Passiivi on suomen kielessä hyvin yleinen, koska sillä voi viitata keneen tahansa: yhtä hyvin kirjoittajaan, lukijaan kuin kolmanteenkin osapuoleen. Passiivia on käytetty perinteisesti silloin, kun tekijää ei tiedetä tai häntä ei syystä tai toisesta haluta korostaa. Usein passiivia käytetään kuitenkin myös sellaisissa tapauksissa, joissa ei ole erityistä syytä häivyttää tekijää, ja tämä heikentää tekstin ymmärrettävyyttä. Käytetäänpä passiivia kieliopin vastaisestikin. Suomen kielessä passiivin käyttöä rajoittaa nimittäin se, että tekemisen suorittajana on oltava yksi tai useampi ihminen. Passiivin käyttö vaikuttaa paljon myös tekstin sävyyn, mutta rajoitun tässä kirjoituksessa ymmärrettävyyteen ja oikeakielisyyteen.
Toisin kuin esimerkiksi ruotsin kielessä suomen kielessä passiivilla on aina ihmistekijä. Niinpä jos puhumme selkärangan rajoitetusta kiertomahdollisuudesta, ihminen on rajoittanut sitä esimerkiksi kirurgisin toimenpitein. Jos taas kiertomahdollisuus on rajoittunut muun kuin ihmisen toiminnan seurauksena, esimerkiksi selkäsairauden vuoksi, ei passiivia pitäisi käyttää lainkaan. Sen sijaan voi puhua vaikkapa selkärangan rajoittuneesta tai vähäisestä kiertomahdollisuudesta.
Seuraavan kaltaiseen passiivin käyttöön kielenhuoltajat puuttuvat oitis:
Sillisäilykkeet säilyvät vain rajoitetun ajan.
Koska sillin säilyvyyttä ei rajoita ihminen vaan luonto, on parempi kertoa, että sillisäilykkeet säilyvät vain rajallisen ajan tai etteivät ne säily ikuisesti.
Tällainen korjailu saattaa kuitenkin tuntua pinnalliselta näpertelyltä, joka vie pohjaa kielenhuollon uskottavuudelta. Käytetäänhän passiivimuotoa rajoitettu niin paljon määritteenä, että se on monen kielitajussa jo irtaantunut rajoittaa-verbistä. Sitä ei välttämättä enää hahmoteta passiiviksi, jonka takaa pitäisi löytyä inhimillinen tekijä. Onko sitten järkevää pitää itsepintaisesti kiinni säännöstä, että suomen kielen passiivilla on aina oltava ihmistekijä?
Pulmallinen ”suljettu”
Säännön väljentämistä puoltaisi esimerkiksi se, että sulkea-verbin passiivimuotoa suljettu on joskus vaikea kiertää. Tämä johtuu osittain siitä, että suljettua käytetään usein adjektiivin avoin vastakohtana eikä avoimelle ole täydellistä vastakohtaa.
Uudet ja yksityiset intranetit korvaavat nykyisiä suljettuja verkkoja.
Syrjälä on esimerkki hämäläisestä suljetusta pihapiiristä, ns. susipihasta.
Avoimen vastakohdaksi on kyllä tarjottu sulkeista, mutta sulkeinen verkko ja sulkeinen pihapiiri kalskahtavat auttamattoman militaristisilta. Monessa yhteydessä voitaisiin puhua sisäisestä verkosta ja umpipihasta, mutta tarkoittavatko ne täsmälleen samaa? Toisaalta passiivi on esimerkeissä jollakin tapaa motivoitu, sillä sulkijaksi voisi ajatella valmistajan: verkon luoja tai ylläpitäjä on sulkenut verkon ulkopuolisilta ja talon rakentaja on sulkenut pihapiirin susilta ja muilta kuokkavierailta.
Mummot, vaarit, sedät, enot ja serkut eivät enää kuulu perheeseen. On syntynyt suljettu, miehestä, vaimosta (ja lapsista) koostuva ydinperhe.
Suljettu perhe pitäisi kai kieliopin mukaan tulkita niin, että esimerkiksi yhteiskunta on sulkenut perheen ulkopuolelleen, vai voiko perheen pää sulkea perheensä samalla tavoin kuin liikkeenharjoittaja kenkäkauppansa? Esimerkissä tarkoitettaneen kuitenkin, että perhe itse sulkee mummot ja vaarit ulkopuolelle, jolloin pitäisi kai puhua sulkeutuneesta perheestä. Tämä saisi kuitenkin sosiaaliviranomaiset huolestumaan. Onko sitten selvempää puhua eristyneestä, erillisestä tai itsenäisestä ydinperheestä?
Vaihtoehtoja on
Säännön säilyttämistä taas voisi perustella sillä, että useimmiten suljetullekin löytyy parempi vaihtoehto melko vaivattomasti.
