Sanasto ei muutu vain sillä tavoin, että kieleen tulee uusia sanoja ja vanhoja katoaa. Kieli elää koko ajan myös siten, että sanoille ilmaantuu uusia merkityksiä, joko olemassa olevasta merkityksestä kehittyen tai joskus myös yhtäkkiä aivan uutena esille hypähtäen. Joissakin tapauksissa vanha merkitys painuu vähitellen unohduksiin, etenkin jos sen tarkoite, esimerkiksi elinkeino siihen liittyvine asioineen ja esineineen, jää maailman muuttuessa pois käytöstä. Sana voi siis siirtyä kokonaan uuteen merkitykseen.

Yleiskielen sanakirjat kuvaavat aikansa kielenkäyttöä. Myös merkitysten kehittymistä tarkasteltaessa ne ovat tärkeitä dokumentteja. Mutta sen lisäksi sanakirjoilla on myös merkityksiä vakiinnuttava ja säilyttävä tehtävä. Sanakirjantoimittaja ei kovin kepeästi jätä pois aiemmissa sanakirjoissa esitettyä merkitystä, vaikkei se tutulta tuntuisikaan. Voihan olla, että joku joskus jossakin sitä käyttää.

Tutkimus on selvittänyt kirjakielemme viisisataavuotisesta historiasta, Mikael Agricolan ajoista nykypäivään, monia mielenkiintoisia ja hämmästyttäviäkin yksittäisten sanojen merkityksenmuutoksia. Niitä on esitellyt muun muassa Lauri Hakulinen teoksessaan Suomen kielen rakenne ja kehitys (4., korjattu ja lisätty painos 1979). Esimerkiksi oppimisen kehitys Agricolan aikaisesta sairaan, pyydysten ym. oppimisesta eli katsomassa, noutamassa, kokemassa käymisestä nykyiseen tiedon hankkimisen ja saamisen merkitykseen on huikea mutta looginen. Vastaavanlainen kehityskaari on osoitettu myös verbille tietää, jota pidetään tie-sanan johdoksena: tietä pitkin kulkemisen, kuljettamisen, johdattamisen tai tuomisen avulla on saatu tietää. Konkreettinen merkitystausta on monilla muillakin nykykielessä abstraktisilla verbeillä, kuten keksiä, harkita, pohtia: keksiminen on ollut keksillä eli koukkupäisellä sauvalla tavoittamista tai kiinni saamista, harkitseminen harkilla eli monikoukkuisella haralla naaraamista ja pohtiminen jyvien erottelemista roskista pohtimella, eräänlaisella astialla. Pohtimisen tämä merkitys näkyy vielä Nykysuomen sanakirjassakin, mutta ei enää Suomen kielen perussanakirjassa.

Ei ole ihme, että vuosisatojen aikana on ehtinyt tapahtua noinkin huomattavia merkityksenmuutoksia. Mutta millainen on kielen kehitys ollut merkitysten näkökulmasta niiden lähes viidenkymmenen vuoden aikana, jotka ovat Nykysuomen sanakirjan (NS) ja Suomen kielen perussanakirjan (PS) välissä? Tätä tarkastelen seuraavassa sellaisten sanojen pohjalta, jotka ovat mukana jo NS:ssa mutta esiintyvät PS:ssa ainakin osittain uudessa merkityksessä tai käytössä.

Jo aineiston poiminnassa tuli ongelmaksi, mikä on katsottava uudeksi merkitykseksi, mikä taas vain sanan tarkoitteen ajanmukaistumisesta johtuvaksi muutokseksi. Onko esimerkiksi sanan kanttori merkitys muuttunut, kun kirkkomuusikoiden toimenkuva ja nimikkeistö on vuosikymmenien aikana jonkin verran uudistunut? NS:n ilmestymisen aikaan kanttorille ei nimittäin kuulunut urkujensoitto; sittemmin nimitystä on epävirallisesti käytetty kanttori-urkurista, ja nykyään se on kirkkomuusikoiden virallinen ammattinimike. Onko jonkin oppilaitoksen nimen, vaikkapa kansalaisopiston, merkitys katsottava muuttuneeksi, kun opiston toiminta on uusien tarpeiden takia hieman laajentunut? Rajanveto on vaikeaa.

