Valtioneuvoston kanslian kielipalvelun synty ajoittuu 1980-luvun alkuun, jolloin suomen virkakieltä alettiin tarkastella kielenhuollon näkökulmasta tarkoituksena selkeyttää virkakielen ilmauksia. Samassa yhteydessä valtionhallinnon kääntäjät nostivat esiin myös vieraskielisten käännösvastineiden kielenhuollon tarpeen. Näiden käännösvastineiden harmonisointiin keskittyvä kielipalvelu aloitti toimintansa nykyisessä paikassa eli valtioneuvoston kansliassa osana käännöstoimistoa vuonna 1988.

Kielipalvelussa keskitytään Suomen valtionhallintoa koskeviin termeihin ja niiden vieraskielisten vastineiden yhtenäistämiseen. Keskeinen kysymys on, kuinka Suomea voi tarkasti kuvailla muilla kuin kotimaisilla kielillä. Tavoitteena on luoda yksiselitteinen tapa ilmaista, mitä Suomi tekee ja miten.

Pääpiirteittäin saman kysymyksen lienee kohdannut jokainen, joka on joutunut kertomaan Suomesta vieraalla kielellä. Harmaita hiuksia tuottaa vaikkapa yritys kuvata brittivieraalle perinteistä suomalaista kesäyötä: on hankala välttyä selittämästä, mitä ovat englanniksi esimerkiksi humppa, lavatanssit, juhannus ja kesämökki ja mikä näiden käsitteiden kulttuurinen merkitys on suomalaisille.

Tavoitteena sopivat käännösvastineet

”Kielipalvelussa kootaan, säilötään, jalostetaan ja levitetään Suomen valtionhallintoa kuvaavia termejä sekä niiden vieraskielisiä vastineita. Kielipalvelu palvelee niin yksityistä ihmistä kuin koko maailmaakin”, tiivistää kielipalvelussa alusta asti työskennellyt erikoistutkija ja terminologi Tellervo Hyttinen.

Alkuaikoina termejä koottiin paperille, mutta tekniikan kehittyessä on siirrytty niiden sähköiseen käsittelyyn. Termien jalostamisella Hyttinen viittaa eräänlaiseen standardisointiin: tarkoituksena on selvittää, miten jotakin käsitettä voitaisiin nimittää vieraalla kielellä ja vakiinnuttaa onnistuneen ja kuvaavan käännösvastineen käyttö. Suosituksia esitetään kielipalvelun sanastojulkaisuissa. Kielipalvelun julkaisusarjaan kuuluvat muun muassa Valtioneuvostosanasto (kolmas laitos tulossa), Budjettisanasto sekä Yliopistosanasto. Tulossa ovat myös työmarkkinasanasto ja korkeakoulusanasto, jossa on yliopistojen lisäksi myös ammattikorkeakoulujen termistöä.

Yhtenäistettyä termistöä levitetään myös kielipalvelun termineuvonnan kautta. Neuvonnassa työskentelevät termineuvojat ottavat vastaan asiakkaiden tiedusteluja ja selvittelevät Suomen valtionhallintoon liittyvien termien vieraskielisiä käännöksiä. Neuvonta on niin ikään toiminut valtioneuvoston kansliassa vuodesta 1988. Sen rooli on vuosien mittaan kasvanut ja asema vakiintunut – alkuun neuvontaa hoiti vain yksi ihminen.

Käsitteestä termiin

Kielipalvelussa tehtävä sanastotyö on ammattikielen sanastotyötä, joka eroaa paremmin tunnetusta yleiskielen sanakirja- ja kielenhuoltotyöstä. Eroa voi Hyttisen mukaan kuvata vaikka siten, että yleiskielen sanastotyössä ja ammattikielen sanastotyössä tehdään periaatteessa samat asiat, mutta päinvastoin.

”Sanakirjatyössä lähdetään liikkeelle sanasta, jonka sisältö pitää selittää. Ammattikielen sanastotyössä lähtökohtana on sen sijaan käsite, ja tarkoituksena on löytää käsitteelle sopiva määritelmä ja termi. Lyhyesti sanottuna termi on tarkkarajainen erikoiskielen käsitteen nimi. Käsiteanalyysi on välttämätön käännösvastineiden löytämiseksi.”

Terminologisessa työssä lähtökohtana on siis nimenomaan käsite. Hyttinen painottaa, että myös jokainen valtio on jo itsessään käsite, eivätkä ilmiöt eivät ole samanlaisia eri valtioissa. Esimerkiksi Suomen presidentin ja USA:n presidentin valtaoikeudet ovat varsin erilaiset, mikä täytyy ottaa käännettäessä huomioon.

