Lea Ansamaa ja Sini Sivonen. Mattopiiskaa heiluttaa eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen. Taustalla on Ulla-Maija Forsberg. Kuva: Henna Kaukopuro-Klemetti.
Vuoden 2016 Demokratiapäivän tilaisuudessa eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen heilutteli mattopiiskaa. Kyse ei kuitenkaan ollut kurinpidosta vaan palkitsemisesta. Hän oli luovuttamassa piiskan Lea Ansamaalle ja Sini Sivoselle, jotka hän Kotimaisten kielten keskuksen pyynnöstä oli valinnut Vuoden selväsanainen -palkinnon saajiksi. Ansamaa ja Sivonen olivat ansiokkaasti tomuttaneet Oulun omaishoidon päätöstekstejä ja pyytäneet avukseen vinkkejä niin kaupunkilaisilta kuin kaupungin työntekijöiltäkin.
Tuolloin Kotimaisten kielten keskus järjesti kilpailun Vuoden selväsanainen -tunnustuksesta ensimmäisen kerran. (Selkokeskus on palkinnut samannimisellä palkinnolla selkokielen tunnetuksi tekijöitä jo vuodesta 1996. Vuonna 2016 päätettiin yhteistuumin ruveta jakamaan palkinto vuorovuosin selkokielen ja virkakielen edistäjille.) Tämä ei kuitenkaan ollut Kotuksen ensimmäinen virkakielipalkinto. Virkakielikampanjan osana järjestettiin vuonna 2015 Onnistumistarinat-kilpailu hyviksi osoittautuneista keinoista sujuvoittaa viranomaisten viestintää. Sen voitti yleisöäänestyksessä Helsingin rakennusviraston suosittu twitter-tili.
Kannustusta ja tunnustusta maailmalta
Kotuksen tunnustuspalkinnolle on maailmalla monia esikuvia. Kenties varhaisin palkinto on brittiläisen järjestön Plain Language Campaignin (’selkeän kielen kampanja’) Plain Language Award, jota alettiin jakaa viranomaisille tai yrityksille hyvistä esitteistä ja lomakkeista vuonna 1980.
Sittemmin järjestö on keksinyt palkintoja aina vain lisää. Vuonna 2016 Plain Language Campaign jakoi jo kahdeksan tunnustusta, joukossa Pat in the back (’olalletaputus’) kelpo ponnisteluista parempaan viestintään ja Plain Language Communicator selkeälle puhujalle. Viimeksi mainitun sai Ison-Britannian nykyinen ulkoministeri Boris Johnson 2014 ollessaan Lontoon pormestari.
Palkinnoista tuntuvat innostuneen erityisesti englanninkieliset maat. Yhdysvalloissa varapresidentti Al Gore julisti 1998 liittovaltion virkamiehille kilpailun oivaltavasta selkeän kielen käytöstä. Kaikkiaan seitsemäntoista No-Gobbledygook (’ei kapulakieltä’) -palkintoa jaettiin, viimeiset vuonna 2000. Kun Clintonin hallinto vaihtui Bushiin, kiinnostus selkeän kielen palkitsemiseen hiipui.
Pohjoismaat ja Manner-Eurooppa uskovat porkkanaan
Pohjoismaista palkitsemisen keksi ensimmäisenä Ruotsi. Vauhdittaakseen virkakielen kehittämistä valtion selkeän kielen työryhmä Klarspråksgruppen julisti kilpailun uudesta Klarspråkskristallen-palkinnosta vuonna 1998. Palkintoja on jaettu siitä lähtien joka vuosi, joskus henkilölle, joskus organisaatiolle. Tänä vuonna voiton vei Södertörnin käräjäoikeus pitkäjänteisestä työstä tuomioiden selkeyttämiseksi.
Pohjoismaista on turha hakea antipalkintoja, joissa julkisesti nimettäisiin huonoja kielenkäyttäjiä. Englanninkielisessä maailmassa huumorintajun oletetaan riittävän keppipalkintoihinkin.
Myös Norjassa on vuodesta 2009 kilpailtu selkeän kielen palkinnosta. Tänä vuonna sen sai Norjan veroviranomainen Skatteetaten. Norjassa kannustetaan myös huumorin avulla: Vuoden vetokoiraksi nimetään Norjassa työpaikallaan muita innostanut kollega. Saksassa ja Hollannissakin annetaan palkintoja hyvästä kielenkäytöstä, ja myös Euroopan komissio kannustaa virkamiehiä selkeämpiin teksteihin Clear Writing -tunnustuksilla.
Englanninkielisissä maissa kannustimena myös keppi
Pohjoismaista on turha hakea antipalkintoja, joissa julkisesti nimettäisiin huonoja kielenkäyttäjiä. Englanninkielisessä maailmassa huumorintajun oletetaan riittävän keppipalkintoihinkin. Plain Language Campaign jakaa myös niitä, esimerkiksi Golden Bull -palkinnon pahimmasta kirjallisesta potaskasta. Sen sai tänä vuonna veroviraston tekstipätkä. Foot in the Mouth (’sammakko suusta’) taas antaa muistutuksen koheloista lausumista. Sen voitti Donald Trump jo vuonna 2015, ja hän oli vähällä tulla uudelleen palkituksi 2016, mutta hävisi niukasti Boris Johnsonille.