Millaisia merkityksenmuutoksia sanat sitten ovat kokeneet matkalla Nykysuomen sanakirjasta Suomen kielen perussanakirjaan? Voiko niitä tyypitellä jotenkin? Mistä syystä sanojen merkitys on muuttunut? Onko joillain erikoisaloilla havaittavissa muutoksia enemmän kuin muilla? Muun muassa näitä kysymyksiä herää sanastoa tarkastellessa.

Muutostyypit

Kaisa Häkkinen on esitellyt merkitysopin eli semantiikan alalla vallitsevia käsityksiä merkityksenmuutosten tyypeistä teoksessaan Mistä sanat tulevat (Tietolipas 117, SKS 1990): Merkityksenmuutos voi olla laajenemista, supistumista tai siirtymistä. Laajenemisesta ovat esimerkkinä peni-sanan johdokset pentu ja penikka, jotka ovat alkuaan viitanneet koiranpentuun mutta laajentuneet sitten merkitsemään myös suden- tai ketunpentua, vähitellen karhun- tai kissanpentua; jopa ihmislasta voidaan nimitellä pennuksi. Merkityksen supistumisesta mainitaan esimerkkinä muun muassa sana orpo, joka sukukielten perusteella ei merkitse vain isätöntä ja äiditöntä lasta, vaan on ilmeisesti suomessakin tarkoittanut myös muita turvattomia olentoja. Merkityksen siirtymästä on esimerkkinä mm. jo mainittu harkita-verbi, jonka vanha merkitys on lopullisesti kadonnut silloin, kun kantasana harkki on unohtunut.

Oman aineistoni sanoja voi ainakin osittain ryhmitellä samoin perustein, joskaan niin dramaattisiin merkityksenmuutoksiin kuin mainituissa sanoissa on tapahtunut ei viidessäkymmenessä vuodessa ole voitu ehtiä.

Merkityksen siirtyminen

Selvimmin erottuvia merkityksenmuutoksia ovat tietenkin sellaiset, joissa NS:ssa esiintynyt merkitys on kadonnut uuden tieltä, eli merkitysten siirtymiksi luokiteltavat tapaukset. Yksi esimerkki tästä on kapulakieli, jota NS:n mukaan on aiemmin käytetty halventavassa mielessä ruotsin kielestä. Kehitys nykyiseen vaikeaselkoisen virkakielen merkitykseen on jotenkin ymmärrettävä: ruotsikin oli kansalle vierasta. Vanhan merkityksensä on kadottanut myös humpata (NS: ’mennä t. astua pitkin askelin’), tosin tästä merkityksestä ei ole kovin pitkä matka nykyiseen humpan tanssimiseen. Esite on NS:ssa yllättäen vain ’etiketin’ merkityksessä; hyppy PS:n ’esittelylehtisen’ merkitykseen on aikamoinen. Samoin NS:ssa vain musiikkiterminä mainittu etulyönti ’etuhele’ on väistynyt ja sanaa käytetään nyt korttipeliterminä ’kierroksen ensimmäinen lyönti’, josta on edelleen kehittynyt yleiskielinen ’aloitteenteon, ensin ehättämisen’ merkitys. Karvata puolestaan on siirtynyt NS:n ’karvomisen, parkitsemisen’ merkityksestä urheilukieleen: ’pelata vastakarvaa eli jääkiekossa hyökkäysalueelle ulottuvaa puolustuspeliä’. Sanaa eriö NS yritti vakiinnuttaa WC:n merkitykseen, mutta huonoin tuloksin. Tätä harvinaiseksi jäänyttä sanaa on sittemmin käytetty jonkin verran ’sivuhuoneen, kabinetin’ merkityksessä.

Merkityksen supistuminen

Se huikea kehitys, joka viime vuosikymmeninä on ollut käynnissä melkein alalla kuin alalla, on tuottanut paljon uusia termejä. Yksi keino muodostaa termi on ottaa jokin olemassa oleva sana erityiskäyttöön. Sanan yleiseen merkitykseen verrattuna termin merkitys on suppeampi, joten tällaiset tapaukset voidaan luokitella supistumiksi. Toisin kuin merkityksen siirtymissä vanhempi merkitys on näissä ja myöhemmin käsiteltävissä merkityksen laajentumissa edelleen käytössä.

