Pronomini eräs oli pitkään eräs oikeakielisyytemme kiusallisimmista knopeista. Sen käyttöala haluttiin rajata sellaisiin tapauksiin, jotka ”puhuja tai kirjoittaja tietää mutta jättää tarkentamatta”. Kielioppaiden, sanakirjojen, kielenhuollon ja äidinkielen opetuksen ohjailusta huolimatta käytäntö kulki laveampia teitä. Suomen kielen lautakunta helpottikin muistirasitustamme ja hyväksyi sanalle myös väljemmän merkityksen ”yksilö jostakin ryhmästä, yksi useasta”. Tarkemmin asiaa on esitellyt Eija-Riitta Grönros Kielikellossa 3/1989.
Eräs-sana kuuluu sadan yleisimmän yleiskielen sanan joukkoon; tarkka sijaluku on Suomen kielen taajuussanaston mukaan 78. Murteissa se on huomattavasti harvinaisempi, sillä Suomen murteiden taajuussanaston mukaan se on vasta 2 252. sijalla. Vanhasta kirjakielestä sana puuttuu yllättäen kokonaan. Vuoteen 1809 ulottuvissa kokoelmissa siitä ei ole yhtään tietoa. Sitä ei ole löytynyt edes Mikael Agricolan eikä vuoden 1642 Biblian täydellisistä tietokoneaineistoista.
Vanhin kirjallinen tieto sanasta on vuodelta 1836. Silloin Elias Lönnrot julkaisi lehdessään Mehiläinen ”Kellowaaran kylästä Wenäjän Kemijoen warrelta” eli Jyskyjärveltä muistiin merkitsemänsä runon, jossa on muun muassa säkeet
Oli täss’ eräs uroita,
Kullerwo Kalewan poika,
Sinisukka äiön lapsi,
Sinisukka, hienohelma,
Hiwus keltanen koria,
Kengän kauto kaunokainen;
Koppo neien koprihinsa,
Pani laukin lautasille.
Runon päätteeksi Lönnrot toteaa: ”Moni on sanonut olewan näissä runoissa paljo outoja sanoja, jonka tähden koemma muutamia senlaisiksi arwatuita, nykysessä runossa löytywiä, selwittää.” Outojen sanojen joukossa on myös eräs, jota hän selventää sanoin ”muutama, joku, yksi, monas, monias, moniahta, monikas, monikahta”. Kielemme on sittemmin muuttunut niin paljon, että useimmat näistä Lönnrotin käyttämistä selitesanoista on nykyisin selitettävä sanalla eräs.
Tätä laajoilla keruumatkoilla oppimaansa sanaa Lönnrot ryhtyi käyttämään harvakseltaan omissa suomenkielisissä kirjoituksissaan 1840-luvun loppupuolelta lukien. Mutta kummallista kyllä hänen koostamansa Kalevalan sanastoon eräs ei sisälly.
Sanakirjoihin eräs on päässyt ensi kerran 1850-luvulla. D. E. D. Europaeus selittää Ruotsalais-Suomalaisessa Sanakirjassaan (1853) ruotsin artikkelin en sanoilla ’yksi, eräs, muuan, joku’ ja toteaa, että artikkeli jätetään useimmiten kääntämättä. Sanan någon suomalaiset merkitykset ovat hänen mukaansa ’yksi, eräs, muutama, muudan, joku, kuka’. Suomalaiseksi hakumuodoksi eräs on yltänyt ensi kerran G. E. Eurénin Suomalais-Ruotsalaisessa Sanakirjassa (1860): ”eräs ään pron. någon”. Tästä pitäen sana on kuulunutkin yleissanakirjojen vakiosanastoon.
Edellä jo viitattiin siihen, että murteissamme eräs on melko harvinainen. Tämä selittyy siitä, että se on alkuaan suhteellisen suppea-alainen, levikiltään hyvin itäinen sana. Sitä on Suomen murteiden sana-arkiston tietojen mukaan käytetty erityisesti Laatokan rantamilla, Karjalan kannaksella ja Pohjois-Karjalassa. Vanhastaan se on kuulunut ilmeisesti myös Savon itälaiteiden murteeseen. Suomen sukukielistä sana on käytössä karjalan, lyydin ja vepsän kielissä. Sanalla on siis yhtenäinen neljän kielen alueelle ulottuva levikki.
Paitsi pronominina eräs-sanaa ja etenkin sen vertailumuotoa eräämpi käytetään suppealla alueella kaakkois- ja savolaismurteiden rajoilla adjektiivina, jonka merkitys on ’mainio, oivallinen, etevä; parempi, etevämpi’. Sanan vanha levikki ja adjektiivisen käytön levikki on esitetty oheisessa kartassa (valtakunnanrajat vuoden 1939 mukaiset). Seuraavat esimerkit ovat Suomen murteiden sanakirjasta:
Se olkii muita erräämp mies. Lemi
Se o tuo Topi nii erästä ollaksee vaikkei oo paljo mikkää. Lappee
Siek sie olit erräi emäs lapsista, vai se joka räkäkirnuu kuol. Parikkala
— eräs-pronominin vanha levikki
eräs ’mainio, etevä, oivallinen’
Sanan murteiset käyttötavat poikkeavat osittain muutoinkin yleiskielisistä. Ensinnäkään kirjoituksen alussa käytettyä rakennetta ”eräs oikeakielisyytemme kiusallisimmista knopeista” ei murteissa tunneta. Rakenne onkin lainattu kirjakieleen ruotsin kielestä. Suurentelevassa ja kehuskelevassa puheessa eräällä on merkitysvivahde ’usea, lukuisa, mainittava, melkoinen, erinäinen’ (Suomen murteiden sanakirja):
Mutalahem poukamasta saes varmaa erräänniip puun kuv vuan kehtoes ruvetap pinnalleh hilloomaan. Pielavesi
Kyllä minä valjastih hevose eräänki kerra. Joutsa
Erikoisia käyttötapoja ovat myös lukumäärää tarkoittava ’yksi, yksi ainoa’
Vähissä nuo näkkyy olevan sullaki kahvit van annak ies eräs pannullinen jos et enempee ruahik antoo. Ilomantsi
ja luvultaan epämääräisistä olioista tai asioista tavattava merkitys ’jokunen, muutama’
Errään yön piästä myö matkustettaa. Parikkala
Annahhan sinä eräs kuppi minullenniik kahvija. Nilsiä
Puhekielisillä alkulähteillään pikkusanamme on siis paljon eläväisempi ja moni-ilmeisempi kuin kielioppaista lukien voisi aavistaakaan.
Miten 1800-luvun puolivälissä kieleemme ilmestynyt sana on 1900-luvulla noussut sadan suosituimman listalle ja jopa tietyiltä osin oikeakielisyyden näkökulmasta rikkaruohoksi? Ilmiötä ei ole aivan helppo selittää.
Yksi varhainen ja sitäkin voimallisempi lähde on kuitenkin olemassa. Aleksis Kivi käyttää eräs-sanaa huomattavan useasti. Hänen 1860-luvulle keskittyvässä tuotannossaan se esiintyy peräti 200 kertaa. Käyttötaajuus lähentelee nykykielen käytäntöä. Vanhan kirjasuomen ja suomen murteiden perusteella on pääteltävissä, ettei sana ole kuulunut Kiven kotimurteeseen. Hänen on täytynyt oppia se kirjallista tietä. Hän on viehättynyt siitä ja käyttänyt sitä länsimurteissa vallalla olevan yksi-sanan ohella. Seuraavassa muutama näyte kummankin sanan käytöstä. Sitaatit ovat Seitsemästä veljeksestä.
Tässä olkoon kerrottu eräs tapaus veljesten lapsuudesta.
Matkue, joka lähestyi, oli eräs ympärikulkeva perhe, kotoisin pienestä mökistä Rajamäen ahoilla, josta syystä maailma kutsui sitä Rajamäen rykmentiksi.
On eräs syyskuun aamu; muutama päivä on mennyt sitten kuin veljesten vaikea retki päättyi. Aholla he istuvat nyt kiehuvan lihapadan ympärillä.
Mutta yksi pykälä on meillä kohta suoritettavana.
Tosin on tästä vuoresta vielä yksi merkillinen tarina, mutta jääköön se toistaiseksi, ja koettakaamme nukkua nyt.
Kiikalan ha’asta on karannut yksi vanha ruuna, iso, suuri, mustanpruuni, kello kaulassa, umpiraudassa, vähäläntä, lyhytläntä, typpihäntä.
Eräs-sana ilmestyi kirjakieleemme kilpailemaan usean muun sanan kanssa. Samoissa yhteyksissä käytettiin muun muassa sanoja yksi, jokin, muuan, muudan, muutama, monias, moniahta. Murteissa yleisimmin käytössä ollutta sanaa yksi kuormitti pronomini- ja lukusanamerkityksen lisäksi ruotsin en ja ett -sanojen tapainen artikkelikäyttö, jonka oikeakielisyys on tuominnut muukalaisuudeksi. Yksi-sanan käyttöala on ollut niin laaja, että osa siitä on ollut helposti uuden sanan vallattavissa. Kivi pyrki ilmeisesti sekä artikkelitapauksissa että tapauksissa, jotka kirjoittaja tietää mutta jättää (useimmiten) tarkentamatta, korvaamaan länsimurteisen yhden itämurteisella eräällä.
Näyttää siltä, että rakkaan ja luetun kansalliskirjailijamme tukemana eräs on varsin nopeasti kotiutunut kirjakieleemme. Kiintoisaa on erityisesti se, että se on valloittanut laajasti myös murteitamme. Nykyisin tietoja on eri puolilta, jopa läntisiä rannikoita myöten. Useimmiten vanhat murteenpuhujat tietävät, että kyse on uudesta tulokkaasta. Myös käyttöesimerkit viittaavat sanan nuoruuteen. Leviämistä on vauhdittanut kirjeiden lopussa yleisesti käytetty fraasi ”tätä toivoo eräs mutta ei paras”.
Eräs-sanan lyhyt historia on tarina pienen sanan suuresta menestyksestä. Kirjakielessä eräs oli alkuaan merkitykseltään lähes tyhjä sana. Siksi sille haluttiin varata muihin sanoihin järkevästi rajautuva oma aitauksensa. Eräs osoittautui kuitenkin eläväksi ja rikkoi aitansa. Tässä menestystarinan onnellinen loppu.