Keppi- ja porkkanapalkinnot muodostavat usein pareja. Uudessa-Seelannissa jaetaan vuosittain paitsi Best Plain English Communication -palkinto myös palkinto nimeltä Worst Brainstrain Communication (’pahin päänvaivaviesti’). Se annetaan vaikeaselkoisimmasta kokonaisesta tekstistä. Palkintoon kuuluu ilmainen selkeän kielen kurssi, jonka tarjoaa WriteMark-yritys, kilpailun pääsponsori. Nämä voittajat voivat seuraavana vuonna osallistua Best Turnaround -sarjaan (’paras täyskäännös’), jossa kilpaillaan suurimmasta muutoksesta parempaan.
Kuva: Språkrådet, Plain Language Campaign, Institutet för språk och folkminnen.
Suomessakin on ollut tällainen palkintopari. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos nimesi Vuoden kielihelmen ja -sammakon viranomaisten tai kansalaisten kielenkäytöstä opiskelijoiden ehdotusten perusteella, viimeksi 2009. Sammakoksi valittiin muutamanakin vuonna englanninkielisten nimien tai tittelien käyttö.
Palkitsijoina niin julkiset kuin yksityisetkin tahot
Pohjoismaissa palkinnon antaa julkishallinnon asiantuntijalaitos, englanninkielisessä maailmassa palkitsijat ovat useimmiten yksityisiä selkeän kielen järjestöjä tai yrityksiä, kuten Hollannissa Ambassadeur Heldere Taal (’selkeän kielen lähettiläs’) -palkintoa jakava viestintäkonsulttiyritys.
Palkintoa jakamassa voi olla myös ryhmä, johon kuuluu sekä julkisia että yksityisiä tahoja. Esimerkiksi Viron Selge sõnum -palkinnon taustalla ovat Kotusta vastaavan Eesti Keele Instituutin lisäksi Euroopan komission Viron-edustusto, Viron kielenhuoltajien liitto ja graafisten suunnittelijoiden liitto. Ryhmän koostumus näkyy kilpailun sisällössä: myös pelkästään visuaalisia viestejä sekä kuvan ja tekstin yhdistelmiä palkitaan.
Ei kultaa vaan kunniaa
Palkinnoksi selkeän kielen kilpailuista saa yleensä mainetta ja kunniaa ‒ tai häpeää huumorin varjolla. Rahaa on harvoin jaossa. Sen sijaan muistoksi voitosta saa varsin usein varta vasten suunnitellun patsaan. Ruotsissa ja Norjassa on pidetty kristallilasin symboliikkaa osuvana. Symboliin voi sisältyä huumoria: Vuoden selväsanainen saa, kuten sanottu, mattopiiskan.
Keppipalkintoinakin, kuten Foot in the Mouth -palkintona, saattaa olla palkinnon nimen mukainen hieno patsas. Tosin kaikki palkitut eivät taida ilmestyä palkintoaan noutamaan. Worst Brainstrain Awardin voittaja saa erityisesti suunnitellussa roskakorin muotoisessa pakkauksessa happamia matomakeisia.
Porkkanaa haetaan, kepin saa yllättäen
Kilpailujen porkkanasarjoihin voi useimmiten ilmoittautua itse, jos on tehnyt hyvää työtä ja haluaa esitellä sitä muillekin. Samoin voi yleensä ilmoittaa jonkun toisen, jonka teksteille tai työlle toivoo tunnustusta. Kilpailuissa vaaditaan, että ehdokkaiden hankkeista esitetään kuvaus ja teksteistä esimerkkejä. Osallistuminen voi olla maksullistakin. Sen sijaan keppisarjoihin päädytään aina muiden nimeämänä, ja usein juuri näitä ehdokkaita pyydetään suurelta yleisöltä. Nimeäjän tiedot luvataan pitää salassa.
Useimmissa kilpailuissa on raati, johon kuuluvat järjestäjien edustajat tai niiden pyytämät asiantuntijat. Viron kilpailussa osallistujat pisteytetään, ja parhaat yhteispisteet saanut voittaa. Yleisöäänestystä käytetään voittajan ratkaisemiseen vain harvoin, mutta Kotus ratkaisi siten Onnistumistarinat-kilpailun voittajan.
Hyvä kello ja paha kello
Kumpi on parempi, keppi vai porkkana? Tähän ei taida löytyä varmaa vastausta, mutta ilmeisesti myös keppipalkinnoista on hyötyä. Näin voi päätellä siitä, että sellaisia jakelevat yritykset ja järjestöt, joiden rahoitus riippuu palvelujen kysynnästä. Usein paha kello kuuluu kauemmas, koska keppipalkinnot kiinnostavat mediaa enemmän kuin tunnustuspalkinnot. Keppipalkintojen julkistukseen ei juuri liity analyysiä, josta muut voisivat oppia.
Kilpailun järjestäjät haluavat huomiota työlle selkeän kielenkäytön puolesta. Mitä suurempi on innostus osallistua ja voittaa, sitä useampi pyrkii selkeisiin teksteihin sekä hyvään viestintään ja vuorovaikutukseen. Hyvä esimerkki on Viron Selge sõnum -kilpailu: ensimmäisenä vuonna 2014 ehdokkaita oli 49, viime vuonna jo 138. Kilpailulla on ilman muuta ollut suuri vaikutus siihen, että Virossa viranomaisen viestintätapa uudistuu nyt kohisten.
Huomion lisäksi kilpailut antavat muille viranomaisille sekä järjestöille ja yrityksille vinkkejä siitä, mitä kannattaa tehdä ja miten. Keinojen lisäksi leviää myös tieto siitä, mitä hyvää on koitunut tekstien ja viestien toimivuutta parantaneille viranomaisille ja yrityksille. Kun tarpeeksi moni vertaisvirasto jo nauttii hyödyistä, kuka haluaisi enää kantaakseen tehottoman, hankalan ja vanhanaikaisen maineen?