Vuoden selväsanainen -palkinto annetaan tänä vuonna viranomaiselle, joka on madaltanut kynnystä asiointiin kanssaan. Palkittavana voi olla esimerkiksi koko organisaatio, sen yksikkö tai myös innostava henkilö.

Selkokeskus on myöntänyt vuodesta 1996 tämän nimisen palkinnon tahoille, jotka ovat vieneet eteenpäin erityisryhmille tarkoitettua viestintää. Vuodesta 2016 alkaen palkitaan joka toinen vuosi hyvän virkakielen ja joka toinen vuosi selkokielen edistäjä. Tänä vuonna on Kotimaisten kielten keskuksen vuoro antaa tunnustus hyvästä viranomaisviestinnästä.

Vuoden selväsanaisen valitsee kolmesta loppukilpailuun päässeestä ehdokkaasta eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen. Loppukilpailun kolme osallistujaa julkistetaan Selkeän kielen päivänä 13.10.2016. Ne valitsee raati, johon kuuluvat Kotimaisten kielten keskus, Kuntaliitto, Selkokeskus, Suomen Journalistiliitto, valtioneuvoston kanslia ja valtiovarainministeriön Avoin hallinto -hanke.

Palkinto annetaan 18.10.2016 Demokratiapäivän tilaisuudessa Kuntatalossa.  Tilaisuuteen voi ilmoittautua 7.10.2016 asti Kuntaliiton verkkosivuilla. Katso myös sivua www.kotus.fi/virkakieli(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun).