajatuksia vastaan, etenkin kun Planck ei anna mitään mielikuvituksemme kaipaamaa havainnollista selitystä näiden kvantumien synnystä”, kirjoitti Hj. von Brotherus teoriasta teokseen Juhlajulkaisu Gustaf Melanderin 60-vuotispäiväksi (1920: 149).

Teorian ydinkäsitteestä käytettiin siis alkuun latinalaista sanaa kvantumi (< quantum). Tämä on Vanhan kirjasuomen sanakirjan mukaan tullut mm. ’määrän’ merkityksessä suomen kieleen jo 1740-luvulla, tällöin q-alkuisena.

Vuonna 1925 Vilho Setälä julkaisi suomennoksen Hj. Tallqvistin yleisesityksestä ”Maailman valtiatar ja hänen varjonsa: energia ja entropia”. Tässä teoksessa suomentaja oli yrittänyt kehittää myös kvantille suomenkielisen vastineen. ”Planckin olettamus, että tarmo muodostuu irrallisista erkaleista oli siis mullistava uutuus”, kirjoitti Setälä (mt. s. 90) tarkoittaen tarmolla energiaa ja erkaleilla kvantteja.

Rohkean kuuloinen uudissana ei ollut Setälän oma luomus. Suomen murteiden sanakirjan mukaan erkale on tunnettu lähinnä joissain hämäläismurteissa ’kappaleen’ ja ’kimpaleen’, mutta myös ’erän’ ja ’tilkun’ synonyymina. Orivedellä on kerrottu mummon ottaneen voista ”pienen erkaleen” ja Kuhmoisissa on pientä ruiserää katsellessa mietitty, että ”ei sitä viitti enää tommosta erkaletta” huomiseenkaan jättää. (SMS sv. erkale.)

Nykysuomen sanakirjan toimittamista varten koottiin mm. kirjallisuudesta sanojen käyttöesimerkkejä. Nämä sanaliput ovat tallessa Nykysuomen sanakirjan arkistossa, josta paljastuu, että erkale-sanan vieraskieliseksi vastineeksi on annettu myös saksan sana Elementarquantum ’elementaarikvantti’. Tämä saattaa selittää, miten Setälän ajatukset ovat edenneet sanaan erkale, sillä tämän sananhan saa kasaan suomalaistetun lainasanan kirjaimistakin niitä aikansa siirreltyään.

Muutamia yhdyssanojakin uuden termin pohjalta on muodostettu. Setälä itse puhuu kvanttiteoriasta erkaleoppina (s. 99), Fajansin-kirjan ”Radioaktiivisuus” (1927) suomentanut Olli A. Wuorinen käyttää sen sijaan termiä erkaleteoria (s. 99).

Kvantti voitti erkaleen

Sekä erkale että erkaleoppi pääsivät 1930-luvulla muutamiin Ison tietosanakirjan (1931–1939) artikkeleihin. Näissä tämän sanan vierasperäisen vastineen asuksi on jo vakiintunut kvantti, jonka pohjalta useimmat tähän liittyvät yhdyssanatkin on muodostettu kvanttioppia, kvanttiteoriaa ja kvanttimekaniikkaa myöten.

Kvantti näyttää siis jo 1930-luvulla päihittäneen Setälän erkaleen ainakin esiintymien määrässä. Nykysuomen sanakirjassa (1951–1961) erkale on kuitenkin vielä mainittuna, tosin ainoastaan ehdotuksena. Suomen kielen perussanakirjassa (1990–1994) on enää kvantti, samaten nykyisessä Kielitoimiston sanakirjassa.

Miksi suomen kieleen ei vakiintunut erkale vaan kvantti? Mielenkiintoista on, että tätä varhemmin kvantumi-asuisena kirjoitettua lainasanaa oli käytetty paitsi tieteen kielessä, myös arkisissa yhteyksissä. Jaakko Forsmanin ”Mihin olemme menossa” -teoksen (1935: 189) mukaan opettajan on ”annettava oppilailleen määrätty kvantumi tietoa”. ”Tämä oli nimittäin jo kaikkien mielestä aivan tavaton kvantumi, sillä englantilainen ei juo muuta kuin pari pintiä illassa ja minä olin jo pistänyt naamaani kuusi”, kirjoitti puolestaan Tatu Valkonen matkakirjassaan ”Maisterin seikkailut maalla ja merellä” (1928: 327).

Vieraissa kielissä tavattava sana taisi olla useimmille ainakin kouluja käyneille kielenkäyttäjille lopulta tutumpi kuin outo ja levikiltään harva murresana.

Linkkejä

Vanhan kirjasuomen sanakirja: http://kaino.kotus.fi/vks/(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)

Suomen murteiden sanakirja: http://kaino.kotus.fi/sms/(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)

Kielitoimiston sanakirja: https://www.kielitoimistonsanakirja.fi(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)