Musiikin ystävät keskustelevat verkossa ”genrehelvetistä”: Miten lajien rajat pidetään selvinä? Mitkä ominaisuudet erottavat ”musagenret” toisistaan? Voiko ”dupstepissä” olla ”electro housen” tempo? Monet muutkin taiteenalat sekä joukkoviestinnän muodot ammentavat genreihin liittyvistä olettamuksista ja toimintatavoista. Genrerajankäyntejä on kaikkialla siellä, missä käytetään kieltä tai muin tavoin tuotetaan ja tulkitaan merkityksiä.

Genre eli tekstilaji – teksti tässä mahdollisimman laajassa merkityksessä – on ihmiselle ominainen ajattelun, havainnoinnin ja toiminnan malli. Voitaneen puhua ihmisen lajiominaisuudesta. Erottelemme ja luokittelemme eri elämänalueitamme ja niihin liittyvää vuorovaikutustamme. Sijoitamme yksittäiset toimemme ja tuotoksemme mielessämme lokeroihin ja lokerostoihin. Genret luovat järjestystä ja jäsentyvät mielessämme ja toiminnassamme järjestelmäksi. Mutta tiedämmekö tarpeeksi yksittäisistä genreistämme ja niiden välisistä suhteista? Entä tiedostammeko genrejärjestelmän voiman? Olemmeko perillä genrejen ja vallankäytön suhteista?

Tiedosta tietoisuuteen

Keskustelu kielestä lähestyy usein kohdettaan asiana, josta edellytetään monenlaista tietoa: on tunnettava äidinkielen historia ja asema, oikeakielisyyssäännöt, kielioppitermit. Kieli näyttäytyy opiskeltavana asiana, yksityiskohtina ja täsmällisinä määrittelyinä. Kieltä koskevaa tietoa, kielitietoa, voi etsiä esimerkiksi oppi- ja sanakirjoista, kielioppaista ja tutkimuksista.

Kieli, josta meillä on runsaasti paitsi teoreettista myös käytännössä koeteltua tietoa, saattaa kuitenkin toisinaan toimia huonosti ja aiheuttaa väärinkäsityksiä, jopa pettää. Yksityiskohtaista kielitietoa olennaisempaa voikin olla joskus se, kuinka hyvin tiedostamme kielemme mahdollisuudet, kielellisten valintojemme vaikutukset ja erilaisten kielenkäyttötilanteiden ja niihin liittyvien rooliemme luonteen – kuinka kielitietoisia olemme.

Kielitietoisuus on ollut erityisen suosittu teema niissä keskusteluissa, joissa pohditaan kielenopetuksen olemusta. Kielitietoisuudella viitataan tällöin esimerkiksi yksilön kielelliseen herkkyyteen ja valppauteen, kykyyn omaksua ja soveltaa kielitietoja sekä siihen, kuinka hyvin hän tiedostaa kielen keskeisyyden ihmiselämässä. Kielitietoisuuden rinnalla on alettu puhua genretietoisuudesta. Käsite kattaa kaikenlaisen genreä koskevan tietoisuuden, myös sen, miten osaamme soveltaa esimerkiksi koulussa opittuja tekstilajitietojamme käytännössä. Saatan ehkä yliopistossa  harjaantua laatimaan tieteellisiä raportteja ja myös niitä selittäviä genrejä, mutta osaanko työssäni asiantuntijana vaihtaa genreä yleisön mukaan tai ymmärränkö erikoiskielten ja yleiskielen välisiä eroja?

Genretietoisuuden käsitteessä korostuu kielenkäyttötilanteisiin, vuorovaikutussuhteisiin, vaikuttamiseen ja muihin sen tapaisiin asioihin liittyvien valintojen ymmärtäminen. Genretietoinen kielenkäyttäjä hahmottaa, millaisia rajoituksia valitusta genrestä seuraa ja millaisia mahdollisuuksia se tarjoaa. Hän osaa arvioida genren suhdetta toisiin genreihin ja sitä, millaista vuorovaikutusta ja vallankäyttöä valittu genre luo ja pitää yllä. Hän näkee yksittäiset kielelliset, visuaaliset ja muut valinnat myös genrevalintoina ja osaa arvioida sitä, miten valinnat vastaavat yleisiin genreolettamuksiin. Genretietoisuus on laajimmillaan tietoisuutta erilaisten ihmisryhmien ja esimerkiksi ammattikuntien tyypillisistä toimintatavoista sekä niihin liittyvistä hierarkkisista rooleista: Mitkä genret ovat johtoportaan hallinnassa; millaisiin genreihin pääsevät vaikuttamaan alaisetkin? Millaisia ovat sisäisen viestinnän tekstilajit ja kuka mitäkin niistä hallinnoi; mistä asioista kerrotaan ulospäin ja missä genressä? Miten asiantuntijagenret kääntyvät suuren yleisön ymmärrykseksi?

