ELDIA-hankkeen tavoitteena on hankkia uutta tietoa ja lisätä ymmärrystä Euroopan monikielisyyden erilaisista ilmenemismuodoista ja eurooppalaisen kielimaiseman muutoksista sekä siten avata entistä moniulotteisempaa näkökulmaa vähemmistökieliin ja monikielisyyteen. Lähtökohtana on, että tutkimustiedon avulla voidaan tukea vähemmistöjen pyrkimyksiä edistää oman kielen käyttöä ja sen elvyttämistä ja kulttuurin ylläpitoa.

ELDIA on suurimpia Euroopan komission rahoittamia humanistis-yhteiskuntatieteellisiä hankkeita. Se on myös kielentutkimuksen alalla kaikkien aikojen suurimpia hankkeita, 7. puiteohjelmasta sitä rahoitetaan 2,7 miljoonalla eurolla. On hienoa, että juuri vähemmistökielet ovat saaneet komission huomiota näin myös käytännössä, ei vain julkilausumissa. Sitä paitsi kyseessä on ensimmäinen kerta komission historiassa, kun tutkittavat vähemmistöt edustavat suomalais-ugrilaisia kieliä.

Hankkeessa on mukana kahdeksan yliopistoa kuudesta Euroopan maasta. Siihen osallistuu sosiologian, tilastotieteen, kielitieteen ja oikeustieteen tutkijoita eri puolilta Eurooppaa. Suomesta mukana ovat Helsingin ja Oulun yliopistot sekä Ålands fredsinstitut. Hankkeen johtaja on professori Anneli Sarhimaa Mainzin yliopistosta.

Monenlaisia kieliryhmiä

Tutkimuksen kohteena on ollut sekä kotoperäisiä vähemmistökieliryhmiä että maahan siirtyneitä kieliryhmiä. Norjassa on tutkittu kainunkieltä eli kveeniä ja pohjoissaamea, Ruotsissa meänkieltä ja ruotsinsuomea, Virossa võron ja seton kieliä, Venäjällä karjalaa ja vepsää, Itävallassa ja Sloveniassa unkaria sekä Saksassa viron kieltä. Suomessa tutkimus on kohdistunut karjalan- ja vironkielisiin vähemmistöihin. Näillä kielillä on maissaan erilainen asema: pohjoissaame on alkuperäiskansan kieli, kveeni, meänkieli ja suomi ovat kansallisia vähemmistökieliä. Suomessa karjalan kieli on vuonna 2009 otettu mukaan Euroopan neuvostolle raportoitavien kielten joukkoon.

Projektin päätavoitteena on luoda Euroopan kielten elinvoimaisuusbarometri (European Language Vitality Barometer, EuLaViBar), työkalu, jonka avulla voidaan analysoida kielellistä monimuotoisuutta ja kielten uhanalaisuutta ja jota kieliyhteisöt, kansalaisryhmät ja kielipolitiikasta vastaavat päättäjät voivat hyödyntää.

Suomen karjalaisten oman kielen käyttöä ja kielioloja tutkii hankkeessa Anneli Sarhimaa, virolaisten oman kielen käyttöä ja kielioloja Kristiina Praakli. Tutkimusten loppuraportit ovat piakkoin nähtävissä hankkeen verkkosivuilla. Koko hankkeen päätösseminaari on Wienissä kesäkuun alussa 2013. Tällöin on saatavilla tuloksia eri maista ja tietoja suunnitteilla olevasta elinvoimaisuusbarometrista.

Tavoitteena näkyvyys

Marraskuun lopulla 2012 järjestettiin Kotuksessa ELDIA-hankkeen Suomen-osuuden päätösseminaari. Seminaarissa esiteltiin Suomen karjalan- ja vironkielisten ryhmien tilannetta.

