Koko maailman yli keväällä 2020 pandemiana pyyhkäissyt koronavirustauti covid-19 lienee erityisen vaarallinen yli 70 vuoden ikäisille ja eräitä perussairauksia sairastaville. Muun muassa krooniset, etenkin huonossa hoitotasapainossa olevat keuhkosairaudet luetaan tällaisiksi perussairauksiksi.

Yhdyssana keuhkosairaus on sanana läpinäkyvä, ja sen merkitys on helppo hahmottaa määrite- ja perusosan merkitysten summana (keuhko + sairaus). Mutta mitä on näiden sanojen takana?

Sana sairaus kuuluu sanapesyeeseen, jossa adjektiivista sairas on suomen kielelle ominaisesti johdettu useita merkitykseltään läheisiä sanoja, kuten sairaus, sairaala, sairaalloinen, sairastaa. Sanan sairas katsotaan olevan germaanista lähtöä, ja samaa alkuperää on myös nykyruotsin haavaa tarkoittava sana sår. Sanasta sairas on tietoja kaikista suomen murteista lukuun ottamatta inkeriläismurteita.

Keuhkosairaus ja keuhkotauti

Suomen yleiskielessä sana sairaus on yleinen yhdyssanojen perusosana: aivosairaus, ihosairaus, korvasairaus. Näiden rinnalla käytetään myös tauti-loppuisia sanoja. Keuhkosairauksista puhuttaessa asia on hieman toisin. Jos tällä hetkellä pelkäämme virusten aiheuttamia epidemioita, niin etenkin viime vuosisadan alkupuolella pelättiin bakteerin aiheuttamaa keuhkosairautta, tuberkuloosia, jonka nimitykseksi vakiintui sana keuhkotauti.

Sana tauti onkin tässä yhteydessä sopiva, sillä sen arvellaan olevan samaa germaanista kantaa kuin ruotsin död − ja kuolemaahan tuberkuloosi levitti ennen antibioottien yleistymistä. Kansankielessä keuhkotauti voi tarkoittaa tuberkuloosin lisäksi mitä tahansa keuhkosairautta, mutta usein lopputulema oli kuitenkin samankaltainen: Äiti oikeir räkäsehen keuhkotautihin kuoli. (Himanka)

Keuhkojen murremuotoja

Nisäkkäiden hengityselintä merkitsevällä sanalla keuhko(t) arvellaan olevan yhteys samaan sanavartaloon kuin sanoilla kevyt ja keveä, samalla tavalla kuin esimerkiksi venäjän keuhkoja merkitsevällä monikollisella sanalla ljogkije on yhteys kevyttä merkitsevään sanaan ljogkij. Sana viittaisi siis keuhkojen kevyeen ja huokoiseen rakenteeseen. Tähän keuhkojen keveyteen viitannee myös kiihtelysvaaralainen sananparsi: Keuhko piäl̆lä kattilassa, huorat ylin̆nä kirkossa.

Suomen murteissa keuhko(t)-sanaa on vanhastaan käytetty etenkin itämurteissa; länsimurteiden puolella sana on ilmeisesti ainakin osittain uudehko ja sen käytöstä on eniten tietoja Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalta sekä Perä- ja Länsipohjan murteista − mutta myös muualta.

Sanalla keuhko(t) arvellaan olevan yhteys samaan sanavartaloon kuin sanoilla kevyt ja keveä.

Lounaismurteiden pohjoisosassa ja läntisessä Kymenlaaksossa sanamuoto on kuitenkin ollut keukko. Pitkän ensitavun jälkeinen äänteenmuutos hk > kk on lounaismurteille ominainen, esimerkiksi röykki ~ röykkiä ’röyhkeä’, voikkas ’voihkaisi’. Myös kauempana sanassa esiintyy samaa vaihtelua niin, että lounaismurteissa kanahka-sana on muodossa kanakka ja murteissa esiintyvä kalan nimitys silahka puolestaan meille kaikille hyvinkin tutussa muodossa silakka. Läntisen Kymenlaakson vastaavat muodot lienevät kehittyneet, irrallaan lounaismurteiden vaikutuksesta, samaan suuntaan siksi, että h-äänne mukautuu yleisestikin helposti ympäröiviin äänteisiin. Lapinjärvellä on sanottu: Sill ̮ol jotain keukkovikaa – – ja sill ̮ov vaan yks keukko jäljellä.

