Unkarin parlamentti hyväksyi marraskuussa 2001 lain ”unkarin kielen käytöstä mainoksissa, liikkeiden teksteissä ja muissa yleisissä tiedotteissa”. Lain keskeisin sisältö on kieltää mainokset ja yleisillä paikoilla nähtävät kirjoitukset, joissa on tekstiä tai iskulause vain vieraskielisenä. Tuotemerkit ja rekisteröidyt nimet muodostavat poikkeuksen. Laki ei koske myöskään kulttuuriperinnöksi määriteltyjä kohteita tai vähemmistöalueiden kielen käyttöä. Vuoden 2003 alusta tulee sakon uhalla liittää näihin mainoksiin vieraskielisen tekstin rinnalle vastaavan sisältöinen ja kokoinen unkarinkielinen teksti (uusia mainoksia laki koskee jo 17.2.2002 alkaen). Jos syntyy kiistaa siitä, onko tietty ilmaisu jo kotiutunut unkarin kieleen tai vastaako unkarinkielinen teksti vieraskielistä, niin viranomaiset voivat pyytää neuvoa Unkarin tiedeakatemian perustamalta ”Oikeakielisyyden lautakunnalta”.

Lakia edelsi poliittinen konsensus, mutta samalla taistelu kielenhuoltajien ja kielitieteen edustajien välillä. Parlamentin tiede- ja opetuslautakunnan kokouksessa ja parlamentin yleisistunnossa vallitsi poliittinen yksimielisyys, mutta lehtien palstoilla käytiin kiihkeä, henkilökohtaisuuksiin menevä kiistely kielenhuoltajien ja kielentutkijoiden (sosiolingvistien, generatiivisen kieliopin tutkijoiden ja slangintutkijoiden) välillä. Pelkästään unkarin laajalevikkisimmässä päivälehdessä Népszabadságissa oli loka-marraskuussa noin 20 kirjoitusta puolesta ja vastaan.

Unkarilainen ”kielisota” on vellonut koko 90-luvun, joten tämä lakia koskeva taistelu ei ole ainutlaatuinen eikä edes lajissaan ensimmäinen. Pyrin esittämään lyhyesti monihaaraisen unkarilaisen kielitaiston viimeaikaisia pääpiirteitä ja osapuolia. Lähihistorian tuntemus auttaa myös ymmärtämään uunituoreen lain ympärillä käytyä keskustelua.

Kirjoituksen päälähteenä käytän Klára Sándorin (2001) kriittistä analyysia unkarilaisen kielenhuollon ideologiasta. Kielenhuoltajien johtohahmo Géza Balázs on taas vastikään (2001) julkaissut kirjan kielenhuollon puolesta. On huomattava, että Suomen oloista poiketen Unkarissa kielenhuoltajiksi itseään nimittävät edustavat normatiivista kielikäsitystä, jonka mukaan standardi on kielen ideaalisin, arvokkain muoto. He pitävät tärkeänä tämän muodon suojelemista, kehittämistä, opettamista ja levittämistä. Unkarissa tärkeä kielenhuollon kohde on myös puhekieli.1

Lähihistoriaa

Kádárin ”gulassikommunismin” vuosina (1957–1989) kielenhuolto oli juurtunut vahvasti unkarilaiseen arkipäivään. Sosialistisen Unkarin kulttuuripolitiikan linjaa seuraten kielenhuolto arvioi kieleen tulleiden uusien sanojen yhteiskunnallisen arvon ja joko kielsi tai sieti niiden käytön tai kannusti siihen. Kielenhuollon tavoitteena oli levittää ajankohtaiset oikeakielisyyskysymykset kaiken kansan keskuuteen ja keskustelun aiheeksi.

Järjestelmänmuutoksen myötä (Unkarissa 1989–90) kielenhuollon taloudellinen pohja katosi joksikin aikaa (esim. kielenhuoltopalstat lopetettiin sanomalehdistä). Aatteellisestikin koettiin tarve muutokseen. Uutena piirteenä piti ottaa huomioon yhteiskunnan kerrostuneisuus; nyt oikeakielisyys nähtiin enää sivistyneistön velvollisuutena. Samalla siirryttiin kansallista identiteettiä korostavaan kielenhuoltoon.