Verbiä elvyttää tuskin näkee enää muussa kuin lääketieteen merkityksessä ’palauttaa (sairauskohtauksen saaneen tms.) elintoiminnot’ ja siitä kuvallistuneessa talouden tms. elvyttämisessä. Tämä merkitys on jo tehnyt tuloaan NS:n laatimisen aikaan: sana-artikkelissa elvyttää sitä ei selvästi näy mutta elvytys-johdoksesta on annettu esimerkit sydämen toiminnan elvytys ja elinkeinoelämän elvytys. Selvästi uusi lääketieteen merkitys on tullut herkistyä-verbille: ’tulla allergiseksi’. Melkoinen harppaus on myös NS:n sateen tai aamun oireilusta PS:n taudin oireiluun. Ajan muuttumista kuvaa, että PS:ssa haisteleminen on myös ’huumaavien höyryjen hengittämistä päihtymistarkoituksessa’ eli imppaamista. Samaan alaan liityvä aine on myös kaventunut ’huumeen’ merkitykseen.

Laajemmasta merkityksestä termimäiseen käyttöön on vuosien mittaan kulkenut myös mm. hölkkä (NS: ’verkkainen juoksu’ > PS: erik. ’juoksu kuntoiluna’), jalontaa (NS: ’tehdä jalo(mma)ksi’ > PS: ’kehittää hedelmäpuu- ym. kasvilajiketta silmuttamalla t. varttamalla’; vrt. jalostaa), evoluutio (NS: ’kehitys’ >PS: ’(tasainen) kehitys; biol. uusien eliölajien kehittyminen varhaisemmista kantamuodoista’) tai ohjelma (vrt. NS > PS: ’tietokoneen toimintaa määrätehtävässä ohjaava sarja käskyjä’). – Huomattakoon, että nimenomaan tietotekniikassa on monia muitakin vanhoja sanoja otettu uuteen käyttöön, esimerkiksi tavu, lause, ikkuna, hiiri ja muisti.

Jollekin johdokselle saattaa kehittyä kantasanasta poikkeava suppeampi merkitys. Esimerkkeinä mainittakoon lääketieteen termi siirre (’siirretty elin tai kudos’; vrt. siirtää) ja sotilasalan sana heite. Heittää-verbin yleismerkityksen perusteella heitteen luulisi olevan mitä tahansa heitettävää, mutta se onkin saanut hyvin suppean erikoismerkityksen ’käsin heitettävä savupanos, kasapanos tms.’. Myös piristettä on alettu käyttää yhä termimäisemmin merkityksessä ’keskushermostoa piristävä aine’ (NS: ’piristävä aine t. seikka’; vrt. PS: piristää).

Merkityksen laajeneminen

Tässä tarkastelen ensinnä sellaisia merkityksenmuutoksia, joissa jonkin erikoisalan sanaa on alettu käyttää aiempaa laajemmin mutta joissa yhteys vanhaan merkitykseen on havaittavissa. Hyvä esimerkki tästä on istukas, joka NS:n ’istutettavan kasvin’ lisäksi on laajentunut merkitsemään myös ’istutuskalaa’, tai folio, joka on ahdasalaisen kirjapainotermin (’kahdeksi lehdeksi taitettu arkki’) lisäksi saanut useammille tutun merkityksen ’ohut metalli- t. muovikalvo t. -päällyste’. Huuhdetta eli huuhteluainetta on NS:n mukaan käytetty vain lääketieteessä ja valokuvausalalla; PS:ssa sen käyttöalaa ei ole rajattu. Samoin hidastin on NS:ssa ’tykin potkaisuliikkeen hidastuslaite’, PS:ssa vain ’hidastuslaite’. Junailla esiintyy NS:ssa arkisen sotilaskielen sanana merkityksessä ’toimia johtajana taisteluharjoituksessa’, PS:ssa myös yleisempänä arkikielen sanana, jonka merkitys on ’hoitaa, järjestää jk asia’. Opasteen tuntee NS lähinnä rautateiltä, ’liikenteen ohjaamisessa käytetty näkyvä t. kuuluva merkki’, PS:ssa se on myös yleisemmin ’opastuskilpi, viitta’. Jumbo merkitsee NS:ssa vain ’viimeistä’, PS:ssa sitä käytetään myös jumbojetistä; tästä lähtevä ’hyvin suuren’ merkitys näkyy yhdyssanassa jumbokoko.

