Fileetä vai ”filettä” – ruoka-alan sanojen taivutuksesta

Ruoasta kirjoittavat, kuten muutkin, törmäävät joskus sanojen taivutusongelmiin. Varsinkin vierasperäisen sanaston taivuttaminen saattaa olla mutkikasta, mutta ongelmia on aivan kotoisessakin sanoissa.

Ikuisuusongelmia on sanojen kaali ja viini taivutus. Yleiskielessä nämä sanat taipuvat kaalin : kaalia ja viinin : viiniä, eivät ”kaalta”, ”viintä”. Nämäkin muodot ovat kyllä olemassa, mutta omissa yhteyksissään. Muoto kaalta ei kuulu yleiskieleen, mutta sen sijaan eräisiin murteisiin, joissa kaali-sanaa taivutetaan kaalen : kaalta (kuten nuolen : nuolta). Viini-sanan kahtalainen taivutus taas johtuu siitä, että on olemassa kaksi eri viini-sanaa, jotka taipuvat eri tavoin. ’Nuolikoteloa’ tarkoittava viini taipuu viinen : viintä. Eri taivutustyyppiin kuin kaali ja viini (’alkoholijuoma’) kuuluu sana liemi, joka taipuu liemen : lientä. Vaikeuksia tuottaa myös olut-sanan taivutus; kannattaa muistaa, että se taipuu kuten sana ohut, siis oluen : olueen (ei ”olueeseen”) : oluiden (ei ”olueiden”) jne.

Uudemmantyyppinen taas on esimerkiksi kysymys, miten sanaa tee taivutetaan monikossa. Koska sen muut monikkomuodot kuin nominatiivi ovat häiritsevän monitulkintaisia (teiden, teitä), ne kannattaisi kiertää käyttämällä vaikkapa sanaa teelaatu. Ainesanojen kanssa selviää onneksi useimmiten yksiköllä, niinpä tee-sanan enempää kuin esimerkiksi suolan monikkomuotoja (suolojen, suoloja jne.) tarvitaan vain harvoin.

Hämmennystä aiheuttaa joskus ihan normaalikin vaihtelu, jota esiintyy runsaasti nominien monikon genetiivissä ja partitiivissa. Usein on monta oikeaa vaihtoehtoa; monimuotoisuuden ennätys on sanoilla omena ja peruna: omenien ~ omenoiden ~ omenoitten ~ omenojen ~ omenien ~ omenain tai omenoja ~ omenoita; perunoiden ~ perunoitten ~ perunojen ~ perunain. Jos murteelliset muodot otettaisiin mukaan, kuten vielä Nykysuomen sanakirjan taivutustyyppitaulukossa, kuuluisi joukkoon vielä monikon genetiivi perunien. Näiden muotojen sanotaan olevan vapaassa vaihtelussa, vaikka toiset (omenain, perunain) selvästi ovatkin muita harvinaisempia. Ei haittaa, vaikka samassakin tekstissä käyttää eri muotoja.

Siitakkeita vuoassa

On myös tapauksia, joissa vaihtelu ei perustu itse kielen mahdollistamaan monimuotoisuuteen, vaan on kyse tehdystä normista, kirjoitusohjeesta. Tällainen on sanan ruoka oikeinkirjoitus. Tämä on niitä harvoja suomen sanoja, joissa ääntämys poikkeaa selvästi kirjoitusasusta, ja säännöllisen taivutuksen ruoan, ruoassa jne. rinnalla ovat mahdollisia myös ääntämykseen perustuvat kirjoitusasut ruuan, ruuassa. Yhteen tekstiin kannattaa valita vain toinen oikeista muodoista.

Hieman harvemmin esiintyvää sanaa vuoka taivutetaan kuitenkin vain vuoan, vuoassa jne. (siis ei ”vuuassa”). Sanassa on astevaihtelu, joten sellaiset muodot kuin "vuokassa" eivät ole kirjakielen mukaisia.

Joissain tapauksissa astevaihtelu kuitenkin tahtoo hämärtyä, ja joidenkin yleistenkin sanojen heikkoasteiset muodot oudoksuttavat. Esimerkiksi sana palko taipuu palon : paloissa jne. (ei ”palkon”). Jos jo itse sana on harvinaisuuttaan outo, saattavat heikkoasteiset taivutusmuodot olla vielä erikoisemman kuuloisia: tällainen on esimerkiksi sana malto, joka taipuu mallon (samoin kuin tuttu kiilto : kiillon). Joidenkin harvinaisten sanojen perinteisen taivutuksen rinnalle onkin kehittynyt toinen, mahdollisesti tavallisemman taivutustyypin mukaan muodostettu taivutusmuotosarja. Niinpä voidaan taivuttaa paitsi myky : myvyn myös mykyn ja paitsi (norjan-, ruijan)pallas : paltaan myös pallaksen.