Huonoa henkistä ilmastoa nimitetään tavallisesti suljetuksi viestintäilmastoksi ja hyvää ilmastoa avoimeksi viestintäilmastoksi.
Jos tuikkukynttilää käytetään lyhdyssä, matalat ja avoimet kynttilälyhdyt ovat turvallisempia kuin pienet ja suljetut, koska suljettu lyhty pitää lämmön sisällään.
Viestintäilmastoa ei voi avata ja sulkea. Siksi ”suljettu viestintäilmasto” olisi paremmin sanottuna esimerkiksi lukkiutunut. ”Suljetusta lyhdystä” puhuminen taas on suorastaan harhaanjohtavaa. Eihän esimerkissä tarkoiteta lyhtyä, jota voi käyttää sekä avattuna että suljettuna. Siksi olisi selvempää puhua umpinaisesta lyhdystä.
Ihminen vai laite?
Säännön tiukkuutta puolustaa myös se, että passiivi on nykyiselläänkin kyllin epämääräinen ilmaisutapa. Passiivia käytettäessä jätetään lukijan arvuuteltavaksi, puhutaanko kirjoittajan, lukijan vai jonkun muun tekemisistä. Esimerkiksi käyttö- ja toimintaohjeiden lukijalle on tärkeää tietää, kuka tekee mitäkin. Siksi passiivi voi aiheuttaa epäselvyyksiä, vaikka sitä käytettäisiinkin oikein viittaamassa ihmiseen. Seuraavan esimerkin kirjoittaja todennäköisesti tietää, kenen on tarkoitus ottaa yhteyttä ja muistuttaa asiasta. Tämä tieto olisi tärkeä lukijallekin.
Lausunnot diplomityöstä tulee toimittaa osastosihteeri Maija Meikäläiselle, joka toimittaa ne asianomaiselle opiskelijalle ja osaston kirjastoon. Jos lausuntoa ei toimiteta määräajassa, asianomaiseen opettajaan otetaan yhteyttä ja muistutetaan asiasta.
Jos tähän epämääräisyyteen vielä lisätään, että passiivilla voi viitata ihmisen lisäksi myös laitteen tai järjestelmän tekemisiin, lukijalla on entistä enemmän valinnanvaraa.
PIN 2 -koodia kysytään aina, kun palvelu halutaan aktivoida tai kytkeä pois.
Jos puhelimen käyttäjä on teknisesti suuntautunut, hän ei välttämättä tarvitse ohjetta lainkaan. Epätekninen käyttäjä taas alkaa ehkä tämän luettuaan selvittää, miten puhelimelta kysytään PIN 2 -koodi. Ohje on havainnollisempi, jos molemmat passiivit muutetaan aktiivimuotoisiksi.
Laite kysyy PIN 2 -koodia aina, kun aktivoit palvelun tai kytket sen pois.
Seuraavassa esimerkissä ensimmäinen passiivi voidaan viittaa puhelimen käyttäjään ja toinen passiivi poistetaan virheellisesti puhelimeen:
Ääniviesti voidaan kuuntelun jälkeen tallentaa enintään kolmeksi vuorokaudeksi. Viesti poistetaan automaattisesti määräajan kuluttua tallentamisesta.
Asiaan vihkiytymätön voi ihmetellä, pitäisikö hänen poistaa automaattisesti jotakin. Asia olisi selvempi näin:
Voit tallentaa ääniviestin kuuntelun jälkeen enintään kolmeksi vuorokaudeksi. Tämän jälkeen viesti poistuu automaattisesti.
Seuraavassa esimerkissä taas molempien passiivien tekijäksi voisi ajatella palvelun tarjoajan:
Tekstiviestin lähettäjää veloitetaan myös niistä viesteistä, joita ei virheellisen numeron vuoksi pystytä toimittamaan perille.
Vaikka palvelun tarjoajan tehtävänä onkin nimenomaan tekstiviestien välittäminen, se tapahtunee täysin automaattisesti. Siksi jälkimmäinen passiivi synnyttää mielikuvan, että joku yrityksen työntekijöistä yrittää sinnikkäästi välittää viestiä eteenpäin. Selvemmin näin:
Tekstiviestin lähettäjää veloitetaan myös niistä viesteistä, jotka eivät virheellisen numeron vuoksi mene perille.
Kuka sulki maailmankaikkeuden?
Luonnontieteellisissä teksteissä passiivia käytetään toisinaan asioista, joissa ihmisellä ei ole osaa eikä arpaa.
Näyttää siis vahvasti siltä, että maailmankaikkeus ei sisällä riittävästi pimeää massaa, jotta se olisi kaareutunut suljetuksi.
Vaikka ihminen olisikin jo valjastanut maapallon omiin käyttötarkoituksiinsa, koko maailmankaikkeutta hän ei hallitse. Lukija osaa varmastikin päätellä, ettei sulkijana voi olla ihminen, mutta itse asia on niin vaikeatajuinen, että se vaatisi erityisen täsmällistä kieltä. Olisikin havainnollisempaa kertoa, ettei maailmankaikkeus kaareudu rajalliseksi tai äärelliseksi.