Monet termit ovat meillä muualta lainattuja eli vierassanoja. Niidenkin merkitys voi muuttua. Se on yleensä tapahtunut ensin alkukielessä, joten uusi merkityskin on meillä lainatavaraa. Pikainen silmäys muunkielisiin uusiin sanakirjoihin osoittaa, että näin on käynyt mm. mainituissa sanoissa folio ja jumbo. Niin ikään sapatin (NS: ’juutalaisten lepopäivä’ > PS:myös ’(palkaton) vapaa työstä tms.’) ja karisman (NS: usk. > PS: myös ’pol. ym. henkilön persoonallinen vaikutus-, vetovoima’) uusi merkitys on kehittynyt muissa kielissä, samoin verbien integroida (NS: mat. ’määrittää integraali’ > PS: myös ’yhdentää’ jne.; vrt. integroitu opetus) tai injektoida (NS: lääk. ’ruiskuttaa nestettä ruumiiseen’ > PS: myös tekn. ’ruiskuttaa jtak ainetta rakenteen sisään’).

Kansainvälisen merkityksenmuutoksen ovat kokeneet myös filosofia, joka on laajentunut tieteenalasta jonkin perustana olevaan ajattelutapaan, ja politiikka, jota on alettu käyttää melkeinpä toiminnasta kuin toiminnasta. Vähemmän termimäisistä sanoista mainittakoon floristi, joka ei ole enää vain kasvilajiston tuntija, vaan kukkien kasvattaja tai harrastaja, jopa kukkakauppias. Gigolon toimenkuva puolestaan on laajentunut ammattitanssittajasta naisten kustannuksella eläväksi (nuoreksi) mieheksi. Hyvä esimerkki siitä, miten on käymässä muuttuvan maanviljelyskulttuurin sanoille (vrt. riihi, puida), on karho (NS: heinät ovat karholla), joka nykyään merkitsee yleiskielessä tiehöylän sivulleen kasaamaa harjannetta.

Merkityksen laajentumaksi voidaan luokitella myös se mielenkiintoinen ilmiö, jota Kaisa Häkkinen kuvaa näin: ”Muuttumiselle saattaa tarjota hyvät edellytykset se, että tietyt sanat tai käsitteet tajutaan yhteen kuuluviksi ja ne myös konkreettisesti esiintyvät samoissa käyttöyhteyksissä” (mts. 49). Käsitteiden läheinen yhteys selittänee sellaiset muutokset kuin että ’amerikkalaista’ tarkoittava jenkki on alkanut merkitä myös jenkkien maata (olla jenkeissä). Vielä selvempiä esimerkkejä tästä metonymiaksi kutsutusta ilmiöstä ovat sanat kana- t. lihapata, jossa pata on siirtynyt siinä valmistettavan ruokalajin nimeen, ja lihavarras, jossa varras samoin on laajentunut ruokalajin nimitykseksi.

Käsitteiden yhteydestä selittynee myös se, että hinta merkitsee nykyään slangissa ’rahaa’ (onks sulla hintaa?). Ja kun gaala, joka aiemmin merkitsi vain ’suurta juhlapukua’, on nyt laajentunut ’suuren iltajuhlan’ merkitykseen, voidaan siinäkin nähdä käsitteiden yhteys: suuressa iltajuhlassa käytetään tietenkin suurta juhlapukua. Samantapaisesta ilmiöstä on kysymys, kun kasvot yksikössä on alkanut merkitä myös sitä kokonaisuutta, jonka osa se on, eli ’henkilöä, hahmoa’ (suosittu TV-kasvo). Lieneekö kysymys samasta ilmiöstä, kun kinkku tai filee merkitsee slangissa tyttöä tai naista?

”Tarkoitteiden välisen yhteyden lisäksi muutosten edellytyksenä sattaa olla sanojen esiintyminen yhdessä, joko yhdyssanana tai sanaliittona” (Häkkinen, mts. 50). Niinpä PS:ssa kirkas merkitsee muun ohessa ’kirkasta viinaa’ (pullo kirkasta), happo ’happoveikkoa’ tai paalu ’paalupaikkaa’ (urh. lähteä paalulta). Sanaa farmari (NS: ’farmin viljelijä t. omistaja’) käytetään nykyisin myös sekä ’farmariautosta’ että ’farmarihousuista’ — tavallisesti jo asussa farkut. Ilmiö on tuttu vanhastaan: polkupyörä on lyhentynyt pyöräksi, keihäänheittokilpailu keihääksi.

