Unionin ja liiton välinen kiista ratkaistiin aikanaan yksinkertaisesti sopimalla noudatettavasta käytännöstä. Euroopan unionin ja Euroopan yhteisön välinen ero on kuitenkin erilainen ja konkreettinen, vaikka me suomalaiset puhummekin unionin päätöksenteosta, unionin henkilöstöpolitiikasta, unionin maataloustuesta jne. Keskieurooppalaiset sen sijaan sanovat olevansa Euroopan yhteisön palveluksessa ja kirjoittavat yhteisön tai yhteisöjen varainkäytöstä, työvoiman liikkuvuudesta Euroopan yhteisössä jne. Suomalaiset ja keskieurooppalaiset näyttävät käyttävän samoista asioista eri nimityksiä. Suomalaisissa sanomalehdissä ja puolivirallisissa asiakirjoissa käytetään unionia, seuraavassa käänteessä taas yhteisöä tai yhteisöjä. Onko toinen niistä parempi tai oikeampi nimitys?

Yhteisöjen aika

Eri nimitykset liittyvät suoraan vuonna 1951 alkaneen Euroopan yhdentymisen eri vaiheisiin. Benelux-maat (Belgia, Alankomaat, Luxemburg), Saksan liittotasavalta, Ranska ja Italia eli kuutosmaat perustivat Euroopan hiili- ja teräsyhteisön (EHTY) vuonna 1951. Sen ”pääkonttori” (High Authority) perustettiin Luxemburgiin. Lienee syytä mainita, että parlamentin edeltäjä, EHTY:n edustajakokous, aloitti toimintansa Strasbourgissa, koska Luxemburgissa ei ollut tarvittavaa istuntorakennusta. Suomalaisille tutuin yhteisö lienee EEC, eli Euroopan talousyhteisö, joka perustettiin Rooman sopimuksella vuonna 1957, samoin kuin Euroopan atomienergiayhteisö (Euratom).¹

EHTY, EEC ja Euratom sulautuivat vuonna 1967 Euroopan yhteisöiksi. Kolmen komission ja kolmen neuvoston tilalle muodostettiin Euroopan yhteisöjen komissio ja neuvosto. Tuomioistuin ja edustajakokous, josta muodostui Euroopan parlamentti, sen sijaan olivat alusta alkaen yhteisiä, mikä näkyy myös niiden nimistä: Euroopan yhteisöjen tuomioistuin ja Euroopan parlamentti.

1960-luvulla ja pitkään sen jälkeenkin Suomessa käytettiin yleensä nimitystä EEC tai Euroopan talousyhteisö, vaikka itse asiassa tarkoitettiinkin Euroopan yhteisöjä. Yksiköllinen Euroopan yhteisö tuli käyttöön Maastrichtin sopimuksen voimaantulon yhteydessä vuonna 1993.

¹ Jussi Kallio käyttää artikkelissaan Edustajamme Euroopassa (Kielikello 1/1997, ks. Lue myös) Euratomista nimeä Euroopan ydinenergiayhteisö. Sen nimeksi on kumminkin vakiintunut suomen kieleenkin kieltämättä vanhanaikaisempi mutta perustamisaikakauden mukainen Euroopan atomienergiayhteisö.

Unionin aika

Euroopan unioni (EU) perustettiin Maastrichtin sopimuksella 7.2.1992. Unionia voidaan luonnehtia ennen kaikkea kattokäsitteeksi, jolla kuvataan Euroopan valtioiden nykyistä yhdentymisvaihetta. Ylikansallisten yhteisöjen rinnalle muodostettiin kaksi uutta kokonaisuutta: yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka ja yhteistyö oikeus- ja sisäasioissa. Nämä kuuluvat hallitusten välisen yhteistyön piiriin, koska jäsenvaltiot eivät suostu luovuttamaan niitä ylikansallisen päätöksenteon alaisiksi. EU:n rakennetta kuvataan ns. pilareilla. I pilari on ylikansallinen EY, joka sisältää mm. yhteisen maatalous-, kalastus-, kauppa- ja liikennepolitiikan; II pilari on yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka; III pilari on yhteistyö oikeus- ja sisäasioissa.