Mahalaukun seinämistä erittyvä pepsiini aloittaa valkuaisaineiden hajotustyön, jota haimanesteen trypsiini ja ohutsuolen suolineste jatkavat, kunnes valkuaisaineet on pilkottu aminohapoiksi.
Vaikka puhe olisikin ihmisen mahalaukusta, passiivi tuntuu omituiselta, sillä pilkkojina ovat pepsiini ja muut aineet eikä ihminen. Kunnes-lause olisikin paremmin muotoiltuna ”ne ovat pilkkoneet valkuaisaineet aminohapoiksi” tai ”valkuaisaineet ovat pilkkoutuneet aminohapoiksi”.
Luut ovat – toisin kuin usein luullaan – aktiivista kudosta. Luita rakennetaan ja hajotetaan jatkuvasti.
Ensimmäinen passiivi luullaan viittaa ihmisiin yleensä, eikä sen tulkinnassa ole vaikeuksia. Sen sijaan rakennetaan ja hajotetaan herättävät ensin mielikuvan ihmisen tietoisesta toiminnasta. Toimijana lienee kuitenkin elimistö.
Passiivi keikauttaa näkökulman
Vaikka passiivin takaa löytyisikin ihminen, se ei aina ole paras tapa ilmaista asiaa.
Maidon ja lihan tuotantoavustus on sidottu tuotannon määrään.
Esimerkki on kieliopillisesti oikein, sillä sitojaksi voidaan ajatella avustusjärjestelmän luojat. Herää kuitenkin kysymys, kumpi on tärkeämpää: se mitä on tehty avustusjärjestelmää luotaessa, vai se, miten avustuksen suuruus määräytyy. Onko ylipäätään tarpeellista tuoda järjestelmän luojat mukaan tekstiin? Jos puhutaan järjestelmän toiminnasta, olisi luontevampaa kertoa, että avustus on sidoksissa tuotannon määrään.
Seuraava esimerkki on kunnanvaltuuston pöytäkirjasta:
Sovittujen muutosten toteuttamisessa on jatkuvasti käytetty Maija Meikäläisen työpanosta.
Esimerkki on siinä mielessä oikein, että passiivin tekijäksi voidaan ajatella kunnan hallinto. Muotoilu tuntuu kuitenkin aika nurinkuriselta, koska varsinaisen toimijan, Maija Meikäläisen, työpanoksesta on tullut vain kasvottoman käyttäjän kohde. Asian voisi kertoa ihmisläheisemminkin:
Maija Meikäläinen on työskennellyt jatkuvasti sovittujen muutosten toteuttamiseksi.
Kannattaako sääntöä muuttaa?
Palatkaamme nyt alussa mainitsemaani rajoitettuun. Kannattaisiko suomen kielessä luopua passiivin ihmistekijyydestä, koska sääntöä rikotaan niin paljon? Aiheutuisiko siitä suurtakaan harmia? Jos ihminen on liian tyhmä erottamaan itseään laitteesta, olkoon käyttämättä vempainta.
Tai voisiko säännöstä luopua osittain? Jos näin tehdään, mihin raja pitäisi vetää? Jos rajoitettu hyväksytään poikkeuksena, olisi tietysti hyväksyttävä myös suljettu, sidottu, määrätty, rajattu ja muut samantyyppiset ilmaukset.
Kolmas ja vallitseva vaihtoehto on se, että pyritään pitämään tekstit mahdollisimman ymmärrettävinä ja kielioppi yksinkertaisena. Sääntöön ei sallita poikkeuksia, koska useimmiten ”poikkeustapauksille” on helppo löytää vaihtoehtoisia ilmauksia.
Lapsen operationaalinen ajattelu on sidottu konkreettisiin, käsillä oleviin kohteisiin.
Johteissa atomien uloimmat elektronit pystyvät liikkumaan kohtalaisen vapaasti atomien välisessä tilassa. Eristeissä elektronit ovat lujemmin sidotut atomeihin.
Jos ei tarkoiteta, että lapsen ajattelu on esimerkiksi äidin säätelemää, on parempi sanoa, että ajattelu on sidoksissa tai rajoittuu käsillä oleviin kohteisiin. Elektronit taas ovat sitoutuneet atomeihin aivan itsekseen.
Suomessa on ollut havaittavissa määrättyä ruotsalaisten tuotteiden myyntivastarintaa.
Koska vastarintaa ei ole kukaan määrännyt, se on paremmin sanottuna eräänlaista tai tiettyä.
Sähköpostin kautta saadulla tiedolla on rajattu journalistinen hyötyarvo.
Hyötyarvo puolestaan voisi olla rajallinen, pieni tai vähäinen.
Annastiina Viertiö työskentelee Kielitoimistossa kouluttajana.