Suomen kielen lautakunta keskusteli haltija-sanan oikeinkirjoituksesta kokouksessaan 23.10.2013.
Haltija-sanalla on kaksi merkitystä, jotka Kielitoimiston sanakirja (2012) esittää seuraavasti:
1. henkilö jonka hallinnassa, hallussa jokin on; omistaja; käyttäjä, hoitaja. Huoneiston haltija. Tilin, velkakirjan haltija. Toimen nykyinen haltija. Nimen haltija se jolla nimi on. Hänet oli pantu paljon haltijaksi vastaamaan paljosta.
2. myt. luonnossa t. kodin piirissä vaikuttava uskomusolento, (suojelus)henki; tonttu, keijukainen tms. Hyvä, paha haltija. Metsän, kodin, tulen haltija myös →←.
Kuv. Hän on ollut meidän hyvä haltijamme hyväntekijämme. Ilmojen haltija ei suosinut meitä oli huono sää.
Sanakirja käyttää – vanhan suosituksen mukaisesti – kirjoitusasua haltija sanan kaikissa merkityksissä.
Haltija-sanan oikeinkirjoituksesta on keskusteltu 1900-luvun alkuvuosista lähtien. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kielivaliokunta käsitteli kysymystä vuosina 1937 ja 1938 ja päätyi suosittamaan asua haltija sanan kaikkiin merkityksiin. (Ks. Taru Kolehmaisen artikkeli Kielikellossa 1/2009.)
Kuluneina vuosikymmeninä sanan oikeinkirjoitus ei ole vakiintunut kielivaliokunnan suosituksen mukaiseksi. Yleinen käsitys on, että mytologista olentoa merkitsevä sana kirjoitetaan j:ttömänä, haltia. Mallia ovat pitäneet yllä mm. klassiset sadut ja nykyisin myös laaja fantasiakirjallisuus.
J. R. R. Tolkienin Taru sormusten herrasta -kirjojen suomentajan Kersti Juvan blogikirjoitus Kotimaisten kielten keskuksen verkkosivuilla kesällä 2013 käynnisti vilkkaan keskustelun sanan oikeinkirjoituksesta. Juva kertoo päätyneensä suomennoksessaan käyttämään sanaa haltia, koska uskoi sen olevan oikea kirjoitusasu puhuttaessa satuolennoista.
Suomen kielen lautakunta päätti ottaa tämän oikeinkirjoituksen yksityiskohdan käsiteltäväksi asian saaman suuren huomion vuoksi. Lautakunta oli yksimielinen siitä, että vuoden 1937 ohje on liian tiukka eikä vastaa yleistä käytäntöä. Lautakunnan mielestä on hyväksyttävää kirjoittaa joko haltija tai haltia, kun tarkoitetaan uskomusolentoa: metsänhaltija tai metsänhaltia (tai metsän haltija, metsän haltia). Samoin kuvallisessa käytössä: hän on meidän hyvä haltijamme tai haltiamme. Kielitoimiston sanakirjan seuraavaan uudistettuun painokseen korjataan haltija-sanan esitystapa lautakunnan uuden suosituksen mukaiseksi ja lisätään uutena sana-artikkelina haltia.