Syksyllä 2015 Suomessa elettiin aivan uudenlaista todellisuutta. Maahan saapui nopeassa tahdissa tuhansia turvapaikanhakijoita. Tavalliset suomalaiset halusivat tehdä jotain heidän hyväkseen ja auttaa sopeutumista uuteen maahan. Tulijoille kerättiin talvivaatteita urakalla, ja moni olisi tahtonut myös opettaa suomen kielen alkeita. Mutta kuinka rohjeta, jos opettamisesta ei ole mitään kokemusta?
Suomen kielen opettajat tiedostivat ongelman hyvin: tulijat tarvitsisivat nopeaa vetämistä suomen kielen pariin, sillä ensikuukaudet uuden kielen ympäröiminä ovat otollista kielenomaksumisen aikaa. Opettajia ei vastaanottokeskuksissa kuitenkaan ollut.
Tähän akuuttiin opettajapulaan tarttui Helsingin yliopiston lehtori, dosentti Maria Ahlholm. Ahlholm opettaa työkseen tulevia S2- eli suomi toisena kielenä -opettajia. Ahlholm ehdotti opiskelijoilleen toisenlaista syksyä. Entä jos kuvitteellisten oppilaiden sijasta tehtäisiinkin materiaalia oikeille ihmisille? Jos tehtäisiin materiaalia, jonka avulla kuka tahansa voi auttaa ummikkoa oppimaan perusasioita suomen kielestä? Opiskelijat innostuivat ja tarttuivat haasteeseen.
”Vaikka kieli ei itse mutkikkaalle morfologialleen ja pitkille sanoilleen mitään mahdakaan, me kieliasiantuntijat saamme sen muuntumaan opittavan kuuloiseksi ja näyttämään helpolta”, toteaa Ahlholm.
Ja niin Ahlholm ja opiskelijat rakensivat Toiston. Mukana oli myös S2-ammattilaisia: Eveliina Korpela, Ninni Lankinen ja Lari Kotilainen.
”Toisto on metodi, jolla kaikki suomea osaavat voivat näyttää vastasaapuneille, että suomen kieli on opittavaa, suuhun sopivaa, toimivaa.”
Menetelmää selventämään tehtiin myös opetuspaketteja. Lopputulos on verkossa kaikkien käytettävissä.
Puhetta, ei kirjoitusta
Menetelmän idea on yksinkertaisuudessaan tämä: puhutaan. Tunnilla puhutaan, kuunnellaan, puhutaan ja toistetaan kuultua. Menetelmän nimi tulee juuri tästä opeteltavien asioiden toistamisesta. Ajatuksena on, että oppiminen perustuu kuuloon.
Metodi perustuu yhteisölliseen kielenoppimismalliin (Community Language Learning). Koska oppitunnilla keskitytään vain puhumiseen, ei luku- tai kirjoitustaitoa edellytetä. Kirjallinen materiaali jaetaan yleensä vasta oppitunnin päätteeksi. Toistossa on ajateltu turvapaikanhakijoiden alkukuukausia: he ovat stressaavassa tilanteessa, ja keskittyminen voi olla vaikeaa. Tämän takia opiskeltavaksi on valittu tavallisia ilmauksia, joita arjessa tarvitaan.
Optimaalisessa tilanteessa opetustuokiossa on kaksi vetäjää ja vain kourallinen opiskelijoita, jotta kaikki voivat istua piirissä ja nähdä toistensa kasvot. Tärkeää on rakentaa mukava ilmapiiri ja edetä rauhallisesti. Kullakin oppitunnilla harjoitellaan jotain vuorovaikutustilannetta, esimerkiksi kerrotaan terveydentilasta.
Kuumemittari ja paketti laastaria
Vaikka oppituntien sisältö vaihtelee, rakenne niissä on samankaltainen. Tunnit alkavat tervehtimisellä ja esittelykierroksella. Sitten vetäjät esittelevät opiskeltavan sisällön ja sanastoa. Tämän jälkeen käydään sanoja yhdessä läpi: flunssa, kuume, päänsärky, mahakipu. Kun sanat ja niiden sisältö ovat hallussa, opetellaan käyttämään sanoja kokonaisissa ilmauksissa. Vetäjät näyttävät mallia: Mitä kuuluu? Kiitos hyvää. Fraaseja toistetaan aluksi yhdessä, sitten jokainen vuorollaan kysyy ja vastaa.
Ei haittaa, vaikka yhteinen kieli puuttuisi täysin: opetustuokiot on tarkoitettu juuri ummikoille eli 0-tason kielenoppijoille. Elekieltä ja kuvakortteja käytetään ahkerasti, samoin aiheeseen sopivaa rekvisiittaa. Terveyskertaan sopivat hyvin kuumemittari ja paketti laastaria.
