Käytössä olevia tunnettujen julkisten rakennusten nimiä kirjoitettaessa on useimmin ratkaistava kaksi ongelmaa.
1) Onko kyseessä isolla alkukirjaimella kirjoitettava erisnimi vai pienellä alkukirjaimella kirjoitettava yleisnimi?
2) Onko kyseessä kiinteä rakenne, jolloin nimen osat on kirjoitettava yhteen, vai sanaliittorakenne, jolloin osat kirjoitetaan erilleen?
Iso vai pieni alkukirjain?
Kirjoituksen opetuksessa on käsitelty niukasti julkisten rakennusten nimiä. Ne on mainittu yhtenä ongelmakohtana ison ja pienen alkukirjaimen käytöstä puhuttaessa. Ohjeeksi on annettu eri yhteyksissä neuvo kirjoittaa rakennusten nimitykset pienellä, poikkeuksena selvät erisnimet ja isolla kirjoitettavat laitosten nimet.
Esimerkkinä on esitetty pienellä alkukirjaimella kirjoitettavina mm. kaupungintalo, eduskuntatalo, postitalo ja isolla alkukirjaimella kirjoitettavina, siis selvinä erisniminä mm. Kansallisteatteri ja Ateneum. – Ohjeiden omaksuminen ja noudattaminen on osoittautunut vaikeaksi. Esimerkkejä ei ole juuri perusteltu, ja niitä on liian vähän, jotta niiden avulla voisi ratkaista, mitkä rakennusten nimet ovat ”selviä erisnimiä”. Edellisistä esimerkeistä Eduskuntatalo on valtakunnan ainoana ja varta vasten eduskunnan käyttöön rakennettuna yleisessä kielitajussa erisnimi kuten Kansallisteatteri. Samoin Helsingin pääpostitoimiston 1938 valmistunut rakennus on alusta alkaen tunnettu erisnimellä Postitalo (vrt. pääkaupungin kulttuuritilaisuuksia varten rakennetun talon nimeen Kulttuuritalo).
Kun kaikki laitosten nimet jätetään tarkastelun ulkopuolelle, jäljelle jää vielä monenkirjava joukko rakennusten nimiä ja nimityksiä, jotka eroavat toisistaan sekä kielelliseltä kannalta että nimen syntytavan puolesta.
Selvimpiä erisnimiä ovat seuraavat rakennuksennimityypit.
– Henkilön-, yrityksen- tai paikannimellä alkavat: Olavinlinna, Mikaelinkirkko, Auratalo, Pohjantalo, Amurinlinna, Karjalatalo.
– Tietoisesti annetut viralliset tai kansanomaisesti perinteiseen tapaan syntyneet nimet, joilla on käytössä kiistaton erisnimen asema: Ahjola, Sampola, Näsilinna, Sillankorva, Tikankulma, Kaivotalo, Lasipalatsi, Ateneum, Forum, Domus, Dipoli, Porthania, Argos.
– Osa näistä on rakennuttajan, omistajan tai käyttäjän toimialasta viestittäviä nimiä: Aikatalo, Autotalo, Rautatalo, Messuhalli, Tennispalatsi, Metsätalo, Lastenlinna, Meriasema, Kaupunkientalo. – Tämän ryhmän nimet muistuttavat sana-ainekseltaan ja rakenteeltaan tavallisia yhdyssanoja, siis yleisnimiä, jotka kirjoitetaan pienellä. Mitään niistä ei kuitenkaan todellisuudessa käytetä tavallisena yhdyssanana, vaan jokainen on luotu juuri yhden nimenomaisen rakennuksen yksilöiväksi erisnimeksi.
Epäselvä tilanne on silloin, kun rakennuksen nimen sana-aines on käytössä myös yleisnimenä, tavallisena yhdyssanana ja toisaalta sitä käytetään yksilöivänä ilmauksena, siis erisnimiin täysin rinnastuvana. Esim. ”Äänestettiin siitä, otetaanko budjettiin määräraha kaupungintaloa varten.” – ”Sitten kiellettiin kaupungintalon monistamon toiminta maanalaisissa tiloissa.”
