Suomen murteissa verbeillä kutoa, neuloa ja ommella on osin päällekkäisiä merkityksiä. Vampulassa sukkaa kudotaan – ”Mää kuron semmotten (niin tiiviin) sukan ettei kirppu läpittep pääse” – kun taas luovutetulla alueella Kirvussa sukkaa on neulottu: ”Se taitaa olla vähä käsistää kopelo (= kömpelö), ko sukavartiekii o neulont vyötäreitä (= löyhempiä kerroksia).” Heinävedellä neulalla ommellaan – ”Katoha nyt ku ol toas ilikosissaa (= piloillaan) ommellu minu takkin hihasuut kiini” – mutta Mäntsälässä neulotaan: ”Tol neulall om paha neuloo, ku se on niin kroovi (= paksu).”
Käsityöalalla toimivien ammattikielessä verbien kutoa, neuloa ja ommella työnjako on vakiinnutettu jo sata vuotta sitten: vaatteita ommellaan, sukkaa neulotaan, kangasta kudotaan. Yleiskielessäkin tämä jako on pätevä. Niin laajalle levinnyt on suomen murteista kuitenkin myös kutoa-verbin merkitys ’valmistaa neuletta’, että yleiskielessäkin voi sanoa kutovansa sukkaa. (Verbien työnjaon vakiinnuttamisesta yleiskielessä ks. Kielikello 2/1981.)
Kun Laitilassa kysytään: ”Eks sää kerkkeis kutomaha muules sukki?”, vastataan Suomussalmella: ”Kutokkoa ites sukkannu!” Lapualla ”äitee tapas aina kutua jotakin, jonsei muuta niil lapaasia tenavillen”, ja Ruijan Jyykeässä1 on todettu: ”Vanthuita me kujuimma.” Kutoa-verbi merkityksessä ’valmistaa neuletta’ tunnetaan länsimurteissa, Kainuussa, Keski-Suomessa, Etelä-Savon länsilaidassa ja Vermlannissa. Neuloa-verbi on samassa merkityksessä selvästi itäinen, vaikka Kymenlaaksostakin on joitakin tietoja.
Kutomisen ja neulomisen lisäksi murteissa tunnetaan myös muita sanoja, joilla on edellä mainittu merkitys. Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla tikutaan ja tikataan ja lähinnä luovutetun alueen Karjalassa sekä Inkerissä tehdään, nieklotaan ja tikutetaan.
Kutomisesta punomiseen
Levikiltään yleissuomalainen on kutoa-verbin merkitys ’valmistaa kangasta tms. kangaspuissa’. Kalannissa ”parhan (= enimmäkseen) kurotan kevättalvest, kom päevär ruppevat tulema valusiks”, ja Inkerin Skuoritsassakin on todettu: ”Poastoaikanhaa niitä jo sit käytii kutoimaa, kankaita, kevväil.” Helppoa kangaspuilla kutominen ei välttämättä ole, vaikka esimerkiksi Hirvensalmella voi kokematon niin luulla: ”Se voep luulta, et tuota kutovar räpytät.” Kutoa-verbiä voidaan käyttää myös, kun valmistetaan nauhaa nauhapirralla. Esimerkiksi Vermlannin metsäsuomalaisilta on tieto ”Kapalovyötä ne kutoi niillä (nauhapirroilla) ungallen (= lapselle).” Kutomisella voidaan viitata myös pitsin nypläämiseen: Jaalassa ainakin ”ennen ol muijii, jokka osas kutovap pitsii”.
Yleiskielestä tuttu on myös kutoa-verbin merkitys ’valmistaa verkkoa’. Suomussalmelta on tieto ”Kun min olin nuorena nin se oli hampusta kuvottu nuotta”. Suonenjoella puolestaan ”oes siistimistä tuolla aetav vinnillä, kuj joka nurkkaan on hämähäkki kutona verkkosa”. Myös punottavia esineitä voidaan kutoa: Himangalla kuivat päreet kasteltiin lämpimällä vedellä ja ”sitte oli hyvä kutuak keppua (= koria)”. Raskaampaakin merkitystä kutomisella on, nimittäin ’jonkin rakennelman latominen’. Konginkankaalla on todettu: ”Ihan kutomalla ne lateloo, viskomalla ei stä soas syntymään (kiviaitaa)”, ja Sotkamossa ”seinä kuotaan (sementistä)”.
Kutoa-verbiin liittyy myös kuvaannollista käyttöä. Mikkeliläinen toteaa: ”Minu piäi (= pääni) kuttoo ristikkaista” eli miettii asiaa puoleen ja toiseen. Kuopiossa juovuksissa hoiperteleva ”kuttoo juovikasta”. Juonia voidaan punoa mutta myös kutoa: Karjalankannaksella sijainneella Pyhäjärvellä on ilkeämielinen ihminen voinut ”lentiää talost talluoo ja kuttuoo juonii, jot sais ihmisii välit sekasi”. Vermlannissa on juonittelevasta ihmisestä voitu sanoa, että ”se kutoo valeita”.
Suomen murteiden sanakirjaa julkaistaan nykyään verkossa. Lisää esimerkkejä kutoa-verbin käytöstä ja eri merkitysten levikkikarttoja voi käydä katsomassa verkko-osoitteessa kaino.kotus.fi/sms(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun). Tulevaisuudessa verkkoon ilmestyvät artikkelit myös verbeistä neuloa ja ommella.
Artikkelissa on käytetty Suomen murteiden sanakirjan pitäjäjakoa.
1Suomen murteiden sanakirjassa käytetään nimeä Jyykeä, nykysuosituksen mukainen asu on Yykeä.