Ideana on, että opetustuokiossa puhuttaisiin vain suomea. Toistoa rakentamassa ollut Tapani Möttönen toteaa kuitenkin, ettei ohjeitten orjallinen noudattaminen ole se tärkein asia: ”Toisto-menetelmää voi soveltaa luovasti. Apukieltä voi käyttää, kunhan se ei vie liikaa tilaa suomen kielen opiskelulta. Myös kielioppia voi avata, jos osallistujat niin haluavat, kunhan pääpaino on runsaassa toistossa ja rakenteiden suullisessa harjoittelussa, ei kielioppisäännöissä. Kirjoittaminenkaan ei ole kiellettyä, mutta rohkaisimme tuokioiden alussa nimenomaan kuulonvaraiseen opiskeluun.”
Heittäytymistä ja hulluttelua
Toisto-menetelmässä oppijan tukena on niin sanottu elävä sanakirja: tunnin toinen vetäjä muuttuu aina tarvittaessa puhuvaksi sanakirjaksi, jolta opiskelijat saavat apua. Yhdessä sovitaan merkki, esimerkiksi taputus kämmeneen, ja sanakirja tarjoaa unohdettua sanaa tai ääntämistä.
Puhuvan sanakirjan olemassaolo vapauttaa kielenoppijat. Täydellistä suoritusta ei odoteta, ja kaikilla on lupa tehdä virheitä. Tällä tavalla luodaan kannustavaa tunnelmaa ja rentoa ilmapiiriä.
Oppijan tukena on niin sanottu elävä sanakirja: tunnin toinen vetäjä muuttuu aina tarvittaessa puhuvaksi sanakirjaksi, jolta opiskelijat saavat apua.
Toiston kehittäjät kävivät talvella 2015–2016 opettamassa menetelmän käyttöön ottamista ympäri Suomea. Nyt on koulutettu yli 700 kieliopasta. Menetelmää on käytetty monissa vastaanottokeskuksissa aikuisten kanssa. Se on ollut käytössä myös alaikäisten turvapaikanhakijoiden tukiasumisyksikössä. Opetustuokioiden vetäjien kokemukset Toistosta ovat olleet jopa ylistäviä.
Kielenopiskelun hauskuuden olen itsekin saavuttanut Toiston avulla, kun kävin syksyllä 2015 opettamassa turvapaikanhakijoille suomea Malmilla. Olin tehnyt aiemmin Toisto-menetelmän opetuspaketteja, miettinyt muutaman oppitunnin rakennetta ja opetettavia sanoja. Kokeilin ryhmäni kanssa Toistoa, kun opiskelimme värejä ja vaatteita. Ilmapiiri oli kevyt ja hilpeä, kun arvuuttelimme lehdistä leikattujen kuvien avulla, kuka on kenenkin ystävä ja onko ystävällä ehkä punainen paita.
Ensiapua
Toisto-tuokioita kehitetään yhä. Nyt hanketta vetää Opettajat ilman rajoja -järjestö ja siellä Saara Huilla, joka on ollut Toistossa mukana alusta saakka. Tekeillä on myös materiaalia kirjaston työntekijöille: kuinka esitellä kirjaston toimintaa ihmiselle, joitten kanssa ei yhteistä kieltä ole. Metodista on lisäksi valmistumassa pro gradu -työ, johon on koottu palautetta Toisto-metodin käyttäjiltä.
Toisto on tarkoitettu ennen kaikkea ensiavuksi, ja jossain vaiheessa menetelmän rajat tulevat vastaan. Tämän jälkeen on kieltä opiskeltava systemaattisesti, ammattilaisen johdolla.
Tapani Möttösen mukaan Toisto-tuokioiden tarkoitus ei ole vähentää S2-opettajien työtä tai arvostusta. Sen sijaan Toistolla olisi annettavaan myös S2-opettajille: ”Kommunikatiivisuus, puhe, kuunteleminen, nähdyksi tuleminen ja suullinen toistaminen ovat kaikki elementtejä, joita ei voi liikaa korostaa suomen kielen kursseilla.”
Nämä ovat asioita, joita voi huoleti toistaa muussakin opetuksessa.
Lähteet:
Toisto-menetelmän blogi ”Suomen kieli sanoo tervetuloa” http://blogs.helsinki.fi/s2-didaktiikka/(siirryt toiseen palveluun)
Möttönen, T., Huilla, S. & Ahlholm M. 2016: Ensiapua akuuttiin kielentarpeeseen. Toisto-metodi vastaanottokeskusten suomen opetuksessa. Kieli, koulutus ja yhteiskunta. http://www.kieliverkosto.fi/article/ensiapua-akuuttiin-kielentarpeeseen-toisto-metodivastaanottokeskusten-suomen-opetuksessa/(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)