Uusissa oloissa kielenhuolto otti käyttöön uudet keinot. Järjestettiin konferensseja ja harjoitettiin suhteellisen avointa politisointia. Unkarilaiset modernit kielitieteilijät asettuivat kuitenkin miltei yksimielisesti kielenhuollon pyrkimyksiä vastaan. Ensimmäinen kiista syntyi ulkounkarilaisten kielestä.

Unkarin kielen monet muodot

Järjestelmänmuutoksen jälkeen unkarilaisia kansallisia tieteitä on yhdistänyt kysymys ulkounkarilaisista. Keskustelun aiheeksi on noussut sosialismin aikainen tabu, Unkarin naapurivaltioissa asuvien noin kolmen miljoonan unkaria puhuvan tilanne. Sosiolingvistit ovat käynnistäneet ulkounkarilaisten kieltä, kieliasenteita, kielioikeuksia sekä kaksikielisyyttä koskevia tutkimusohjelmia.

Sosiolingvisti Miklós Kontran (2001) mukaan unkarin kielellä on monta alueellista standardia – yleiskieltä vastaavaa vakiintunutta normijärjestelmää – jotka ovat osittain syntyneet kielikontaktien seurauksena. Tutkijan tehtävänä on kuvata alueelliset ja sosiaaliset erot, jotta esimerkiksi opettajat voivat ottaa nämä erot huomioon. Tavoitteena on myös, ettei kouluissa korjattaisi kovalla kädellä oppilaiden kielenkäyttöä, vaan erilaisia kielenmuotoja tulisi opettaa samanarvoisina. Kontran mielestä perinteinen yksikielisten normeihin perustuva kielenhuolto voi olla vain vahingollista kaksikielisessä yhteisössä, joissa ulkounkarilaiset elävät. Kielenhuolto, joka ei perustu aineistotutkimuksiin ja joka ei hyväksy variaatiota unkarin kielen standardeissa, voi siten olla pelkästään haitallista. Kielenhuoltajat ovat puolustautuneet lähinnä sillä, että unkarin kielen ykseys on pyhä asia josta ei sovi keskustella: on vain ympärysvaltioiden etujen mukaista hyväksyä, että niissä asuvat unkarilaiset puhuvat erilaista unkaria.2

Ulkounkarilaiset kielitieteilijät ovat itse ottaneet välittävän kannan. Esimerkiksi János Péntekin mielestä (2001) sosiolingvistiset tutkimukset ovat tärkeitä edistysaskelia. Hän pitää myös tärkeänä, että alueellisia piirteitä kunnioitetaan ja kannattaa Unkarin naapurivaltioissa käytettyjen unkarin sanojen lisäämistä sanakirjoihin. Toisaalta Péntek pitää tärkeänä Unkarissa tuotetun kirjallisuuden ja median saatavuuden parantamista Romaniassa. Lisäksi ammattikielet pitäisi hänen mielestään pikimmiten unkarilaistaa ja yhtenäistää.

Kohti kielilakia

Järjestelmänmuutoksen jälkeen kielenhuoltajat ovat esittäneet monesti jonkinlaisen kielilain laatimista, mutta tuloksetta. Esimerkiksi vuonna 1997 he löivät rumpua unkarin kielen suojelemiseksi tarvittavan lain puolesta. Silloin 55 unkarilaista kielitieteilijää allekirjoitti lausunnon ”sitä aietta vastaan, että unkarin kieltä säädeltäisiin Unkarissa lailla tai säädöksillä.”. He perustelivat lausuntoa sillä, että ”kielensuojelijoiden” ehdotukset kielilainsäädännöksi perustuvat nykyaikaisen kielitieteen näkökulmasta väärin käsityksiin. Ei esimerkiksi voi sanoa, että lainasanojen käyttö tekisi haittaa kielelle ja ”on naurettavaa ajatella, että [vieraiden] kulttuurien vaikutusta voitaisiin vastustaa lainasanoja vainoamalla tai muilla ’kieltä suojelevilla’ säädöksillä”.

