Sanakirjat ovat luonteeltaan hakuteoksia, samoin kuin esimerkiksi tietosanakirjat (joita korvaavat nykyisin mm. Wikipedia-sivut) ja terminologiset sanastot. Kaikissa näissä hakusanoista annetaan tietoa suhteellisen tiiviissä muodossa, mutta hiukan eri näkökulmista.
Tietosanakirjoissa pääpaino on kielenulkoisessa todellisuudessa ja sen ilmiöiden kuvauksessa, kun taas sanakirjoissa fokus on kielen maailmassa ja siinä, mikä paikka kullakin sanalla kielen verkossa on. Terminologiset sanastot keskittyvät yleensä tarkasti rajattuun aihepiiriin, ja niissä pyritään usein täsmällisten määritelmien antamiseen. Sanakirjatyössä taas puhutaan monesti määritelmien sijaan selitteistä. Yksikielisiä sanakirjoja nimitetäänkin joskus selittäviksi sanakirjoiksi.
Sanakirjaselitteet kuvaavat hakusanojen merkityssisältöä ja käyttöä yleensä melko tiiviinä lausekkeina. Niukimmillaan selite saattaa sisältää vain yhden sanan, tavallisimmin silloin, kun selitetään tyylilajiltaan yleiskielestä poikkeavaa sanaa (esim. aatella ark. ajatella). Sanakirjatyössä noudatetaan ohjetta, jonka mukaan selitteet eivät saa olla liian ylimalkaisia, liian tarkkoja, liian yleistäviä tai liian suppeita.
Tavallisimmin sanakirjaselitteen pääsana on perusmuodossa kuten hakusanakin, mutta ei suinkaan aina. Esittelemme tässä kirjoituksessa Kielitoimiston sanakirjan erilaisia selitetyyppejä.
Selitteen pääsana perusmuodossa
Yksinkertaisin perusmuotoinen selite on hakusanan lähisynonyymi tai joukko tällaisia. Selitesanoina pyritään käyttämään vain sellaisia sanoja, jotka ovat itsekin sanakirjassa hakusanoina. Joskus selitesanoina on kuitenkin myös ”itsensä selittäviä” yhdyssanoja, kuten sanan pursotin selitteenä oleva sana pursotusväline.
Selitteessä pilkku erottaa toisistaan synonyymeja ja puolipiste lähimerkityksisiä sanoja tai sanaryhmiä:
viehättää miellyttää, ihastuttaa, kiehtoa, kiinnostaa.
kallisarvoinen arvokas; korvaamaton, tärkeä.
Jos perusmuodossa oleva pääsana (seuraavassa alleviivattu) viittaa laajempaan tarkoitejoukkoon kuin hakusana, se saa tarkentavia määritteitä:
sammutusväline tulipalon sammuttamiseen käytettävä väline.
ambrosiakakku sokerivesikuorrutteinen kakku, joka on koristeltu hillotuilla appelsiininkuoren palasilla.
esikäsitellä käsitellä alustavasti.
Tällainen määritelmäselite siis koostuu usein pääsanana olevasta yläkäsitteen nimestä ja tarkentavista määritteistä. Esimerkiksi ambrosiakakku on kakku, ja sokerivesikuorrute ja koristelu appelsiininkuoren palasilla kertovat, miten ambrosiakakku eroaa kaikista muista kakuista.
Usein perusmuodossa oleva selitesana eli synonyymiselite esiintyy jonkin muun selitetyypin rinnalla, kuten tässä kirjoituksessa myöhemmin esiteltävän elatiiviselitteen tai partitiiviselitteen kanssa.
vuodevaate tav. mon. lakanoista, tyynyliinasta ja peitosta, joskus myös patjasta ja tyynystä, sänkyvaatteet.
galanga vars. thairuoassa käytettäviä juurakkoja, galangajuuri.
Erikseen sanakirjassa on yhtäläisyysmerkillä ilmaistu tarkka synonyymivastine. Tällaista kutsumme synonyymiviitteeksi, emme selitteeksi.
sydäniskuri lääk. = defibrillaattori.
Yhtäläisyysmerkin jälkeisestä synonyymiviitteestä on linkki sana-artikkeliin, jonka hakusanana tuo synonyymi on. Siellä on puolestaan määritelmätyyppinen selite ja sen perässä synonyymiselite (tässä sydäniskuri):
defibrillaattori lääk. rytmihäiriön korjaamiseen ja sydämenpysähdyksen hoitoon tarkoitettu laite, jolla annetaan sähkösysäyksiä, sydäniskuri.
