Kielenhuoltoasenteissa eroja

Olen selvittänyt opiskelijoiden ja toimistotyöntekijöiden käsityksiä kielenhuollosta ja suomen kielen tilasta. Vastaajat (30 opiskelijaa, 30 toimistotyöntekijää) asennoituvat kieleen eri tavoin: kieli nähtiin muun muassa suojelukohteena mutta myös uusiin tarkoituksiin muuttuvana välineenä. Olen jakanut vastaukset kuuteen ryhmään, jotka kuvaavat vastaajien asennoitumista kielenhuoltoon ja suomen kieleen.

Suojelukohde

Ensimmäisessä ryhmässä korostuu kielen suojelun tarve. Suomen kieltä ei nähdä toimivana arkipäiväisenä työkaluna, vaan jonkinlaisena esineenä, jota täytyy suojella ja varjella. Eräs vastaaja kuvaa suomen kieltä harvinaiseksi ja toinen pelkää kielen käytön vähenevän tai jopa kokonaan häviävän valtakielten alle. Englannin kielen vahva asema ja kansainvälistyminen eivät ole vastaajien mielestä ainoita uhkia, vaan niitä nähdään myös kielen sisällä. Puhekielen ja uusien viestintävälineiden luoman ”pikakielen” pelätään vievän tilaa oikealta suomen kieleltä.

Oikea kieli

Toisessa ryhmässä vastaajat korostavat oikeakielisyyttä ja kielen normittamista. Tällainen asenne juontaa juurensa 1800-luvun jyrkästä kieliopillis-puristisesta kannasta – oikeaa kieltä kohti tuli pyrkiä puhdistamalla kieli vierasperäisistä ja ”vääristä” aineksista. Ajatus oikeasta kielestä tuntuu yhä elävän vahvana: vastaajista suurin joukko kuuluu tähän ryhmään. He puhuvat muun muassa oikeakielisyydestä, puhtaasta kielestä ja oikeaoppisesta kirjoittamisesta. Erään vastaajan mukaan kielenhuollon avulla ylläpidetään kiinnostusta oikeakielisyyteen, annetaan/haetaan ohjeita oikeaan kielenkäyttöön ja poistetaan ja torjutaan kielenkäytön virheitä. Suurinta huolta tuntuvat aiheuttavan vierasperäiset sanat ja lainasanat, joiden pelätään syrjäyttävän omaperäiset sanat. Ei suomen kielestä pidä tehdä jotain ”finglishtä”, toteaa yksi vastaajista.

Muuttuminen myönteistä

Kolmas tapa suhtautua kieleen on välineellinen. Kieltä pidetään ajatusten ilmaisemisen välineenä ja sitä arvioidaan sen mukaan, kuinka hyvin se toimii tehtävässään ja kuinka tarkoituksenmukainen, tehokas ja taloudellinen se on. Kieli on siis käyttöesine, jota voidaan ja pitää ohjata. Kielen sujuvuus ja ymmärrettävyys ovat vastaajille tärkeitä ominaisuuksia. Kielen muuttumista pidetään positiivisena asiana.

Ohjausta ja opastusta

Ylhäältä annetun normikielen asenteessa korostuu kielenhuolto ylhäältäpäin annettuna ohjauksena ja opastuksena. Kielenhuollon toimijaa ei yleensä kuitenkaan yksilöidä. Seuraavankin esimerkin mukaan joku valvoo suomen kielen käyttöä ja jopa yksittäisiä kielenkäyttäjiä ylhäältäpäin: Kielenhuolto on suomen kielessä esiintyvien ja kielen käyttäjien ilmausten tarkkailua ja tarvittaessa suosituksia siitä, pitäisikö jokin ilmaus vaihtaa toiseen. Jos kielenhuollon toimeenpanija mainitaan, se on yleisimmin Kielitoimisto.

Äidinkieli – koulussa ja elämässä

Viidennen ryhmän vastaajat pitävät suomen kieltä kouluaineena ja kielenhuoltoa sen yhtenä opetettavana osa-alueena. Sanaston tasolla vastaajat puhuvat oikeakielisyydestä, kieliopin kertauksesta ja opetuksesta sekä virheistä.

Kuudennessa ryhmässä vastaajat asennoituvat suomen kieleen nimenomaan äidinkielenä, yksilön omana kielenä, jonka avulla yksilö voi ilmaista omia tunteitaan ja ajatuksiaan. Vastaajat pitävät äidinkieltä sekä kansallisen että henkilökohtaisen identiteetin merkittävänä rakentajana. Osalle vastaajista äidinkieli yhdistyy kouluopetukseen, koska oppiaineen nimi on äidinkieli ja kirjallisuus. Näiltä osin kaksi viimeistä ryhmää menevät limittäin niin, että samat vastaukset kuuluvat molempiin ryhmiin.

Tunteet mukana

Harva vastaajista ilmentää kaikissa vastauksissaan samaa asennetta, vaan se voi olla aivan päinvastainenkin eri kysymyksissä. Kielenhuoltoasenteet vaihtelevat kysytyn asian mukaan. Vastaajien suhtautuminen suomen kieleen on hyvin tunteikasta, mikä ei ole ihme, sillä kyseessä on vastaajien äidinkieli, johon jokaisella on vahva tunneside.

Sekä opiskelijat että toimistotyöntekijät näyttävät tulosten valossa olevan melko konservatiivisia kielenhuoltoasenteissaan - toimistotyöntekijät hieman konservatiivisempia kuin opiskelijat. Niin sanotusta oikean ja väärän kielen asenteesta ei ole päästy vieläkään eroon, vaikka kielenhuollossa tästä ajatuksesta on pyritty aktiivisesti luopumaan jo pitkään. Tilanne- ja tekstiyhteyden huomioon ottaminen tuntuu olevan monille vastaajille vaikeaa. Julkisuudessa tulisi siksi ehkä entistäkin pontevammin kertoa kielenhuollon nykyisistä perusteista.

Kirjoitus perustuu kirjoittajan pro gradu -tutkielmaan ”Huono kieli ärsyttää. Opiskelijoiden ja toimistotyöntekijöiden käsityksiä kielenhuollosta” (2005). Oulun yliopiston suomen kielen, informaatiotutkimuksen ja logopedian laitos.