Unkarin oikeusministeriö toi 29. syyskuuta 2001 opetus- ja tiedelautakunnan käsittelyyn lakiehdotuksen unkarin kielen käytöstä mainosteksteissä. 3 Ehdotuksen alkuperäiseksi esittäjäksi ilmoitettiin Unkarilaisten professorien maailmanneuvosto (Professzorok Világtanácsa). Asiantuntijoiksi oli kutsuttu tunnetuimmat kielenhuoltajat Géza Balázs ja László Deme. Lain valmisteluun ei ollut liittynyt minkäänlaista selontekoa tai tutkimusta. Asiantuntijat ja poliitikot vaativat yhteen ääneen laajempaa lakia. Balázs kaipasi lainsäädäntöä mm. yritysten nimien unkarilaistamiseksi. Loppujen lopuksi oikeusministeriön edustaja ei kannattanut lisäyksiä vedoten siihen, että ne olisivat lakiteknisesti liian hankalia.

Deme ja Balázs eivät pitäneet Unkarin tiedeakatemian kielitieteen instituuttia oikeana elimenä päättämään siitä, onko jokin sana jo ”kotiutunut” unkarin kieleen. Demen mukaan kyseinen instituutti sabotoisi asian, sillä se ei pidä tehtävänään arvioida kielen elementtejä ”hyviksi tai huonoiksi”. Balázs muistutti lisäksi, että instituutin työntekijät ja johtaja ovat allekirjoittaneet lausunnon (ks. edellä), jonka mukaan vierassanoja ei saa lailla vastustaa. Kielitieteen instituutin sijaan Balázs ehdotti perustettavaksi laajaa lautakuntaa, jossa olisi poliitikkoja, näyttelijöitä ja kielitieteilijöitä päättämässä uusien sanojen hyväksyttävyydestä. Akatemian johto on kielitieteen instituutin vastustuksesta huolimatta alusta asti tukenut lakihanketta. Akatemian johtaja historioitsija Ferenc Glatz on itsekin toiminut aktiivisesti kielenhuoltajana. Kielenhuollon strategian kehittäminen on myös osa akatemian ”tulevaisuusstrategia”-projektia.4

Opetuslautakunnan kokouksessa tuli selväksi, että lakiehdotus hyväksytään suuremmitta muutoksitta. Tieto tulevasta laista nosti lingvistien vastalausemyrskyn, suunnilleen samoin argumentein kuin vuonna 1997. Uusi piirre kiistassa oli keskustelu akatemian kielitieteen instituutin roolista sekä vierassanojen luokittelun tieteellisyydestä. Instituutin silloinen johtaja akateemikko Ferenc Kiefer otti sanomalehti Népszabadságissa (30.11.2001) kantaa molempiin aiheisiin. Kiefer ei ensinnäkään hyväksy Demen väitteitä siitä, että kielenhuolto olisi tieteellistä toimintaa ja siten kuuluisi instituutin tehtäviin. Toiseksi Kiefer korostaa, että vierassanojen ”kotiutuminen” ei ole tieteellisesti ratkaistavissa, eikä kielitieteen instituutti siksi mielellään anna asiantuntijalausuntoja tässä kysymyksessä.