Genren voimaan on alettu kiinnittää yhä enemmän huomiota niin perus- kuin ammattikoulutuksessakin, ja genreteema on esillä myös opetussuunnitelmissa ja muissa opettamista ohjeistavissa teksteissä. Erityisenä ongelmana on tuotu esiin se, että kirjoittamistilanteet ovat koulussa ”teennäisiä”: kirjoitus, onpa se toivotulta tekstilajiltaan mikä tahansa, suunnataan ensisijaisesti opettajalle ja näin ikään kuin ohitetaan kyseisen genren ”aito” lukijakunta.

Normit ja ideologia

Genret ovat yhteisöllisiä ja samalla normatiivisia sekä väistämättä näin myös ideologisia: meidän ja muiden ryhmien vastakkainasettelua rakentavia, oikeaan ja väärään sekä hyvään ja pahaan kantaa ottavia. Selvimmin tällaisia ovat ehkä erilaiset sääntötekstit. Tutkimuksissa puhutaan diskurssiyhteisöistä, joiden jäseniä yhdistävät päämäärät ja vakiintuneet kommunikoinnin tavat, usein sosiaalinen taustakin. Sosiaalistuminen yhteisöön tarkoittaa osaltaan juuri käytössä olevien genrejen oppimista ja niihin liittyviin normeihin sopeutumista. Osittain ryhmät pysyvät kasassa näiden genrenormien ja niihin liittyvien hierarkkisten valtarakenteiden varassa.

Samaan tapaan kuin puhutaan kielen luonnollisista (esim. punainen talo eikä ”talo punainen”) ja institutionaalisista normeista (esim. suomen kielen lautakunnan suositukset), voidaan yleistäen puhua myös genrejen kahdenlaisista normeista. Esimerkiksi sadut, romaanit tai lehtiuutiset sekä erityisesti käsitykset siitä, millaisia niiden kuuluisi olla, ovat kehittyneet tietynlaisiksi vuosisatojen saatossa aidoissa kielenkäyttötilanteissa, siis ”luonnollisesti”. Institutionaaliset genrenormit taas ovat eri kielenkäyttöyhteisöjen ja osittain koko laajan kieliyhteisönkin ohjeistuksia ja sopimuksia siitä, mitkä genret missäkin tilanteessa ovat suotavia ja millainen kielenkäyttö kussakin genressä on korrektia. Käytännössä luonnolliset ja institutionaaliset normit ovat erottamattomia. Ne kietoutuvat yhteen, ja molempiin liittyy ihmisten välisten valtasuhteiden vakiinnuttamista. Erityisesti on huomattava, että myös ”luonnolliset” normit ovat tulosta ihmisten toiminnasta, joka usein on hyvinkin päämäärätietoista.

Genretietoisessa kielenkäytössä on olennaista arvioida genrejen normatiivisuutta ja samalla niiden vakauden astetta sekä sitä, kuinka monenlaisia tekstejä yhden genrenimen alle voi mahtua. Tekstit eivät niinkään yksiselitteisesti ”kuulu” yhteen tiettyyn genreen, vaan pikemminkin ne synnyttävät monenlaisia genretulkintoja: esimerkiksi sanomalehden pääkirjoituksessa ja viraston tiedotteessa saattaa molemmissa olla niin uutismaisia kuin mainosmaisiakin piirteitä.  

Genrejärjestelmä rakentuu hierarkkisesti eri abstraktiotasoille: on sekä ylätason että alatason genrejä (esim. kirjallisuus > kaunokirjallisuus > proosa > romaani > yhdenpäivänromaani). Lisäksi genret voivat sulautua toisiinsa ja muodostaa uusia genrejä (tragedia + komedia = tragikomedia). Joitakin genrejä voi kadota ja toisia syntyä. Väitetään esimerkiksi, että kolumni syrjäyttää vähitellen pakinan. Toisaalta tutkimuksessa on kiinnitetty huomiota esimerkiksi sellaiseen muotoutumassa olevaan uuteen genreen kuin opetusportfolio. Työelämässä näyttävät tätä nykyä korostuvan monenlaiset työn seurantaan, siitä raportoimiseen ja sen dokumentointiin liittyvät genret: kehityskeskustelut, niissä käytettävät lomakkeet, toimintorekisterit, toimintakertomukset ja -suunnitelmat, arvioinnit ja niin edelleen.

Miten genrejä kannattaa opettaa?

Genretiedon ja vallankin genretietoisuuden opettamiselle esimerkiksi peruskoulussa tai ammattikoulutuksessa moninaisuus ja muuttuvaisuus ovat haasteita. Pitäisikö opettaa lähinnä yksittäisten historiallisten genrejen ominaispiirteitä vai genrejä käytännössä, niiden tuottamista ja tulkitsemista, genrejen kirjavuutta ja kirjoa, järjestelmän hierarkkisuutta ja sumeutta? Yksittäisten genrejen opettamisen ongelma on se, että silloin ikään kuin nostetaan tiettyjä genrejä tai niiden prototyyppisiä tapauksia eli genremielessä tyypillisiä tekstejä jalustalle. Perinteisesti tällaisia ovat olleet esimerkiksi uutinen, mielipidekirjoitus ja novelli.