Toisaalta samoja yhdyssanoja on käytetty erisniminä: ”Torin varrella sijaitsevista rakennuksista vanhin on kaksikerroksinen Raatihuone, uusin funktionalismia edustava Kaupungintalo.”
Edellisen tapainen paikanilmauksen kahtalainen käyttö ei ole vierasta paikannimissä: muutamat pitäjännimemme ovat alun perin yleisnimiä (Lammi, Nummi, Lahti) ja talonnimienkin sana-aineksessa on tuttua yleisnimisyyttä: Kotitalo, Päätalo, Uusitupa.
Sellaisia julkisten rakennusten nimiä, joita tavallisimmin käytetään yleisniminä, on paljon, esimerkiksi tuomiokirkko, kaupungintalo, kaupunginteatteri, kauppahalli, virastotalo, kaupunginmuseo, stadion, rautatieasema, linja-autoasema, työväentalo, palokunnantalo, seuratalo, seurakuntatalo, asema, meijeri.
Yhteistä näille nimityksille on, että ne ilmaisevat talon käyttötarkoituksen selkeästi ja tavanomaisin sanoin – myös tavanomaisin yhdyssanoin. (Päinvastainen on tilanne selvissä erisnimissä, esim. Metsätalo, jonka yleisniminen vastine metsätalo ei ole käytössä.) – Kun puheessa ja kirjoituksessa yksitellen käytetään virastotalon ja kauppahallin tyyppisiä nimityksiä, on ajatusyhteydessä usein kyse niistä toiminnoista ja tehtävistä, joita talossa hoidetaan – siis asioista.
Kun rakennuksen tehtävät ovat kielenkäyttäjän mielessä etusijalla, kielitajussa ei korostu paikan erisnimi, vaan tietyn toiminnan tai tapahtuman yleisluonteinen paikallistaminen. Silloin tuntuu luontevalta pienellä alkukirjaimella kirjoittaminen. Ajatusyhteys siis ratkaisee pienen alkukirjaimen valinnan. Esimerkkejä: ”Juna lähtee rautatieasemalta klo 20.10.” ”NN työskentelee linja-autoaseman lippumyymälässä.” ”Baletin ensi-ilta oli oopperassa viime viikolla.”
Tiheästi on toisaalta myös sellaisia tilanteita, joissa jokin edellä esitetyistä ilmauksista on käytössä toisessa mielessä. Puhuja tai kirjoittaja ajattelee taloa esim. historiallisena nähtävyytenä, rakennustaiteellisena teoksena, kaupunkikuvan yksityiskohtana tai hän käyttää rakennuksen nimeä juuri tiettyä paikkaa yksilöivänä ilmauksena, siis erisnimenä.
Silloin, kun selvästi tarkoitetaan itse rakennusta, sen materiaalisia, historiallisia tai esteettisiä puolia, mutta ei sen tehtäviä, rakennuksen nimen käsittäminen erisnimeksi on aivan yhtä aiheellista kuin tietoisesti annettujen nimien (Näsinneula, Forum) pitäminen erisniminä. Esimerkkejä: ”Monumentaalinen Eduskuntatalo rakennettiin kallioiselle Arkadianmäelle v. 1927–31 arkkitehti J. S. Sirenin piirustusten mukaan.” ”Oikealla näkyvät mm. Sokos ja Postitalo, vasemmalla Eduskuntatalo ja ylinnä Kansallismuseo.” ”Sirenin Eduskuntatalo on luonteeltaan – –” ”Tarkoitus oli korvata Engelin Observatorio – –”.
Ohjeeksi
Julkisten rakennusten nimistä vain osa voidaan tunnistaa pelkän kieliasunsa perusteella varmasti erisnimiksi. Muiden erisnimisyys on ratkaistava ajatusyhteyden perusteella. Jos nimitystä käytetään paikannimen tapaan yksilöivänä tai rakennustaiteellisen teoksen nimenä, kyse on erisnimisestä käytöstä, ja rakennuksen nimi kirjoitetaan isolla alkukirjaimella. – Jos kielitunne horjuu, käytäntö pyrkii etsimään ja pitämään voimassa sellaista rinnakkaisilmausta, jonka erisnimisyys on kiistaton. Esimerkiksi Säätytalo on tavallisempi nimi kuin rakennuksen käytön mukainen ”tieteellisten seurain talo”. Samoin on epävirallinen ja epäsuomalaisuutensa takia moitittu Smolna-nimi sitkeästi pysytellyt elossa pitkän ja erisnimisyydeltään epäselvän ”valtioneuvoston juhlahuoneiston” rinnalla.