Kymenlaakson itäosissa ja kaakkoismurteiden alueella keuhko-sanasta käytetään muotoa kouhko (ks. kartta). Lisäksi Kalliverestä on kirjattu muoto kouhku. Nämä muodot yhdistävät sanan itäiseen sukulaiskieleemme karjalaan. Kymissä on todettu: Yskii röhii niet lentää kouhkot pellul. Aunuksen Karjalassa Säämäjärvellä on puolestaan sanottu: Kouhkoi happanou (= mätänee), hengi tulou (= haisee) pahal.

Valkealasta on myös tieto muodosta köyhkö. Lieneekö tällä yhteys ilmiöön, jossa esimerkiksi suomen löyhä ja köyhä esiintyvät tietyissä suomen ja karjalan murteissa muodossa leyhä ja keyhä? Muoto köyhkö olisi siis ajateltu virheellisesti yleiskieliseksi muodoksi sanasta keuhko.

Keuhkot kertovat suuttumuksen, uhon ja pelon

​​​​​​Karjankasvatuksen myötä ihminen on jo pitkään ollut tietoinen nisäkkäiden − niin omasta kuin muidenkin eläinten − ruumiinrakenteesta ja tätä kautta varmasti myös siitä, miten tärkeä elin keuhkot elämän ylläpitäjänä on. Keuhkojen toimintaa on ollut myös helppo havainnoida päivittäisessä elämässä. Keuhko(t)-sanan ympärille onkin muotoutunut erilaisia sanontoja, joissa on huomattavissa keuhkojen toimintaan, lähinnä hengittämiseen, liittyvä muutos. Tämä on nähtävissä esimerkiksi suuttumista kuvaavissa ilmauksissa: Min keuhkot kuohahtiit (Pyhäjärvi Vpl.). Samoin pelottomuutta kuvattaessa: On mulla kyllä keuhkot oikeassa paikassa (Vittanki).

Etenkin kaakkoismurteissa pelästymistä ja pelkäämistä on kuvattu sanonnalla ”keuhkot kylmänä”, ”keuhkot kurkussa” tms. Viipurin läänin Uudellakirkolla on sanottu: Nii mie pelästyi jot kouhot kulkuus lensi kottii. Lemiltä puolestaan on tieto: Meä pelkäsin nii kovast et iha ol keuhot harteis. Uusikirkko ja Lemi kuuluvat siihen Karjalan kannakselta Keski-Pohjanmaalle ulottuvaan alueeseen, jossa keuhko(t)-sanan taivutus on yleiskielestä poikkeava keuhko : keuhot.

Kun keuhkot ovatkin tävyt

Lounais-Suomesta läntiselle Uudellemaalle ja Satakuntaan ulottuvalla alueella, jossa keuhkot-sana on murteissa ainakin osaksi uudehko tulokas, on käytetty nisäkkään hengityselimestä vanhastaan nimitystä tävy (monikossa tävyt) eri äännevariantteineen. Sanasta on tietoja myös näiden alueiden naapurista sekä Länsipohjasta (ks. kartta).

Kuten sanaa keuhko(t) myös nimitystä tävy(t) on käytetty niin ihmisten kuin eläintenkin keuhkoista. Isojoella pappa on arvellut, ettei tohori (= uskalla) nuota (kahvin) sakkoja juora, ne menee tävyyhin. Eläinten keuhkoja käytettiin ruoan valmistuksessakin. Nurmijärvellä piika kysyi emännältä: Pannaaks tävykki pataa? Ehkäpä piian kysymyksen muotoilu kertoo sen, etteivät kaikki keuhkojen mausta ole kuitenkaan pitäneet, ja Laihialla onkin todettu, että ei ne tävyt oikeen kelepaas syätäväksi.

Sana tävy(t) on vanha, ja sen perus- ja taivutusmuodot ovat aikojen saatossa sekaantuneet toisiinsa – etenkin sanan sisältämä v on edesauttanut kehitystä. Lounaisella murrealueella esiintyy muoto täy(t), ja taustalla näyttää olevan murrealueelle ominainen v:n kato esimerkiksi y:n edellä. Tällöin tävy onkin muodossa täy samalla tavalla kuin esimerkiksi savu on muodossa sau. Hinnerjoella on todettu sairastuneesta ja myöhemmin teurastetusta eläimestä: Se olivat täy valla musta.

