Kirjoitamme Varsinais-Suomi, emme Varsinaissuomi, koska Suomi on erisnimi myös yhdysnimen osaksi joutuessaan. Yhdysmerkkiä taas käytetään, kun erisnimeen liitetään määrite (Varsinais-Suomi, ruuhka-Suomi). Nimissä Kaukoitä ja Lähi-itä ei itä ole erisnimi vaan samanlainen nimen osa kuin keski nimessä Maakeski ja pohja nimessä Viitapohja. Sen vuoksi se kirjoitetaan nimissä Kaukoitä ja Lähi-itä pienellä. Yhdysmerkki nimessä Lähi-itä aiheutuu samasta syystä kuin sanassa esi-isä: edellinen osa päättyy samaan vokaaliin, jolla jälkimmäinen alkaa.
Ovatko Kaukoitä ja Lähi- itä sitten selviä erisnimiä, jotka on kirjoitettava isolla alkukirjaimella? Kun puhutaan Suomesta lännen ja idän rajamaana, kirjoitamme nuo alueita tarkoittavat sanat länsi ja itä pienellä. Toisaalta Nykysuomen sanakirja mainitsee mm. esimerkit ”Tulinen Etelän tytär” ja ”Asua etelän auringon alla”. Alueen nimityksenä etelä tarkoittaa Suomen näkökulmasta milloin Välimeren seutuja, milloin Afrikkaa, milloin vielä laajemmin eteläisen pallonpuoliskon maita yleensä. Sanan tarkoite ei siis ole itsestään selvä.
Selvärajaisia alueita eivät aluksi olleet myöskään Kaukoitä ja Lähi-itä. Sen vuoksi esimerkiksi E. A. Saarimaan Kielenopas hyväksyi vielä kummankin kirjoitusasun, Lähi-itä ja lähi-itä. Osmo Ikola mainitsee Nykysuomen käsikirjassa (1983) vain asut Kaukoitä ja Lähi-itä, samoin Terho Itkonen Kielioppaassaan (1982). Näissä teoksissa on noudatettu nimitoimiston suositusta ( Kielikello 1976 nro 8, s. 6), niin kuin olisi suotavaa yleisesti noudattaa. Kirjoitettakoon siis Kaukoitä ja Lähi-itä (ei ”Lähi-Itä”).