Seminaari oli monella tavoin vaikuttava. Presidentti Tarja Halonen ja oikeusministeri Anna-Maja Henriksson lähettivät seminaariin tervehdyksensä, presidentti kolmella kielellä. Seminaari oli muutenkin hyvin monikielinen. Koskaan aikaisemmin ei Kotuksessa ole kuultu niin paljon karjalan kieltä kuin tuolloin. Paneelikeskustelu käytiin pääosin karjalan kielellä, ja myös esitelmissä kuultiin karjalaa. Niin ikään monet yleisöpuheenvuorot olivat karjalaksi. Kukin puhui omaa karjalaansa, oli se sitten vienankarjalaa, varsinaiskarjalaa tai livviä eli aunuksenkarjalaa.1

Tällaiset tilanteet ja ELDIA-tutkimukset osoittavat, että karjala ei ole Suomessa vain syrjäseudulla elävien vanhimpien sukupolvien kieli, vaan sitä taitavat myös keski-ikäiset, eri ammateissa toimivat ja pitkälle koulutetut henkilöt ja jopa lapset. Karjalankielinen yhteisö, erityisesti Karjalan Kielen Seura, on itse ollut erittäin aktiivinen kielen elvyttämisessä. Suurimpia saavutuksia on ollut 2012 syksyllä Pohjois-Karjalan maakuntaliiton kanssa tehdyllä sopimuksella perustettu Karjalainen kotiseutualue. Viime vuosina on myös ilmestynyt merkittävä määrä karjalankielistä kirjallisuutta, lehtiä, oppimateriaaleja sekä musiikkia ja äänikirjoja. Toistaiseksi valtion antama taloudellinen tuki on ollut vaatimatonta ja liian vähäistä karjalan kielen elvyttämiseksi, mutta viime aikoina yhä useammat päättäjät ovat tulleet tietoisiksi karjalan kielen olemassaolosta. Karjalan kieli on mm. otettu asetusmuutoksella vähemmistölehtien tuen piiriin.

Viron kieltä kuultiin seminaarissa myös, erityisesti paneelissa. Vironkielisten määrä on lisääntynyt selvästi Suomessa parin viime vuosikymmenen aikana, ja viro on maan neljänneksi eniten käytetty äidinkieli. Vironkielisillä on tukenaan läheinen kotimaa, mutta myös he elävät suomen kielen paineen alla, eivätkä kaikki halua pitää yllä omaa kieltään. Siten myös enemmistön tulee tukea sitä, että jokainen vironkielinen uskoisi oman kielen voimaan. Vironkieliset toimivatkin aktiivisesti yhdistyksissä, joihin kuuluu myös suomenkielisiä viron kielen ja kulttuurin harrastajia, ja heillä on näissä yhteyksissä paljon ryhmänsisäistä kulttuuritoimintaa.

Kotus, vähemmistökielet ja ELDIA

Kotuksen kielipoliittisena tehtävänä on pitää esillä vähemmistökielten asemaa ja tehdä työtä kaikkien vähemmistökielten tilanteen parantamiseksi, oli kyseessä sitten vanhastaan Suomessa käytetty kieli tai myöhemmin Suomen kielimaisemaan asettunut kieli.

Kotus ei ole ollut mukana ELDIA-hankkeen virallisena osapuolena, mutta se on kiinnittynyt hankkeeseen monin tavoin sen eri vaiheissa. Leena Joki teki huomattavan osankarjalankielisten suomalaisten ryhmä- ja yksilöhaastatteluista, Pirkko Nuolijärvi osallistui kontrolliryhmän poliitikkojen ja median edustajien haastattelujen suunnitteluun ja toteutukseen. Hän on myös hankkeen neuvonantajaryhmän jäsen ja on osallistunut projektin julkaisujen vertaisarviointiin.

Eldia-hankkeesta ja sen tuloksista saa lisätietoa osoitteesta https://www.eldia-project.org/(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)

Karjalan kielistä lisää ks. Leena Joki Kielikellossa 2/2011.

1Varsinaiskarjalaa on käytetty vienankarjalan ja eteläkarjalan yhteisnimityksenä, mutta nykyään sitä käytetään myös eteläkarjalan synonyymina.