Kuten edellä mainittiin, EU on käsite, kun taas Euroopan yhteisöt ovat oikeustoimikelpoisia kokonaisuuksia. Jäsenvaltioiden ja EU:n toimielinten väliset kiistat ratkaisee ja perustamissopimuksia tulkitsee Euroopan yhteisöjen tuomioistuin. Tunnetuimman toimielimen (aloiteoikeus ja toimeenpanovalta) virallinen nimi on Euroopan yhteisöjen komissio. Varainhoitoa ja EU:n varojen käyttöä valvoo Euroopan tilintarkastustuomioistuin. Tärkein päätöksentekijä – eräänlainen ylempi kamari – on Euroopan unionin neuvosto, jossa päätöksiä tekevät kollegiona kunkin alan ministerit, esimerkkinä EU:n liikenneministerien neuvosto. Kahdesti vuodessa järjestettävä valtionpäämiesten (poliittinen) huippukokous on nimeltään Eurooppa-neuvosto, esimerkkinä Wienin Eurooppa-neuvosto. Sitä ei pidä sekoittaa Euroopan neuvostoon, joka perustettiin vuonna 1949 Länsi-Euroopan valtioiden yhteistyöjärjestöksi.

Euroopan parlamentti ei ole yhteisöjen parlamentti eikä unionin parlamentti, koska se valitaan suorilla vaaleilla ja edustaa jäsenvaltioiden kansalaisia eikä ole alistussuhteessa muihin toimielimiin. Siitä huolimatta lehdistössä käytetään nimitystä EU-parlamentti. Tässä suomalaiset ehkä muistavat herkemmin kun alkuperäiset jäsenvaltiot, että Euroopan unionin alue ei suinkaan kata koko maantieteellistä Eurooppaa.

Unioni vai yhteisö?

Oikean nimityksen valinta on siis hankalaa. Kun Irlanti, Iso-Britannia ja Tanska liittyivät vuonna 1973 Euroopan yhteisöön, ne tekivät sen liittymällä talousyhteisöön, hiili- ja teräsyhteisöön ja atomienergiayhteisöön. Itävalta, Ruotsi ja Suomi taas liittyivät vuonna 1995 Euroopan unioniin, mutta sen mukana myös edellä mainittuihin yhteisöihin, koska uudet jäsenvaltiot hyväksyvät kulloisenkin yhdentymisen vaiheen. Sitä kuvataan yleensä sanaparilla acquis communautaire, joka tarkoittaa yhteisön säännöstöä, sanalla sanoen yhdentymissaavutuksia.

Unionin ja yhteisöjen ero ei siis ole yksiselitteinen, joten ehdottomia ohjeita näiden ilmausten käytöstä ei voi antaa. Oikeasta tai väärästä ei useimmiten voi puhua, ainakaan epävirallisessa tai arkisessa kielenkäytössä. Lainlaatijan EU-opas toteaa syystäkin, ettei termien käyttö ole vakiintunutta myöskään EU:n toimielimissä. Opas kehottaa käyttämään unionia silloin, kun on kyse kokonaisuudesta, ja yhteisöä silloin kun puhutaan yhteisön toimista, esimerkiksi yhteisestä maatalouspolitiikasta tai yhteisestä kalastuspolitiikasta. Näissä yhteyksissä yhteisö on virallinen nimi, sillä yhteisöt ovat oikeushenkilöitä, toisin kuin Euroopan unioni.

Yksikkö vai monikko?

Milloin on kyse yhteisöstä, milloin yhteisöistä? Useimmiten niitä käytetään toistensa synonyymeinä. Monikollinen muoto on ainoa oikea virallisissa asiakirjoissa, jotka koskevat kaikkia kolmea, siis Euroopan yhteisöä, hiili- ja teräsyhteisöä ja atomienergiayhteisöä. Epävirallisemmissa teksteissä Euroopan yhteisö on käypä nimitys, ja arkisesti voidaan useimmiten käyttää Euroopan unionia.

EU-sopimuksen mukaan mikään valtio ei voi liittyä mihinkään unionin osaan vaan unionin kokonaisuuteen, joten esimerkiksi laajentumisen yhteydessä on puhuttava uusien jäsenvaltioiden liittymisestä Euroopan unioniin.

 

Kirjoittajat työskentelevät Luxemburgissa Euroopan parlamentin suomen kielen käännösjaostossa. Kimmo Tuomaala on toiminut kääntäjänä jaostossa vuodesta 1995 ja Helena Rautala on apulaisjaostopäällikkö. Hänen tehtäviinsä kuuluu mm. käännösten laadun valvonta ja kääntäjien ammatillinen jatkokoulutus. Helena Rautala on kertonut Euroopan parlamentin käännösjaoston työstä Kielikellossa 2/1997: Euroopan parlamentin suomennosjaoston arkipäivää.