Ei vain tarkoitteiden välinen yhteys vaan myös äänteellinen samankaltaisuus saattaa olla muutoksen syynä (Häkkinen, mts. 48). Siitä selittynee se erikoisuus, että fanaattinen on slangissa saanut ’fantastisen’ eli ’suurenmoisen, loistavan’ merkityksen ja herpaantumista alettu käyttää ’hermostumisen’ merkityksessä (älä herpaannu).

Muita merkityksenmuutoksia

Kaikkia merkityksenmuutoksia ei voi tarkastella merkityksen supistumisen tai laajentumisen tai kokonaan uuteen siirtymisen näkökulmasta. Voidaanko esimerkiksi korttipelitermin jokeri ottaminen erään uudehkon arvontapelin nimeksi katsoa vanhan merkityksen laajentumaksi? Millainen yhteys on NS:n käsi- ja puutyötermiksi esittämän kanttaamisen (’särmätä, reunustaa’) ja PS:n laskettelutermin välillä? Miten on selitettävissä fantastisen kehittyminen NS:n ’mielikuvituksellisen, eriskummaisen’ merkityksestä PS:ssa esitettyyn ’suurenmoiseen, loistavaan’? Vanhan ja uuden merkityksen välinen yhteys ei ole suinkaan aina selvä.

Yllättäviä merkityshyppyjä on tapahtunut silloin, kun normaalityylin sana on siirtynyt arki- tai etenkin slangi-ilmaukseksi. Tämä ilmiö on vilahdellut jo edellä (esim. hinta, kinkku). Kuvaava esimerkki on siisti, joka nykynuorten kielessä ei välttämättä olekaan ’puhdas’ vaan ’hieno, kaunis; hyvä’ (PS: siisti auto, filmi) tai tajuton, joka slangissa merkitsee ’mieletöntä, älytöntä; huikeaa, hienoa, posketonta’ (tajuton juttu). Karju on siirtynyt ’urossian’ merkityksestä slangissa ’pojan, miehen, kaverin’ jne. merkitykseen, eukko on laajentunut nuorten kielessä tarkoittamaan yleensä naista (iskettiin eukot kadulta).

Slangi-ilmaus on usein normaalityylin ilmausta affektiivisempi, niin kuin edellisistäkin sanoista voi nähdä, mutta joskus vaikutus on päinvastainen: herja, jolla NS:ssa on vahva ’herjasanan, herjauksen’ merkitys, on laimentunut ’pilan, leikkipuheen, huulen’ merkitykseen, karmea (NS: ’karmaiseva, karmiva’ > PS: ’kaamea, kauhea, kammottava’ yms.) on lieventynyt ’mahdottoman, mielettömän, suunnattoman’ merkitykseen (karmea ilma, karmea kasa rahaa).

Kuvallistuminen merkityksenmuutoksena

Miten sitten näkyvät alussa mainittujen sanojen oppia, tietää, harkita jne. kaltaiset merkityksenmuutokset konkreettisesta abstraktiseen? Tämänhän olettaisi olevan hyvin tavallinen kehityssuunta. Ja niin se onkin: PS:ssa havaittavista merkityksenmuutoksista valtaosa on eriasteisia kuvallistumia, joskin rajanveto tähänkin suuntaan on vaikeaa. Niin mielenkiintoisia ja hauskoja kuin merkitysten polut kuva-ilmausten maastoon ovatkin, mainitsen tässä vain muutaman esimerkin: arkkitehti (vrt. uuden politiikan arkkitehti), haitari (vrt. palkkahaitari), broileri (vrt. poliittinen broileri), kapeikko (vrt. tuotantokapeikko), iskeä (vrt. iskeä tyttö tanssipaikalta) tai vaikkapa kartoittaa ’selvittää, selvitellä, tutkia, pohtia’.

Viimeksi mainittu sana osoittaa, ettei puintiin liittyvän pohtimisen hyppäys nykymerkitykseen ole sittenkään niin pitkä kuin voisi luulla: kartoittamisen laajentuminen ’kartan tekemisestä’ ’selvittelyyn, tutkimiseen yleensä’ on tapahtunut matkalla Nykysuomen sanakirjasta Suomen kielen perussanakirjaan.