Myös Länsipohjan Jukkasjärveltä on tieto samaisesta täyt-monikkomuodosta, mutta siellä sanan yksikkömuoto onkin täky. On katsottu, että sana olisi mukautunut alueen murteen taivutuskaavaan, jossa esimerkiksi haku-sanan monikkomuoto on haut. Länsipohjan Vittangista on lisäksi taivutustieto täky : tävyn. Lisäksi muotoa täky tavataan sanassa täkytauti Länsipohjan ohella mm. pohjoishämäläisissä murteissa.

Lounaismurteissa ja sen läheisyydessä esiintyy lisäksi monikkomuoto täry(t), jonka yksikkömuodon pitäisi olla murteelle tyypillisen taivutuksen mukaisesti täty. Murteenpuhujat käyttävät kuitenkin lähinnä muotoa täry, joka näyttäisi olevan takaperoisesti johdettu monikkomuodosta. Sanan yksikkömuoto jää helposti unohduksiin, kun sanaa käytetään enimmäkseen monikossa, ja silloin tie uusille muodoille on auki. Kaarinasta olevassa murre-esimerkissäkin mainitaan kyllä muoto täry, mutta itse esimerkki on monikossa: Sill oli nii syvä puukohaava rinnas, et se ulettus (= ylettyi) täryissi saakka. Perttelissä on puolestaan kysytty: Mitäs sää siin kröhisteles, onk suun täryisäs vika?

Tävytauti on keuhkosairaus

Perttelissä esitetty huolestunut kysymys muistuttaa keuhkotaudin mahdollisuudesta. Niin Perttelin seudulla kuin Nurmijärvelläkin keuhkotautia − kuten muitakin keuhkosairauksia − on nimitetty tärytauriks. Pöytyällä on sanottu, että täytauti on ko täyt mätänee.

Myös eläimellä voi olla keuhkosairauksia, ja Längelmäellä onkin todettu, että kun on ninku hevosen köhhää, nin se voi olla täkytautia. Samoin siellä kuvataan keuhkotautiin sairastunutta ihmistä: Se täkytauti muuttaa ihmisen nävöv vallan toiseksi. Olipahan keuhkotaudin nimi mikä tahansa, se on ollut usein vakava, ja Hämeenkyröstä kerrotaankin: Yks mun veljeni sairasti kovan tävytaulij ja kuali siihen.

Mikä avuksi tautiin?

Murteissamme keuhko(t)-sanaa käytetään myös eräiden sammalien, jäkälien ja sienien nimityksenä. Näiden on voitu ajatella muistuttavan ulkonäöltään keuhkoja, ja ainakin osan näistä on uskottu auttavan erilaisten keuhkosairauksien hoidossa. Vihannissa raijjan (raidan) keuhkoja (puun pinnalla kasvavaa sammalta tai jäkälää) keitetään veesä, sitte on se vesi jähytettynä valamista (keuhkotaudin) lääkkeeksi. Samalla tavalla on toimittu myös Nurmijärvellä, jossa eräs nainen sanoi parantavansa tävyjäs jäkälän keitinvedellä.

Keuhkotautiin keksittiin aikanaan sammalta tai jäkälää tehokkaampi lääke ja tautia vastaan rokote. Kokekoot covid-19 ja koronavirus saman kohtalon!

 

Kirjallisuutta ja lähteitä

Häkkinen, Kaisa 2004: Nykysuomen etymologinen sanakirja. Helsinki: WSOY.

Häkkinen, Kaisa 2005: Vanhat suomalaiset taudinnimet. – Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim 121 s. 993–997. https://www.duodecimlehti.fi/duo94970(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)

Itkonen, Terho 1974: Astevaihtelun tempauksia. – Virittäjä 78 s. 17−34. https://journal.fi/virittaja/article/view/36387(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)

Karjalan kielen sanakirja. http://kaino.kotus.fi/cgi-bin/kks/karjala.cgi(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)

Rapola, Martti 1966: Suomen kielen äännehistorian luennot. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Suomen kielen etymologinen sanakirja. Osat I (1978) ja V (1975). Helsinki: Suomalais-Ugrilainen Seura.

Suomen murteiden sanakirja. http://kaino.kotus.fi/sms/(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)

Suomen sanojen alkuperä. Etymologinen sanakirja. Osat 1 A−K ja 3 R−Ö. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura & Kotimaisten kielten tutkimuskeskus 1995−2001.