Raja synonyymiselitteen ja synonyymiviitteen välillä on häilyvä, kuten rajat ylipäätään. On kyseenalaista, onko tarkkoja synonyymipareja edes olemassa eli voivatko kaksi ilmausta korvata toisensa ilman vivahde-eroja kaikissa mahdollisissa konteksteissa. Kielitoimiston sanakirjassa yhtäläisyysmerkkiä käytetään varsinkin vierasperäisten ja kotoperäisten termien väliseen synonymiaan viitattaessa, kuten edellisissä esimerkeissä.
Elatiiviselite kertoo usein arkisuudesta
Elatiiviselitteeksi kutsutaan selitettä, joka rakentuu elatiivimuotoisen (-sta-, -stä-päätteisen) pääsanan (leivonnaisista, tuttavasta, iltajumalanpalveluksesta) varaan:
kahvileipä kahvin kera nautittavista vars. makeista leivonnaisista.
hyvänpäiväntuttu tuttavasta jonka kanssa tuttavuus rajoittuu lähinnä vain tervehtimiseen.
iltakirkko iltajumalanpalveluksesta.
Jos elatiiviselite tuntuu oudolta tai se vaikuttaa jäävän jollain tapaa vajaaksi, selitteen voi täydentää mielessään esimerkiksi lisäyksellä, joka seuraavassa on merkitty hakasulkeisiin:
kahvileipä kahvin kera nautittavista vars. makeista leivonnaisista [käytettävä nimitys].
Kielitoimiston sanakirjassa elatiiviselitettä käytetään usein sellaisissa tapauksissa, joissa halutaan osoittaa, että hakusana poikkeaa jollain tapaa neutraalista asiatyylistä, mutta ei välttämättä kuitenkaan niin paljon, että tyylilajimerkintä (kuten merkintä arkisuudesta) olisi paikallaan.
Tyylimerkinnät (esim. ark. ’arkikielessä, arkikielinen’, leik. ’leikillinen, leikillisesti’, halv. ’halventava, halventavasti’) ovat kuitenkin mahdollisia myös elatiiviselitteen yhteydessä:
jenkkakahvat ark., leik. vyötärön sivuilla olevista (runsaista) rasvakertymistä.
itkupilli us. halv. usein itkevästä ihmisestä.
kahvikissa kuv., leik. kahvista pitävästä, kahvia paljon juovasta ihmisestä.
Joissain tapauksissa elatiiviselitteellä viitataan hakusanaa muodollisempaan vaihtoehtoon, esimerkiksi tietyn alan termiin:
eläköitymisikä eläkkeellesiirtymisiästä.
kielijänne kielisiteestä.
sitruunaruoho sitruunaheinästä.
Eläköitymisikä, kielijänne ja sitruunaruoho ovat tyyliltään neutraaleja sanoja, jotka sopivat moniin yhteyksiin, vaikkapa lehtikirjoitukseen. Sen sijaan viranomaisteksteissä eläkkeellesiirtymisikä on parempi vaihtoehto kuin eläköitymisikä ja lääketieteellisessä kontekstissa kieliside päihittää kielijänteen. Täsmällisyyttä tavoitteleva kasvitieteilijä käyttää tekstissään mieluummin sanaa sitruunaheinä kuin sitruunaruoho.
Kielitoimiston sanakirjan kaviaari-artikkeli havainnollistaa hyvin elatiiviselitteen käyttöä:
kaviaari ruok.
1. sampikalojen suolattu mäti; myös muiden kalojen mädistä.
2. yhdyssanojen jälkiosana: eräänlaisista kasvis- tm. tahnoista. Munakoiso-, kurkkukaviaari. Sillikaviaari.
Tarkkaan ottaen kaviaari on sampikalojen suolattua mätiä. Tämä käy ilmi artikkelin ensimmäisestä merkitysryhmästä, sen puolipisteeseen päättyvästä selitteestä, jonka pääsana (mäti) on perusmuodossa eli nominatiivissa. Puolipisteen jälkeen seuraa elatiiviselite ”myös muiden kalojen mädistä”. Tarkkaan ottaen vaikkapa siian tai lohen mäti ei ole kaviaaria, mutta on melko tavallista puhua niistä kaviaarina.