Vastaavanlainen ongelma tulee eteen myös käännettäessä Suomen kunta-sanaa englanniksi. ”Tavallisestihan käytetään käännöstä municipality. Siinä piilee kuitenkin ongelma, sillä englannin municipality-käsite pitää sisällään vain organisaation, kun taas kunnalla viitataan sekä alueeseen että organisaatioon.”

Aika-aspekti ja historia vaikuttavat

Hyttinen huomauttaa, että hallinnon sanastotyössä, toisin kuin useissa muissa ammattikielissä, myös ajalla on tärkeä rooli: samaa organisaatiota tarkoittavat termit voivat muuttua ajan myötä. Kääntämisen kannalta kysymys kuuluukin: pitäisikö suomenkielisen termin muuttuminen ja ajan mukana muokkautuminen näkyä myös vieraskielisissä vastineissa? Kysymykseen ei ole yksiselitteistä vastausta, ja kummallakin kannalla on puolensa.

Suomen oman historian lisäksi myös kohdekielisen kulttuurin historia vaikuttaa käännöksiin ja niiden tulkintaan. Hyttinen kertoo, että Suomen eduskunnasta käytettiin ennen saksankielistä käännöstä Reichstag, joka saa aikaan varsin ristiriitaisia mielikuvia ja vääriä assosiaatioita. ”Sitä näkyi käytettävän vielä 1970-luvullakin. Nykyään eduskunta käännetään saksaksi yleisimmin sanalla Parlament”, Hyttinen toteaa. ”Käännökset ovat aina sopimuksia, eikä lähellä oleva vastine välttämättä olekaan hyvä. Ero tulee jossain vaiheessa esille.”

Kulttuuristen ja historiallisten tulkintojen ohella vääriä assosiaatioita voi herättää myös se, jos jollekin Suomen valtionhallinnon termille on useita eri käännöksiä tietyllä kielellä. Hyttinen muistelee, että menneisyydessä eräällä virastolla oli jopa seitsemän eri englanninkielistä käännöstä. Mikään niistä ei sinänsä ollut väärin, vaan kaikki olivat omalla tavallaan riittävän kuvaavia ja täsmällisiä. Suomalaiselle käännösten viljava määrä ei aiheuttanut ongelmia, mutta asiaa vieraasta kielestä käsin tarkasteleva oli varmasti ihmeissään siitä, kuinka pienessä maassa oli niin monta eri virastoa, jotka kaikki tekivät samaa asiaa!

Hyttinen toteaa, että tiedonvälityksen sähköistyessä tämä seikka saa entistä enemmän painoarvoa. Tiedon löytyminen edellyttää termien yhtenäistämistä eli sitä, että tietystä asiasta käytetään yhtä termiä ja vastinetta.

Terminologista koulutusta tarvitaan

Terminologiaa ei voi Suomessa opiskella missään yliopistossa pääaineena, eikä sivuainearvosanaakaan voi suorittaa muualla kuin Vaasan yliopistossa. Hyttinen painottaa, että terminologista koulutusta olisi hyvä olla enemmän tarjolla.

”Sanastotyötä voidaan tehdä monessa eri muodossa. Korostaisin kuitenkin, että erityisesti suomen kielen yliopisto-opetuksen yhteydessä olisi tarpeen keskittyä myös erikoiskieleen. Termien saaminen vieraille kielille edellyttää aina pohjatyötä suomen kielellä. Aiheesta tarvittaisiin lisää tutkimusta, eikä tutkimuksen tekeminen ole mahdollista, ellei ole terminologian opettajia eikä koulutusta”, Hyttinen toteaa. ”Tällä hetkellä lähes ainoa tie oppia sanastotyön käytäntöjä on työskentely Tekniikan Sanastokeskuksessa tai valtioneuvoston kansliassa.”

Samassa yhteydessä Hyttinen nostaa esille myös kielipalvelun tarjoamien harjoittelupaikkojen tärkeyden.

Viro ja unkari – suomen uudet kieliliittolaiset EU:ssa?

Tulevaisuuteen katsottaessa Hyttistä kiinnostaa erityisesti, kuinka EU:n laajeneminen tulee näkymään hallinnon sanastotyössä. ”Kun Viro ja Unkari liittyvät EU:hun, Suomi ei enää olekaan unionin ainoa valtio, jossa puhutaan ei-indoeurooppalaista kieltä. On kiinnostavaa nähdä, millainen vaikutus sillä tulee olemaan, että rakenteeltaan valtavasti indoeurooppalaisista kielistä poikkeavia kieliä onkin EU:ssa kolme nykyisen yhden sijaan. Löydämmekö me kolme toisemme, ja pystymmekö profiloitumaan unionissa omana suomalais-ugrilaisena kieliryhmänämme?”

Kirjoittaja oli harjoittelijana valtioneuvoston kanslian kielipalvelussa.