Historialliset rakennuksennimet
Selviksi erisnimiksi ovat ajan mittaan kehittyneet eräät sellaiset rakennusten nimitykset, jotka alkuaan ovat olleet myös rakennuksen tehtävän ilmauksia: Ritarihuone, Säätytalo, Raatihuone, Kruununmakasiini, Senaatinlinna, Vanhakirkko. Nykyisin historiallisina nähtävyyksinä palvelevissa asuinlinnoissamme ja linnoituksissa on samoin osia, erillisiä rakennuksia, rakennelmia ja huoneita, joilla on kullakin oma, muista erottava nimensä tai perinteinen nimityksensä.
Ovatko historiallisten rakennusten ja niiden osien nimet erisnimiä vai ei, riippuu ratkaisevasti siitä, millaisessa yhteydessä kyseinen ilmaus esitetään. Jos sitä käytetään irrallaan alkuperäisestä asiayhteydestään, on yleensä kyse erisnimisestä käytöstä, esim. ”Kamarimusiikkikonsertti Ritarihuoneen juhlasalissa” tai ”Sieniseura kokoontuu tänään Säätytalossa” tai ”Kaupungin suunnitelmissa on myös Raatihuoneen ulkomaalaus” ja ”Näyttely on esillä Turun linnassa. Avajaistilaisuus on Kuningattarensalissa.” Jos taas kuvaillaan Turun linnan asukkaiden elämää keskiajalla, eivät voudinkamari tai rouvainhuone, kuninkaan- ja kuningattarensali ole sen enempää erisnimiä kuin nykyiset asuintilojen nimitykset lastenhuone, pesutupa, autotalli, askartelutila.
Historiallisten rakennuksennimien nykyisessä käytössä on useimmiten olennaista kävijän opastaminen museoalueella. Rakennuksen nimitys erottaa silloin kunkin rakennuksen, rakennelman tai sen osan muista, siis nimittää sen. Nähtävyyden nimi toimii oppaalle ja opastettavalle yhteisenä kielellisenä merkkinä, se on erisnimi. Tällaisia ovat esim. Suomenlinnassa seuraavat: Paikallismajurintalo, Kurttiinitalo, Komendantintalo, Amiraalintalo, Inventaariokamari, Soittokunnantalo, Kurikomppania, Maneesi. Erisnimiksi on nykyisessä käytössä katsottava myös Suomenlinnan nimet Rantakasarmi, Sininentalo (joka ei enää nykyään olekaan sininen), Pirunkirkko.
Nimenosien yhteen ja erilleen kirjoittaminen
Rakennuksennimien osat suositetaan kirjoitettavaksi yhdeksi sanaksi samojen periaatteiden mukaan kuin perinteiset tilojen ja talojen nimet:
– Kuparitalo ja Lasipalatsi kuten talonnimet Kuusitalo, Haapatupa ja Metsäpirtti
– Vanhakirkko, Sininentalo, Valkoinentalo ja Valkoinensali kuten Uusitalo, Isokartano, Sinitalo
– Pormestarintalo, Ruiskumestarintalo, Presidentinlinna kuten Sepäntalo, Matintalo.
Erikseen on huomattava julkisten rakennusten nimistössä ns. muisto- ja kunnioitusnimet: Olavinlinna, Johanneksenkirkko, Mikaelinkirkko; vrt. vastaavanlaiset rakennettuun ympäristöömme kuuluvat nimet kuten Yrjönkatu, Kustaanpuisto, Fredrikintie.