Ensimmäisessä merkitysryhmässä on siis kaksi selitettä, toinen nominatiivissa ja toinen elatiivissa. Koska ero merkitysten välillä on kuitenkin varsin pieni, ne on sisällytetty samaan merkitysryhmään. Toisessa merkitysryhmässä kuvataan elatiiviselitteen avulla sellaista kaviaari-sanan käyttöä, jonka yhteys varsinaiseen kaviaariin tai edes mätiin on vain viitteellinen.
Yleensä elatiiviselitettä käytetään substantiivihakusanojen yhteydessä, mutta joskus myös selitettäessä muiden sanaluokkien sanoja. Kun elatiiviselitettä käytetään muiden kuin substantiivihakusanojen selittämiseen, sanaluokkarajan ylittäminen on melko tavallista. Tämä tarkoittaa sitä, että hakusana ja selitteen pääsana kuuluvat eri sanaluokkiin (esim. verbin onnistaa selitteessä käytetään substantiiveja onni ja sattuma).
onnistaa hyvästä onnesta, onnellisesta sattumasta jssak asiassa t. hankkeessa.
erityisherkkä erilaisiin ärsykkeisiin erityisen voimakkaasti reagoivasta ihmisestä.
eteenpäin
– – 2. toiminnan jatkumisesta, edistymisestä, kehittymisestä. Hangessa oli vaikea päästä eteenpäin. Lue eteenpäin! Päästä eteenpäin [= menestyä] urallaan. – –
Elatiivitarkenne avaa näkökulman
Oma elatiivitapauksensa Kielitoimiston sanakirjan selitteissä on ns. elatiivitarkenne. Tällaista selitteen alussa olevaa tarkennetta käytetään varsinkin adjektiiveja ja substantiiveja selitettäessä, mutta joissain tapauksissa myös silloin, kun hakusana kuuluu johonkin muuhun sanaluokkaan:
möreä äänestä: hyvin matala ja karhea, römeä, möräkkä.
jumi ark. esim. lihaksista: kireys, jännittyneisyys.
naittaja vars. entisistä oloista: henkilö jonka suostumuksen nainen tarvitsi avioliittoon mennäkseen.
happamoitua vars. vesistöstä t. maaperästä: muuttua happamaksi (3).
Elatiivitarkenteen avulla rajataan, millaisissa yhteyksissä hakusanaa voi käyttää. Esimerkiksi adjektiiveja selitettäessä tarkenteella osoitetaan, millaisia asioita niillä tyypillisesti tai yksinomaisesti luonnehditaan (ks. möreä). Verbin yhteydessä elatiivitarkenne puolestaan kertoo, millaisen subjektin kanssa kyseinen verbi tavallisesti viihtyy (ks. happamoitua). Joissain tapauksissa tarkenne rajaa esimerkiksi historiallista tai muuta käyttökontekstia (ks. naittaja).
Kielitoimiston sanakirjassa paksu-artikkeli havainnollistaa hyvin elatiivitarkenteen käyttöä. Merkityksen selittäminen perustuu pitkälti juuri kunkin merkitysryhmän selitteen alussa olevaan tarkenteeseen. Paksu saa eri merkityksiä sen mukaan, millaisia asioita sillä luonnehditaan:
paksu
1. levymäisistä, litteistä esineistä ja muodostumista: läpimitaltaan suhteellisen iso. Paksu kirja, leipäviipale.
2. pitkänomaisista esineistä ja muodostumista: ympärysmitaltaan t. leveydeltään isohko. Paksu neula, oksa. Paksua kaapelia. Paksu viiva.
Erik. ihmisestä, eläimistä ja ruumiinosista: lihava, tanakka, pyylevä, pullea, pulska. Paksu mies. Paksu koira. Paksut käsivarret, reidet. Paksu vyötärö. Paksut huulet, posket.
3. tukasta, karvoista yms. kasvustoista: tiheä, tiuha, sankka, tuuhea. Paksu tukka. Paksut kulmakarvat. Paksu karvapeite. Paksu nurmikko.
4. nesteestä t. nestemäisestä aineesta t. kaasusta: sakea, tiheä, sankka. Paksu kerma, öljy. Puuro on paksua. Paksu savu, sumu. Taivas on paksussa pilvessä. Tupakansavusta paksu ilma.
5. äänestä: samea, puuromainen.