Mutta entä jos opetuksen esimerkkeinä käytettäisiinkin ongelmallisia, muuttuvia, sekoittuvia genrejä ja genremielessä mutkikkaita tekstejä – saavutetaanko silloin syvällisempää tietoa ja tietoisuutta genrejen olemuksesta? Harkittavaksi tulee myös se, olisiko genretietoisuuden kannalta tärkeämpää käydä läpi yksittäisille genreille tyypillisiä kielellisiä valintoja vai pohtia niitä olettamuksia ja valta-asetelmia, joita erilaisiin genreihin ajatellaan liittyvän. Näissä pohdinnoissa on mahdollista soveltaa esimerkiksi tutkimuksia uutisgenrestä. Niiden mukaan kyseinen genre on – toisin kuin usein oletetaan – hyvinkin moninainen ja uutistekstit sisältävät runsaasti esimerkiksi sellaisia valintoja, jotka rakentavat arvottavasti kirjoittajille ja lukijoille sekä uutisissa esiintyville ihmisille tietynlaisia rooleja.

Kuka pääsee mukaan?

Genretietoisuudessa on keskeistä genreihin liittyvien itsestäänselvyyksien huomaaminen sekä pyrkimys niiden purkamiseen, erityisesti syrjivien ja manipuloivien eli piiloisesti vaikuttavien genrejen ja kielenpiirteiden kriittinen tarkastelu. Monet pitävät esimerkiksi lakitekstejä mahdollisimman rationaalisina ja loogisina, yhteistä hyvää tavoittelevina teksteinä. Tutkimuksessa on kuitenkin kumottu tämä oletus, kun on osoitettu, että lakien laatimiseen sisältyy monenlaisia eturistiriitoja ja taistelua merkityksistä.

Genreille tyypilliset yksittäiset kielelliset valinnat saattavat rakentaa ryhmien välisiä vastakkainasetteluja. Esimerkiksi kansalaisen saama erikoiskielinen viranomaispäätös voi korostaa asiantuntijaviranomaisen ja maallikkokansalaisen eroa. Varmaa on, että eri genrejä tyypillisine kielenpiirteineen ja muine ilmenemismuotoineen arvostetaan eri tavoilla. Esimerkiksi numeraalista tietoa tuottavia tutkimuksia on yleisesti pidetty ”tosina” ja siten erityisen arvokkaina.

Olennaista on huomata myös se, että ihmisillä on erilaiset mahdollisuudet vaikuttaa tekstilajeihin. Puhutaan pääsystä: Kenellä on pääsy mihinkin genreen? Kenen tekstit ja mitkä genret otetaan huomioon toisissa teksteissä ja lajeissa ja millä tavalla? Ketkä mitäkin tekstiä pääsevät tuottamaan, levittämään, tulkitsemaan? Ketkä tekstejä voivat ymmärtää? Tämäntapaiset kysymykset ovat keskeisiä silloin, kun mietitään julkisen vallan ja politiikan genrejä sekä kansalaisuuden olemusta ja aktiivisen kansalaisuuden mahdollisuuksia. Kysymykset ovat erittäin ajankohtaisia myös alati tekstualisoituvassa työelämässä ja miksei myös erilaisilla sosiaalisen median areenoilla. Millaisille merkityksille näytämme peukkua, millaiset vaietaan kuoliaaksi?

Genret vakiinnuttavat ihmisten rooleja erilaisissa yhteisöissä ja koko yhteiskunnassa. Vuorovaikutuksen varaan rakentuvassa elämässämme tekstien luokista on välitön yhteys ihmisten luokkiin. Genretietoisuuden avainkysymyksiä on, miten esimerkiksi maahanmuuttajat, vähän koulutetut, tietotekniikkaan perehtymättömät tai eri tavoin syrjäytyneet pääsevät sisään koulutuksen, työelämän, harrastusten, yhteiskunnallisen vaikuttamisen ja muun sosiaalisen toiminnan genreihin. Genretiedon karttuminen oletettavasti kartuttaa myös genretietoisuutta – ja toisinpäin.

Aiheesta lisää

Association for Language Awareness: http://www.languageawareness.org(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun). Haettu 1.11.2012.

Devitt, Amy J. 2004: Writing Genres. Southern Illinois University Press.

Ellis, Elizabeth M. 2012: Language awareness and its relevance to TESOL. University of Sydney Papers in TESOL, 7/2012, 1–23.

Heikkinen, Vesa, Eero Voutilainen, Petri Lauerma, Ulla Tiililä & Mikko Lounela toim. 2012: Genreanalyysi – tekstilajitutkimuksen käsikirja. Gaudeamus.

Heikkinen, Vesa, Eero Voutilainen, Petri Lauerma, Ulla Tiililä & Mikko Lounela toim. 2012: Genreanalyysi – tekstilajitutkimuksen käytäntöä. http://kaino.kotus.fi/www/verkkojulkaisut/julk29/(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun). Haettu 1.11.2012.

Örnmark, Michaela 2010: Tyylitaju ja genretietoisuus 9. luokalla. Teoksessa Elina Harjunen ym. toim.: Miten peruskoululaiset kirjoittavat? https://www.yumpu.com/fi/document/read/27996981/miten-peruskoululaiset-kirjoittavat-opetushallitus(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun) Haettu 18.1.2013.