Erisnimeksi kiteytynyt rakennuksennimi suositetaan kirjoitettavaksi yhdeksi sanaksi ilman yhdysmerkkiä myös silloin, kun sen alkuosa on erisnimi ja jälkiosa yleisnimi, esim. Finlandiatalo, Akavatalo, Suomitalo. Ilmausparissa Finlandiatalo ja Finlandia-freskot ensimmäinen on kokonaan erisnimi, jälkimmäisessä freskojen nimi on Finlandia.
Erilleen kirjoitetaan nimen osat silloin, kun nimen alkuosana on kahden tai useamman isolla alkukirjaimella kirjoitettavan erisnimen muodostama sanaliitto: Mikael Agricolan kirkko, Pyhän Laurin kirkko. Moniin kirkkojen nimiin sisältyy isolla alkukirjaimella kirjoitettavia pyhien aiheiden nimiä: Pyhän Ristin kirkko, Pyhän Neitsyen kirkko, Pyhän Kolminaisuuden kirkko.
Eri sanoiksi kirjoitetaan myös sukunimen ja rakennusta tarkoittavan sanan muodostamat, kaupunkinimistössä tavalliset sanaliitot, jotka eivät ole kiteytyneet selvästi erisnimiksi: Qwenselin talo, Haarlan palatsi, Grönqvistin talo, Juseliuksen mausoleumi, Junneliuksen palatsi.
Erilleen kirjoitettavina sanaliittoina on ollut tapana pitää myös sellaisia sijaintipaikan nimen ja rakennusta tarkoittavan sanan muodostamia ilmauksia kuin Hattulan kirkko, Katajanokan kasino, Naapurivaaran lava, Hakaniemen halli.
Rakennuksen nimen toteaminen erisnimeksi tai sanaliitoksi ei ole kaikissa tapauksissa itsestään selvä. Avuksi voi tarvittaessa ottaa vanhan yhdyssanan testaustavan: jos osien väliin saa luontevasti sijoitetuksi jonkin adjektiivin, kyse ei ole yhdyssanasta, vaan erilleen kirjoitettavasta sanaliitosta.
Koe-esimerkki helsinkiläisestä kirkon nimestä: ilmauspari ”tunnelmallinen Vanhakirkko” ja ”Vanha tunnelmallinen kirkko” osoittaa – koska vain ensimmäinen vaihtoehto on luonteva – että kyseessä on yhteen kirjoitettava, erisnimeksi kiteytynyt kielenaines. Paikannimen sisältävä rakennuksen nimitys sen sijaan sietää osiensa väliin sijoitettavan lisän: ”Itäkeskuksen uuden kirkon ulkonäkö on vaikuttava.” ”Itäkeskuksen kirkko” on siis erilleen kirjoitettava sanaliitto.
Rakenteeltaan kiintoisa oli äskettäinen uutisotsikko ”Matteuksen uusi kirkko vihittiin”. Onko toimittaja tehnyt mahdottomasta mahdollisen, ja kirjoittaisiko hän myös ”Johanneksen goottilaistyylinen kirkko”? Tuskin. Uutinen ”Matteuksen uusi kirkko vihittiin” paljastaa itse epänormaaliutensa syyn: kirkko on upouusi, samoin nimi. Se on vielä niin vakiintumaton, että tavanomaisen erisnimiasun Matteuksenkirkko rinnalla voi käyttää ilmausta, joka sanaliitolle ominaiseen tapaan kertoo jotakin. Hyvävaistoinen lukija voi tulkita poikkeuksellisen kirjoitusasun viestivän, että vastavalmistunut kirkko on paitsi Pyhän Matteuksen nimikko myös Matteuksen seurakunnan oma.
Julkisen rakennuksen nimen tarve – joskus pelkkä muodinomainen nimeämistarve – keksityttää uusia ja uusia nimiä. Kun nimeämisidea on onnistunut, lopputulosta ei kannata pilata pienellä. Jos alun perin olisi kiinnitetty asianmukaista huomiota nimiasun moitteettomuuteen, mm. nimen muodostustapaan ja kirjoitusasuun, olisi vältytty sen tapaisilta jatkuvilta ongelmilta, joita nyt on esim. nimien Bombantalo (”Bomba-talo”) ja Finlandiatalo (”Finlandia-talo”) käytössä.