6. ark. puheesta, käytöksestä, menettelystä: sopimaton, siivoton, säädytön, rivo, ruma, törkeä. Paksut puheet. Tuollainen käytös on jo liian paksua.
Partitiiviselite kuvaa joukkoa
Partitiiviselitteessä pääsana on monikon partitiivissa. Partitiiviselitettä käytetään tyypillisesti kasvi- ja eläintieteen termien luokittelussa, kun halutaan ilmaista, että hakusana on kattotermi, jonka alla on esimerkiksi useita eri lajinnimityksiä. Myös lääketieteen termeissä käytetään usein partitiiviselitettä.
kulttuurinkarttaja kasv. kasveja jotka ovat menettäneet kasvupaikkoja ihmisen rakennus- tm. toiminnan vuoksi.
lisko pitkäruumiisia ja suomupeitteisiä, tav. neliraajaisia matelijoita.
koronavirus lääk. eräitä tav. ylempien hengitysteiden tulehduksia aiheuttavia viruksia.
Vaikka sana-artikkelin hakusana on yksikössä, itse termi esiintyy usein monikossa. Silloin se esitetäänkin kursivoituna esimerkkinä heti hakusanan perässä. Tällöin varsinainen selite tulee vasta monikollisen esimerkin jälkeen.
gorilla Gorillat el. isoihin ihmisapinoihin kuuluvia afr. nisäkkäitä.
veriviemäri anat. Kovakalvon, aivojen veriviemärit aivojen suuria laskimoita.
Partitiiviselitteellä ilmaistaan myös, että hakusana voi viitata useammanlaiseen tarkoitteeseen (kuten maitohappobakteeri ja työstökone). Hakusana voi viitata myös sellaiseen tarkoitteeseen, joka ei esiinny juurikaan yksin vaan toisten kaltaistensa joukossa (kuten ketjusilmukka). Samaan tapaan kuin elatiiviselitteen voi mielessään täydentää lisäyksellä (jostakin asiasta tms.) ”käytettävä nimitys”, partitiiviselitettäkin voi hahmottaa lisäyksellä, joka on tässä hakasulkeissa:
maitohappobakteeri [erilaisia] bakteereja jotka hajottavat sokereja maitohapoksi.
työstökone tekn. [erilaisia] koneita joita käytetään esineiden valmistukseen lastuamalla t. muovaamalla.
ketjusilmukka käs. ketjun muodostavia virkkuusilmukoita [ts. sellaisia virkkuusilmukoita, jotka muodostavat ketjun].
Ymmärrettävyys ennen muuta
Jatkuvasti päivitettävässä suursanakirjassa täydellinen systematiikka sanojen käytön kuvauksessa ei ole mahdollista. Täydellistä loogisuutta tärkeämpää onkin se, että sanakirja olisi mahdollisimman monelle käyttäjälle helposti ymmärrettävä. Tätä tavoitetta kohti kuljemme, vaikkei pyrkimys koskaan täysin toteudukaan.
Monet sana-artikkelien laatimista ohjaavat periaatteet ovat muotoutuneet painettujen sanakirjojen maailmassa. Esimerkiksi tiiviyden vaatimus ei nykyisenä sähköisten julkaisujen aikana ole enää niin ehdoton kuin vaikkapa silloin, kun laadittiin vuosina 1951–61 ilmestynyttä Nykysuomen sanakirjaa. Painettujen sanakirjojen peruina myös Kielitoimiston sanakirjassa on joitain ehkä vaikeasti avautuvia käytänteitä, joita ei pysty koneellisesti muuttamaan ja joiden muuttaminen manuaalisesti olisi kohtuuttoman työlästä.
Tottumattomalle saattavat monet sanakirjan merkintä- ja ilmaisutavat vaikuttaa ensi alkuun konstikkailta. Toisaalta kun sanakirjan käyttö käy tutuksi ja eri selitetyypeistä, lyhenteistä ja merkeistä pääsee jyvälle, voivat tiukkaan pakatut, koodimaiset selitteet jopa viehättää.
Jos jokin sanakirjan käyttöön tai sana-artikkeleihin liittyvä kysymys askarruttaa mieltä, kannattaa ottaa yhteyttä sanakirjan toimitukseen. Vastaamme kysymyksiin parhaamme mukaan. Hyöty on kaksisuuntainen, sillä käyttäjäpalaute auttaa toimitusta kehittämään sanakirjasta yhä toimivamman työkalun.
Siirry sanakirjaan: