Kun me Suomessa pohdimme kielenkäytön asioita, miellämme Euroopan unionin usein yhdeksi toimijaksi, jonka tekemiset vaikuttavat meidän kielenkäyttöömme. Puhumme eurosuomesta, direktiivikielestä tai brysselinsuomesta. EU ei kumminkaan ole yksi ja jakamaton, vaan sen sisällä on lukuisia toimielimiä, joilla on omat tehtävänsä ja niistä johtuvat traditionsa, samoin kuin omat kieli- ja käännöskulttuurinsa. Useimmiten eteen tulevat tekstilajit ovat eri toimielimissä erilaisia, samoin tekstien käyttäjäkunta. Eurosuomella on monia murteita.

Esimerkiksi ns. eurosuomen työryhmä näyttää kiinnittävän suurimman huomionsa toisaalta Euroopan komission, toisaalta tuomioistuimen ja neuvoston suomennoksiin ja käännöstyöhön. Euroopan parlamentin näistä poikkeava työ ja sen euromurteen synty ansaitsee ehkä esittelyn. Olen työskennellyt tähän mennessä pari kuukautta Euroopan parlamentin suomen jaostossa apulaispäällikkönä, ja kerron arvoisille lukijoille, mitä olen luxemburginsuomesta ja sen synnystä oppinut. (Kiitän työtoveriani Leena Saarelaa, joka on ansiokkaasti havainnollistanut alokkaalle parlamentin tekstien reittejä.)

Käännösjaostot elävät parlamentin täysistunnon ja valiokuntien sekä poliittisten ryhmien rytmissä. Istuntoasiakirjat tulevat työstettäviksi usein vain muutaman tunnin, jopa lyhyemmälläkin varoitusajalla. Aamuistunnossa Strasbourgissa käsiteltäviä muutosehdotuksia saatetaan kääntää iltamyöhällä ja yöllä Luxemburgissa. Työn rytmi on istuntoviikolla sen verran kiivas, että kielentarkistukseen, neuvojen kysymiseen asiantuntijoilta esimerkiksi kielitoimistosta tai käännösten viimeistelyyn ei ole aikaa – sikäli kuin jonkun yömyöhällä saisi kiinni. Kirjallisten lähteiden ohella avuksi ovat silloin vain työtoverit, joiden asiantuntemukseen turvaudutaankin ahkerasti, ovensuukyselyin tai sähköpostitse.

Käännöstyö parlamentissa on omanlaistaan sikälikin, että osa kääntäjien ajasta menee pienten, joskus vain yhden sanan tai virkkeen mittaisten muutosten tekemiseen teksteihin, joita useat kirjoittajat ja kääntäjät ovat jo moneen kertaan muokanneet. Sama työ ei välttämättä palaa sen alkuperäiselle kääntäjälle, koska käsittelykieli voi kesken tekstin pitkää matkaa muuttua vaikkapa hollannista portugaliin tai kreikasta espanjaan. Tällaisen tilkkutäkin suomentaminen on joskus rasittavaa eikä aina tuota tekijälleen samanlaista mielihyvää kuin pitemmät tekstit.

Parlamentissa ja sen valiokunnissa edustajilla on oikeus käyttää omaa kieltään, joten kaikista virallisista kielistä käännetään tekstejä suomeksi. Suomentajiemme kielivalikoima onkin hyvin laaja; kaikkien unionikielten kääntäjiä tarvitaan. Asiakirjat eivät suinkaan aina ole vain yhdellä kielellä. Esimerkiksi tarkistuksia mietintöluonnokseen ovat saattaneet esittää kaikki valiokunnan jäsenet, kukin omalla kielellään, ja luonnoksessa itsessään on saattanut alun alkaen olla useampaakin kieltä.

Parlamentin lausunnonantajatehtävä korostuu myös suomennostyössä. Ennen kuin parlamentti hyväksyy tai hylkää mietinnön täysistunnossa, teksti on kulkenut pitkän tien. Taival alkaa siitä, kun valiokunta laatii mietintöluonnoksen perusteluineen, esimerkiksi komission asiakirjan perusteella. Tähän luonnokseen esittävät tarkistuksia sekä luonnoksen laatineen valiokunnan että lausunnonantajavaliokunnan jäsenet. Luonnos tarkistuksineen ja perustelut muodostavat yhdessä mietinnön, johon kaikki parlamentin jäsenet voivat vielä esittää täysistunnossa omia tarkistuksiaan. Kaikissa edellä kuvatuissa vaiheissa teksti käännetään muille kuin sille kielelle, jolla kulloinenkin luonnos, tarkistus, alustava esitys tai mietintö on kirjoitettu. Vaikka olisi ihanteellista, että sama kääntäjä kaikissa tekstin vaiheissa huolehtisi itse laatimastaan käännöksestä, ei se kielen vaihtumisen tai muun työtilanteen vuoksi aina ole mahdollista. Ei siis ihme, jos lopputulos joskus muistuttaa enemmän kamelia kuin tavoitteena ollutta hevosta.

Parlamentissa on esitetty, että tekstit pitäisi jakaa eri ryhmiin sen mukaan, miten viimeisteltyjä niistä tulisi tehdä. Nyt suomen jaostossa ehditään huolellisesti tarkistaa ainoastaan virkojenhakujulistukset ja jotkin muut laajalevikkiset painotuotteet. Kiivas työtahti sattuu täysistuntojen alle ja ajalle, eikä kai ole tarkoituksenmukaista, että parlamentin jäsenille tarkoitettuja työpapereita hiottaisiinkaan etukäteen yhtä paljon kuin sellaisia asiakirjoja, jotka jäävät pysyviksi tai joiden virheettömyyttä edellytetään esimerkiksi kansalaisten yhdenvertaisuuden takaamiseksi.