Uusissa lainasanoissa astevaihteluttomuus on yleistä, taivutetaan esimerkiksi pita : pitan, seiti : seitin ja raclette : racletten. Suomeen mukautettua asua rakletti taivutettaessa tt sen sijaan vaihtelee t:n kanssa, siis rakletti : rakletin. Myös äännerakenteltaan tutunomaiset lainasanat saattavat mukautua äkkiäkin suomen taivutusmalleihin. Esimerkiksi japanilainen lainasana siitake on niin kotoisen oloinen, että sitä ruvettiin heti taivuttamaankin suomalaisittain siitakkeen, siitaketta. Voidaan kyllä taivuttaa myös siitaken, siitakea – ja ainoastaan tämän kaavan mukaan taipuu esimerkiksi sake (saken, sakea). Kotoisen mallin mukaan ks:llisenä taipuu myös tapas, siis esimerkiksi tapaksia, tapaksiin.

Gurmeesta menyyhyn

Vierassanoja on ruoka-alalla paljon, ja niiden oikeinkirjoitus ja taivuttaminen tuottavat päänvaivaa. Varsinainen murheenkryyni on ruokalistaa tarkoittava sana menu, jonka alkuperäkielen mukainen ääntämys (mənyy) vaatii sellaisia taivutusmuotoja kuin yksikön partitiivin menutä ja illatiivin menuhyn. Jos sana ajatellaan äännettäväksi suomalaisittain niin kuin se kirjoitetaan, käyvät myös taivutusmuodot menua ja menuun, mutta monen korvassa ne kuulostavat kovin arkisilta. Silloin kannattaa valita suomeen mukautettu asu menyy, jonka taivuttaminen (menyyn, menyytä, menyyhyn) käy mukavasti.

Samoin jos käyttää alkuperäkielen mukaista sanaa fondue, on tiedettävä, kuinka se äännetään [fondyy] kyetäkseen liittämään siihen oikean yksikön illatiivipäätteen (fonduehyn). Niinpä kannattaa suosia kirjoitusasua fondyy, jonka taivutus käy luontevammin. Tämäntyyppisiä sanoja ovat lisäksi bebee ja rosee. Kahteen vokaaliin päättyviä ovat myös filee ja pyree, joista usein näkee käytettävän virheellisesti muotoja "file" ja "pure" ja niiden mukaisia taivutusmuotoja "filettä" ja "puretta". Korrekteja muotoja ovat kuitenkin fileetä ja pyreetä. Sen sijaan esimerkiksi juustonnimi briellä ei tällaista rinnakkaismuotoa ole, joten on tiedettävä ääntämys [brii] osatakseen taivuttaa korrektisti briehin.

Samat periaatteet koskevat lainasanoja, jotka päättyvät kirjoitettaessa konsonanttiin mutta äännettäessä vokaaliin. Niistäkin kannattaa valita suomeen mukautettu rinnakkaismuoto, mikäli sellainen on, eli esimerkiksi bouquet’n sijasta bukee (taivutus bukeen, bukeeta jne.), gourmet’n sijasta gurmee (gurmeen : gurmeeta), nougat’n sijasta nugaa (nugaan : nugaata) ja parfait’n sijasta parfee (parfeen : parfeeta). Jos valinnan varaa ei ole, käytetään alkuperäkielen mukaista eli sitaattilainasanaa ja taivutetaan sitä lisäämällä heittomerkki ja ääntämyksen mukainen pääte: beignet’tä, tournedos’hon.

Aperitiivia ja omelettia

Suomen vokaalisoinnun soveltaminen aiheuttaa vierassanojen taivutuksessa hankaluuksia. Sellaiset suomeen asettuneet vierassanat, joissa on takavokaali a, o tai u, taivutetaan yleensä a:llisina, esimerkiksi akvaviittia, aperitiivia, omelettia. Sanan loppuosassa esiintyvä ö vaatii kuitenkin taivutusvokaliksi ä:n (amatööriä), mutta jos loppuosassa on y, ovat molemmat mahdollisia (analyysia ~ analyysiä).

Silloin kun sanan ääntö- ja kirjoitusasu vaativat eri taivutusvokaalia (toinen a:ta ja toinen ä:tä), sopii valita kumpi vain. Tällainen sana on esimerkiksi curry, jota siis voi taivuttaa joko currya tai curryä (vaihtoehtona on myös taivutukseltaan ongelmaton kotoistettu asu karri); samoin kahdella tavalla taipuu myös brandy (brandya tai brandyä). Tässäkin tapauksessa yhteen tekstiin pitäisi kuitenkin valita vain toinen, jottei lukijan tarvitse ihmetellä kirjavuutta.

Hienoasokeria mutta kevytkermaa