Pitäisikö sanoa ”viisi minuuttia yli kuusi” vai ”viisi minuuttia yli kuuden”, ”viittä minuuttia yli kuusi” vai ”viittä minuuttia yli kuuden” vai ”viisi yli kuusi”? Samat kysymykset kuin yli-sanasta voi esittää myös vailla- ja vaille-sanojen järjestymisestä. Lisäksi sopii kysyä, käytetäänkö sanaa vailla vai vaille.
Varhemmin kielioppaissa on vastustettu yleensäkin yli-sanan sentyyppistä käyttöä kuin kello on yli viisi ja yli sata miestä. Sitä on pidetty ”pääkaupunkilaisuutena ja kaksikielisyyden vaikuttamana”, ja on katsottu, että jos ilmaus hyväksytään, ainakin on yli-sanaa seuravaa pääsanaa taivutettava genetiivissä: ”kello on yli viiden”, ”kuorossa on yli sadan miehen”. Vuonna 1958 kielilautakunta kuitenkin hyväksyi laajemmankin käytön, ja se näkyy myös Nykysuomen sanakirjan esimerkeistä.
Kieliopilliselta asemaltaan yli on usein prepositio tai postpositio, ja silloin sen pääsana on genetiivissä: ”yli kohtuuden”, ”pituutta on yli metrin”, ”tulosta tuli yli kaikkien odotusten”, ”ehdotus jäi lepäämään yli vaalien”, ”viipyi yli talven” tai ”viipyi talven yli”, ”selvisi yli vaikeuksien” tai ”vaikeuksien yli”. Tähän kieliopilliseen asemaan ehkä perustuu se, että kieliopeissa aiemmin vaadittiin taivuttamaan ”kello on yli viiden”, ”kello on kymmenen minuuttia yli kuuden”.
Taivutuksen kannalta on kuitenkin huomattava, että yli on myös adverbi. Silloin se lukusanan tai mittayksikön yhteydessä merkitsee ’enemmän kuin’ ja sen pääsana on lauserakenteen vaatimassa taivutusmuodossa: yli tuhat sivua, yli tuhannella sivulla, yli tuhannen sivun laajuinen, yli metri, yli satakiloinen, yli 16-vuotias, ”jäi yli viikoksi”, ”oli yli viikon” (= enemmän kuin viikon, vrt. oli viikon), yli kilon painoinen, yli puolella oppilaista, kymmentä (minuuttia) yli neljä, ”sovimme tapaamisen viisi minuuttia yli viideksi”, ”viivyimme kymmentä (tai kymmenen) yli kuuteen”.
Kellonajoista puhuen ovat siis käypiä seuraavat yli-ilmaukset: ”lähdimme kymmenen (tai kymmentä) minuuttia yli viiden” tai ”lähdimme kymmenen (tai kymmentä) minuuttia yli viisi”. Sana minuutti on näissä yhteyksissä niin itsestään selvä, että se voidaan jättää poiskin, varsinkin jos tekstilaji ei vaadi ehdottoman tiukkaa sanamuotoa.
Vajaata määrää tarkoitettaessa voidaan käyttää sanoja vailla ja vaille. Kellonajoista puhuen kumpikin on mahdollinen, vailla on kuitenkin tavallisempi.
Myös vailla (ja vaille) on prepositio, postpositio tai adverbi. Postpositiota käytetään partitiivin ohella ilmaisemaan, että jostakin puuttuu juuri partitiivissa olevan pääsanan ilmaisema määrä: yhtä vailla tusina, muutamaa sataa vailla 10 000 markkaa. Kokonaisuus, josta kyseinen määrä puuttuu, tulee lauserakenteen vaatimaan sijaan: ”matka kesti päivää vaille kuukauden”, ”asia on saatu vähää vaille päätökseen”, ”kello on viittä vailla viisi” (vrt. ”kello on viisi”), ”kello on kymmentä minuuttia vailla kolme”, ”sovimme tapaamisen viittä vailla kolmeksi” (vrt. ”sovimme tapaamisen kolmeksi”), ”tapasimme viittä minuuttia vailla kolme” tai ”tapasimme viittä minuuttia vailla kolmelta”. Adverbina vailla (ja vaille) ilmaisee samoin, että jostakin puuttuu jotakin, jotta se olisi täysi, esim. ”määrä jäi 10 prosenttia vaille”, ”kello on viisi minuuttia vailla kuusi”.
Vielä on pohtimatta, onko sekä perusmuoto nominatiivi että partitiivi hyväksyttävissä vajaan tai yli menevän määrän ilmaisemiseen: ”kello on viisi minuuttia yli (tai vailla) kolme” ja ”kello on viittä minuuttia yli (tai vailla) kolme” .
Mittaa ja määrää ilmaistaan suomessa samoilla sijoilla kuin kohdetta eli objektia. Silloin puhutaan objektinsijaisesta määrän adverbiaalista. Kellonajoista puhuttaessa tulevat kysymykseen ilmaukset ”kello on viisi minuuttia yli neljä”, ”kaksi minuuttia vailla kaksi” tai ”kello on neljänneksen yli viisi”. Yhtä hyvin voidaan kuitenkin käyttää ns. mitan partitiivia (partitivus mensurae): ”kello on viittä minuuttia yli neljä” ja ”kello on neljännestä vailla viisi”.
Kieli antaa siis mahdollisuuden käyttää kaikkia seuraavia rakenteita:
| Kello on viisi minuuttia yli viiden. |