Loppujen lopuksi kielitieteen instituutti osallistui kuitenkin vahvasti ”Oikeakielisyyden lautakunnan” (Nyelvhelyességi Tanácsadó Testület) perustamiseen. Lautakunnan puheenjohtajaksi tuli instituutin entinen johtaja Kiefer ja sihteeriksi nykyinen johtaja István Kenesei, joka hänkin on julkisuudessa vastustanut lakialoitetta. Lautakunnan muiksi jäseniksi akatemian johto valitsi psykologian akateemikon György Hunyadyn, kirjailija Gábor Görgeyn, kielenhuoltajat Géza Balázsin ja László Grétsyn sekä kielitieteen akateemikon Jenő Kissin, joka ei toistaiseksi ole kommentoinut lakia. Kielitieteen edustajien ammatillinen suhtautuminen lakiin tai ”oikeakielisyyteen” ei liene kuitenkaan muuttunut, osoituksena tästä akatemian aikakausijulkaisussa (2002/2) ilmestyi kielentutkija Katalin E. Kissin ankara artikkeli kielilakia ja sen taustalla olevaa kielikäsitystä vastaan. Selitys Kieferin ja Kenesein osanottoon lautakunnassa lieneekin tiedepoliittinen.

Yhteenvetona voi sanoa, että lain soveltaminen on johtanut Unkarin akatemian outoon valoon: akatemian johto kannattaa hanketta, jota akatemian omat asiantuntijat eivät tue ja jonka nämä määrittelevät epätieteelliseksi.

Lain koura

Tammikuussa 2003 voimaan tulevan lain mukaan mm. seuraavissa teksteissä tulee olla myös unkarinkielinen, vastaavasisältöinen ilmaus tai teksti5:
– pelkästään vieraskieliset iskulauseet mainoksissa, esimerkiksi Just do it! (Nike), Gut, Besser, Gösser (Gösser olut), Go Create (Sony), Connecting People (Nokia), You Make It Happen (Lancôme), Be Inspired (Siemens), Everyone Is Invited (Samsung)
– liikkeiden seinissä jne. olevat tekstit, esimerkiksi Restaurant, Zimmer frei, Wein, Sightseeing Bus, Change, Pub
– vastaavat mainostekstit ym. televisiossa ja radiossa
– mainostekstit ja tiedotteet liikennevälineissä.

Poikkeuksia ovat
– rekisteröidyt liikkeiden nimet ja tuotenimet
– vähemmistökieliset tekstit vähemmistöjen asuinalueilla
– kulttuuriperintöön kuuluvat tekstit (esim. kirkkojen latinankieliset tekstit)
– lehtien, radio-ohjemien, tv-ohjelmien kokonaan vieraskieliset osiot
– vieraskieliset työpaikkailmoitukset.

Minkälainen ilmaisu voisi sitten työllistää perustettavaa lautakuntaa? Joku voisi esimerkiksi kyseenalaistaa sellaiset tavannomaiset sanat kuin szupermarket ja café. Tämän lisäksi ilmiantoja voisi tulla uusien tuotteiden nimityksistä: SMS, chat, WAP jne. Ovatko nämä ilmaukset tai niiden kirjoitusasut kotiutuneet unkarin kieleen? Suurta mielenkiintoa herättänevät myös kannanotot käännösten vastaavuudesta; miten voi kääntää millekään kielelle mainoksen sanaleikin Gut, Besser, Gösser?

Lain rikkojia uhataan sakoilla tai jopa liikkeen sulkemisella. Kiistojen lopullinen ratkaisu tapahtuu oikeusistuimissa. Näissä myös ratkaistaneen raja-tapaukset, joihin lakia vastustaneet mainosalan ammattilaiset ovat jo kiinnittäneet huomiota (esimerkiksi tuotemerkeiksi rekisteröidyt iskulauseet tai lentolehtisten tekstit).

Kielenhuoltajat portinvartijoina

Balázsin mukaan kielenhuoltajat ovat ”nopean toiminnan joukko-osasto”, joka paremmin kuin kielitiede on muutoksen hermolla ja antaa tarvittaessa ”pika-apua”. Balázs tosin myöntää, että tätä tehtävää tulee hoitaa yhdessä median kanssa, levittäähän se uudet ilmaisut kieleen.

Laki ”unkarin kielen käytöstä mainoksissa, liikkeiden teksteissä ja muissa yleisissä tiedotteissa” antaa kielenhuoltajille portinvartijan aseman. Jos innokkaita ilmiantajia löytyy, pääsee Unkarin tiedeakatemian lautakunta päättämään mainoksissa ilmenevien uusien ilmausten ”unkarilaisuudesta”.

Jos ennakkotapauksia tulee, niiden käsittely vilkastuttanee kiistelyä. On nimittäin kyseenalaista, miten tosissaan poliitikot olivat lakia laatiessaan. Lautakunnan kokouksessa lakia verrattiin tupakointilakiin, ”jota noudatetaan miten sattuu, mutta eipä siitä haittaakaan ole ollut”. Jos lain kirjaimesta pidetään kiinni, tulee mm. Balatonin, Tokajin ja Budapestin Váci-kadun yrittäjille kiire lisätä unkarinkielisiä tekstejä seiniinsä.

Laki on myös unkarilainen vastaisku globalisaatiolle. Ylikansalliset yhtiöt joutuvat nyt miettimään iskulauseitaan myös unkariksi. Mainosalan edustajien mukaan siitä johtuvat kustannukset lisätään hintaan. Toisaalta joitakin kansainvälisiä mainoksia ei ehkä enää käytetä lainkaan Unkarissa.

Tunnettuja aikaisempia esimerkkejä kielilainsäädännöstä on ainakin Ranskassa ja Slovakiassa. Vaikka Unkarin kielenhuolto eroaakin kaikinpuolin meikäläisestä kielenhuollosta, myös Suomessa on oltu huolestuneita mainosten kielestä sekä englannin kielen suuresta vaikutuksesta. Mutta mitä Connecting People on suomeksi?


Petteri Laihonen on jyväskyläläinen soveltavan kielitieteen ja hungarologian jatko-opiskelija.

1 Muun muassa radion ja television kielenhuolto-ohjelmien nimissä esiintyy usein sana "puhe": Beszélni nehéz (Kossuth Rádió) 'Puhuminen on vaikeaa', Hej hej helyes beszéd (Duna TV) 'Hei hei kaunis puhe'.
2 Monimutkaisen ja kiihkeän kiistan keskeiset artikkelit on koottu kirjaan "Kielen pelastaminen vai pettäminen?" (Nyelvmentés vagy nyelvárulás?), toim. Miklós Kontra ja Noémi Saly (1998). Kontra (1997) on esittänyt lyhyen englanninkielisen yhteenvedon kiistasta.
3 Olen käyttänyt tässä lähteenä lautakunnan pöytäkirjoja.
4 Balázsin kielenhuollon tilaa, saavutuksia ja tehtäviä kuvaava teos "Unkarin kielistrategia" (2001) on ilmestynyt projektin julkaisusarjassa.
5 Mainosalan ammattilaisten sormituntuman mukaan laki koskee enintään noin vitttä prosenttia kaikista mainoksista.

Kirjallisuutta

Balázs Géza 2001. Magyar Nyelvstratégia. Budapest: Magyar Tudományos Akadémia.

É. Kiss Katalin 2002. Mi legyen a magyar nyelvészet Széchenyi-programja? Magyar Tudomány 2002/2, 198–202.

Kontra Miklós 1997. Hungarian Linguistic Traitors Champion the Cause of Contact Dialects. Recent studies in contact linguistics. Plurilingua XVIII. W. Wölck & A. De Houwer (toim.). Bonn: Dümmler, 181–187.

Kontra Miklós 2001. Egy s más a kétnyelvűségről. Nyelv, nyelvi jogok, oktatás. Sándor Klára (toim.). Szeged: JGYF, 69–82.

Kontra Miklós & Saly Noémi (toim.) 1998. Nyelvmentés vagy nyelvárulás? Vita a határon túli magyar nyelvhasználatról. Budapest: Osiris.

Péntek János 2001. A nyelv ritkuló légköre. Kolozsvár: Komp-Press.

Sándor Klára 2001. Nyelvművelés és ideológia. Nyelv, nyelvi jogok, oktatás. Sándor Klára (toim.). Szeged: JGYF, 153–216.