Syksyn tullen käynnistyy taas vuoden aktiivisin flunssa- ja influenssakausi, johon tänä vuonna sekoittuu edelleen jatkuva koronaepidemia. On siis suuri todennäköisyys, että varsin monelle tulee tarve käyttää julkisen terveydenhuollon palveluja, joita tarjoavat – niin, mitkä?

Terveyskeskukset tai terveysasemat, vastaa moni, mutta totuus on tätä nykyä kirjavampi. Nämä tutut nimitykset ovat korvautuneet muun muassa sellaisilla kuin terveys- ja hyvinvointikeskus, sosiaali- ja terveyskeskus, hyvinvointiasema, sote-keskus ja peruspalvelukeskus. Käytössä voi olla myös tuttavallisia nimiä, kuten JUST, Sopukka ja Cotton. Ei ihme, jos hengitystieoireiden lisäksi potilasta vaivaa hämmennys.

Julkinen terveydenhuolto on osa julkishallintoa, jonka kielenkäytöstä säädetään laissa: hallintolain mukaan viranomaisen kielen on oltava asiallista, selkeää ja ymmärrettävää (9. §). Terveydenhuollonkin organisaatioiden nimeämiseen tulee näin ollen kiinnittää erityistä huomiota, sillä nimen voi olettaa sisältävän sellaista tietoa, joka ohjaa kansalaista palvelun ääreen. Miten selvää hänelle on, että hyvinvointikeskuksessa voi tavata terveyskeskuslääkärin?

Nimistönhuoltaja Ulla Onkamo on kirjoituksissaan nostanut toistuvasti esiin viranomaisten uusien nimien huolellisen suunnittelun tärkeyttä. Tässä Kielikellossa hän havainnollistaa, kuinka sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatioiden kirjava nimeäminen, lyhenteiden käyttö ja kaupallishenkiset nimet ovat omiaan heikentämään nimien ymmärrettävyyttä ja asiallisuutta kansalaisten näkökulmasta.

Nimityksetkin voivat muuttua

Nimien ja nimitysten avulla pyritään jäsentämään ja luokittelemaan niin elollista kuin elotontakin ympäristöä. Maailman muuttuessa ja tiedon lisääntyessä vakiintuneina pidetyt luokittelut voivat kuitenkin vanhentua ja osoittautua todellisuutta vastaamattomiksi. Esimerkiksi tieteellinen tutkimus saattaa osoittaa jonkin vanhan luokittelun virheelliseksi, ja monen eläin- ja kasvilajin nimeä onkin aikojen kuluessa muutettu; näin vaikkapa partatiaisesta on tullut viiksitimali.

Nimityksen muuttaminen voi olla ajatuksena helppoa, mutta käytäntö on monitahoisempi. Kielenkäyttäjien suhde vanhaan, totuttuun nimitykseen on usein tunnepitoinen, ja muutos voidaan kokea jopa loukkaavana: olen aina käyttänyt tätä nimitystä ja käytän vastakin, siinä ei ole mitään vikaa. Tämä lähtökohta näkyy muun muassa keskustelussa, jota on käyty jo useamman vuoden ajan mies-loppuisten ammattinimikkeiden muuttamisesta sukupuolineutraaleiksi.

Julkinen keskustelu on keskittynyt varsinkin muutamaan nimikkeeseen, sellaisiin kuin puhemies ja palomies. Vastustusta on pitänyt yllä kenties myös lukijoita houkutteleva tapa, jolla nimikekysymys on usein nostettu uutisiin ja otsikoihin. Nimikkeitä kannattaisi kuitenkin yrittää tarkastella pintaa syvemmältä. Ulla Tiililän näkökulmana ovat hallintolain kielenkäytön laadulle asettamat vaatimukset. Ovatko sukupuolittuneet tehtävänimikkeet, kuten lakimies ja aulaemäntä, ilmaisuina asiallisia, selkeitä ja ymmärrettäviä ja tukevatko ne näitä tehtäviä hoitavien tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta ja osallisuutta?

Ihmisistä ketään loukkaamatta

Ihmisryhmien luokittelu ja nimeäminen on erityisen herkkä kysymys, jossa on vaikea onnistua ketään loukkaamatta. Yleisesti voi todeta, että ihmisten luonnehtimista esimerkiksi ihonvärin tai syntyperän perusteella on syytä välttää, mutta joskus tämä ominaisuus on kuitenkin tekstiyhteydessä olennainen asia.

Sanan indian käyttökelpoisuus jakaa mielipiteitä Pohjois-Amerikassa, ja Suomessa keskustellaan sanan intiaani sopivuudesta. Yhdysvaltain varapresidenttiehdokkaan Kamala Harrisin etnisen taustan luonnehdinta on puolestaan herättänyt jälleen keskustelua sanojen black ja musta käytöstä; aihetta käsitellään Kysyttyä-palstalla. Suomen intiaaniyhdistyksen puheenjohtaja Riku Hämäläinen puolestaan esittää kirjoituksessaan oman näkemyksensä ja mielipiteensä intiaani-sanan sopivuudesta. Hän korostaa puhuvansa vain omasta puolestaan samoin kuin hänen haastattelemansa alkuperäiskansojen jäsenet. Tämä lähtökohta jättää tilaa muillekin mielipiteille.

Toisen ihmisen huomioon ottava ja häntä kunnioittava asenne näkyy monin tavoin myös kielenkäytössä. Kielenkäyttäjät toki yleensä pyrkivät ilmaisussaan asiallisuuteen, mutta aina hyvä tarkoitus ei toteudu. Epähuomiossa tehtyjen, mahdollisesti loukkaavien sananvalintojen vähentämiseksi kielenkäyttäjät tarvitsevat tietoa ja asiaperusteita mutta myös erilaisia mielipiteitä suvaitsevaa keskustelua. Siltä pohjalta on hyvä lähteä pyrkimään kohti parempaa niin organisaatioiden kuin ihmisryhmienkin nimityksissä.